sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Paljon paljon kuvia ja uusia ajatuksia

Tähän alkuun laitan hieman vanhempia kuvia. Lenkin jälkeen otettuja, vissiin Huhti-toukokuussa?

Kesäkuussa otettu kuva, pikkusiskoni paraskaveri sai esikoisensa <3
Tästä eteenpäin tulee kuvia Keski-Suomen reissusta :)
Reissu oli mahtava ja onnistunut. Tosin melko alkoholihuurteinen kaksi päivää, mutta eihän se menoa haitannu! Päätettiin serkun kanssa sitten ihan repästä ja lähdettiinkin tuppukylästä Jyväskylään käymään. Soitettiin yhteen hotelliin ja kappas saatiin huone (tosin ei mikään priima..) Siellä me sit aloteltiin ja vietettiin mukava ilta kierrellen Jyväskylän yöelämässä. Ei kyllä sinänsä ollu mikään erikoinen verrattuna vaikka Helsinkiin, koska siellä tosi moni baareista on K-20 ja nehän vaati just sen.




Seuraavana iltana kappas kappas.. mentiinkin tuppukylän "yöelämään" pikkuseen baariin ja sielläkin porukka vasta herää siinä yhdeltä yöllä bailaamaan joten päästiin nukkumaan siinä 6-7 aikaan aamulla..
Ei mulla tommosta rajaa oo selässä?? :D


serkku <3
Ja sitten päästään tähän päivään.. olin ehtiny nukkua joku kolme tuntia niin iskä soittaa et on nyt siinä parkkiksella oottamassa mua.. paniikissa ruihtasen vaatteet niskaan ja kamaan mun krääsät lattialta... ja krapulaisena matkustin neljä tuntia, maittoi tosi mukavasti... :(
ja tän näkösenä päädyin himaan.... goosh.

Isän ja Fian hellä lepohetki pitkän ajon jälkeen <3


Oon tehny hienoja havaintoja mun mielestä. Oon tajunnu elämän merkityksestä yhä enemmän ja enemmän. Oon tajunnut koko ajan enemmän karttaa vanhoja tapoja ja turvakeinoja. Mun syömiset on normaalisoitunu hurjasti. Tai ei ne vieläkään mallilla ole mutta syön enemmän monipuolisemmin, leipää en enään hirveästi syö enkä täytä sillä vatsaa koska oon tajunnut kuinka kylläisenä lämminateria pitääkin ihmisen. Oon rakastunut taas kokkaamaan ja syömään itekki laittamia ruokia.

Siinä tulee se mutta, mua ahdistaa totta kai, mua pelottaa paljonko täsä voi vielä paisua? En ole vieläkään saanut liikunnan iloani takaisin. En vielään osaa nauttia ilman kaloreiden kuluttamisesta liikunnasta. Vihaan sitä, kun se on vain sen vuoksi. Vihaan tätä koko paskaa sairautta. Oon kutenu tässä jo tarpeeksi, neljä vuotta. Ja nyt alkaa pikku hiljaa riittämään. Oon seilannu painosta 54-43 kiloon ja takaisin 53-56 kiloon. En yhtään tiiä paljonko nyt painan, mutta eihän sillä hemmetin luvulla tee mitään vai tekeekö?? Se kun ei määritä ihmisen arvoa. 
Mun mielestä henkilökohtaisesti tää nainen näyttää todella upealta. Juuri perfect.

Mä todella toivon että mä voin pysyä tässä ajatusmaailmassa pidempään. Etten mä kangistu taas kotona näihin vanhoihin kaavoihi, mä tosiaan toivon että mun ystävät tukee ja tsemppaa mua. Mua välillä hävettää edes pyytää koska mun eteen on nähty niin paljon vaivaa.


 Onko nyt aika irrottaa ote sairaudesta ja näistä kahleista ?


Te olette upeita <3




PS. Vastatkaapas noihin kyselyyihin :-)

13 kommenttia:

  1. oikeesti tätä oli ihana lukea, olen kans pikku hiljaa sisäistäny samat asiat kun sinä, ei se paino kerro sitä, millainen se ihminen on, voimia kultapieni <3

    VastaaPoista
  2. Voin vaan huokasts nyt helpotuksesta.. Onneks sulla alkaa menee rakas paremmin! <3

    ~ nea

    VastaaPoista
  3. Heippa! :)

    Huomasin että olit liittyny mun blogin lukijaks, kiva juttu. Oon tässä illan nyt selaillu sun juttuja ja paljon tullu mietittyä. Jään seurailemaan :)

    VastaaPoista
  4. oot niin kaunis ja kaunista oli lukea tää. oikeasti.

    VastaaPoista
  5. Voi kuinka ihana postaus oletpa ihana! <3

    Ja kuule, minä oon sairastanu sh ta myös noin nelisen vuotta, varsinaisesta 'paranemisesta' on reilu puol vuotta - enkä viäkää oo oppinu nauttimaan liikkumisesta. Enkä ihmeemmin ole ees uskaltanu edes lenkillä käydä, pelkään että syömishäiriöajatukset valtaavat heti kun lähden juoksemaan. Mutta sitä kerkiää, älä vielä tässä vaiheessa siitä huolehdi :)

    VastaaPoista
  6. hyvä et sul menee noinkin hyvin jo , tietty tulee vielä päiviä jolloin kaikki ei mee niin hyvin , mut siinä kohtaa just katotaa kuinka vahva sä oot!
    mä ainakin uskon suhun ja siihen että sä pystyt tehdä mitä ikinä haluat <3
    ja siihen voit luottaa etten mä koskaan jätä sua ja tuen sua parhaani mukaan :)) puss,jutellaan taas !

    VastaaPoista
  7. hihii kuulosti ihanalta reissulta :)
    ja paino todellakin on vain numero! ihan sama mikä luku se on, riittää, että se on terveen puolella ja pysyy itse nahoissaan. ja et varmana paisu, jos syöt normaalia ruokaa ja normaaleja herkkuja :)

    VastaaPoista
  8. :) Ihanaa et kuulostat niin onnelliselta :) Ei numerolla ole väliä!! :) Musta sä näytät paremmalta 56 kilosena ku 43 kilosena. 56 kilosena sä voit syödä mut sit 43 kilosena sun pitää käydä koko aja vaa'alla kattoon et ei paino nouse ja kituu nälässä ja olla huonol tuulella. Just sun pituselle hyvä paino on semmonen joku 50-60. Mäki näytän paremmalta nyt raskaana yli 60 kilosena ku vaik 35 kilosena :DD Mullaki oli aina toi et jos liikun nii liikun sen takii et ei lihois :/ Mäki sairastin 4 vuotta ja aloin paraneen 2011 syyskuussa eli kohta oon ollu vuoden terveenä. Välil kyl haukun itteeni :/ Mut ei ulkonäkö oo tärkeintä elämäs vaan se et on terve ja onnellinen :)<3

    VastaaPoista
  9. hyvä että sulla on tommonen ajatusmaailma, olispa mullakin vielä tuommonen, kesti muutaman kuukauden kunnes se taas katos ja haluisin sen takas :/

    VastaaPoista
  10. Nyt on ihan pakko kysyy että kiinnostaisko sua tutustua IRL? Koska mulla ainakaan ei oo koskaan liikaa ystäviä ja musta oot tosi mielenkiintonen ihminen ja must tuntuu jotenkin et meil vois synkata aika hyvin kun ollaan molemmat esim aika spontaaneja ihmisiä, ja muutenki.. En tiiä en osaa selittää :DD

    VastaaPoista
  11. Tykkään sun virnistyksistä!:D

    VastaaPoista

kirjoita kommenttisi ja pelasta päiväni

ps. Vastaan tästä eteenpäin blogiini :)