torstai 27. kesäkuuta 2013

if I want to live, something has to change

Satunaisia kuvia viime viikonlopulta ja viime päiviltä.

Meidän juhannuspäivän ruokaa. En edes juonut perjantaina mutta lauantaina päätettiin sitten riipasta oikein kunnolla.. aamu olikin sitten sen mukanen.



Kannan mun hartioilla ikuista "arpihäpeää" yli kaksi vuotta olen peitelly käteni arpia.. sekä jalkojen.. yleensä olen melkein "kädetön" vasemmalta puolelta. Töissä on ollu tuskasia tilanteita nä
inä +30 astetta päivinä. Välillä kannan vaan pitkähihasta kyynärtaipeessa mukanani jotta arvet eivät näkyisi. _KADUTTAA_ haluaisin jatkaa mutten voi koska jatkuvasti kannan häpeää näistä ja muistelen tuskaisia ja sairaita muistoja.

Kesällä nämä arvet jäävät valkoisiksi kun koko muu keho ruskettuu... viiman tullessa ne muuttuvat tumman liiloiksi. Vihaan... ja aionkin poistattaa nämä. Mun sairaus alkaa käymään kalliiksi kun miettii kaikkia laskuja 6 vuoden takaa...



Kesätukkaa eli vähän pirteämmän punaista joka haalistuiKin melko nopsaa.. tykkään kuitenkin.



Harmittaa kun en omaa mitään vertailu kuvaa. Tarkoitukseni on kuitenkin ollut saada reiteni hieman timmimmäksi ja treenatuksi. tästä on hyvä jatkaa.





välillä musta tuntuu et olisin hukannut itteni.. taas. Välillä mä murrun vanhoihin toiminta malleihin. Välillä musta tuntuu et voin oikeasti elää itseni kanssa kaikesta huolimatta.

Osaan arvostaa asioita enemmän kuin ennen. Joudun tekemään itseni kanssa vielä 
paaaljon töitä. Luultavasti koko loppuelämän.. kun epävakauteen ei mitään varsinaista lääkettä ole.. muu kuin aktiivisuus ja harjoittelu.

Mä pelkään asioita.. pieniä asioita. Pelkään myös suuria.. olen yleensä jo valmiiksi pettynyt ilman että olisi edes tarve. Elän pessimistin elämää joka saa mut väsymään.. olen aina varpaillani. Mun ystävät aina sanoo "se menee oikeesti hyvin" mun tyypilline  vastaus on et "älä viel sano mitään ja noinku ajattelen nii kaikki menee sillon pieleen."

Kai mä ajattelen et näin mua sattuis vähemmän.. kuin olla eka innoissaan ja pudotakkin hattarapilvistä alas.




Tällä hetkellä mä oon tosi innoissani mutten uskolla räjähtää ilosta.. pelkään että jotain vielä ehtii käydä ja asiat menee pieleen jnejnejne...


me nimittäin lähdetään Katrin kanssa NYT lauantaina Portugaliin!!!!!!!
Eka meiän yhteinen pidempi reissu. Tosin meneehän Ouluunki  liki 8h :-D  mutta sitä ny ei lasketa!

klikkaamalla tätä pääset meidän hotellin sivuille :--)



Nyt täytyy vaan osaa päästää huolista irti. Keskittyä itseni hoitoon. _syömiseen_. Oon väsynyt sairastamaan :c

Kyllä mä vielä selviän.. täytyy vaan osata päästää irti.


6 kommenttia:

  1. Oot kaunis neitiseni :)
    Niin tuttu toi pessimistinen ajattelutapa ja häpeilyt ja muut, mut hei, niistäkin voi päästä yli. Uskallat vaan luottaa ittees ja nauttia asioista. Pidä tosi tosi hauskaa matkalla ja syö hyvää ruokaa ja juomaa ;)

    VastaaPoista
  2. Mihin keinoon päädyit arpien poistamisessa? Laaseriinko? :)

    VastaaPoista
  3. Nolointa vaakasuorissa arvissa on Se et niihin ei voi kuolla.. Pelkkää huomionhakua viiltää niin päin :(

    -sama tilanne-

    VastaaPoista
  4. Itse peitin arpeni tatuoinnilla, nyt kättäni katsoessa huomio kiinnittyy aina ensiksi tatuointiin - ei niinkään siihen, mitä sen alla on. Sama juttu muiden kanssa, ennen arvista kyseltiin jatkuvasti, tatuoinnin ottamisen jälkeen on kysytty vain kerran: ja silloinkin lähinnä siitä että sattuuko tatuoiminen niiden päälle ja kuinka tuoreen arven päälle voi tatuoida.. Ja tästä tatuoinnin otosta on jo reilu 2 vuotta aikaa. Omalla kohalla tää ratkasu oli success :) Millaseen ratkasuun sä oot päätyny? Tai mitä on mielessä jos niitä on useempi vaihtoehto? <3

    VastaaPoista
  5. Oot kaunis niinkun aina! :) Ja pakko sanoa, että täällä toinen samanlaisten ongelmien kanssa painiva pessimisti. (Vai realisti?)
    Hyvää reissua ja yritä pitää stressi minimissään, niin matka menee mukavasti! ♥

    VastaaPoista
  6. Sulla on ihanat suklaasilmät<3

    VastaaPoista

kirjoita kommenttisi ja pelasta päiväni

ps. Vastaan tästä eteenpäin blogiini :)