tiistai 8. lokakuuta 2013

huuto kaikuu vain sisälläni

(siinä... arjen vakuuttavin hymy..)
eikös?



Ainut asia joka pitää mut kiinni arjessa on mun työ.
Jotenkin mä aina jaksan hymyillä sen päivän läpi ja hiljentyä 
aina välillä vessassa hiljaa.
"Kyllä sä jaksat, hymyile ja puhu"

Kyllä mä jaksan... vielä.


kotiin päästyäni mieleni sumenee nopeasti ja minä vaivun jonnekki hyvin kauas. Kaikki puhe menee lävitseni, enkä ymmärrä. 
yritän keskittyä katrin sanoihin ja vastata mutten pysty.
Olen häipynyt.. poissaoleva.
ryömin viimeisillä voimillani makaamaan sänkyyn..




te ketkä taistelette sairasta mieltä vastaan..
ja syömishäiriötä.
kaikke ne ristiriitaiset ajatukset.
"nyt kuuluu syödä... haluankohan mä sittenkään,
mun täytyy, se on vain ja ainoastaan hyväksi..
ei ei se ole....... se on väärin.. 
eieieieieieiei..."

tiedätte miltä nämä ajatukset joita 
en saa tähän kirjoitukseksi on.

Tyhjää täyttä.... h e l v e t t i ä



Mä haluan vain päästä peiton alle ja jatkaa huomenna
tästä samasta pisteestä.

6 kommenttia:

  1. vaikeaa tuo on ja pelkään ettei ikinä poistu kokonaan tuo ajattelutapa. tai sitten me ollaan vielä niin vaiheessa tuon parantumisen kanssa..? voimia <3

    http://elamanikuvina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Ymmärrän tunteitasi niin hyvin. Halauksia<3

    VastaaPoista
  3. Arvostan, että uskallat puhua omista ajatuksista ja tunteista. On hyvä, että sulla on joku paikka mihin purkaa tätä. Jaksele!(:
    http://photosbypinja.blogspot.fi/

    VastaaPoista

kirjoita kommenttisi ja pelasta päiväni

ps. Vastaan tästä eteenpäin blogiini :)