torstai 23. helmikuuta 2012

I don't deserve to eat

Tunnen sen pienen ahdistuksen palasen kurkussani. Vaikka nielen,
se ei lähde pois. En pysty käsittelemään näitä vaikeita asioita sisälläni. Haluaisin vain unohtaa, kaiken pahan. Unohtaa koskaan olevani masentunut, syömishäiriöinen, epävakaa. Viime päivinä olenkin unohtanut. Nyt en tiedä kuka olen. Tyhjyys on pahin tunne.

Viltsu, Susa, Marianne.. heiltä kaikilta olen  kuullut kuinka yöllä puhun unissani. Pyörin tuskaisena. Yöllä kun en tiedosta se ahdistus valtaa mut. 

Rinnassani on outo tunne. Kun nousen sängyltä ylös tunnen huoneen pyörivän. Kun suljen silmät tunnen lattian häviävän altani. Kuitenkaan en pyörry, kaikki on hyvin. 

Tiedän kun kaksi vuotta sitten minut valtasi se kauhea tunne, tunnen kuinka se sama tunne tekee vyörymistä sisälläni. 
Valloittaa pääni. Käskee minun valehtelemaan läheisilleni, teen sitä taas. Luulin sen loppuneen. En haluaisi salata asioita, valehtelevani. Heille jotka haluavat minun nousevani jaloilleni.
Pelkään kai vain tuottavani jatkuvaa pettymystä.

Teillekkään, en edes itselleni voi myöntää totuutta. En ole edes pystynyt sanomaan sitä blogissani ääneen. En halua nähdä niitä sanoja. Voin hyvin tai toisin sanoen anoreksiani ääni voi hyvin. Tunnen kuinka se tämän koko viikon on tehnyt tuloansa. Kuiskannut hiljaa korvaani "minä vahvistun päivä päivältä, nauti nyt kun vielä voit, minä rakastan sinua taas" Vihaan sinua, kuulitko?!

tää tunne ei vaan jätä mua rauhaan..
Haluaisin repiä itseäni niskasta. Tajuta kuinka maa lähtee jälleen altani. En pysty. Ruoka vain oksettaa minua. Kävelen jääkaapille ja suljen sen ottamatta sieltä mitään. Kurkotan leipä pussiin mutta jokin vetää mun käden takaisin. Olen syönyt tähän asti tänään 300 kaloria maximissaan. Nyt kun kirjoitin ton mua alko ahdistamaan, tunne siitä kuinka se on liikaa. Ajatuskin yli 800 kalorista päivässä saa mut sekaisin.

En osaa olla huolissani omasta voinnistani. Olen jo kaksi kertaa peruuttanut psyka-aikani. Ei mun tarvitse. Voin hyvin. En jaksa syödä lääkkeitäni enään. Seuraavasta psyka-ajasta ei ole tietoakaan, koska poli muuttaa. Pärjäänhän mä omillani? En edes kehtaa mennä sinne tälläisenä.


Kuinka tää voi tuntua näin pahalta ?

4 kommenttia:

  1. Voi rakas :c pääsisinpä sinne halaamaan ja auttamaan sua. Älä antaudu enää enempää anoreksialle, kiltti :( koita jaksaa, tuhansia halauksia, oot mielessä usein ja hirmutärkee, sis♥

    VastaaPoista
  2. ÄLÄ ANNA ANOREKSIAN ÄÄNELLE VALTAA.
    Sinä pystyt. Sinä jaksat. Sinä osaat ja voit ja olet ihana ja ihmeellinen.
    Usko minua. Usko toivoon. Sitä on.
    Sinä jaksat kyllä. Pakota sanat ulos suustasi, taistele tiesi luurankomörköjen kahleista. Tappele vastaan. Ne eivät saa sinua, eivät enää. Taistele, olet sielultasi soturi.
    halauksia ♥

    VastaaPoista
  3. http://www.youtube.com/watch?v=gobdU5Pycvg&ob=av2n
    ehkä vähän off the topic mut tulee usein mielee tätä blogia lukiessa


    hold on if you feel like letting go...

    VastaaPoista

kirjoita kommenttisi ja pelasta päiväni

ps. Vastaan tästä eteenpäin blogiini :)