maanantai 5. joulukuuta 2011

auttakaa mua auttamaan itseäni

Juoksen pelissä itseni loppuun. Mun mahaan pistää. Ennen sitä olin syönyt kolmelta 2 pientä leivän siivua ja ennen peliä Carinin kanssa tajuttoman hyvää kanaa ja ranskanperunoita. Sen jälkeen mun ois niin tehnyt  mieli juosta oksentamaan. Onneksi pääsin pelissä kuluttamaan jonkun verran.


Illalla en ajatellut syödä mitään, kello tulee puoli yhteentoista. Mulla ei oo nälkä, mutta mä silti otan taas kaksi pientä leipää. ja sorrun maistelemaan konvehtirasiasta suklaita. Hetken kulutta olen kyyneleet silmissä kyykyssä naama kohti lattiakaivoa. Haudan salaisuuteni sen likaisen kannen alle. Pakotan kaiken tulemaan ylös ja lopulta väsyn. Romahdan suihkun lattialle rukoilemaan apua. Olen yksin. Sen asian olen kuitenkin hyväksynyt jo kauan aikaa sitten..


Mä en vain tiedä kauanko mä jaksan kannatella tätä hymyilevää naamaria. Illalla kotona yksin mä lasken sen kasvoiltani ja itken. Silitän arpiani ja tunnen kovempaa itseinhoa. Haluaisin viiltää, mutten voi..  kaikkea sekavaa on liikkunut päässäni. Kuoleman, elämän ja osastojen  välillä. Mä en vain pysty valitsemaan. Kaikki tuntuu liian vaikeelta.

Auttakaa minua valitsemaan, miten mä voisin kulkea oikeeseen suuntaan.. vai kuuluuko mun edes kulkea?


1. Mä en tee mitään, jatkan samanlailla kuin ennenkin ja toivon herääväni joskus kauniina tai sitten en herää ollenkaan


2. Yritän saada sanottua, huudettu, itkettyä apua hoitajilta. jotka huolehtisivat minut eteenpäin päiväosastolle/osastolle (ei pakko ruokailuja)

3. Menen koko vuorokautiselle syömishäiriöosastolle tai päiväosastolle (melkein mahatonta koska tulisin itse olemaan hoitoa vastaan.. enkä kestäis niitä ruokia)

Kaikissa noissa vaihtoehtoissa kärsis mun koulu.. vaikken mä siellä nyt ole täysillä pystynytkään käymään. 
En uskolla vain pysähtyä ja yrittää. Antaa aikaa itselleni ja luovuttaa itseni hoitajille. En ole vaan voinut tehdä sitä.

15 kommenttia:

  1. 3!! Sinne sun on mentävä. Tiedät sen itsekkin. Ei noista muista vaihtoehdoista oo mitään hyötyä? Miksi sä sinne siis menisit. Sä tiedät rakas että sen täytyy olla kolmonen. Se on tie parantumiseen. Se on tie siihen että heräät ja näät itses kauniina, riittävänä. Noi muut ei johda mihinkään.
    Mä rakastan ja tarvitsen sua♥
    Anteeks.

    VastaaPoista
  2. 3, JOS olet siihen valmis. Sinne on kuitenkin ihan turha mennä päiväksi tai kahdeksi ja luovuttaa, kun alkaa ahdistaa.

    Jotain varmaan kannattaa tehdä, et voi jatkaa noin.

    VastaaPoista
  3. maria- Oot aivan oikeessa. Tiedän että sinne on turha mennä ja palata häviäjänä takaisin, tai lopettaa kesken parin päivän päästä... tiedän että jotain täytyy tehdä.. mutten vielä vain tiedä mitä.

    VastaaPoista
  4. Vihaan sitä kun haluan apua, oon vihdoin sen sisäistänyt, mutta mun on pakko, siis pakko, käydä lukio kolmessa vuodessa. Oon umpikujassa enkä tiiä mitä teen!!:( Asian pointti siis on että tunnen kuinka vaikee päätös toi on sulle! Voimia ♥

    VastaaPoista
  5. kolmonen! kunpa he tajuaisivat että tarviit apua syömisiin.

    VastaaPoista
  6. Kolmonen! Yritä yritä, sä pääset vielä pinnalle!

    VastaaPoista
  7. Kolmonen, tai edes kakkonen. Mutta ehottomasti kolmonen, jos vaan pystyisit....joka tapauksessa, jotain on nyt tehtävä, sun on saatava enemmän apua.
    Tuhat voimahalausta♥

    VastaaPoista
  8. Opiskelujen pidentäminen vuodella ei tuu vaikuttamaan sun tulevaisuuden työpaikkaan tai mihinkään muuhun mitenkään negatiivisesti. Se ei tunnu missään se yks vuosi, sillon kun oot 50 ja täysin kyllästyny työntekoon. Mutta mielenterveyttä sillon voi olla vaikeampi korjata, joten syömiseen ja kaikkeen muuhun pahaan oloon puuttuminen olis todellakin ensiarvoista sulle nyt. Kun saisit helpommat lukkarit niin se koulunkäyntikin vois tuntua kivemmalta kun voisit keskittyä vaan pariin asiaan yhtäaikaa. Lisäks ois tärkeetä löytää niitä omia energianlähteitä vapaa-ajalla. Jos oot luova niin miks ei valokuvaus? Tai jotain mistä sä oikeesti tykkäät ja pystyisit löytään tasapainon. Paljonpaljon tsemppiä sun taisteluihin <3

    - Itellä tuntu että puolet taakasta katos kun vaihdoin lukio-ohjelman nelivuotiseen. syön myös nykyään paremmmin / terveellisemmin

    VastaaPoista
  9. en tiiä muistatko enää mua, oon se pepita joka joskus piti kanssa blogia, mun nyt vaan teki mieli tulla kattomaan, vieläkö sä pidät tätä blogia, ja et miten sulla oikeesti menee. Ehkä toiset ja sinäkin kun luette tätä, aattelette et mitä vittua toi selittää, miks se ees välittää? Mut kun oon lukenu näit sun juttui sillon joskus puol vuotta sitte ja nyt tänään, mulle tuli niin huono olo.

    Tiedätkö, sun ei nyt tarvi lukee tätä, mut kerron sulle mun viime keväästä/kesästä pienen osan.

    Sillon keväällä kun mä kirjotin sitä blogia, mä todella olin maassa, mä monesti halusin tappaa itteni, mä viilsin mun käsivarret auki, mä itkin yöt, mä murruin koulun vessaan, mä menin psykiatrille mutta häivyin sieltä sitten koska en pystynyt enää kuunnella. Mulla tosiaan oli kaikki asiat kaatumassa päälle, mun sisko oli sairaalassa, toinen taivaassa. Mun vanhemmat vihas mua, oli pettyneitä muhun. Mä menetin kavereita, mul oli sellasii uskonto juttuja, mitkä tosiaan vei multa voimat, mä oikeesti pelkäsin, en vaan mun elämää myös mua itteäni, et mä tekisin jotain ittelleni, mitä ei voi enää peruuttaa.
    Mun äiti kuitenkin löysi sitten mun blogin ja tuli puhuun mulle, se kerto mulle että se rakastaa mua, ja että kyllä se haluu kuunnella mua. Ja en nyt mee yksityiskohtiin, mutta se pyys mua poistaan sen blogin ja sano, että sun pitää joka päivä kehuu ittees jne. Mulla oli ripari ja mä näin siitä sen jälkeenki painajaisia. Mutta mä pidin äidin sanoista kiinni, mä jatkoin eteenpäin, mä ihan tosi taistelin masennusta vastaan. Mä kai sanoin aina ittelleni, et mä en enää ikinä saa vajota niin alas.

    En tiiämiks kerroin tän sulle, mutta haluisin vaan että säkin pääsisit hoitoon, ja muistaisit, että täs elämäs on miljoona muutakin asiaa mitkä tekee onnelliseks ku laihuus tai hyväkroppa. Sä voit olla maailman onnellisin vaikka sä painaisit 150kiloa. Kaikkee hyvää ja voimia(:

    -Pepita

    VastaaPoista
  10. Koita ihmeessä pyytää apua! Selvästikin tarvitset apua. Varmaan jonkin sortin osastohoito olisi sinulle hyvä valinta. Itse olen viikon päästä menossa päiväosastolle. Ehkä se olisi sinullekin hyvä vaihtoehto?

    Voimia ja haleja! <3

    VastaaPoista
  11. Minusta sinun tulisi saada ensi sijaisesti käsiteltyä tunteitasi ja haavojasi, sillä siitähän tämä kaikki on lähtenyt. Sinun täytyisi saada vuorokauden ympäri apua, mutten tiedä auttaa syömiseen "pakottaminen" tilannetta. Olisihan sitä hyvä kokeilla!

    Minulla on niiiiiin ikävä sinua ♥ Olen melko väsynyt viime päivistä, mutta kyllä tämä tästä. Toivottavasti kaikki menee nappiin, ja nähdään perjantaina. Olet niiinniiinniin rakas tyttö ! ♥

    VastaaPoista
  12. Minne mun kommentit aina häviää:( Onko mun kone vain sekaisin vai etkö sä hyväksy niitä :E

    VastaaPoista
  13. likeashit- tämän kommentin mä olen vain saanut :o?? mihinköhän ne menee :(? kyllä hyväksyn kaikki :)

    VastaaPoista
  14. Heippa, oon ns randomi, oon hetken selaillut sun sivuja ja halusin sanoa että voit kirjottaa mulle (saaaruska@hotmail.com) En ehkä tiiä syömishäiriöistä mitään tai muustakaan, en oo mikään ihmeellinen ihminen, omanlainen yksilö vaan. Jos haluut jakaa ajatuksia voit kirjottaa, ihan miten sulta itteltäs tuntuu ja ihan mistä ite haluut. Ehkä outo ehdotus, onko? Olkoot.

    VastaaPoista

kirjoita kommenttisi ja pelasta päiväni

ps. Vastaan tästä eteenpäin blogiini :)