tiistai 30. huhtikuuta 2013

klara vappen. tänäään ei olla humalas!



klara vappeeen!!!!!


Ruttikseen nyt ihan ekaa helsinkiiin :-)

perjantai 26. huhtikuuta 2013

paljon paljon uusia asioita sekä kuvia

Tiiän et täs on älyttömän paljon asiaa, pitkästä aikaa. Mutta suosittelen kaikkia lukemaan :-)


 Alkuun mun pitää sanoa kuinka hyvin mä oon voinut viimeset kaks päivää suhteessa vaikka koko viikkoon. Mä oon oppinu itestäni tajuttomasti uutta. Mä kun luulin tietäväni jo mitä on olla epävakaa ja miten ahdistusta voi hallita ja kuinka apua voi pyytää. Mä oon tehnyt oikeasti koko puolen vuoden väärin kaiken ennen tätä päivää. Tosin puoliksi tietosena. Koska koen jotkut neuvot (JOTKA siis todella toimivat kun niitä vain tekee ja tekee.) huonona. "Puristele kylmiä jääpaloja kädessäsi" eka kysymys on varmasti MIKS VITUSSA?  ja oli pitkään. Kun sä jatkat sitä pääset purkamaan sun ahdistusta ja halua satuttaa itteäs.

Meidän suhde Katrin kanssa on ollu todella kovilla meidän molempien sairauksien takia. Mun epävakaus tuo tajuttomasti haastetta tähän, enkä mä ole ollu todellakaan helppo. Luulin että mä oon yrittäny kaikkeni, mut tosiasia on et oon vaa pelänny alkaa yrittämään. 

Sunnuntaina mä tein vikan temppuni. Tästä lyhkäsesti: Katri oli toiminut väärin (henk.koht. syistä en tänne mainitse) mä sain kamalan itkukohtauksen, menin makaamaan sänkyyn naama vetisenä ja yritin purkaa sitä tunnetta ulos. Eka mitä mä tein

1. Päätin lähteä ulos rauhottumaan

2. Sekavissa ja ristiriitaisissa tunteissa mä soitin Dkt terapeutilleni, mutten oikeastaan ollut edes ottamassa apua vastaan. Halusin vain purkaa jollekkin.

3.Mä olin jo päättäny puolessa välissä matkaa meneväni suoraan alkoon ja siitä heti ensimmäiselle puiston penkille kittaamaan viinaa ja loput mun lääkkeistä. (kelatkaa se oli mun suunnitelma...)

4. Mä itkin kivellä hetken ja olin avaamassa korkkia, kunnes vanha mies kysyi takaani yhtäkkiä apua lukemaan jonkun viestin. Loppuillan vietinkin kyseisen henkilön kanssa istuen ja kuunnellen hänen kempimusiikkia. Kyllä hän oli alkoholisti ja kyllä joimme yhdessä, melko reippaasti. Mutta mun olo parani. Eikä se ollu viinasta. Mun ajatukset vaan anto mun hetken olla, päätin etten ota lääkkeitä. Päätin että mä tuun sieltä kyllä kotiin.
5. Mä olin aiheuttanut tajutonta huolta Nellille ja Katrille. Koska mä en vaan yksinkertasesti halunnut/pystynyt olemaan yhteyksissä Katriin koska tunsin vieläkin niin voimakkaasti surua pettymystä ja vihaa. Nelliinkään en sen takia halunnut olla yhteydessä. Ekaks mä aloin aattelemaan et näinkö huomion kipeä paska mä olen? Mutta sit mä tajusin, tosin pari päivää myöhemmin että se oli mun silloinen ainut keino yrittää välittää sitä miltä musta tuntu. Koska en löytänyt sanoja, en keinoja, kuinka selittää.

Nyt päästään siihen että mä tiedän nyt mistä mun tunteet johtuu. Mä osaan kertoa alusta asti mistä mun tunnekuohu alkaa, mun ja Katrin syyttely-rinki on saanut lähes kokonaan lopun. "Sä viiltelit, niin miksen mä voi tehdä sitä sun tätä ymsyms". Oon oppinut elämään hetkessä. Mikään ei oo niin raskasta kuin elää eilisessä tai pitkälti mennyisyydessä taikka tulevaisuudessa. KOSKA SULLA ON VAIN TÄMÄ HETKI, tämä hetki johon sä voit keskittyä ja vaikuttaa. 

Usein huomaan murehtivani jo töistä päästyä seuraavaa työpävää ja sitä urakkaa. Nyt mä oon oppinut katkasemaan sen (koska miten sä voit edes nauttia illasta kun oot jo valmiiks töistä päästyttyäs alkanut miettimään seuraavaa päivää ja elämään siinä) Mä käännän mun ajatukset näin: "Hei Laura sä oot nyt päässy just töistä. Oot jaksanu tänään hienosti, nyt sulla on vapaata ja pääset hengähtää kullan kainaloon. Ulkona paistaa aurinko ja tässä mä tallustelen, kuinka ihanaa!"

Mä oon eilen syönyt suht hyvin ja tänään. Muut viikot on ollu yhtä helvettiä sen asian suhteen. Mutta nyt sekin näyttää välillä jo hieman valosemmalta.

Mä voin kerranki oikeasti todeta;
TÄLLÄ HETKELLÄ OON TODELLA YLPEÄ ITSESTÄNI!

Nyt lopuks, nauttikaa tästä kuvatulvasta (missä ei edes oo mitään järjen hiventä hah)   :D


Siivoushan on mun lempipuuhaa juuu juu..



Peili posetusta uuden ostamani neuleen kanssa :-) miesten osastolta 5 e ;)



Ja koska mä taidan tän ilmeilyn taidon .....


Sitten hain mun H&M paketin postista, otin vaa mekosta ja farkkuhaalarista kuvat :-)



Harvoin mä saan tän naikkosen yksin mun kameran eteen JA VIELÄPÄ HYMYILEMÄÄN! Koska yleensä siel oottaa aina ihan joku muu ilme ku hymy :-D


Katrin kummityttö tuli meille kylään illaks kun mami oli treffeillä :-)

möö..





JA VOI JUMANKAUTA KESÄ TULEEEE JEEEJEJEJE... ekat kukat bongattu töistä tullessa :-)

Huomenna sitten suuntaankin Marikan synttäri juhliin :-) mä odotin niin innolla!

PS. 




maanantai 22. huhtikuuta 2013

Nuku rauhassa, pieni enkeli.

Mulla on kamala olo. Avuton olo. Mä luulin et pystyin tekemään jotain mutten mä voinut. 

Näin Jaymienbiin postauksen melkein heti kun hän sen julkaisi..
menin paniikkiin ja soitin hätäkeskukseen. Luin hänen kirjoituksen ja vaadin heitä menemään heti paikalle.
Myöhemmin poliisi soitti mulle ettei varmaan oo mitään hätää, tyttöä ei näkynyt asemalla. 

Mä huokasin helpotuksesta. Ehkä hän muutti mielen?
.......
Nyt kun mulle selvis totuus mä en voi muutakun itkeä ja tuijottaa koneen ruutua. 16-vuotias KAUNIS, LAHJAKAS TYTTÖ. On kuollut,
koska ei jaksanut enään.

Mä oon niiin vihanen ettet sä saanut apua vaikka kuinka yritit. 

Kumpa mä olisin voinut tehdä enemmän.
Rukoilen että sulla on nyt hyvä olla.
Voi pieni.



Sä luulit ettet ollut kaunis taikka laiha.
Usko pois vaan, sä olit täydellinen.
Täydellinen...

rip









Mä hukun tyhjiin ajatuksiin jotka ei johda mihinkään.
Mä vajoan tähän pelkoon mikä ei poistu millään.
Mä yritän muttei sekään riitä.

Mä en tunnista enään itseäni siitä. Mä en ole se joka sekoaa, satuttaa, haluaa pois. Mä en halua olla se. Mä en halua olla taakka muille, mä en halua että joka päivä mun puolesta pelätään.
Mä en halua.... mä en halua.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

---

Mun mieliala on ku vuoristorata.  Josta loppuu raiteet ja vaunu tippuu alas 100metriä ja kaikki menee pirskaleiks.

Oon kuitenkin tänään onnistunu pienesti. Vaikka kello on jo kaksi sainn syötyä spaghettia ja jauhelihaa jotka tein itse lapsille ja mulle.
Enkä mä mennyt oksentamaan. Kerrankin jokin asia menee "oikein".




Ehkä tää tästä vielä lähtee. Ootan ainakin kovasti Marikan (entisen fun light-blogin)-Pitäjän synttäreitä, puss !  Kyllä mä jaksan tsempata, mun on pakko jaksaa.





EDIT//  Mä oon itkeny tänään silmät päästä. Liian henkilökohtaisia asioita etten voi täällä oikeen sanoa.
Oon vaan niin väsynyt. Mä haluisin vaan jäädä maahan makaamaan ja rukoilla et tää kaikki ois ohi.



torstai 18. huhtikuuta 2013

Sairauteni ystäväni silmin







Taustaa:
Tutustuin Lauraan viime elokuussa dkt:n myötä. Tulimme tämän herttaisen tytön kanssa heti hyvin juttuun, ja L jopa tarjosi minulle autokyydin kotiin. Sovimme tutustuvamme paremmin tuopposen ääressä myöhemmin. Silloin en vielä tajunnut L:n tilanteen vakavuutta. Toki tiesin, että kaikki ei ole kunnossa L:n pääkopassa - olihan hän epävakaalle persoonallisuudelle tarkoitetussa terapiassa. 

Noin kuukausi tutustumisemme jälkeen löysin sattumalta L:n blogin ja päädyin sitä uteliaana lukemaan. Silloin minulle valkeni, että aurinkoisen ja avoimen pinnan alla on käynnissä suurempi taistelu kuin osasin kuvitellakaan. Epävakauden lisäksi L:lla oli myös sh-mörkö varjostamassa elämää. Tavallaan olin iloinen, sillä L kärsi hyvin samanlaisista ongelmista kuin minä itsekin aikanaan. Toisaalta taas oli surullista nähdä niin mukavan ja ihanan ihmisen kärsivän niin järjettömästi.

Syksyn aikana pistin useasti merkille dkt-ryhmässä L:n huonovointisuuden. Blogistakin huokui ahdistus. Olin huolissani L:sta, vaikka emme olleetkaan tuolloin kovin tiiviisti tekemisissä. Juhlimme vaihtuvaa vuotta L:n uv-pippaloissa. L oli silminnähden huonossa kunnossa. Kerroin olevani huolissani hänestä ja olevani tukena, jos hän niin haluaa. Niiden juhlien jälkeen yhteydenpitomme oli tiiviimpää kuin aikaisemmin.  Nykyään näemme melkein joka ikinen päivä.


Syömishäiriöstä:
Nyt olen useamman kuukauden ajan seurannut L:n elämää hyvin läheltä. Olen nähnyt iloisia ja surkeita päiviä. Iloisina päivinä L on herkästi innostuva ja hymyilevä ihminen, joka syö hyvin. Huonoina päivinä L:n mielestä mikään ei sovi päälle, se ja se paikka on liian iso ja kaikki vituttaa. L on uskomattoman kaunis, joten välillä on turhauttavaa ja surullista nähdä miten hän tuntee olonsa niin epämukavaksi kehossaan. Samalla kuitenkin ymmärrän miten sairaus saa tuntemaan niin, joten en ikimaailmassa voisi suuttua tai vähätellä L:n tuntemuksia. Suren joka kerta, kun L jättää lautasen puolisyödyksi ja iloitsen joka kerta, kun näen hänen syövän kunnolla. Olen erityisen ylpeä, kun hän saa suustaan alas jotain "mättöä". Välillä kyllä mietin, että miten paljon häntä mahtaa ahdistaa.


Epävakaudesta:
L reagoi välillä hyvin voimakkaasti. Erityisesti negatiiviset asiat otetaan vastaan potenssiin sata. "Pienikin" vastoinkäyminen saattaa pilata L:n päivän. Epävakaudessa osaan samaistua Lauraan erityisen hyvin, sillä kärsin itsekin samasta häiriöstä. Tiedän tarkalleen, että pienikin asia voi tuntua maailmanlopulta ja saada tuntemaan toivottomuutta. Näen L:ssa itseni muutaman vuoden takaa. Epävakaus vaikeuttaa L:n elämää myös paljon. Välillä L:n ja K:n riidat tuntuvat olevan osaltaan sen takia niin rajuja. Tiedän, että häiriö saa tuntemaan ja toimimaan siten kuin saa, eikä sen kanssa eläminen ole todellakaan helppoa. Toivon, että L saisi käytyä dkt:n loppuun kunnialla, sillä minua se ainakin auttoi merkittävästi, ja tunnen oloni nykyään lähes terveeksi. 


Lauralle:
Ota vastaan kaikki sulle tarjottu apu, sä tarviit sitä! Mä haluun nähdä sun elävän ihanan ja onnellisen elämän ilman mitään mörköjä. ANSAITSET kaiken hyvän. Oot mulle ihan järjettömän rakas! <3 p="">

T. Nelli 







Rakastan sua ihan mahottomasti !

suosta suohon



En suosittele postauksen lukemista, JOS olet juuri patantunut tai parantumassa. Enkä oikeestaan muillekkaan jotka ei halua nähdä "thinspaavia" kuvia.





























Tämä alimmainen kuva on vuodelta 2011, kesäkuun alusta.



Tämä kuva taas on samalta vuodelta mutta heinäkuussa.

Tämä kuva on 2011 kesäkuun alusta


Ja tämä kuva on taas otettu heinäkuussa. 


Tämä on otettu Kesäkuun alussa

Tämä kuva taas heinäkuulta.

kesäkuu

Heinäkuu

tiedättekö miltä tuntuu löytää vahingossa tälläisiä kuvia itsestään...?







Ja nyt tässä 2013 vuonna, huhtikuussa näytän tältä.....


Mitä mä voin tehdä että tää loppuu. Mä haluan uskoltautua avaamaan jääkaapin oven
Ilman sitä järkyttävää ahdistusta.
Miten saan tämän kierteen loppumaan?


Tän postauksen jälkeen ootte varmaan menettäny toivon muhun. :( anteeks et mä tuotan pettymyksen. Lupaan vielä yrittää.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Kroppa (kuvapäivitystä) ja postausideoita?

Heippa kaikille. Osa oli toivonut joitakin kroppa kuvia(pahottelut niille jotka ei haluu nähdä). Meinasin eka ottaa mitat ja vatsakuvat yms. Mutten koe että oon siihen valmis...vielä. En vaan halua kohdata sitä häpeää täällä. Ehkä mä muutaman viikon päästä kehtaan.











2 vuotta vanhat arvet. Kun suomi voitti jääkiekossa kultaa. 2011 kesällä.
Miksi? Siihen mulla ei oo vastausta, mutta nämä jäljet pysäytti  mut. Ei ne pahat ole. Tikkaamaan ei päässyt koska olin nukkunu 10 tuntia haavat auki sänky veressä. Terapeutille lopulta uskolsin myöntää. Ja ei oikeen ollu muuta tehtävissä kuin teippaus. Kamalat raatelu jälljet siihen sitten jäi. Kaduttaako? KADUTTAA. Häiritsee työtäni, arkeani. Pitkähihainen päällä... aina. Seuraavana kesänä aijon uskoltautua pitämään toppia päällä ja olla välittämättä, koska en voi enään peruuttaa tapahtumaa. Plastiikka kirurgia on kyllä käynyt mielessä.



Mun päivän piristys :) Käytiin Katrin ja Paavon kanssa ottamassa remediumissa Paavolle toinen penturokote. Törmättiin siellä sitten toiseen maailman suloseen koiranpentuun josta paavo innostu ^^
Mun ylläriksi koiran omistajana oleva tyttö kertoi mulle että lukee mun blogia. Olihan se mukava yllätys ja kiva kun sanoit :-) TERKUT SINNE !! 

Nyt painun auttamaan Nelliä väsäämään kotitekoista sushia, nam : )


Mukavaa viikon jatkoa teille! Toivottavasti voitte hyvin?

ps. Onko tullut kellään mieleen mitään postaus ideoita? NIMITTÄIN PIAN ON 700 lukijan raja rikki, oon sanaton! mm. En oo vielä tehnyt postausta sairastumisestani ystävän/ystävien silmin. ja musta ois mukava kuulla mitä mun parhaat kaverit sillon ajattelija ajattelee nyt yms. Siitä on joskus puhuttu muttei paljoa.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

pieni onnistuminen


Tää päivä on ollu aivan helvettiä.. :(
Mun eka ajatus oli "nyt sovitan noita 25 tuuman farkkuja ja tukehdun taas itkuun kun ne ei nouse persettä ylemmäs"

NE MENI MUN JALKAAN!? Tosin tiukathan ne vielä on, mutta joka ikinen kolmesta napista meni kiinni. 

Voi olla että poistan tämän postauksen pian.. mä vaan häpeen niin paljon mun kroppaa lantiosta alaspäin :/

torstai 11. huhtikuuta 2013

naurettava





Mä en ihmettele jos mä jään pian yksin.
Mä oon taas päivässä kerännyt itseni täyteen suunnatonta itsevihaa. Inhoa. 


Mä en vaan voi enää kattoo itteeni mistään.
Se mitä mä näen saa mut sekasin.
Jopa miettimään kaikkea mitä en enään ikinä ikinä olis halunnut miettiä. Näinkö pitkälle tässä ajassa olen päässyt..  "syvälle pimeyteen".

Mä oon paska ystävä. Paska tyttöystävä. paska ihminen.
Kaikki pienikin voima säästyy itsevihaan ja ahdistaviin hetkiin.



and It's time again wake up



Kuika helppoa se onkaan jäädä  paikoilleen samaan paikkaan, samoihin ajatuksiin samoihin ongelmiin.  Jopa välillä en edes näe sitä mahdollisuutta että voisin uskoltautua astumaan ulos tästä turvallisesta kuplasta. Miksi minä en näe niitä huonoja puolia jotka vain kasvavat minuun yhä enemmän ja enemmän kiinni. Uudet ja vanhat uskomukset ja pelot omasta minästä ja ruuasta ovat purkautuneet taas mieleeni   jos en olisi töissä jaksaisin varmasti enemmän vänkää vastaan iljettäville ajatuksille.

Mut nyt multa puuttuu kaikki voimat.
Jokainen asia on kauheen punnistelun takana.
Jopa leivän tekeminen tuntuu rankalta ajatukselta.



Minne katosi se hullutteleva tyttö jonka vielä näin itsessäni 
muutama kuukausi sitten taakse päin.

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Huojuvat seinät

Oon kadottanut taidon puhua. 
Yritän itkeä mutta lääkkeet turruttaa senkin.
Itseviha jää sisääni. Eikä mitään näy ulos.
Enkä tiedä itsekkään enään mistään mitään.
Tuntuu niin tyhjältä. Ja silti liian täydeltä.





:( miksen vain voi lakata ajattelemasta?