tiistai 31. joulukuuta 2013

Mitä käteen jää? Vain tyhjää ja ikävää.

En haluua edes katsastaa tätä vuotta läpi.
monta hyvää asiaa.
monta hymyä.
silti liikaa kyyneliä
tuskaa
kaipuuta
ikävää
.











♡SYDÄN♡






Mä yritän selvitä ja muistoo ton miehen sanat!!!
11 päivää melkein ilman ravintoa on saanu musta kuolleen näkösen.
en kestä edes ite kattoa peilistä mun kasvoja.
pakko jaksaa. Ja ottaa haarukka käteen.

Hyvää uuttavuotta rakkaat ♡
olkaa varovaisia!

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulun päivityksiä ja hetkistä hiljaisuutta


Vähän semmonen olo ettei oikee voi sanoa omista tunteista tänne.
En osaa sanoa mun voinnisti oikein mitään.
Kuitenkin muutama hyvä tukija ja ystävä löytyy.
En tietäis mitä tekisin ilman niitä. Nytkin tulee hetkiä milloin musta tuntuu et nyt se on menoa ja ajattelen vaan et onneks oon kirjottanu kaikki kirjeet valmiiks. Mut ei..ieieieieiie.
Tästäki näkee kuinka mun ajatukset hortoilee.

Joulu meni.. en tietenkää täysin pystyny siitä nauttimaan.
Tänään ajattelin jouluaattoa.. tajusin etten oo saanu mitään syötyä. Pari kinkun siivua, ja en tajua sumuttaako mun aivot mua vai onko mulla vaa henkisesti niin paha olo etten voi syödä kunnolla? Mun ystävä teki mulle tänään leivän koska en vaa saanu sitä tehtyä... sen syöminen kesti tunnin..... ja kulmapala jäi. nielin väkisin, koska tiedän ettei tästä tuu mitään jos jatkan ravinnotta kolmatta päivää... :( pelottaa........ haluun syödä mutmut.. en tiedä MIKSEN VOI? ei ikinä oo ollu tämmöstä tunnetta. 




Tänne en enää oikee tuu puhumaan mun entisestä suhteesta,
en halua, en pysty. Liikaa on tapahtunu ja sen kaiken ajatteleminen saa mut voimaan niin pahoin. 
ja välillä en voi ees kestää itseäni ihmisenäkään... :(
enkä mitään muutakaan..
olo on vaan ihan hirveä.





Muutama kuva Joulusta :)




Joo...... Manada esittelee joulukoristettaan XDD kaikilla muilla lemmikeiden kans söpöjä kuvia facebookissa... mutta.. noh meillä näin ! Nää naiset pitää mut elossa !! 
"mä en ees muista tosta kuvasta mitään" -Manada 






Mä selviän, en ehkä nyt selvinpäin, mut selviän.
Hyvii asioita löytyy vielä.
Kuten skoolaus meidän viunalasien kanssa ! 
Hyvää JOULUPÄIVÄÄ kaikki!




En varmaa hetkee pysty tulla kirjottamaan...
samaan aikaan oon ilonen.. ja yhtäkkiä täynnä tyhjää.
joten sekavaa...
tuun tänne kun saan nassuuni ruokaa ja tsempattua eteenpäin :)

kiitos kaikille (sydänsydän)
Nelli, Manada ja meitti :-)


Mä haluun hengittää
en muuten henkiin jää
Sä vaadit kaiken
etkä anna hengähtää

Mä haluun hengittää
se pitää sun ymmärtää
Mun täytyy elää omaa elämää
mä tahdon hengittää

tiktak- mä haluun hengittää

torstai 19. joulukuuta 2013

Lentokentällä matkalla Amsterdamiin

Kello on 5.40. Nukuttuna alle 2h. Itkettyny ties kuinka monta tuntia.
Tänään yritän olla itkemättä.
Yksi bentso otettu aamusta.
Olo on nyt iha ookoo.
Kaikki me neljä ollaan mukana.
Katri ja mun välit ok.
Yritän hoitaa tän matkan kunnial ja hyväl mielel.
On tarpeeks jo tapeltu.
Sunnuntaina tuun takasin kotiin.
Toivon et olo alkaa helpottuu päivä päivältä.

Hetkii on jollo mietin etten selvii.
Mut pakko selvitä.
Ei oo muuta vaihtoehtoa.


Hymy on vaan hukassa.
Kyl se sielt tulee! :)

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Nyt se on sit loppu.... mä oon sinkku. ja en tiiä kuinka selvitä.

perjantai 13. joulukuuta 2013

jorvisssaaaa

Aamulla kiireellisenä lähete jorviin kirurgia puolelle tarkkailyun.
Tarjottiin myöhemmin tippaa ja ossa paikkaa. Pelkäsin ja ajatteli  pärjääväni kivun kanssa kotona. 2h.. ja tulin keihäänä takaisin.
Odotan lääkäriä ja äkkiä kiputippaa tai lääkettä :(

Perseestä puida kaikkea tätä täällä.

torstai 12. joulukuuta 2013

Niin paljon kipua yhdelle viikolle.. päivälle.. tunnille..




Jos pahaan oloon voisi kuolla, mä oisin jo kuollut.

Koko viikko.. on ollut yhtä helvettiä, en muista olenko puhunut selkävaivoistani tänne.. OLEN NIIN VÄSYNYT NIIHIN.
Jouduin jäämään TAAS sairaslomalle. Mä oon täysin rikki tähän touhuun. Mun ristiselässä on välillä niin vihlovat kivut että jalat PETTÄVÄT alta.. äsken oksensin koska en kestänyt enään kipua.. silti lääkärit eivät osaa enään tehdä mitään "vikaa ei löydy" mutta tiedän ettei tämä ole normaalia, tää on helvettiä. Mä kestän paljon kipua ja tuskaa mutta tämä on liikaa..

10.12.13 meillä alkoi katrin kanssa miettimis tauko.
Meillä oli ennen sitä raskas "riita" mutta ei tätä enään siksi voi sanoa. Kaikki on vain niin hataralla pohjalla. Mun tekee kipeätä. Ollaan nukuttu eri paikoissa nyt jo kolmatta yötä. Annamme toisillemme tilaa. En edes pysty tähän avata koko asiaa... niin paljon sanoja jotka olisi pitänyt jättää sanomatta.
"et ole tuntunut pitkään aikaa tyttöystävältä minulle"
meinasin hukkua noihin Katrin sanoihin...




Olen ollut kieltämättäni jo pitkään masentunut. Olen yrittänyt sivuuttaa sitä asiaa pettyneenä.. en halua olla.
Mutta tosi asia on, että olen taas melko syvällä.. pohjassa.
Mun on vaikea nukkua, mun on erittäin vaikea JAKSAA tehdä itselleni ruokaa.. nostaa haarukkaa.. syödä.. en vain jaksa.
Yritän syödä rasvaista valmis pizzaa.. "jotain on saatava".

Piste I:in päälle tuli eilen... mun yhden parhaan kaverin oli tarkoitus tulla juttelemaan mun kanssa ja yökylään, tuota ennen hän oli jorvissa päivystyksessä vatsakipujen takia... lopulta sain häneltä viestin "vatsastani.. maksastani on löydetty kasvain, mua ei päästetä kotiin, joudun jäämään tänne"
Mä repesin itkuun... ja tuhat kysymystä kiersi sisälläni...
toinen yö ja hän on vieläkin siellä.
Mä hukun.



En tiedä enään mitä haluan.
Suhteelta.. elämältäni. Mistään..
Itkin koko terapiani aikana..
Olen puhunut hoitajani kanssa osastostakin,
koska en pysty pitämään huolta itsestäni.
Yritän vielä kuitenkin.
KAIKKEN TÄRKEINTÄ ON KUITENKIN SE, etten ole SILTIKÄÄN kaikesta huolimatta tarttunut terään..
vaikka olen ollut vaikeissa tunnetiloissa.
Ja halu olisi ollut niin kova, mutta en siltikään.




Rakastan Katria, mä rakastan sitä.
Ja tekisin mitä vain että me selvittäis,
mutten tiedä onko enään mitään tehtävänä.
Mä kaipaan meitä, vanhoja meitä.



Tässä oli vain tiivistelmä teillä mun tän hetkisestä tilanteesta.
Mulla oli kamala tarve purkaa mun ajatuksia mutten mä saanutkaan kaikkea ulos. Anteeksi. 
En vain jaksa.


Loput kuvat saavat puhua puolestani;


















Nyt vielä; kiitos, en voi koskaan kiittää tarpeeksi jokaisesta teistä jotka ovat tukeneet minua ja pysyneet rinnallani.
Ootte yks mun tärkeimmistä voimalähteistä.
Tiedättehän te sen?
KIITOS!

tiistai 10. joulukuuta 2013

kuormitus


Tätä paskaa senku vaa kertyy ja nyt oma mitta täyttyy.
Väsyttää. Itkettää.
En jaksa.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Rankka viikko, jota ei pääse pakoon.

Mistä mä alottaisin..? Kun kaikki tuntuu olevan yksi suuri lankakerä, jossa ei ole alkua taikka loppua.

Me mentiin eilen Katrin kanssa käymään sen polilla, olin saanu järjestettyä sille akuutti ajan lääkärin ja psykologin kanssa.
Keskustelu eteni hiljalleen ja loppui sanaan osasto. Tänään. Heti.

Ja niin mä helpotuin, vihdoin mun harteilta on tippunut suuri rakas taakka ja tiedän että Katrista huolehditaan ja sitä hoidetaan parhaalla mahdollisella tavalla. 
Silti mun sisällä on suuri mylläkkä, tyhjyys. Sanoin kuvaamaton pelko. Itseni ja muiden jaksamisesta.

Kaiken lisäksi mä todella järkytyin. Oon viime aikoina ollut todella huolissani mun hyvästä ystävästä, yhdestä parhaasta kaverista, ja kaikki se mun huoli osottautui todeksi. Mä istuin bussissa takaisin päin kun Katri kertoi mulle viestillä huomanneensa että meiän _hyvä_ ystävä on siellä myös. Mä en voinut uskoa .. mä en halunnu uskoa. Ja sillä hetkellä mä tiesin ettei mikään oo hyvin. 

Tiedän ettei mun pitäis murehtia ja asiat on selviintymässä, mutten voi lakata suremasta tätä kaikkea. Mä oon ilonen et Katri haluaa ja ottaakin hoitoa vastaan ja puhuu siellä vaikka se on vaikeaa.


Oon suunnattoman huolissani ystävästäni jolle nämä asiat ovat hyvin vaikeita eikä hän ole syönytkään. Niin huolissani että se saa mut itkemään, helpottunut siitä että molemmat saavat nyt apua ja eivät ole yksin siellä.


Mä en saa edes tähän avattua tätä kaikkea--- tiedän etten ole yksin, mutta silti musta tuntuu siltä.
Meillä on muutto ens viikon torstaina ja nyt olisi saatava kaikki kasaan... miten mä onnistun kun en edes saa itseäni nyt kasaan?
Onneksi äitini ja jotkin ystäväni ovat ottaneet yhteyttä ja tarjonneet apua. Kun mä taas haluaisin vain romahtaa muuttolaatikkojen päälle itkemään.
Onneksi mulla on mun kämppis Nelli, se on mun henkireikä tän kaiken keskellä..


Mä oon viime aikoina ollut hyvin surullinen pääsemättä sitä tunnetta pakoon. Kaikki ylimääräinen asia herättää mussa stressin.
Syömiset on jääny vähemmälle ja ruokahalu on hukassa. Kävelen edes takaisin olkkarin ja jääkaapin väliä enkä saa mitään otettua. 
Soitin isälleni itkuisen puhelun tänään, vaikkei hän yleensä ymmärrä minua niin hän kuuli hätäni. Menin isälleni ja lopulta sain tehtyä vähän pastaa ja leivän. Helpottunut, mutta tyhjä olo..

Pelkään mennä nukkumaan yksin... tyhmä minä, enkö mä osaa yksin nukkua jo? En. Tällä hetkellä. 
Otin eilenkin tarvittavat lääkkeet jotta saisin unta, nukuin yli 12 tuntia ketipinoreiden vallassa. Ja tänäänkin.. nyt illaksi mun täytyy keksiä jotain mikä hiljentää mun ajatukset ja pääsisin nukkumaan ja hetkeksi pakoon tätä kaikkea.

Toivottavasti te voitte hyvin?
Uskon että lopussa kiitos seisoo ja kun muutto on hoidettu ja vanha kotiovi on lopullisesti suljettu, helpotun. Ehkä.. toivon.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Vähän parempi päivä

Olin Paavo- koiran kanssa juhlimassa isänpäivää, iskän ja isän naisystävän kanssa :-) Katri ei päässyt tulemaan voinnin vuoksi:(
Mut juhlat oli ihan onnistuneet. Pieni tiivis tunnella :D hah.


sydänsydän

Isänpäivä "lookki" oli tämmönen...


Aamulla olinki tän näkönen... räjähtänyt..
ja kärsin pienestä viinipäänsärystä :--D hah..
(oikeesti mikä munapää) :DDD?



PikkuPaavo ja Isosisko Fia.
Ne oli leikkien jälkee iha naatteja :)


Huomenna sitten on __Taas__ lääkäriaika ja pohditaan mun selkäkipuja.. kivaa.
Kuitenkin odotan ihan innoissani alkuiltaa kun päästää höpisee vihdoin Wilmiksen kanssa (klik) blogiin.
Ehkä huomisesta sitten myöhemmin kuvia :-)


Mun aivot lyö tyhjää.. ja tää postaus oli aika tyhjää täynnä.
Meen piristää Katrii ja pian nukkumaan.

Kauniita unia kaikille.


ps.
Mä oon niin kiitollinen JA NIIN OTETTU, teidän kaikkien kommenteista viime postaukseen..
kiitoskiitoskiitos.
että uskolsitte tulla kommentoimaan noikin arkaan aiheeseen. En vielä ole ehtinyt vastailemaan kaikkiin, mutta vastaan pian.
OOTTE NIIN MAHTAVIA TYYPPEJÄ!!!!
puspuspus,
Laura

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kuuleeko kukaan..? Huomaako kukaan? Lukeeko kukaan? Auttakaa.

Mä haluaisin kirjoittaa teille todella arasta aiheesta, josta ois helpompi vain hiljentyä. Mun sanat meinaa jo tyssätä tähän ja silmäkulmia koristaa kyyneleet. Mä yritän pitää naamani pokerilukemissa ja hokea itselleni lohduttavia sanoja.
Muttei mikään lohduta mua. Olen potkinut tämän "hädän" tunteen syvälle sisälleni ja aika ajoin se puskee pintaan ja saa minut voimaan todella huonosti. 


Enkä ole kokenut ikinä näin iso henkistä tuskaa. Kyllä olen ollut masentunut, vaikeasti masentunut, itsemurhan partaalla ja sen ylikin. Mutta mikään ei silti tunnu näin pahalta kuin toimettomuus, tietämättömyys MITÄ TEHDÄ. 


Mitä siis tehdä kun teille TODELLA RAKAS IHMINEN tai jopa tyttö/poikaystävä on erittäin masentunut? Kun mikään ei ole auttanut, ei terapia, ei puhe, EI MONET LÄÄKKEETKÄÄN. Ei mikään.
"mikään ei auta"- mä olen hukkunut tuohon lauseeseen jonka kuulen jo liian usein. Se saa mut niin epätoivon partaalle. 
Mä tekisin mitä vaan että saisin Katrin hymyilemään, mä tekisin mitä vaan että mä saisin sen kaikki kivut pois. MITÄ VAAN.
Mutten mä voi. Välillä mä vihaan sen takia itseäni niin niin paljon. Välillä ajattelen niinkin mustavalkoisesti. "Eikö se vain voi muuttua onnelliseksi, kun on mun kanssa, eikä se saatanan masennus lähde sillä" "Eikö se olekaan onnellinen sit mun kanssa, entä jos oon vaan väärä"

Tiedän että jokainen noista lauseista on paskaa ja en ole masennuksen syy. 



Mä en oo hirveän uskonnollinen ihminen, mutta mä jopa välillä ulkona kävellessäni katon pimeetä taivasta ja tähtiä..... rukoilen että Katri paranis ja sais sen voimaan hyvin.




Mä oon niin herkillä tästä aiheesta, KOSKA MÄ TIEDÄN miltä tuntuu haluta kuolla.. miltä tuntuu kun mikään ei tunnu miltään, miltä tuntuu kun tuntuisi paremmalta vain poistua läheisten takia.

Nyt mä itken hetken---- ja vuodatan mun kyyneleet tähän näppäimmile ja jatkan. Mun on pakko saada puhua..kertoa.. ihan mitä tahansa.



Mä en haluaisi kellekkään sitä tunnetta.. kun se roikkuu perässä niin kuin viimeistä päivää. Irti päästämättä, vaanii sun jokaista hymyä ja haluaa viedä kaiken onnellisen sulta pois. Se on kuin eläisi helvetissä maan pinnalla. Siltä se tuntuu.

Mä haluan auttaa... MÄ HALUAN helvetti vie auttaa... olisimpa mä ihmeparantaja, mutta kun en ole.


Mä maksaisin jokaisesta  Katrin onnellisesta ja aidosta hymystä vaikka mitä, kunhan mä näkisin sen edes joka toinen päivä.

Voi luoja, mä voin vaan niin kuvitella kuinka Katrista tuntuu pahalta, kuinka paljon se ajatteleekaan mua... sitä kuinka se pelkää ajavansa mut masennuksen syövereihin.. tiedän että se peittää niiin paljon pahaa oloa multa, koska se ei halua mun kokevan sitä.

Mulla on vaan niin autuoottoman paha olo etten tiedä miten päin mun pitäisi olla. Mä vaan haluaisin että sillä olis hyvä olla...
HYVÄ OLLA... ONKO SE LIIKAA VAADITTU?!!?!? Mä vain rakastan liikaa ja siksi muhun sattuu. Muttei mun siltikään täydy lopettaa rakastamista, enkä aijokkaan. Koska rakkaus on vahvempi kuin mikään muu maailmassa, eikö niin? Olkkaa kilttejä ja sanokaa "joo"...




Olenko mä yksin... elääkö joku muu samassa tilanteessa..hetkessä?
(jos siellä on joku.. ole kiltti ja kerro )
Mä halusin vaan niin paljon jakaa tän jonkun kanssa,
ja toivoisin että edes joku olisi jaksanut tämän lukea loppuun.
Ei mulla muuta, kiitos.


Musta tuntuu... et puolet musta on hukassa ja huutaa apua.
Jota ei koskaan näy taikka tule.
Mä itken
itken
itken
itken,
muttei kukaan huomaa.



Janna- Sä et ole hullu


Särjetty ja satutettu sinua on monta kertaa
ja nyt kuvittelet että se on sinä jonka päässä viiraa

yhtäkkiä putoat pohjattoman syvään kuiluun
ja luulet että tästä on mahdotonta ikinä toipuu

anna minun
kantaa, auttaa
anna minun anna minun

anna minun tulla sun viereesi ja lohduttaa
hullu sä et ole mut joskus sitä romahtaa kivipohjaan
hiljaa nyt mennään mut henkiin sä jäät
hullu sä et ole mut juuri nyt on vaikeaa


sama se vaikka sinä rakastuisit johonkin väärään
sama se jos et sinä opi vielä siitäkään

tärkeintä on ettet sinä koveta sun sydäntä koskaan
jonkunhan on uskottava että vielä rakkaus voittaa

anna minun
kantaa, auttaa
anna minun anna minun

anna minun tulla sun viereesi ja lohduttaa
hullu sä et ole mut joskus sitä romahtaa kivipohjaan
hiljaa nyt mennään mut henkiin sä jäät
hullu sä et ole mut juuri nyt on vaikeaa



Mä rakastan sua, ikuisesti.