keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Ajatukset kuvina

















Lisäksi kolme älyttömän kaunista tatuointia joista aion osan toteuttaa, love love love !







PS. KATRI TULEE HUOMENNA KOTIIN, tää viikko erossa onki ollu jo aivan liikaa!
( vaikkakin aluks mä uhkasin sille että saa jäädä sinne Ouluun...) :D





torstai 24. lokakuuta 2013

Mä en ansaitse mitään tai ketään

 Mä en enään tunne itteäni, enkä haluakkaan.
Mä oon hirviö.


Menin tänään mun rajan yli. 
Meillä oli iso riita Katrin kanssa.
Mä en osaa käsitellä asiaa.
En jaksa enään edes selittää koko asiaa,
enkä halua. kaikki päätty vaan siihen että mä heitin muovisella astialla katria alaselkään... vaikkei se nyt 
mikään hirveän vaarallinen esine ollut niin silti. 

Mä oon niin pettynyt meihi.... muhun.. minuun..



 Onneksi kuvat puhuvat minunkin puolestani...

Mä oon väsynyt itseeni.
Kaikki on palasina kun työkään ei pidä mua kasassa. 
Joudun mun selän takia olla sairaslomalla 1.11 asti... MÄ HAJOAN KOTONA.
Syön Panacodeja..... ja nyt ne tuntuvat turruttavan mut tarpeeksi hyvin,
 enkä jaksa ajatella enään mitään.


Mä haluaisin juoda mun tajun irti. Mutta tiedän ettei sekään auta.
Mikään ei auta, saatana.

Mä en pysty syömään, vihaan itseäni nyt vain liikaa.
Ei mulla ole edes nälkä. Yritin pysyä "rutiineissa" ja söin kaksi ruisleipää klo 14 aamupalaksi,
turha kai se on yrittää. Paskaa mitä paskaa.


Anteeksi, mun negatiivisuus. 
Nyt vaan mikään ei tunnu miltään.

Katri ja mä ollaan nyt ainaki viikko erossa toisistamme.
 Meidän välillä on n. 800kilomnetriä.
Ja mä homehdun meidän tyhjään kylmään sänkyyn, 
mut sekään ei haittaa kun se on mulle ihan täysin oikein.
Viimeiset sanat olikin 
"haista nyt vittu ja painu helvettiin täältä"


Maailma näyttää tänään hyvin rumalta.
Ilmassa leijuu tuska ja kuolema.
Kaikki mun ympärillä on ankeata ja pimeätä.








Mä oon niin vitun tyhmä kakara.
Tekee jopa itteeni kipeetä katella mun hävytöntä naamaa.....

maanantai 14. lokakuuta 2013

Hyvät muutokset ja onnistuneet askeleet

Paljon hyvä asioita tapahtunut jotka peittää ahdistuksen ja suuntaa ajatukset muuhun! Me nimittäin saatiin asunto Olarista, tai no ens viikolla mennään tekemään sopparit. Ja muutto on joulukuussa! 


73.5 neliötä. KAKSI VAATEHUONETTA, kaksi makuuhuonetta, olohuone, iso keittiö, ihana kylpyhuone ja PARVEKE. Oon onnelinnen!!!

Kaiken lisäksi me lähdetään nelisteen joulukuussa Amsterdameihin!!


Kaiken tän lisäksi, viime sunnuntaina menin mäkkiin... ahdstuksesta huolimatta, mä söin melkein koko ateria. ja oon erittäin ylpeä itestäni! 



Mä oon niin onnellinen, tää on niin  meiän asunto :---)






Mun ja Katrin makkari :)






Niin ja laittakaapa ASKIIn kysymyksiä nii mä saan räplä puhelinta koooko illan ^^




Ps. Huomenna, mulla ja Katrilla on täynnä yksi kokonainen vuosi.
.Rakkaus.

tiistai 8. lokakuuta 2013

huuto kaikuu vain sisälläni

(siinä... arjen vakuuttavin hymy..)
eikös?



Ainut asia joka pitää mut kiinni arjessa on mun työ.
Jotenkin mä aina jaksan hymyillä sen päivän läpi ja hiljentyä 
aina välillä vessassa hiljaa.
"Kyllä sä jaksat, hymyile ja puhu"

Kyllä mä jaksan... vielä.


kotiin päästyäni mieleni sumenee nopeasti ja minä vaivun jonnekki hyvin kauas. Kaikki puhe menee lävitseni, enkä ymmärrä. 
yritän keskittyä katrin sanoihin ja vastata mutten pysty.
Olen häipynyt.. poissaoleva.
ryömin viimeisillä voimillani makaamaan sänkyyn..




te ketkä taistelette sairasta mieltä vastaan..
ja syömishäiriötä.
kaikke ne ristiriitaiset ajatukset.
"nyt kuuluu syödä... haluankohan mä sittenkään,
mun täytyy, se on vain ja ainoastaan hyväksi..
ei ei se ole....... se on väärin.. 
eieieieieieiei..."

tiedätte miltä nämä ajatukset joita 
en saa tähän kirjoitukseksi on.

Tyhjää täyttä.... h e l v e t t i ä



Mä haluan vain päästä peiton alle ja jatkaa huomenna
tästä samasta pisteestä.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

REMIND ME WHO I AM

Hei kaikille! Anteeks mun pitkä hiljasuus. 
Oon viime aikoina ollu melkosen lujilla. 
Kieriskelen tuskaisissa ajatuksissa ja 
samalla yritän pyristellä niistä irti?
Missä on siis mennyt vikaan?

Tällä hetkellä kaikki. Tunne ettei mikään mene niin kuin pitäisi.
Se raastaa mun voimia. Mun kirjotus takkuaa.. ja oon jo hetken miettinyt oisko mun aika jättää tää "blogi maailma"?

Oon viime päivinä nukkunut yli ymmärryksen, ja tekisin melkein mitä vaan jotta mä saisin jäädä makaamaan sänkyyn ennemmin ku lähtee töihin, vaikka työtäni rakastankin. 

Ennen mulla ei ikinä heränny huoli itestäni, vain muista.
Nyt mulla on pitkään ollu tunne että rämmin ojassa enkä saa mitään aikaseksi. Päästän mun tunteet liian paljon esille ja annan niille tilaa hengittää. Huomaamattani mä kävelen samaa ympyrää edes takaisin ja seison taas tässä ikuisessa sotkussa.
Suunnan löytäminen on vaikeaa. Syömiset ei stressaa eikä huoleta, ahdistaa hieman. Ahdistaa kun en löydä sitä keltasta kusista keskitietä... unohdan syödä ja huolestun.. heti sen jälkeen jokin kuiskii kuitenki korvaan onnistuneeni..? En halua onnistua tässä, koska tämä onnistuminen johtaa siihen samaan kuusi vuotiseen helvettiin. Löysin itseni hetkeksi, mutta miksen pidä itsestäni kiinni? Miksi päästän itseni lipumaan yhä kauemmaksi ja kauemmaksi.



Olen pitkään jo tuijotellut pölyyntynyttä vaakaamme nurkassa.
Miten jokin tavara voikaan saada ilmaan niin vahvoja tunnetiloja?
Mä suorastaan haluaisin tietää totuuden mun painosta, mutten __uskolla__ mä oikeesti tunnen itteni sen verran sairaaksi etten uskolla astua siihen.. pelkään sen vahvaa kontrollia ja otetta jonka se saa minusta. Mä en halua enään käydä vaa'alla 6 kertaa päivässä ja laskea grammoja. Silti mä haluaisin tietää missä mennään.. vai mennäänkö missään...




Oonko mä ainoa.. vai onko täällä muita ketkä karttavat vaakaa?
Ja mikä sinut saa karttamaan sitä?



Muistakaa rakkaat tämä;