tiistai 6. elokuuta 2013

Tienhaara

Edellisessä postauksessa tuli näkyville varmasti se etten halua enään tuhlata anoreksiaan tai syömishäiriöön hetkeäkään.



Osa saattaa pettyä ja ajatella; Nyt se idiootti luovutti, no mä arvasinki ettei se pystyis ja nyt se lihoo 1000kiloseks ilman mitään tolkkua.
< ja myös mun omat ajatukset osittain esiintyy tossa muodossa.





Mä tunnistan tän hetken, mä olin tässä jokunen vuosi sitten. Tässä samassa tilanteessa ja ajatuksessa. Anoreksia ja sen kaikki mukanaan tuomat "edut" vai elämä, normaali elämä, ilman syömisen pelkoa?

Mä valitsin ensimmäisen, ja oon aina valinnutkin ja moni muukin valitsee niin siksi, koska varmasti kaikki PELKÄÄVÄT kuollakseen tervettä elämää "mitä se on?" Eikä rohkene tarttua siihen, koska vanhat kaavat tuntuvat turvallisimmilta ja helpoilta 
-sen pienen hetken.



Mä seison haarautuvassa risteyksessä.
Molemmissa poluissa houkuttaa jokin.
Molemmissa on omat kiehtovat hyvät sekä huonot puolet.

Toivoisin, että voisin vain jatkaa molempia, mutten pysty.
Mä joudun valitsemaan ja harkitsemaan. 
Se sama risteys johon on törmätty useamman kerran.
Miksi siis mä valitsisin sen saman vanhan polun jonka olen jo kuluttanut askelillani?

Kun viereltäni lähtee uusi ja tuore polku.
Elämään.






Ainut asia mitä pelkään on epävakaa persoonallisuushäiriö.
Enkä mä oo ikinä osannu kuvaa sitä tunnetta kun vain kaikki lähtee jalkojen alta. Ja kaikki asiat vaan räjähtää silmille hetkeäkään helpottamatta.


varsinki tää kuva herättää mussa vahvoja tunteita ja tunnetiloja.
Muistoja.




Mä selviän kyllä, vaikeista hetkistä huolimatta, mä voin aina itse valita sen oikean tienhaaran.



Mä toivon että näinä hetkinä 
voin helpottaa teidänkin oloa edes vähän. 
Mä toivon että mä herätin edes jonkun sisällä pienen toivonkipinän elämästä.
TE ansaitsette elää ilman mitään mörköjä.

13 kommenttia:

  1. Mahtava juttu, että valitsit normaalin, terveen elämän!:)

    Yksi asia, oonko mä ihan kauhea ihminen jos valitsin laihuuden ja ilman pelkoa syömisestä, kun tarpeeksi pitkään aiemmin olin läski ja pelkäsin syömistä?

    VastaaPoista
  2. Hienooo Laura! <3 mörköjen karkotus alkakoon!

    VastaaPoista
  3. Ja vaikket ehkä itse näe, niin sä olet kaunis! Ja omistat upean, seksikkään, hoikan kropan oli sulla syömishäiriö tai ei. Ja mitä onnellisemmaksi tulet, sitä enemmän kauneutta hehkut. Oot valtavan upea, hyvä, esimerkki muille ihmisille. Ihailen sua suuresti :)Ja tuut ihan 100% varmasti näkemään tuon saman kauneuden sillä hetkellä, kun sun kroppa on saanut vähän levätä ja toipua, niin uskon. Niin oli ainakin mun kohdalla c:

    VastaaPoista
  4. emptyandbrokenlife.blogspot.fi :)
    Voimia & pystyt siihen :)♥

    VastaaPoista
  5. <3 samoja ajatuksia pyöritellään täälläkin. yhdessä me pystytään kyllä paranemaan, toisiamme tukien ja voimien käyttämisen vain parantumiseen! pitää antaa itselleen aikaa, unohtaa koulu ja työ, jos siltä tuntuu. paraneminen on ihan kokopäivätyötä ja lomiakaan ei saa.

    VastaaPoista
  6. sulla on tosi mahtava blogi (:

    in-fucking-control.blogspot.com

    VastaaPoista
  7. Sori täst voi tulla pitkä :) Mäki oon tavallaan jonkinlaisessa tien risteyksessä. Elämän ja kuoleman risteyksessä. Valitsin elämän. Valitsin puhumisen hiljaisuuden sijaan. Dissosiointia mulla kuulemma on vielä mutta huomattavasti vähemmän kun jakson alussa. Keväällä pääsin samalle päiväosastolle millä olit ja olen siellä vielä viikon. :) mahtava paikka! Nyt joudun taistelemaan että pystyn jatkamaan valitsemallani tiellä enkä hyppää sille toiselle tielle joka kulkee liian lähellä. Olen päässyt ainakin toistaiseksi eroon viiltelystä ja juomisesta. Siitä on kuukausia kun oon viimeeks viiltäny tai juonut humalahakuisesti. Syömisen kanssa tasapainottelen edelleen. Mutta nyt en ahdistu syömisestä samalla tavoin kuin aiemmmin. Lääkkeen sivuoireina kun nälän tunteeni on lähes kadonnut. Helmikuusta pari kuukautta eteenpäin laihduin 8kg ja olen nyt normaalipainoinen. :) Nyt painoni on mielestäni lähes sopiva, pitäisi vain saada menetettyjä lihaksia takaisin sillä en ole liikkunut kunnolla kuukausiin. Ja en haluaisi lihoa takaisin entisiin mittoihini. Pitäisi syödä tarpeeksi ja säännöllisesti ja välillä se unohtuu. Myös terveellisyyteen pitäis kiinnittää huomiota, karkit pitäisi unohtaa. Syöminen on todella tärkeää sillä harrastan urheilua kilpatasolla ja kroppani sanoo vastaan jo muutenkin vähäisten unien takia, saati sitten jollen ole syönyt tarpeeksi. Olen yrittänyt syödä vaikka väkisin jotain että jaksaisin. Itsetuhoisuus on osittain väistynyt kun olen siirtänyt vihan kohdetta itsestäni vanhempiini. Nyt vain tsemppaan että kestän kunnes pääsen pois täältä. Ja yritän olla syyttelemättä itseäni liikaa. Yritän pitää negatiiviset ajatukset poissa ja yrittää nähdä tulevaisuudessa jotain positiivista. Yksinäisyys vaan yrittää vallata mun ajatukset.. :(
    Mutta enää en näe kuolemaa ainoana vaihtoehtona, en edes tahdo kuolla. :) Toivottavasti sinä, ja muutkin, tietävät että se paha olo ei ole ikuista! Se menee ohi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sun kommentista! Oot älyttömän rohkea ja pysykkin tollla tiellä koska se on ainut ja oikea <3 tsemppasit muakin. Oon varmasti saanut painoa.. mutten halua miettiä sitä. Haluaisin vain elää ilman anoreksian ehtoja enään. Koska jos katsoo oikein elämä on ihanaa. Paljon haleja <3

      Ja ps. Asun siis siinä missä ne matkalaukku kuvat on otettu ;) asuks lähel :'))?

      Poista
  8. KIITOS KAIKILLE KANNUSTAVISTA KOMMENTEISTA. OLETTE AIVAN IHANIA ♡♡♡

    VastaaPoista
  9. Eksyin blogiisi. Luin pari tekstiä, joidenka perusteella jään ehdottomasti lukijaksi. Kaunis blogi.
    Tunnut olevan viel kiinni elämässä sen verta, että kaipaat olla terve. Se saa mut hymyilemään, vaikka on surullista nähdä kuinka oot jakanut elämäsi ton sairauden kanssa.

    Tärkeintä on, että jaksat koko sydämestäsi tehdä päätöksen muuttua. Se ei oo helppoa, et voi noin vaan poistaa ns.sairaita ajatuksia, mutta tiedetään molemmat, että se on ihan mahdollista ajan kanssa. Ethän menetä tota suuntaasi ja ala tehdä mitään kompromisseja sairautesi kanssa kun tuntuu hankalalta. Pienen pieniä tavoitteita, joista jokainen vie eteenpäin elämässä. Pienia takapakkeja ja itkupotkuraivareita kun tuntuu et on ihan arvoton, mutta ei saa kuunnella sitä ääntä. Se vaan haluaa pitää sut kiinni itsessään. Tsemppiä ihan kamalasti.

    VastaaPoista
  10. eiks kannata mennä hoitoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millaistakohan hoitoa meinaat? Hoidossahan mä olenkin. Mutten tarvitse mitään osastohoitoa. Oon nyt vahvempi kuin koskaan ennen :)

      Poista

kirjoita kommenttisi ja pelasta päiväni

ps. Vastaan tästä eteenpäin blogiini :)