torstai 29. elokuuta 2013

tätäkö minä pelkäsin?

Mä luulen, et tääl tarvii vaan rakkautta,
vähän vapautta, positiivist varausta
jonka hajottaa atomeiks miljoonii eri suuntii.

Remember smile ♡
Mä osaan olla jo tyytyväimen mun kehoon. 
Niihinkin kohtiin joihin en koskaan uskonut olevan.
En oo vielä uskoltanut alottaa kunnon liikuntaa.
Haluan olla täysin varma 
ettei se päädy taas pakonomaiseksi.
Haluan urheilla ilosta.

Tästä lähdetään kun saadaan lenkkarit  jalakaan :-)

Tiiättekö sen uuden biisin Milla Rumilta  "Sitä mikä vaan"
Oon rakastunu. Jakaa varmasti mielipiteitä. Mun eka ajatus biisin alkaessa radiosta oli "mikä hitto tää on".

Ps. Huomen aamul noustessa mä aijon hymyilly.. ja hymyilenki;
Uusi päivä ♡


tiistai 20. elokuuta 2013

askel askeleelta eteenpäin









Tuntuu suorastaan oudolta voida hyvin... tunne jota ei oo pitkään aikaan tuntenu. Musta on ihanaa nähdä maailmaa hieman terveellisemmin silmin. Onhan tää vaatinut multa paljon voimia muuttaa ajatusmallia.

Syömiset ei ohjaa mua enään täysin niin kuin ennen. Herkuttelu ei saa mua itseinhon partaalle. Oon voinu niin hyvin että vähensin mun lääkitystä ja n. 4 päivää sitten lopetin voxran kokonaan ja jatkoin vaan 2x sepramia päivässä. On tapahtunut niin paljon muutoksia etten aijo pelästyä jos takapakkia tulee. 

Maanantaista lähtien oon rementoinu jo mun elämäntapoja ja nyt jätin hetkeksi herkut kokonaan pois. Yritän rakentaa lihaksia ja kuntoa. Pienen ajan päästä otan mukaan juoksulenkit ja salin. Kun tunnen että olen tarpeeksi vahva nekin aloittamaan taas urheilun ilosta :) 

En ois voinu koskaa  kuvitella että tervehtyminen voisikin olla näin "kivaa". Mä oon vaan saanu sen kipinän takas. Ei mulla ollu mitään kun sukelsin sairauden perässä. 

Eikä mun tarvitse jättää ruokaa pois ollakseni hoikka ja terveennäköinen. Jännä että tämä kaikki vaati niiiiin monta vuotta. Mutta on varmasti sen arvoista ja näistä uusista ajatuksista haluan pitää kiinni :-) 

Mä aijon muokata mun kroppaa terveellisin keinoin.  . Ja aijon tehdä sen hauskalla ja motivoivalla tavalla. En unohda enään helliä itseäni tai kunnioittaa.

Musta on ihanaa että pakotin itseni peilin eteen ja sanomaan "näytän hyvältä" monta kertaa inho iski vasten kasvoja mutta parin viikon jälkeen sekin väistyi.

Kokeilkaa.. ette menetä mitään ♡

tiistai 6. elokuuta 2013

Tienhaara

Edellisessä postauksessa tuli näkyville varmasti se etten halua enään tuhlata anoreksiaan tai syömishäiriöön hetkeäkään.



Osa saattaa pettyä ja ajatella; Nyt se idiootti luovutti, no mä arvasinki ettei se pystyis ja nyt se lihoo 1000kiloseks ilman mitään tolkkua.
< ja myös mun omat ajatukset osittain esiintyy tossa muodossa.





Mä tunnistan tän hetken, mä olin tässä jokunen vuosi sitten. Tässä samassa tilanteessa ja ajatuksessa. Anoreksia ja sen kaikki mukanaan tuomat "edut" vai elämä, normaali elämä, ilman syömisen pelkoa?

Mä valitsin ensimmäisen, ja oon aina valinnutkin ja moni muukin valitsee niin siksi, koska varmasti kaikki PELKÄÄVÄT kuollakseen tervettä elämää "mitä se on?" Eikä rohkene tarttua siihen, koska vanhat kaavat tuntuvat turvallisimmilta ja helpoilta 
-sen pienen hetken.



Mä seison haarautuvassa risteyksessä.
Molemmissa poluissa houkuttaa jokin.
Molemmissa on omat kiehtovat hyvät sekä huonot puolet.

Toivoisin, että voisin vain jatkaa molempia, mutten pysty.
Mä joudun valitsemaan ja harkitsemaan. 
Se sama risteys johon on törmätty useamman kerran.
Miksi siis mä valitsisin sen saman vanhan polun jonka olen jo kuluttanut askelillani?

Kun viereltäni lähtee uusi ja tuore polku.
Elämään.






Ainut asia mitä pelkään on epävakaa persoonallisuushäiriö.
Enkä mä oo ikinä osannu kuvaa sitä tunnetta kun vain kaikki lähtee jalkojen alta. Ja kaikki asiat vaan räjähtää silmille hetkeäkään helpottamatta.


varsinki tää kuva herättää mussa vahvoja tunteita ja tunnetiloja.
Muistoja.




Mä selviän kyllä, vaikeista hetkistä huolimatta, mä voin aina itse valita sen oikean tienhaaran.



Mä toivon että näinä hetkinä 
voin helpottaa teidänkin oloa edes vähän. 
Mä toivon että mä herätin edes jonkun sisällä pienen toivonkipinän elämästä.
TE ansaitsette elää ilman mitään mörköjä.

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Askel elämään?








Miks me ajatellaan ettei me kelvattais tälläisinä? Omana itsenämme? 

Viime päivinä mä oon yrittänyt kaikin voimin pitää itsestäni,
niin pitkän ajan jälkeen se on tuntunut vaikealta ja todella oudolta.

Ennen musta tuntui että en olisi enään oma itseni ilman syömishäiriötä. Etten olisi enään kukaan. Nyt mä pystyn ajattelemaan että mun ajatuksia hämärtää vanhat ajatukset, syömishäiriö. Että se roikkuu mukanani muttei ole minä tai minua

En tiiä kuinka sanoa miten ihanaa on löytää itsestään hyviä asioita, pahojen sijaan. 

En halua enään roikkua tässä vanhassa. 

Mutta silti ajatus tästä kaikesta pelottaa.

Toisinaan mietin; miksen haluakkaan olla pieni 40kiloinen?

Oon oppinu arvostamaan ja huomaamaan normaalisuuden kauneuden. 
Rinnat, muodot, peppu, reidet.

Mitä jos onkin mahotonta ikinä saavuttaa tavoitettaan? Ja jos saavutat, sekään ei voi olla ikuista jos haluaa elää.
Jossain vaiheessa tulee kuitenkin stoppi?

Joka tapauksessa jossain vaiheessa olet vastakkain totuuden kanssa; "mä en voi jatkaakkaan näin, mä en ole onnellinen vaikka luulin" 

Kyllä mä olen kateellinen heille keistä on tullut pieniä ja siroja.. mutta sehän onkin vain pinta, mitä jos astuisitkin päiväksi hänen saappaisiinsa? Huomaisit kuinka pienet asiat saavat ahdistuksen jylläämään. Kuinka jokaista asiaa on harkittava tarkkaan ja varokkin jos rikot vanhoja tiettyjä kaavoja.

Onko se elämää? Onko se tavottelemisen arvoista?
Mitä mieltä te ootte?


Mä en halua enään olla se joka pelkää mennä kutsuille taikka illallisille lihomisen pelosta. 
Ties monta hyvää hetkeä multa on jäänyt välistä?


Oon miettinyt, miltä kuullostaisi pitkästä aikaa normaali tasainen elämä pienten spontaanisten retkien lisäksi?
Mä pelkään jättää sairauteni, mutta mä tiedän että se on ainut keino olla onnellinen.
Tän kuuden vuoden jälkeen se mahtaa tuntua oudolta kamalalta,
vapauttavalta!?


Mitä jos mä alotan kaiken alusta?
Mulla on jo suhde ja se on mun tyttöystävään.
Ei syömishäiriön tai minkään muun.
Mulla on kaikki tarvittava tässä ja nyt.








XDDDD


Mulla ei oo enään mitään nähtävää syömishäiriöstä,
toisin kuin elämästä.