tiistai 13. joulukuuta 2011

s o r r y

En tiedä kuinka kuvailla tätä tunnetta joka on tunkeutunut ihoni alle eikä pääse ulos. Haluaisin huutaa, raivota tai itkeä, ihan mitä vain. En halua olla vain tämä tyhjä.
Kauhea olo. Jokaisesta ruuasta. Pettymys taas kun söin. 570 kaloria.
Miksi?? Mä en olis tarvinnut niitä. En mitään.
Musta tuntuu pahalta etten ole voinut kertoa Zasille kaikkea. Olen vain maininnut olleeni hieman masentunut.. hieman niin..
En ole kertonut todellisuutta syömisistäni, en siitä kuinka mua ahdistaa. Enkä siitä kuinka musta pahasti tuntuu että mä luisun ja kovaa. Mun ote lipsuu ja lipsuu. En jaksa pidellä kaiteesta kiinni, enkä tiedä milloin tulen putoamaan. Kuka sitten kertoo Zasille missä olen.. mitä on käynyt. Miksi satutin itseäni? 
Miksi olen pakkohoidossa tai miksi olen poissa...
tosiasia on se etten mä anna ikinä itselleni armoa. Enkä tuu selviimään tästä. Toivon vaan et joku tajuaa sen ennen kuin on liian myöhäistä.
  anteeksi  

6 kommenttia:

  1. Karu fakta; kukaan ei tuu pelastamaan sua. Tää ilmenee muutamalla tavalla:

    1. Pakkohoito ei oo oikeesti mikään "ihan perus", ja on aika epätodennäköstä että säilyt hengissä siihen asti, et sut määrätään pakkohoitoon. Luultavasti kuolet aliravitsemukseen ja oksentelun aiheuttamiin haittoihin ennen kuin painosi on niin alhainen, että se vie sinut tahdon vastaiseen hoitoon. Masennuksen takia veikkaan sun myös heittävän veivis ennen sitä, kun puhut yhä vaan useammassa postauksessa kierrelleen ja kaarrellen itsemurhasta. Ja en oo kuullu ketään laitettavan pakkohoitoon masennuksen puolesta muutakun itsemurhayrityksen seurauksena. (Tämä ei ollut kehoitus itsemurhayritykseen).

    2. Vaikka olisitkin suostuvainen hoitoon - mitä uskon sun sisimmässä olevan, jokainen näistä postauksista huutaa apua - niin aika harvaa tullaan oikeesti hakemaan kotoa hoitoon. Sä ansaitset apua, ja siksi sun täytyy tehdä sen eteen jotain. Sun pitää antaa itelles mahdollisuus selvitä tästä.

    3. Kukaan muu ei käy tätä taistelua sun puolesta.

    nimim. oma-aloitteisuus muutti elämäni.

    VastaaPoista
  2. voi pikkunen oon niin huolissani susta nyt kun luin pienen tauon jälkeen perä jälkeen sun uusimmat päivitykset. :/
    kerro zasille enemmän, saisit varmasti tukea ja apua. älä ole yksin noin isojen asioiden ja ajatusten kanssa.
    voimia ihan kamalasti! ♥

    VastaaPoista
  3. En mä mieltäni pahoittanut tai mitään :) Sulle tulee niin paljon tota "voi voi <3" -kommenttia, että haluan vaan nostaa tätä toistakin näkökantaa esiin.

    Toivon että saat voimaa muuttaa elämäsi.

    VastaaPoista
  4. Kyllä sinä kerkeät puhua Zasille. Keskustelkaa yhdessä joku päivä, sillä puheittesi perusteella sinun todella kannattaa kertoa hänelle.

    Minäkin olen sinun tukenasi, toivottavasti pian taas nähdään. Olet niin ihana ♥ Ja sinun tulisi itse tajuta asian laita, ettei näin voi jatkua. Alan kallistua yhä enemmän hoidon puoleen kohdallasi. Haluathan vielä elää joskus? Ota ja pyydä tarvittaessa sitä apua. Tarvitset sitä!

    VastaaPoista
  5. Aaa haluaisin sanoa vaikka mitä mutta oon tyhmä ja multa ei nyt tule sanoja :( anteeksi.
    Oot mielessäni päivittäin ja mua itkettää ja ahdistaa sun puolesta. Kumpa sun elämäsi muuttuisi, kumpa saisit hiukan lisää voimia jostain. Voi muru, sä tarvitsisit apua niin paljon :c
    VOIMAHALAUKSIA♥ älä luovuta!

    VastaaPoista
  6. Puhuminen oikeasti kannattaa.. Tiiän tunteen että odottelee jonkun pelastavan, ja niin ku Pinja sano nii ei tule tapahtuun.. Sori, mut nii se menee.. Mut joku sun kaveri tai perheenjäsen voi hyvin auttaa. Mutta sun pitää oikeesti puhua ittees ulos, sillä se että pidät niin paljon sun sisälläs satuttaa sua eniten. Puhuminen voi olla tosi hankalaa, mutta se on sen arvosta.

    Tsemppiä :)

    VastaaPoista

kirjoita kommenttisi ja pelasta päiväni

ps. Vastaan tästä eteenpäin blogiini :)