perjantai 22. marraskuuta 2013

Rankka viikko, jota ei pääse pakoon.

Mistä mä alottaisin..? Kun kaikki tuntuu olevan yksi suuri lankakerä, jossa ei ole alkua taikka loppua.

Me mentiin eilen Katrin kanssa käymään sen polilla, olin saanu järjestettyä sille akuutti ajan lääkärin ja psykologin kanssa.
Keskustelu eteni hiljalleen ja loppui sanaan osasto. Tänään. Heti.

Ja niin mä helpotuin, vihdoin mun harteilta on tippunut suuri rakas taakka ja tiedän että Katrista huolehditaan ja sitä hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla. 
Silti mun sisällä on suuri mylläkkä, tyhjyys. Sanoin kuvaamaton pelko. Itseni ja muiden jaksamisesta.

Kaiken lisäksi mä todella järkytyin. Oon viime aikoina ollut todella huolissani mun hyvästä ystävästä, yhdestä parhaasta kaverista, ja kaikki se mun huoli osottautui todeksi. Mä istuin bussissa takaisin päin kun Katri kertoi mulle viestillä huomanneensa että meiän _hyvä_ ystävä on siellä myös. Mä en voinut uskoa .. mä en halunnu uskoa. Ja sillä hetkellä mä tiesin ettei mikään oo hyvin. 

Tiedän ettei mun pitäis murehtia ja asiat on selviintymässä, mutten voi lakata suremasta tätä kaikkea. Mä oon ilonen et Katri haluaa ja ottaakin hoitoa vastaan ja puhuu siellä vaikka se on vaikeaa.


Oon suunnattoman huolissani ystävästäni jolle nämä asiat ovat hyvin vaikeita eikä hän ole syönytkään. Niin huolissani että se saa mut itkemään, helpottunut siitä että molemmat saavat nyt apua ja eivät ole yksin siellä.


Mä en saa edes tähän avattua tätä kaikkea--- tiedän etten ole yksin, mutta silti musta tuntuu siltä.
Meillä on muutto ens viikon torstaina ja nyt olisi saatava kaikki kasaan... miten mä onnistun kun en edes saa itseäni nyt kasaan?
Onneksi äitini ja jotkin ystäväni ovat ottaneet yhteyttä ja tarjonneet apua. Kun mä taas haluaisin vain romahtaa muuttolaatikkojen päälle itkemään.
Onneksi mulla on mun kämppis Nelli, se on mun henkireikä tän kaiken keskellä..


Mä oon viime aikoina ollut hyvin surullinen pääsemättä sitä tunnetta pakoon. Kaikki ylimääräinen asia herättää mussa stressin.
Syömiset on jääny vähemmälle ja ruokahalu on hukassa. Kävelen edes takaisin olkkarin ja jääkaapin väliä enkä saa mitään otettua. 
Soitin isälleni itkuisen puhelun tänään, vaikkei hän yleensä ymmärrä minua niin hän kuuli hätäni. Menin isälleni ja lopulta sain tehtyä vähän pastaa ja leivän. Helpottunut, mutta tyhjä olo..

Pelkään mennä nukkumaan yksin... tyhmä minä, enkö mä osaa yksin nukkua jo? En. Tällä hetkellä. 
Otin eilenkin tarvittavat lääkkeet jotta saisin unta, nukuin yli 12 tuntia ketipinoreiden vallassa. Ja tänäänkin.. nyt illaksi mun täytyy keksiä jotain mikä hiljentää mun ajatukset ja pääsisin nukkumaan ja hetkeksi pakoon tätä kaikkea.

Toivottavasti te voitte hyvin?
Uskon että lopussa kiitos seisoo ja kun muutto on hoidettu ja vanha kotiovi on lopullisesti suljettu, helpotun. Ehkä.. toivon.

13 kommenttia:

  1. Tsemppiä murunen! <3 en osaa muuta sanoa....

    VastaaPoista
  2. hyvä että katri saa nyt apua ja toivottavasti säkin jaksat! hali ja tsemppiä ♥

    VastaaPoista
  3. rakastan lukea sun tekstejä, osaat jotenki tosi hyvin ilmaista tänne miltä susta tuntuu. "tiedän etten ole yksin, mutta silti musta tuntuu siltä." ja pystyn samaistuun esim. tohon lauseeseen niin hyvin.. tsemppiä ihan hirmusti <3

    VastaaPoista
  4. Paljon voimia. ♥ Kyllä kaikki vielä järjestyy, koita muistaa pitää huolta omasta jaksamisestasi. Et voi huolehtia muista ennen itseäsi.

    M

    VastaaPoista
  5. Sä joudut käymään läpi hyvin samanlaisia aikoja kuin Oskari mun kanssa viime vuonna ja vaikka olenkin kuullut sen kaiken, miltä Oskarista tuntui silloin, tää kaikki, mitä kirjoitit, sai mun sydämen pysähtymään hetkeksi. Toivon, että Katri saa kaiken sen avun, minkä han tarvitsee ja alkaa hiljalleen tervehtyä. Sun mielesi pyörii tietysti Katrin ja ystäväsi ympärillä, mutta muista myös itsesi. Kukaan läheisesi sinua syytä siitä, että sinun pitää myös yrittää pitää itsesi pinnan yläpuolella! Oskarilta ja multa kummaltakin halauksia ja voimia sekä sulle, Katrille että ystävällesi<3

    VastaaPoista
  6. Jotenkin mietin,että te eroatte varmaan Katrin kanssa?Huolehdi nyt hyvä nainen itsestäsi myös!!En halua olla ilkeä,mutta muista itsesi.

    VastaaPoista
  7. Onko katrille ok että sä kirjoitat näin henk.koht. asioita nettiin hänestä? siis en vittuillakseni kysy vaan ylipäätään, kun luen sun tekstejä ja ne on tosi henkilökohtaisia, niin se että ei haittaa että kirjoittaa tälläsiä julkisesti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ok. Olen aina luvan kysynyt. Tietenkin! Lukee hän itekkin tätä aina välillä. Mut ei yleensä koska hän tietää jo nämä kaikki asiat :)

      Poista
  8. Ps. Voi kiitos kaikille kannustamisesta ♡♡♡♡

    VastaaPoista
  9. Koitappa piristyä.

    VastaaPoista
  10. Luin tekstis ja pisti kyyneleet silmiin, itsel vaikee masennus ja tiedän samoista tuntemuksist mitä säki just käyny läpi. Halauksia ja voimia! <3

    VastaaPoista

kirjoita kommenttisi ja pelasta päiväni

ps. Vastaan tästä eteenpäin blogiini :)