sunnuntai 15. syyskuuta 2013

I think I'm breaking down again

Miks musta tuntuu siltä et olisin tukehtumassa?
Mun rintaa ahdistaa.
Minkään ei pitäisi olla kamalan huonosti.
Mun hymy rapistuu mun kasvoilta.




Kaikki tuntuu jotenkin liian raskaalta..tiedättekö?
Kaipaisin jonkun kannustavan sanoja.. kenen tahansa.


Mulla on lievästi sanottunu ikävä muutamaa vuotta taakse päin.
Eniten ehkä ihmisiä ja sitä aikaa kun "kaikki" oli niin helppoa.
Vaikken ookkaa unohtanu niitä raskaita aikoja.
Niitä perusasioita osaa nyt jälkeen päin arvostaa paljon enemmän.
Kuten isän tekemää lämmintä ruokaa ruokapöydässä.
Uusia asioita kotona.
Rajoja..

Soitteluita "missä oot..onko kaikki hyvin.. koska tuut kotiin?"

(tässä on tatuointi jonka haluaisin johonkin kohtaan ottaa!)

Mulla on ikävä mun isää vaikka nähäänkin suht usein.
Mä oon onnellinen et se on löytänyt naisen..vihdoin sellasen joka kunnioittaa sitä ja haluaa munkin isälle kaikkea.
Mun isä on semmonen et se haluaa et kaikilla on hyvä olla ennemmin kuin sillä. 
Mä ymmärrän miks mun isä oli joskus ihan erilainen kun nyt.
Niin paljon pahaa sillekkin on tapahtunut.
Sellaset asiat syö ihmistä.
Mä haluun osattaa sille mun lopun elämän ajan kuinka helvetin paljon mä kunnioitan sitä ja sen antamaa apua.
Se on ollu mulle _korvaamaton_
Unohtamatta mun äitiä ♡ 




Mä en varmaan koskaan oo sinnitelly näin paljon.
Oon ehkä esittäny liian vahvaa.. täälläkin puolella, tää asia on vaan mun kompastumis kivi.. vahvana oleminen.
Ja nyt on aika sanoa etten mä joka päivä super hyvin oo voinut.
Paremmin tietenkin kun vuosi taakse päin. 
Mä jaksan seistä omilla jaloillani. Välillä otan hyvin hataria askeleita jalat täristen..epävarmana teenkö mä oikein.









All alone it was always there you see 
and even on my own it was always standing next to me
I can see it coming from the edge of the room 
creeping in the streetlight holding my hand in the pale gloom
can you see it coming now

I think I'm breaking down again

I think I'm breaking down again

All alone even when I was a child 
I've always known there was something to be frightened of 
and I can see it coming from the edge of the room 
creeping in the streetlight 
holding my hand in the pale gloom 

can you see it coming now
I think I'm breaking down again

I think I'm breaking down again

All alone on the edge of sleep 
my old familiar friend comes and lies down next to me
and I can see it coming from the edge of the room 
smiling in the streetlight even with my eyes shut tight

I still see it coming now







Huomenna töitä.. 
mä oon väsynyt unissanikin..





6 kommenttia:

  1. mä yritän olla joku ja yritän sanoa jotakin kannustavaa.. kyllähän sä tästä selviät, mä otan kans usein reippaasti takapakkia ja niitä päiviä on usein kun mietin ettei tästä oikeesti tuu yhtään mitää!!
    tässä mäki vaan ryömin joka päivä eteenpäin..
    voimia sinulle!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos että sä oot se joku ♡

      On lohduttavaa kuulla ettei tässä ole ainoa vaikka silti niin surullista.

      Voimia ♡

      Poista
  2. Etkö sä joskus ennen vihannut isääs koko sydämestä? Sanoit sitä narsistiks ja puhuit ihan hirveeseen sävyyn? Miten kaikki muuttu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon puhunu tänne sillon just siltä ku tuntuu. Ainoona paikkana johon purkaa.

      Kaikki ne mun tunteet on sillon ollu aitoa. Vihaa ja surua. Mutta tottakai mä silti sillonki oon rakastanu mun isää koko sydämestä. Molemmilla vaikeet ajat. Ja se mitä isällänikin oli muutti sen käytöstä. Mä oon onnellinen et se on onnellinen ja me ollaan läheisempiä kuin koskaan ♡

      Poista

kirjoita kommenttisi ja pelasta päiväni

ps. Vastaan tästä eteenpäin blogiini :)