sunnuntai 5. helmikuuta 2012

en halua olla se joka sortuu aina ensin

Jos ajatukset vois tappaa mä oisin jo kuollu. En tiedä voiko tätä uskoa kukaan teistä, en tiiä voinko uskoa itsekkään tätä. Muttei Viltsu jätä mulle tilaa ajatella. Se juoksee mun unissa illasta aamuun asti. Ne on niin epätodellisia ja samaan aikaan liian todellisia. Ja tää vaan kertoo siitä kuinka helvetisti mä silti rakastan sitä ihmistä. Vaikken mä haluis. 
Mä en haluis, mut se ei auta. 

Ihastuminen on oikeasti hirveä tunne jos se on monimutkaista. 
On hirveätä odottaa jota kuta jota ei ikinä tuu saamaan.
En tajua mikä mua vaivaa, mullahan on Inkeri? Mullahan oli Zas, mutta senkin sysäsin syrjään.. koska VILTSU, koska se on mun ajatuksista vaikka se on näistä kolmesta se joka on mua eniten satuttanu vaikkei sitä oo välttämättä tarkottanu. Mä en ymmärrä.
Mun viime yö oli muutenkin tajutonta tuskaa, pyörin sängyssäni neljään asti yöllä ja itkin koska mun hampaaseen särki niin paljon. Olin mä miten päin tahansa. Vedin helvetisti buranaa naamaan ja tuntu et sekää ei auttanu, jossain vaiheessa kipu turtui ja yritin nukkua. 

Koko päivän oon vaan miettiny mitä söisin ja millon söisin. saanko nyt? Entä nyt? Pian? Kohta? En oksenna, en voi.
Aamusta söin siis ällöttävän rasvaisen lörtsyn. Jes 300 kaloria.
Sinnittelinkin sillä aika pitkään. Äidillä söin muutaman luumun ja siltä nyt tuntuukin... no vatsa ainaski toimii. Vaaleja katsellassani söin kaksi kupillista jätskiä ja pienen määrän muroja (ne määrät ei siis ollu mitään isoja) Jätskistä joku 140 kaloria ja muroista 60 kaloria.  Tuntuu et oisin syöny tänään ihan vitusti liikaa.. vaikka tiedän etten mä oo. Kaikki tuntuu vaan kielletyltä ja liialta. Kauhea nälkä kurnii mun mahassa ja kello on jo pian puol 12.. uskollankohan mä ottaa jotain pientä? 
Eiiii ei, en mä voi. Otan limua.. en mä voi tuhota tota 500 kalorin määää..

Mul on huomenna psyka, enkä tiiä pitäiskö puhua suu vaan puhtaaks syömisten kannalta? Myöntää et oon taas heikolla tiellä.. tekee jo vaikeeta myöntää teille. Tai itselleni. Koska haluan olla se vahva joka pystyy parantumaan. Mutta tosi asia on se, vaikken tätä oo ikinä ääneen myöntäny; mä pelkään sitä muuttoa, mä pelkään mitä teen itelleni. Miten mä siellä syön? Uskollanko ostaa ikinä mitään hyvää kaappiin ilman et pelkään syöväni ne kaikki.. pelkään pelkään.. miten mä pärjään? sokeudunko mä täysin? 
ei.. Kyllä mä pärjään

15 kommenttia:

  1. Voi rakas :c mä haluaisin tulla sinne vaan halaamaan sua♥ Mä tiedän, millaista se on, kun jää johonkin ihmiseen kiinni :( Ja sä et todellakaan oo syönyt liikaaa! Kumpa pystyisit huomenna puhumaan psykalla kaiken♥ Sata voimahalausta, sisko, oot ajatuksissa♥

    VastaaPoista
  2. Mikakohan mun tietokoneella on ongelmana, kun taa on jo kolmas kerta kun kirjotan tata samaa kommenttia.. No, yritan nyt sitten viela kerran..
    Luin tuon tekstisi ja paatin kirjoitella sulle vahan itsestani. Olin nimittain samassa tilanteessa viime vuonna kuin sina. Olin 16 kun muutin omilleni ja ennestaan jo vahan syomishairio -taustaa omaavana se ei ollutkaan ihan viisas paatos.. Aluks kaikki meni ihan hyvin ja oli ihan mielettoman kivaa elaa sita niin sanottua aikuisten elamaa, asua kaukana perheesta, uudella & isolla paikkakunnalla & kayda uutta koulua. No, se ei ehka ollut ihan viisasta muuttaa, silla kevaalla romahdin ihan taysin. En pystynytkaan kontrolloimaan yhtaan mitaan, vaan lopulta meni niin huonosti, etten juuri kaynyt enaa edes koulussa.. Viimeisimpia ajatuksia oli se, etta itsensa tappaminen on paras vaihtoehto. Onneks mun kaveri, mun vahingossa lipsautettua, tajus mun tilanteen vakavuuden ja hankki mulle ajan hoitoon.. Nyt voin ihan hyvin, tosin olin osastolla monta kuukautta ja nytkaan en tunne, etta olisin tyytyvainen elamaani tai itseeni. En sano, ettetko parjaisi, voit hyvinkin parjata! Mulla vaan alkoi soimaan halytyskellot tuossa kohdassa, kun sanoit sen muuton jannittavan, kuulosti niin tutulta.. Oon niin huolissani susta, etta toivon sun kertovan noista tuntemuksistasi psykologille, tai vaikka tulostamaan tan sun kirjoituksen ja vaikka mun kommentinkin, niin sun ei tartte ajatella sen luulevan, et ainoastaan sa mietit tuollaista. Tsemppia kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. iso kiitos kommentistasi! Kolmas kerta siis todensanoi ;) ainakin tuli perille!! Kiitos kun kerroit omasta tilanteestasi ja kokemuksestasi, joten yritän varautua ja tsempata. Tää nyt vaan sattuu oleen ainut vaihtoehto koska mun psyyke ei kestä täällä isän nurkissa :( yritän huomenna puhua psykalle ja kerron myös tästä kommentistasi! En haluaisi lipsua taas elämästä kauemmaks ja kauemmaks, yritän roikkua tässä kaikessa kiinni. Älä ole huolissasi musta, mä yritän pärjätä <3 tsemppiä ja haleja kauheasti sinne !!

      Poista
    2. Mitä tahansa pidempää tekstiä näihin nettiboxeihin kirjoittaakaan, niin kannattaa maalata ja kopsia se leikepöydälle viimeistään ennen kuin lähettää. Jos jokin menee pieleen, niin voi sitten pastettaa saman tekstin uudelleen. Itse kyllästyin nettihärpättimien sekoiluihin jo ajat sitten ja rupesin kopsimaan tekstejä talteen.

      Poista
  3. Jäin kerran kiinni yhteen ihmiseen, en sanoisi et oisin siitä vieläkään irti päässyt. Mutta otin siitä niin pahasti damagea etten enää kykene rakastamaan ketään, menin tunnottomaksi möykyksi. Älä anna tilanteen äityä niin pitkälle! Isoja voimahaleja täältä kaukaa! :> ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä niin tiedän ton tunteen... osittain mustakin on tullu kylmä ja sulkeutunut.. pelottaa avaa sydäntä enää kellekkään. Mutta ehkä vielä joskus :> paljon haleja ja voimia täältäkin <3 :>

      Poista
  4. Vooooi kuinka tiedän tuon tunteen kun joku ihminen vaan pyörii mieles. Oon edelleen ihan rakastunu Jonneen, exään, vaikka erosta on jo puoli vuotta. Ja vaikka aloitin uuden suhteen Xn kanssa taaas. Tää on niin perseestä kun pitää roikkua yhdessä ihmisessä tällai vaikka ois hyvä mahdollisuus jatkaa elämää.

    ps kerroithan syömisistä psykalle ? Kannattaa puhua, siksihän sinä siellä käyt, apua hakemassa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin tuo on ihan hirveä tunne :( mullakin ois vaikkka mitkä mahollisuudet vaa lähtee kävelemään ja ottaa kokonaan inkeri.. tai zas.. mutta ei.. :( miksen vaan voi? Tunteet on vaan niin hankalia välillä :( voimia <3
      ps. Kerroin :) puhuttiin siitä jonkun verran mutta ei ne oikee ottanu siihen mtn kantaa... :/

      Poista
  5. Moikka söpöli!
    Oon jo useempia kuukausia seurannut sun blogia, mut en koskaan kommentoinu. Tosi avoimesti kerrot sun tuntemuksista ja pidän sun blogia mielenkiintoisena. Toivon sulle kaikkea hyvää, parempaan suuntaan oot selkeesti menossa! Tunnen myös jotenkuten 'Inkerin', tai ollaan muutamat kerrat hengailtu samassa porukassa. Vähän hämmästyin kun luin blogiasi ja hänen kuvansa pomppasi silmille. Tai eihän siinä mitään outoa ole, Suomi on niin pieni maa, mutta tuli vaan yllätyksenä. Toivottavasti et mitenkään järkyttynyt tuosta, kun en tiedä tietääkö Inkeri blogistasi? Voi mä haluisin hirveesti olla sun tukena ja kaverina. Sun mieli kulkee jokseenkin samaa rataa kun mun. Ois ihana nähdä joskus ja tutustuu! Kauheesti tsemppiä sulle kaikkeen! Kyllä kaikki järjestyy, kun saat vaan omia ajatuksia selville. Yritän ainakin ite uskoa niin omalla kohdallani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. muikka :) kiitos viestistäs!! Vähän mä pelästyin mut tiesinhän mä sen riskin olevan olemassa :) juu ei tiedä blogista, ei olla tunnettu vielä niin kauan aikaa, et oisin voinut kertoa tämmösiä vakavempia juttuja :s toivottavasti jää meidän välillemme? :) ja tottakai muhun saa tutustua :) jos tunnet "inkerin" hyvin niin saatatpoa hyvinkin tietää jo kuka mäki sitten oon.. :D heh :)

      Paljon voimia ja haleja sullekkin <3 :)

      Poista
  6. Hei, mulla on ihan sama. Ite oon ollu jo vuojen ihastunut yhteen poikaan ja vaikka tiiän etten sitä tuu koskaan saamaan ja oon ite muuttanu jo pois sen läheltä niin se vaan pyörii mielessä, unet on justiin sellaisia että oon sen kanssa yms. Joten tiedän tunteen. Voimia sulle, koita parantua ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tiiän ton tunteen.. mut varmasti se helpottaa kyl. Varmasti vielä joskus helpottaa, ainaki ite haluun uskoo niin.

      Paljon voimia sullekkin <3 :) Kiitos.

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Voi eeei, mä niin tiiän miltä toi tuntuu, kun on ihastunut tai peräti rakastunut johonkuhun, eikä saa vastakaikua. Se on hirveetä, yksi tunnemaailman julmuuksista. Tässä jos haluat lukea mun rustauksia samasta aiheesta ja hey voimia! Jonain päivänä, sä pääset siitä yli, vaikka se veisi ikuisuudelta tuntuvan ajan, se tulee tapahtumaan! :) trust me! http://lateaspeliini.blogspot.com/2012/02/tunteiden-valtias-maailman-valtias.html

    VastaaPoista

kirjoita kommenttisi ja pelasta päiväni

ps. Vastaan tästä eteenpäin blogiini :)