sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

kuolema tuntuu vain liian helpolta

Haluan kauas pois täältä...
... ja näiden kuohuvien ajatusten alta mun täytyis saada kaivettua mun tunteita ylös. Kaikki on niin lukossa. Musta tuntuu että tukehdun tähän paskaan. En ole käynyt muutamaan päivään vaa'alla, en edes haluaisi ajatella sitä. Tunnen kyllä sen kaiken mistä saa otteen liiankin hyvin. Inhottaa, en voi sille mitään. Mutten ole viime päivinä jaksanut ajatella kuinka ällöttävä porsas olen...
Onko tämä lääkkeiden vika.. siis puuttuvien lääkkeiden.En vaan enään voi syödä niitä, päivä päivän jälkeen siitä on tullut vain haastavampaa tunkea se pilleri suuhun. Se ei vaan enään mene sinne. Ihan kuin jokin yrittäisi nujertaa minut alitajuisesti. Ja mitä minä teen.. annan sille kaiken vallan. En jaksa.
Pidätin itkua tänään. Siskoni on maassa, koska on saanut paikkani isällä, en halua että hän joutuu kokemaan sen saman nöyryytyksen päivä päivältä. Milloin hän ei muka olisi huolehtinut koirasta hyvin? Aina hän huolehtii, isällemme ei _mikään_ riitä. Mun tekis mieli VITTU huutaa... missä on se KIITOS kaikesta?!!? Niin me emme ansaitse sitä... helvetti, tunnen itseni niin mitättömäksi paskaksi, jo se saa minut ajattelemaan itsemurhaa, isäni haluaisi, niin mä oikeasti ajattelen. Uskon todella että isäni harteilta putoaisi iso taakka sydämeltä. Kun hänen ei tarvitsisi enään katsoa minua. En olisi enään riesa. Anteeksi.


Olen tainnut taas vajota..

Olen ollut tänään taas kerran lähellä rikkoa sheiverini, muttei voimani kantaneet vessaan asti. Pelottaa että se tapahtuu.
Kammottaa ajatus että täytän pian 19 vitun vuotta. 
En tiedä haluanko täyttää sitä lukua.. mua pelottaa, en haluaisi enään toista vuotta tätä. Liian helppoa olisi vain tappaa itsenä,
pääsenkö mä sillon liian helpolta? Vai olenko oikeutettu jo siihen?
musta vaan tuntuu ettei nää haavat parane koskaan.
Ennen kuin saan kaipaamani isän.
Ja tiedän että se on mahdotonta.

Joten mitä enään jää vaihtoehdoksi..?

6 kommenttia:

  1. Jätä se mies omaan arvoonsa, älä anna sen sanojen tuhota sua. Sä oot ihana ja kaunis, ja voimakas kunhan vaan päätät olla. Sun isä ei välttämättä muutu koskaan miksikään, mutta se ei johdu susta eikä siskosta, vaan siitä ihan itsestään. Vaikka en voi käsittää, miten se voi olla noin julma. Mun tekis niin mieli huutaa päin sen naamaa monia valittuja sanoja, ihan samalla tavalla kuin mun tekis mieli huutaa päin mun oman isän naamaa. Jälkimmäisen puolesta kuitenkin aina alistun ja ajattelen, että pääsen vähemmällä, jos olen hiljaa ja suljen kaiken sen paskan mun ajatusten ulkopuolelle. Älä satuta itseäsi, se satuttaa meitä jotka välittää.

    VastaaPoista
  2. voih, voimia pieni! <3 toi sun isä tilanne on ihan kamala, voikun joku vois auttaa sua. tietääkö sun isä että se tekee noin? onko mahdotonta puhuu siitä sille suoraan/sun äidille? oisko mahollista et sun sisko muuttais sun äidin luo? ja kuolema ei missään nimessä ole ikinä mikään vaihtoehto, olet tärkeä tälle maailmalle ja sun lähesilles <3

    VastaaPoista
  3. Voi kulta, kun vain saisi oikeasti halata ja pitää sylissä <3

    VastaaPoista
  4. Mä tiedän liian hyvin ton ajatuksen. Enkä mä osaa sanoa mitään. Koska se tuntuu ehkä liikaa siltä, että sanoisin sen itselleni. Koita jaksaa pieni.

    VastaaPoista
  5. Ota ne lääkkeet, huomaathan että ei sun olo ainakaan ole parantunut ilman niitä? Mä en ymmärrä sun isääsi ja sitä, mitä se sillä saa, että purkaa pahaa oloaan omiin lapsiinsa. Itse en antaisi isällesi tyydytystä siitä, että sulla on pahaolo, mutta tietenkin se on helpommin sanottu kuin tehty. Toivon niin kovasti, että siskosi ei joutuisi kokemaan sitä samaa paskaa, minkä sinä olet joutunut kokemaan. Eikö isästäsi voisi jo ilmoittaa Mannerheimin lastensuojeluvirastoon henkisestä ja fyysisestäkin väkivallasta?
    O itseasiassa tykkää luisista pojista, on itsekin sellainen, mutta kiitos kuitenkin<3 Voimia ja haleja

    VastaaPoista
  6. Moi, eksyin vahingossa blogiisi. Tuli ihan pala kurkkuun, kun luin kertomuksiasi. Kuulostaa niin tutulta - olin samanlaisessa tilanteessa monta vuotta, just sun ikäisenä. Kun olin yläasteella ja lukiossa, ajattelin aina olevani huonompi kuin muut, hirveä läski (vaikka en ollutkaan) ja jossain vaiheessa ajattelin kuolemaa joka päivä. Mut voin lohduttaa sua, että siitä voi päästä yli!

    Mullakin oli aivan hirveä isä, jota pelkäsin ja jonka suusta en koskaan kuullut mitään muuta kuin haukkuja sekä mun ja mulle rakkaiden asioiden vähättelyä. Eikä äiti koskaan puolustanut, alistui vain. Päädyin parikymppisenä terapiaan, olin tosi huonossa jamassa. Kun mikään muu ei auttanut, päätin että mun on pakko avautua sille terapeutille. Ja siinä vaiheessa, kun sain kerrottua kaiken, vasta tajusin, että vika ei ole mussa vaan isässä, joka oli vuosien ajan aivopessyt mua tuntemaan itseni niin paskaksi! Myöhemmin tajusin, että isäni on narsisti, ihmistenvihaaja ja täysin kyvytön tuntemaan minkäänlaista empatiaa muita ihmisiä kohtaan sekä kaiken lisäksi maailman paras muiden ihmisten manipuloinnissa (niin kuin narsistit yleensä ovat). Sun isä vaikuttaa kirjoitustesi perusteella aika samanlaiselta ja voin sanoa, että vika ei todellakaan ole sinussa! Koitappa ottaa etäisyyttä isääsi, jätä se ja sen jutut omaan arvoonsa. Ja pliis, ota ne lääkkeet, siitä se paraneminen lähtee. Sori, jos vaikutan jotenkin holhoavalta, muistan vaan niin hyvin nuo tunteet, mitä sullakin on ja miten hirveää se oli. Oon itse nyt 29 ja ollut jo monta vuotta ihmisen kanssa, joka hyväksyy mut juuri tällaisena. Samalla oon itsekin opetellut hyväksymän itseni tällaisena kuin oon. Vieläkin joskus se pieni ääni kuiskailee korvaan, että oon ihan paska, mut yritän olla huomioimatta sitä. Kannattaa vaan miettiä, minkä takia ne kaikki itsesyytökset ja muut asiat tulee mieleen... Et oo todellakaan yhtään sen huonompi kuin kukaan muukaan. Mun mielestä oot tosi lahjakas kirjoittaja ja kuvien perusteella tosi nättikin. Ihanaa kevättä ja tsemppiä sulle (ja sun siskolle myös)!! Taistele, tyttö! :)

    VastaaPoista

kirjoita kommenttisi ja pelasta päiväni

ps. Vastaan tästä eteenpäin blogiini :)