torstai 6. kesäkuuta 2013

ja mä hajoan pieniin palasiin

Viime päivinä mun on ollu erittäin vaikea hyväksyä mun tunteita taikka selvitä niistä. Oon ollu tikittävä aikapommi. Kävelevä sekasorto. Pettymyksiä täynnä. Mä välillä väsyn niin paljon tähän sairauteen että annan sen viedä minua 6-0.

Tälläkin hetkellä musta tuntuu et mun sisällä on pato joka murtuu pian. Minä hetkenä hyvänsä mä räjähdän huutamaan ja itkemään. Tätä katkeruutta itseäni kohtaan on vaikea vähentää. Mä myönnän täälläkin kuinka tyhmä mä oon ollut. Pienet yhteen sattumat nostivat mun sisällä kauhean hyökyaallon. Ja lopulta käyttäydyin kuin mikäkin säällittävä draama quuen. Häpeän häpeän.. niin paljon. Lääkkeitä ja alkoholia.. itkua ja turhautumista.

Koen jotenkin rangaistuksekseni sen etten saisi hetkeen olla ystävieni kanssa.. en ansaitse. Pelkään satuttavani.. pelkään romahtavani. Pelkään kaikkea.

Mä meinaan alkaa itkemään jopa busiissa istuessani.. koko tämä tilanne ja kaikki on saanut mut voimaan henkisesti niiiin pahoin. Pohjalla käyminen vähän väliä raastaa mun voimia. Aina sieltä täytyy nousta mutta nyt sekin tuntuu kamalan raskaalta. Enkä voi itkeä sitä että tuntuu siltä kuin olisin yksin. Omaa tyhmyyttäni.

3 kommenttia:

  1. Ei sun tartte missään vaiheessa hävetä asioita, jotka sun sairaudet saa aikaan. se, että romahtaa on välillä todella rankkaa ja vaikeaa, eikä siitä voi itseään syyttää. varmasti ansaitset ystäviä, ansaitset paljon huolenpitoa ja rakkautta. sä et oo yksin kaikkien pahojen ajatusten ja sairauksien kanssa. iso voimahali sinne <3

    VastaaPoista
  2. Itku puhdistaa. Halaus.

    VastaaPoista
  3. paljon tsemppiä sulle tyttö! nii ja onnittelut valmistumisesta, joskin hieman myöhäisessä!

    ps. mun blogin osoite on nykyisin: http://satumaailmasta.blogspot.com käy toki kurkkailemassa ;)

    VastaaPoista

kirjoita kommenttisi ja pelasta päiväni

ps. Vastaan tästä eteenpäin blogiini :)