perjantai 30. maaliskuuta 2012

Birthday

Tänään mukanani on vain hyvää mieltä. Sillä nyt juhlitaan synttäreitäni. Paikalla on kaikki ihanat ihmiset, paitsi Manna ei valitettavasti päässyt tulemaan. Mutta me ehditään juhlia <3

Vierasväen pitäis tulla pian ^^ HYVÄÄ VIIKONLOPPUA kaikille <3
Olette ihania. Tänään mä myös poikkean tosta ateriasuunnitelmasta ja syön herkkuja :-) tosin en pystynyt noudattamaan sitä edes aamupäivää koska "herkuille pitää jättää tilaa" mutta huomenna uusiksi. 

Pus.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Elämänmuutos

Vihdoin. Tuntuu suorastaan että viimeinkin päähäni on taottu järkeä. Tai oikeastaan minut on vain työnnetty oikeaan suuntaan. 
Itse kurotin siihen oveen ja avasin sen, ja arvatkaas mun personal trainer työnsi mut siitä ovesta sisään. 

Nyt mulla on tajuttoman mahtava treenisuunnitelma salilla 1-2 krt viikoss+ Nike tunti+ fudis. Ja täysin proteenipitoinen ruoka.
Nyt loppu pelkän hiilarinmussuttaminen kun en muuta osannut tehdä.
Ohjaajani suunnitteli minulle  n. 1400 kalorin ruokavalion (painotti perään senkin olevan aivan liian vähän) mutta jostain täytyy aloittaa.) Olen syönyt tänään päivällisestä lähtien sen mukaan. Ja pyrin syömään sen mukaan. 

Ja jos joitain kiinnostaa tässä on ateria suunnitelmani ainaskin seuraavalle kolmelle viikoksi.

Aamiainen
+ 2 palaa ruisleipää tms. plus lisukkeet (jos tuntuu vaikealta ei pakko syödä)
+ 2dl maustamatonta jogurttia/rahka plus 100g marjoja/sokeroimaton hedelmä/piltti

Lounas
+ 150g kanaa/ 150g naudanlihaa /150g kalaa
+ 200g vihanneksia/salaattia/ juureksia (ei perunaa tai bataattia)

Välipala
+ maitorahka 250g/raejuusto 125g/proteiinijuoma

Päivällinen
+ 150g kana/ 150g naudanliha/ 150g kala
+ 40g riisiä/40g pastaa (n.1dl) <-jos tuntuu pahalta ei pakko ottaa.
+ 200g vihanneksia

Iltapala
+250g maitorahka/ 150g raejuusto/ 2dl maustamatonta jogurttia
+ 1dl mehukeitto,sokeroimaton/ 100g marjoja/ sokeroimaton piltti

vettä 2-3l/pv          tarkoitus onnistua vähintää viikossa kuudesti, kerran viikossa saisi syödä mitä haluaa, mutten usko että toteutan tätä heti, paitsi ehkä pienellä herkuttelulla :)


Nyt vietän iltaa Will=Wannin kanssa :) huomenna.... TÄYTÄN 19 VUOTTA.... jotenkin pelottavaa mutta myös jännittävää. Tää on mun synttärilahja (lupaus) mulle. Mä aijon suorittaa tota ateriasuunnitelmaa ja lihaskuntoa seuraavat kolme viikkoa vähintään. lupasin  Mä haluan olla onnellinen.


ps. Oon saanu vähän väliä hieman ilkeää kommenttia formspringiin,
mutta kuitenkin kritiikinkin anto on tietenkin tervetullutta, mielestäni
sen voisi muuttaa kauniimpaan muotoon. Ei mua enään satuta "läski" kommentit,
ei enään...

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Vihdoin haaste koossa

Kiitos hurjasti haasteen antajalle http://marissa-maryjanes.blogspot.com/
Kerro kymmenen asiaa, joista pidät
ja haasta sitten viisi bloggaajaa tekemään sama :)
1. Parhaat ystävät
 ikuisuuden vanhoja kuvia, mutta niin rakkaita..





 2. Mun koirasta, yli kaiken <3

 3. Kesästä !

5. Jalkapallosta
(minä pallon kanssa)

 6. Mun sisko kullasta <3

7. Musiikista

8. Lasten kanssa olemisesta <3

9. Juhlimisesta :D

10. Onnistumisen tunteesta



Haastan

plus kaikki ketkä haluavat tämän tehdä :-)

vihdoin sain tän alta hah :-D toivottavasti tykkäsitte :-)

maanantai 26. maaliskuuta 2012

pretty please, kill me


Vierotusooiret. Mä tyhmä luulin ettei niitä edes ole. Treeneissä ihmettelen miksi kenttä pyörii edes takaisin silmissäni. En halua sanoa kellekkään, kunnes syötöistäni tai mistään ei tuu enään mitään. Vetäydyn sivuun säälittävänä kyhjöttämään kentän reunaan. Silti mä olen ollut ilman lääkkeitä jo viikon. Enkä vaan pysty enään ottamaan niitä.  Tuntuu kauheelta sanoa näin, mutta vihaan itseäni niin paljon etten edes halua niitä.

Mä uskottelen itselleni olevani kunnossa, onnellinen ja kaikkea sitä paskaa mitä muut ovat. Mä en edes osaa olla. Oon niin katkera, itselleni. Pettynyt, etten osaa elää tätä päivää kuin viimeistä. Etten osaa tehdä mitään siirtoa elämässäni. 

Rakastan ystäviäni niin paljon etten vain pysty soittamaan heille
ja itkemään puhelimeen. Olen vain tyytynyt olemaan kotonani yksin kyyneleet silmissä, polvillani kylpyhuoneen lattialla terä kädessä tiedottomana siitä mitä täytyisi tehdä.

Haluaisin tosissani kertoa teille mitä minulle tapahtuu,
mitä ajatuksia päässäni juoksee joka ikinen ilta, päivä ja aamu. Mutten pysty. Jotkut ehkä voivat kuvitella sen inhottavan ajatuksen joka yrittää kuristaa sinut heti avattuasi silmäsi.
Ajatus joka haluaa sinut hengiltä. mä tiedän että tänä iltana muhun tulee sattumaan..

miten mä hiljennän sen.. ennen kuin se hiljentää minut?

minun täytyy alkaa täyttäään 
ne tyhjät kirjeet laatikostani,
vihdoinkin tärkeillä sanoillani,
joita en ole saanut koskaan sanottua
mun rakkaille, mun vain täytyy.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

kuolema tuntuu vain liian helpolta

Haluan kauas pois täältä...
... ja näiden kuohuvien ajatusten alta mun täytyis saada kaivettua mun tunteita ylös. Kaikki on niin lukossa. Musta tuntuu että tukehdun tähän paskaan. En ole käynyt muutamaan päivään vaa'alla, en edes haluaisi ajatella sitä. Tunnen kyllä sen kaiken mistä saa otteen liiankin hyvin. Inhottaa, en voi sille mitään. Mutten ole viime päivinä jaksanut ajatella kuinka ällöttävä porsas olen...
Onko tämä lääkkeiden vika.. siis puuttuvien lääkkeiden.En vaan enään voi syödä niitä, päivä päivän jälkeen siitä on tullut vain haastavampaa tunkea se pilleri suuhun. Se ei vaan enään mene sinne. Ihan kuin jokin yrittäisi nujertaa minut alitajuisesti. Ja mitä minä teen.. annan sille kaiken vallan. En jaksa.
Pidätin itkua tänään. Siskoni on maassa, koska on saanut paikkani isällä, en halua että hän joutuu kokemaan sen saman nöyryytyksen päivä päivältä. Milloin hän ei muka olisi huolehtinut koirasta hyvin? Aina hän huolehtii, isällemme ei _mikään_ riitä. Mun tekis mieli VITTU huutaa... missä on se KIITOS kaikesta?!!? Niin me emme ansaitse sitä... helvetti, tunnen itseni niin mitättömäksi paskaksi, jo se saa minut ajattelemaan itsemurhaa, isäni haluaisi, niin mä oikeasti ajattelen. Uskon todella että isäni harteilta putoaisi iso taakka sydämeltä. Kun hänen ei tarvitsisi enään katsoa minua. En olisi enään riesa. Anteeksi.


Olen tainnut taas vajota..

Olen ollut tänään taas kerran lähellä rikkoa sheiverini, muttei voimani kantaneet vessaan asti. Pelottaa että se tapahtuu.
Kammottaa ajatus että täytän pian 19 vitun vuotta. 
En tiedä haluanko täyttää sitä lukua.. mua pelottaa, en haluaisi enään toista vuotta tätä. Liian helppoa olisi vain tappaa itsenä,
pääsenkö mä sillon liian helpolta? Vai olenko oikeutettu jo siihen?
musta vaan tuntuu ettei nää haavat parane koskaan.
Ennen kuin saan kaipaamani isän.
Ja tiedän että se on mahdotonta.

Joten mitä enään jää vaihtoehdoksi..?

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Tää tunne tappaa mut sisältäni. Tuntuu niin väärältä olla 53-54 kiloinen...
En saa sanoja tai ajatuksiani edes tähän. En ole jaksanut avata konetta ja tula kirjottaman jote teen sen puhelimella
mun mieli on sekaisin... pian vko ilman lääkkeitä iha sama. Haluan vain olla yksin. Kääriytyä tähän läskiin ja vaieta. Häpeän nähdä muita tämän kokoisena.... vaikkeivat he paiboani varmasti tuijotakkaan. En tiedä mitaä ajattelen... toivoisin vain jonkun tekevän mulle palveluksen ja kuristavan mut.. ainut keino jolloin se kaikki tuskaa irtoo musta.

Anteeks.

torstai 22. maaliskuuta 2012

painajainen yöllä painajainen päivällä

Yöllä unessa olen osastolla. Sekava potilas hyökkää kimppuuni eikä kukaan nää. Puollustan itseäni ja tönäisen potilaan kimpustani. Potilas alkaa huutamaan apua ja kertoo hoitajille minun seonneen ja käyvän käsin. Alan huutamaan että hän valehtelee, kyyneleet silmissä yritän saada heidät uskomaan. Hoitajat alkavat syyttelemään mua ja viemään eristykseen, alan riehumaan ja huudan että mä en tehny mitään. Siinä vaiheessa hoitajat tarttuvat kädestäni kiinni ja pitävät siinä neulaa. Huudan että en tarvii mitään. Olen kuulemma vaaraksi potilaille ja niin ne piikittää mut täyteen rauhottavia. Herään unesta melkein itku kurkussa... miks mä näin tommosta unta?

Aamulla puntarin lukema ei ollut liikkunut mihinkään. Välillä se hyppeli 53,7 ja palasi 53,4 kiloon..  siitä lähtien mikään ei oo menny hyvin. Hammas lohkes aamupalaa syödessä, bussit kulki huonosti ja työpäivä oli väsyttävä. Täyttä paskaa. 

Onneks Inkeri tulee pian tänne yöks :)  Mä haluun päästä puhuun sen kans kunnolla ja viettämään aikaa. Viltsu yrittää saada mulle paskan olon, joka ikine kerta kun puhutaan facebookissa niin se päätty ärysttävään "riitaan" ja sen ärsyttäviin loppusanoihin "ok, kuitti, mo" joita mä vihaan eniten. Pitäis lopettaa koko puhuminen sen kanssa kun ei se muutakaan osaa sanoa.

Tän päivän ruuat on menny suht hyvin (kalorit huitelee tällä hetkellä jossai noin 800-900 hujakoilla ja lisää tulee...) melko pitkiä välejä syömisissä. Yks lämmin ateria puoliks syötynä.  Illalla tiedossa maailman parasta sarjaa (ainaki melkein) L-KOODIA ja makuunin herkku karkkeja :)

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

I am so confused

" suosittelisin sullekkin välillä tuota kävelemistä ja kunnon lenkkeilyä koiran kanssa kuin autolla ajamista "

Meinasin skipata eilisen kahden tunnin rääkkytreenejen jälkeen tämän päiväisen sali käynnin, mutta kun puhelimeeni kilahti isältäni tälläinen viesti, ei ollut enään hetkeäkään epäselvää raahaudunko mä sieltä töistä polkemaan salille tunnille sitä vitun pyörää.  Heikotus oli sanoin kuvaamaton tunnin aikana. Takana oli läskeily Hesburgerissa, söin 5kpl nugetteja.


Olen skipannut huomaamattomasti tämän päivän lämpimät ruuat. Jos noita nugetteja ei lasketa.
Vatsassani lymyää vauvan ruokaa.. smoothieta ja piltti. Kaksi ruisleipää, kahvia ja less fat poppareita.
Jäähile juomaa... ja kilo pettymystä.

Mua on alkanu pelottamaan ja jokseenkin kaduttamaan että oon antanu ittestäni tänne näinkin paljon, en oikein tiedä enään mitä ihmiset ja läheiset ajattelevat musta. Kun ja jos eksyvät tänne..osa onkin jo eksynyt enkä edes tiedä puoliakaan teistä että ketkä?! Kiltit, voisitteko ilmoittautua mulle.. mä en todellakaan ole vihanen siitä vaan kiitollinen teidän rohkeudestanne. Vaivaahan tää asia mua paljonkin.  Oon jotenki aina aatellu et ei kukaan huomaa mua, ei kukaan muista mua, ei kukaan tunne mua joten ei kukaan tänne eksy ja tajua. Mutta eihän se niin oo.

 
"An I .. I feel homeless" Oh yeah... 

Voinko mä olla varma etten hukuta itseäni enään tähän laihuuden maailman? Kuulen sen pahan kuiskivan ettei ole mitään hätää. Tälläisellä isolla tytöllä ei ole mitään mahdollisuutta edes hukkua semmoiseen maailmaan.
Joten hiljaa uskon että voin hieman lisätä liikuntaa ja karsia turhaa ruokaa.. ehkä.

Kirjauduin facebookkiin..
Viltsu: "oot ollu tänään aika paljon mielessä"
eieiiei... ole kiltti ja elä tee tätä. Mä välitän inkeristä.

tiistai 20. maaliskuuta 2012

I'm closer than yesterday

tää tunne ...
Vedin eilen kolme laksaa..(jota en ehkä tee kyllä enään ikinä..) ja voi luoja. Heräsin siinä kuuden aikaan semmoseen vatsa kipuun etten ois tienny kuin päin olla,
hyvä ettei itku tullu. Luulin ettei se koskaan loppuis mut
onneks loppu. Kömmin takas sänkyy siinä kuuden jälkeen.
Ainut asia mitä mietin siihen aikaan oli vaaka, ja kun tunnustelin itseäni olin sata varma että nyt on lihottu ja paljon..

Nukahdin näihin ajatuksiin, seuraavaks heräsin yhdentoista jälkeen
sama turvonnu olo ylläni. Olin viimeksi käynyt vaa'alla 15 päivä eli viisi päivää sitten. Emmin tajuttoman kauan, romahtaakko vaiko eikö, päätin romahtaa. Astuin sille lasiselle mörölle ja rukoilin armoa, kun luku 53,4 välähti esiin... en voi edes kuvata sitä helpotusta joka valtas mun kehon hetkellisesti. 


Nyt vain jatko on vaikeaa, miten taas syödä, vai syödäkkö ollenkaan? Ihan mitä tahansa kunhan luku ei tuosta nouse ja tulosta näkyisi. Alan nyt tosissani taas liikkumaan. Oon saanu omaa itteäni takaisin sen jälkeen kun kasasin tavarat ostin uudet nappikset ja painuin kentälle. Se tunne oli niin ihana, vaikka se tunne särky siihen valmentajan rääkkäys huutoon :-D no mutta kuitenkin, pointti on se et mä jatkan urheilemista ja toivon et onnistun siinä joka päivä. Pian lähden psykologille ja siitä sitten tapaamaan Personal traineria ja sen jälkeen sali tunti josta siirryn sitten fudis treeneihin suoraan..

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Poistuuko tämä vitun viha ikinä minusta ?!

Voi luoja, en edes tajunnut mihin taisteluun ryhdyin. Tää on sata kertaa pahempaa kuin mä edes kuvittelin. Kaikki on menny täysin sekasin, mun ajatukset harhailee laidasta laitaan.  Olin äsken niin lähellä etten olisi juossut oksentamaan, en mennyt, istahdin tähän purkamaan oloani. 

Miten ruoka saa minut tuntemaan itseni näin huonoksi?
Olen syönyt tänään aamulla kaksi ruisleipää ja piltin.
Isälläni kaksi pientä leipää. ja join erikoiskahvia.
Ennen treenejä join smoothien. Treenasin tunnin. Ja näytin säälittävältä.. tulin kotiin ja paistoin kanan lopun ja söin ranskiksia.... musta tuntuu et mun elämä loppuu tähän. Tuntuu että tarvitsisin rangaistuksen. En tiedä enään mihin kohtaa voisin piilossa satuttaa itseäni. Vihaan vihaan vihaan tätä tunnetta.  Huomenna vaa'alla vihaan itseäni sata kertaa enemämn, kun näen vaa'assa tajuttoman ison lukeman. En tiedä kuinka jaksaa sen kanssa. Pelkään. 

Huomenna tapaan personaltreineriä. Haluan muuttaa reisiäni, vatsaa ja peppuani. Sen jälkeen menen tunnille hikoilemaan.
Mä vihaan itteeni.
Joohan, ettehän...?


tule takaisin D... ole niin kiltti.
Lattia hajoaa altani..

lauantai 17. maaliskuuta 2012

this feeling just hurts...

Tunsin yön aikana kauheata väsymystä mutta sinnittelin työvuoron loppuun. Painoin pään tyynyyn puoli yhdeksältä aamulla ja nukuin puoli kolmeen asti. 


Äitini kävi pikkuveljen kanssa katsomassa mua,
sentään äitini käy.. hän teki sitä taas. "Tässä on kanaa, tässä on tätä, leipää, laita pakkaseen, suklaamunia, ota nyt muutama" Ja niin minä sitten otin 6 pientä suklaamunaa jossa oli sisällä outoa täytettä. Söin kaksi ruisleipääkin. Tuntui vain kauhean raskaalta syödä koska söin kuitenkin yövuoron aikana omia eväitäni, jotta en väsyisi. Mukanani yön aikana oli danone juotava jugurtti, croisantti, piltti ja mehusmoothie.. kaikki meni. En tiedä kuinka vielä unenpöpperössä ostin take awaysta jättimäisen läskisämpylän... juustolla ja kaikella. Varmaankin 300 kaloria. Annan sen joskus anteeksi. 
Tänään Carin tulee luokseni yöksi, on ihanaa päästä viettämään aikaa parhaan kaverini kanssa.
Kuitenkin mun mieltä mustuttaa kaikki syömäni "roska", tuntuis että ei enään enempää tälle päivälle. 
Haluaisin itkeä koska "rikoin" sääntöjäni. Vittu.  Olen niin turvonnut kaikesta etten tiedä voinko edes mennä huomen aamulla vaa'alle, epäilen vahvasti. Ehkä sitten maanantaina... pelkään pelkään näkeväni luvut 56 tai 65 kilossa... tai hyvinkin 80 kilossa.  Vaikka rukoilisin sen olevan edes se 54.3...


Pelkään tukehtuvani tähän ahdistukseen.
 Töissäkin istuin penkillä ahdistuneena,
 tauon aikana kirjoitin sanoja paperille. 
Purin oloani. Tälläistä siis vuodatin paperille;


Mä tahdon olla ehjä, jotta tuntea voisin.
Mä tahdon olla kaunis, jotta elää saisin.
Tahdon koskettaa kipuani ja repiä sen irti.
Parantaa itseni kauniiksi.
Uskoltaa rakastaa vikojani.

Tehdä itseni viisaaksi,
voittamattomaksi. 
                                            17.3.2012

perjantai 16. maaliskuuta 2012

En osaa sanoa ei

En voi ymmärtää kuinka voin olla näin väsynyt. Pääsen nukkumaan vasta yhdeksän maissa aamulla. Koska en vain osaa sanoa ei, koska tunnun yliarvioivan omia voimiani, niimpä lähden tästä kohta yövuoroon.. en halunnut jättää niitä ihmisiä pulaan. Kyseinen paikka vain jännittää minua koska se on aivohalvaus potilaiden kuntoutusyksikkö. Toivon silti että pärjään parhaani mukaan. 

Kävin tänään pikaisesti salilla ja poltin vaivaiset 100 kaloria. Aamupalaksi söin 12 aikaan muroja ja join fun light mehua.
Salin jälkeen iskälle tullessa söin 17 aikaan munakasta ja napsin isän paistamia ranskalaisia. Mulla iski niin huono omatunto.
Nyt tuntuu jo hyvältä alkaa lähtemään töihin, koska en jaksa kuunnella enään tuota haukkumista jota täällä aina kuulee.

Sääntöni mukaan en sais syödä enään 21 jälkeen, mutta varmasti tuolla yövuorossa on pakko jotta jaksaa.. enkä aijo huomenna mennä aamulla vaa'alle. Katsotaan sitten sunnuntaina jos jaksaisin taas itkeä epäonnistumistani.

Nyt täytyy vaan jaksaa ja koittaa syödä. Olen pysynyt oksentelulakossa. Enkä halua enään oksentaa.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Jokin tyhjä olo valtasi mut kävellessäni tukiryhmästä kotiin. 
Nousin bussista pois, tunsin kuinka päässäni humisi. 
Hetken luulin pyörtyväni. Seuraavaksi tunnen kuinka paniikki
saa vallan koko kehostani. Kävelen peloissani kotia kohti.
Olen räjähtämässä itkuun, hetken mielessäni kävi ajatus, jospa jäisin vain makaamaan tähän. Ahdistaa koska en tiedä mistä tämä
tyhjyys tunkeutui. Aamupäivä oli ihan yllättävän tasainen,
ryhmän jälkeen kaikki ongelmat pyörivät päässäni, ahdistus 
joka on kasautunut isoksi sotkuksi, enkä löydä sotkusta alkupäätä
taikka loppupäätä.  Se tässä ahdistaakin ehkä eniten.

Puhuttiin perhesuhteista, pystyin vain vähän avautumaan isästäni.
Kunnes tunsin sen saman sekopäisen raivon nousevan. En vaan edes pysty pukemaan sanoiksi mitä kaikkea tunnen isääni kohtaa, rakastan kyllä häntä, mutta.. se ei ole niin yksinkertaista. 
Isäni on kuitenkin saanut minut voimaan niin pahoin vaikka mä olen vain aina halunnut että mulla olis isä jonka syliin voisin juosta pahan olon yllättäessä. Tunnen olleeni niin huono lapsi kun muistelen kaikkea mitä isäni on minulle uskotellut. Pahimmalta tuntuu se etten ole vain saanut kerrottua hänellä paljonko minuun on sattunut ja paljonko muhun sattuu edelleen,
koska niin monta asiaa on kesken. En ole edes kuullut isästäni muutamaan päivään, hän ei ole soittanut eikä tekstannut. Tuntuu pahalta ettei hän kaipaa mua.

Pääsin kotiin. Laitoin äidille itku kurkussa viestiä. "Mul on ikävä sua.."   menin makaamaan olkkarin lattialle. Musta tuntun kuin mä olisin vain pelkkä tyhjä kuori. En haluaisi ottaa lääkettä, mutten tiedä selviänkö tästä yöstä ilman jotain rauhottavaa. En haluaisi.  Mutta tällä hetkellä olen tajuttoman levotan, paniikissa siitä millon mun tasapainosuus taas heilahtaa kunnolla ja tartun vihan raivossa terään. En haluais enään ajatella mitään koska se pahentaa mun oloa, koska nyt viime päivät oon uskonut voivani suht hyvin. Yritän estää itseäni ajattelemasta keittiön veistä ihollani. Mä pelkään. Ja nyt taas tuntuu kuin maailma lähtis alta. 

Tältäkö tuntuu olla epävakaa?


Voi luoja kun mulla on niin ikävä Marianneakin,
 rojahtaisin varmasti itkuun jos edes kuulisin sen äänen.