perjantai 29. elokuuta 2014

#kutsumua OSALLISTUKAA ♡




"Sosiaalisessa mediassa tunnuksella ”‪#‎kutsumua‬” tunnettu kampanja kehottaa ihmisiä puuttumaan kiusaamiseen. Kampanja leviää haastekuvilla, joissa ihmiset poseeraavat kahden paperille kirjatun sanan kanssa: toinen kertoo lokerosta, johon osallistuja on joskus luokiteltu, toinen ominaisuudesta, josta hän haluaisi itsensä muistettavan." (Lähde: uusisuomi.fi)




Pitkästä aikaa masukuvaa. Enään 10viikkoa ♡ tänään 30+2

torstai 21. elokuuta 2014

“And then we never spoke again.”



Tiedättekö sen tunteen kun luulette ja oletatte jonkun tosissanne olevanne ystävänne? Tai sen tunteen kun sä päivä kausia odotat joltakulta tärkeältä vastausta? Mä oon jo pienenä luottanut vahvasti siihen että tosiystävät pysyvät. Ehkä mulla on huonoa tuuria tai jotakin, mutta ei ei ne pysy. Ei edes semmoiset ystävät jotka on kulkenu sun elämässä kauan mukana. "Mä oon aina tässä, tapahtu mitä tapahtu, lupaan. Rakastan sua" Monestikkohan mä oon kuullu noi sanat? Monesti. Eikä ne ikinä oo pitäny paikkansa. 

Mun pahimpina aikoina mun luona on pysyny monikin, mä oon niin kiitollinen siitä. Ettei mua oo jätetty yksin. Että mua on käyty sairaalassa asti katsomassa. Että mun vieressä on nukkunut joku ja pitänyt kädestä kiinni.

Mutta nyt, kun mä oikeasti voin hyvin. Mun ympärillä ei oo hirveenä ihmisiä, kukaan ei muista mua. Vaikka mä laittelen viestejä lähes päivittäin. Pistää vaa mietityttämään missä on menny vikaan? Miksi vain silloin mun luona oli läsnä ystäviä kun mä olin kuolemanpartaalla? Miksi vasta silloin?  Tai sillon kun mä elin mun rappio elämää ja kalja maistui sekä ovet oli avoinna monelle.
"oot mulle tärkee"- kuulu useesti viinan huuruisesta suusta.


Mutta ei enään. Ei selvänä. Nyt musta on tullu "tylsä" ihminen joka ei rellestä ja sekoile päivät pitkät. Niinkö? Onko mulla todellakin ollut vääriä ystäviä? tai ei vääriä, mutta mä oon oikeesti olettanut että ne ois aina tässä. Edes muutama. Emmä olisi jättänyt pitämättä yhteyttä. Päinvastoin. Olisin ikionnellinen, jos mun ystävä olisi raskaana kaiken sen jälkeen mitä kaikkea pahaa hänen elämäänsä on mahtunut.


Alkoholi tuo ystäviä,mutta moniko niistä jää vierelle kun alkoholi poistuu? Ne keillä jää. Täytyy olla ikionnellinen. 



Tämä ei tarkota sitä että mä oisin täysin yksinäinen, ehei. Muutama ihana ihminen on tullu mun elämään. Mutta silti mä lähes hetkittäin pelkään koska hekin vain "lähtevät" jättävät viestittelemättä, vastaamatta tai vain katoavat. 





Mun varmaan kuuluis olla onnellinen siitä että sellaset ihmiset on lähes poissa mun elämästä, jotka ei sit loppujen lopuks välittänytkään. Silti pieni osa mua, kaipaa heitäkin suunnattomasti.



There comes a time when you just have to roll with the punches.
And although it may hurt and bruise now, it will heal with time, just as all things do. 
Every person we meet, whether a positive or negative experience, 
teaches us something that we needed to learn. If we embrace the lesson, 
then we grow as a person and hopefully that lesson will carry on with us. 
Never regret the past, because the past is written in stone and is beneath where you stand now in the present, and just another stepping stone for you to move forward in the future.
Sometimes we can’t save the ones we love. 
They don’t want to be saved. 
They want to live in ignorant bliss. So no matter what you may have wanted to do, 
until they are ready, they can’t change. 
So, when this happens, and we know they may never be the same one that we loved, 
we have to learn to let go. 
We don’t let go because we don’t care. Or because we can’t wait. 
We let go because they aren’t ready to move forward with what they once had 
or to make what they once had even better. It’s a sad truth, 
but even sadder when you are living in that moment.

torstai 7. elokuuta 2014

Tallinnan reissua ja 3D- ultraa

Mikä päivä takana! Oon ihan naatti ja valmis kaatuu sänkyy.. jalat huus hoosiannaa kävellessä Tallinnan läpi :D Oltiin siis reissussa kämppiksen kanssa sekä poikaystävän kanssa. Pääpointtina oli käydä moikkaamassa kirppua ultrassa Tallinan naistenklinikalla, koska hinnat oli vaa roimasti alempana kuin suomessa 3D-ultrissa yms. Haluttiin Dvd muistoksi ultrauksesta jolloin hintaa tuli vain 58euroa.. palvelua saatiin sekä suomeksi että englanniksi. Ehdottomasti oli sen arvosta.

Tämän ohella tietty meit houkutti Viron herkulliset ravintolat.
jossa syötiinki pidemmän kaavan mukaan. Alkupalat, pääruoka ja jälkiruoka :) Mun mukaan tarttu oikeestaan vaan kirpulle muutama uus vaate, TAAS :D ja karkkia, tuliaisia yms.

Eban vanhemmat tuli reissusta juuri ennenku me lähdettiin, enkä kyllä odottanu mitään tuliaisia itselleni. Minä, joka ei ole koskaan oikeestaan omistanut mitään kallista/merkkiä, sai Guessin ihanan laukun :)

Mutta nyt, annetaan kuvien puhua puolesta :-)





Siis huhu alkaa vatsa painaa :-D

Valkosipuli leipää !

Häränfilettä ja lohkoperunoita!

Juustokakkua!



Kirpun haalareita/toppahaalareita :)

Kirpun vaatelipastoa, housuja yms.

Yläosat, paidat/yökkärit yms :)

On myös haettu turvakaukalo sekä äitiyspakkaus :)

Ja lopuksi kuvaa pienestä prinsessastamme. Hänellä on painoa jo huimat 1012g eli päälle kilon. Siellä se sormia availi ja peukaloa imi. Oli niin hellyyttävä näky nähdä oma lapsi niinkin "livenä".

 Millaistakohan se on nähdä sitten synnytyksen jälkeen..?
viikot 27+1.


Kylläpäs oli rakas päivä meille.