perjantai 30. joulukuuta 2011

It's good to be home, Is it?

Olin tarkkailuyön suljetulla, aikuisten puolella. En ikinä.. halua sinne takasin. Siellä huomasin etten ole sairas, tai en saisi olla. Osa ihmisistä oli täysin sekaisin. Pelkäsin jonkun käyvän käsiksi.  Hoitokokouksessa päädyttiin siihen että kotipoliklinikka soittelee minulle. Oloni mukaan saan tulla takaisin. Harkitsen varmaankin jälleen avo-osastoa. En vain tiedä kuinka pystyn menemään sinne kun D palaisi jatkuvasti mieleeni, ikävä.
En syönyt osastolla kuin kolme leipää ja sekin on liikaa. 
En syönyt siellä aamulla mitään ja kotiin tullessa söinkin 3 geishaa ja suklaa pastilleja. Olen helvetin tyhmä. En saisi syödä, joten miksi teen näin itselleni?
Ruoka ajaa minut sekaisin ja kuolemanrajalle.

torstai 29. joulukuuta 2011

kuka päättää mitä tapahtuu

Hoitokokous. Lääkäri ottaa minut vastaan. Päivystävä psykiatri.
En tiedä missä olen seuraavan yön. Tai tiedän. Kolme vaihtoehtoa,
kotona, suljetulla, poissa.



Olette mulle tajuttoman rakkaita, ja kiitos älyttömästi kaikista sanoistanne

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

kipu korvaa vain hetken tuskasta

Anteeksi tämä hiljaisuus. 
Olen ollut niin pihalla viimeiset päivät.
Itkin, sekosin edellisen postaukseni jälkeen. Lukittauduin vessaan ja ajatuksenani oli tyhjentää lääkkeet. Päädyin kuitenkin ekaksi terääni ja vedin jalkaani viiltoja.. jähmetyin ja katsoin valuvaa verta. "Ne ei riitä, se ei oo tarpeeks auki" teippaan haavat kiinni ja siirryn oikeeseen nilkkaani. Se näytti niin tyhjältä ilman mitään. Suljen silmäni ja puristan terää. Painan sen kovaa ihoani vasten, en ehtinyt tuntemaan mitään. Avaan silmät ja järkytyn siitä verenmäärästä.  Katson jalkaani joka on auennut pahemmin kuin koskaan. Seuraavaksi tajuan että tätä ei voi jättää auki tai hoitamatta. Soitan Viltsulle ja hän järkkää minulle kyydin keskellä yötä päivystykseen. Jalkani tikattiin umpeen ja hoitajat siellä olivat aivan hirveitä. Lähdin siitä sitten vain kotiin Viltsun kanssa. Äiti ei antanu Viltsun päästää mua yksin joten jouduin menemään Viltsun luokse. 
kaikki kuvat weheartit.com
En oo koskaan hävennyt niin paljon.. vedän jalkani joulupäivänä auki ja istun päivystyksessä tikattavana.. asiasta sai tietää liian moni. Isänikin ja hän ei puhu minulle enään mitään. Minä olen ilmaa hänelle tästä eteenpäin. 

Sinä iltana en olisi enään jaksanut jatkaa sekunttiakaan. Halu vetää ranteet auki on nyttenkin aivan järkyttävä. Pelkään tarttuvani terään ja joutuvani taas päivystykseen.. 

Tänään kävin pitkästä aikaa tapaamassa Carinin kanssa syömishäiriöklinikan lääkäriä ja puhuimme pitkään tilanteestani. Hän painotti osastoa, mutta ensiksi akuutisti masennukseeni ja itsetuhoiseen käytökseeni. Ei mistään syömisen harjottelusta tässä vaiheessa tulisi mitään. Minut myös punnittiin, vaatteet päällä. Häpesin niin paljon, en halunnut tietää painoa. Olin juonut vettä, kahvia ja energiajuomaa.. Sh-klinikan lääkäri sitten soitti psykiatriselle polille ja huomenna menen sitten tapaamaan kahta sairaanhoitajaa ja lääkäriä.  Enkä tiedä mitä tapahtuu.. toivoisin että jotakin, koska mä en jaksa enään. En tälläsenä.

sitting alone in your bedroom in tears and when someone asks if you’re okay on chat. As much as it hurts and it’s a massive lie, you still tell them you’re fine.

"mitä tahansa mä teen mikään ei ravista mua hereille"
"kenen mukaan jäikään minun oma tahtoni" - Jenni Vartiainen








ps. salaiseen blogiin tulossa
tänään uusi postaus
http://picturesofssecretlife.blogspot.com/

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

......









 Mä en jaksa.
enkä pysty olla satuttamatta
lasken monta pilleriä kaapissani on, liikaa.

kiitos että olet siinä


Istuin jouluaattona kotona ja olin varma että saan nukahtaa kyyneleet silmissä yksin kääriytyneenä peittoon. En haluaisi olla kotona. Isä ja sisko juovat olohuneessa. Minä haluaisin vain nukkua pois.
En ikinä voi Viltsu kiittää sinua tarpeeksi. Siitä että otat minut syliisi, halaat ja katsot silmiini. "Mä en koskaan ehtiny sanoo D:lle et mä rakastan sitä, nyt mä haluun sanoo sulle et mä rakastan sua." Nii mäkin sua V. Olen Viltsun perheen ympäröimänä, lämpimän puheen keskellä. Viinilasin keran. Tuntuu kuin olisin kotona. Äitisi halaa minua ja kertoo kuinka kiva oli kun tulin viettämään joulua heidän kanssaan. Huulilleni vaihtuu aito hymy. Yöllä kerron kuinka paljon tarvitsen ja välitän sinusta. Halaat kovasti takaisin.
Tunnen itseni hyväksi sen pienen hetken. Syön aamulla perheesi kanssa. Mulla on hyvä olla, eikä ruisleipä kurista minua. Hetkellisesti uskon selviävän. Sinun vierelläsi. Mä en oo koskaan tuntenut näin, mä en oo koskaan rakastanut ketään näin paljon. En tiedä kuinka sanoisin sen sinulle, mutten mä pystyis ikinä olemaan ilman sua. Vaikken sais sua kokonaan mä haluan että sä olet täällä ekana kuivaamassa mun kyyneleet. Sinä olet ainoa joka ymmärtää minua. 
Sinun takia minä haluaisin olla terve.


Minun ei tarvitse valehdella, minun on turha valehdella, 
koska kun katsot minuun
Tiedät kyllä juuri miltä minusta tuntuu.
Kiitos, että näet ja sanot "tiedän ettet ole"

Nyt pelkään vain eniten että sinä lähtisit,
että minä kadottaisin sen tunteen kun halaat minua,
kun suutelet minua otsaan. 

älä lähde. Ole niin kiltti.

lauantai 24. joulukuuta 2011

merry christmas for everyone

Hyvää joulua teille kaikille lukijoille <3
  
Toivottavasti ootte saanu nauttia koko sydämestänne. Nyt ihan hyvä olo. Aamusta Viltsu halusi vielä nähdä ja halasimme kovaa vesisateen alla. Meillä kummallakin on kauhea ikävä D:tä . Viltsu kertoi kuinka huolissaan on mun tilasta ja pelkää mun puolesta. Sanoin kaiken kyllä kääntyvän vielä hyväksi.

Alla on omia kuvia tästä päivästä :)

Kasasin joululahjani yhteen kasaan. Äidiltä, isältä, Carinillta, Zasilta, siskolta ja mummilta. Sain aivan ihania lahjoja. Enimmäkseen rahaa äidiltä. Siskoni laskettelusetin edestä (eli paljon), leffalippuja, suklaata, nallen, meikkejä, ihanan meikkipussin, rasvoja, ihanan sarjan SALKKARIT ja Bridemaids leffan :) ponnareita, Escada hajuveden ja mummolta unisukat.

Joululahjaa mussuttamassa :)

rakas ja joku hömppä

hmm ompas ankeen näköne lahjakasa :-D tämä siis iskältä, äidillä olikin vähän enemmän sotkua ja lahjakääröjä

Nyt sisälläni on rauhallinen olo, edes pienen hetken. Olen vääntänyt tekohymyn kasvoilleni, mutta sekin on parempi. Äiti näytti surulliselta aamulla joulupöydässä kun en maistanut kinkkua enkä hänen tiramisua, kuitenkin otin salaattia ja viinirypäleitä ja pari juuston palasta. Päätin myös hyödyntää vapaa päiväni karkkilakosta ja olen syönyt Geishaa <3 kumpa tää ahdistus ei vaa lisääntyis yhtään enempää.

Lopuksi haluan julkasta Viltsun lähettämän viestin mulle.. D:n lähdön jälkeen niiin moni asia on mennyt tärkeysjärjestykseen. 

"Tuntuu vaan pahalta kun nytte on niin paljon
tämmöstä :( oikeesti oot niin tärkeä ihminen
mulle <3 toivottavasti jaksat paremmin siellä"

Ihanaa, kuulla nämä sanat Viltsulta. 






perjantai 23. joulukuuta 2011

Katoan

Hetkeksi kadotan itseni. Tärisen yksin lattialla. Itken ja tajuan taas D on poissa. Olen valmis juomaan vesilasin keran kaikki lääkkeeni alas. Puhelin soi.. ja minä havahdun. Carin sai minut revittyä kauppaan. Onneksi.

Tajuni meinaa lähteä kulkiessani kaupan hyllyjen välissä. 
Pysähdyn ja haukon henkeä. Hetken en tiedä missä olen. 
Jossain muualla. Carin saa minut pysymään siinä hetkessä.


Huomenna on joulu, haluaisin itkeä. Aika valuu hukkaan 
ja minä vain olen aivan kuin minua ei olisikaan.
Tänään ruoka on oksettanut. En ole pystynyt syömään.
Viltsu pyytää aamulla minua ottamaan aamupalaa, edes hedelmä.
En pysty. Juon kahvia kaksi kuppia. Napsin muutaman pähkinän.
Käyn iskälllä ja saan kuuulla taas kuinka saamaton olen,
lähden äidille ja päädyn lattialle.


Carinin seurassa sain juotua yhden vesilasillisen ja syötyä muutaman rypäleen ja kinkkusiivun. Olen vieläkin täynnä,
ja minua oksettaa ajatus huomisista ruuista. En halua,
enkä usko että pystynkään. Huomenna on vapaa päivä herkkulakosta ja olisi mahdollisuus syödä irtokarkkeja... mutta jo nyt omatuntoni haukkuu minua "vaikka sulla on lupa niin oot säälittävä jos ratkeet!!"


Mä en voi ymmärtää, huominen on se päivä jolloin 
kaikki esittää pöydän ääressä onnellista ja hymyilee.
Pelkään murtuvan kyyneliin.

torstai 22. joulukuuta 2011

I will follow you

Tuntuu vain tyhjältä, ympärilläni on tyhjää. Mistään on vaikea saada otetta. Olin Carinin kanssa leffassa, juhlimassa hänen päiväänsä. Hymyilin koska on Carinin päivä. Muuten sisälläni on enemmän tuskaa kuin voin itse edes ymmärtää. Hengittäminen on niin raskasta. Mä katson aina vähän väliä taivaaseen ja mietin sua, katsotkohan sä takaisin? Ikävä on hirvein tunne ikinä.
Välillä mä mietin tosissani tulisinko perässä. Kaikki sanovat, että olet paremmassa paikassa. Sä sanoit mulle et me selvitään.
Sun ois kuulunut selvitä. Sun tarkotus ei ollu lopettaa elämää.
Anteeksi rakas etten mä osannu tehdä mitään.
Elämä vain satuttaa. Sattuu katsoa Viltsua. Eilisen vietin Viltsun luona. En halua sen olevan yksin. "Nyt yritetään saada sut kuntoon" Viltu toivois mun paranevan.. ja mä pelkään pahinta.

Jossain vaiheessa on myöhäistä perääntyä ja palata. 
Enään ei pelota nukahtaa rauhassa ja hiljaa hiipua pois.

Herranjumala, tää tuntuu kauhealta. Poliklinikalta lääkäri sanoi siirtävänsä minut loman ajaksi kotipolille, eivät uskolla jättää yksin ilman tukea. En mä tarvitse. Puheluita tulee "miten voit?" hiljenen enkä jaksa vastata. Syömispolilta soitetaan uudesta ajasta lääkärin kanssa.. en haluaisi. 

Musta tuntuu pahalta, musta tuntuu että tarvisin nyt jotain kipua, terävää. Sattuu kun kukaan ei ole tässä vierelläni. Sanoin jopa  menetyksestäni isälleni, hän ei  hetkahtanutkaan, ei halannut vaikka kyyneleet virtasivat poskillani, käänsi vain kylkeä ja jatkoi unia.  Hetkauttaisiko isääni edes minun kuolema?  Tuskin, koska suruni taikka kipunikaan ei hetkauta.


2 päivää jouluun... minä en jaksa, en halua.

Minä en halua esittää onnellista perhettä. 
Oksettaa hymyillä tekohymyä ja syödä samassa
pöydässä sen kaiken vihan keskellä.
Joulukuusta kannetaan sisään ja
isä ja sisko tappelevat samaan aikaan..

Edit// vuodatan verta..

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Nuku rauhassa kaunis enkeli


Näin eilin Viltsua... käveltiin ulkona, 
siltä putos kyynel poskelle
mä katoin sitä ja tivasin "mitä nyt"..
"D on kuollu.." romahdin keskelle tietä itkemään. Halaan Viltsua
ja me itketään.. 
Luulin D:n selviävän.. mä luulin, me oltiin kaks viikkoa samalla osastollakin.. en voi uskoa tätä.. mä en voi vaan uskoa.
Etten koskaan tuu kuulemaan sun naurua..
Tuntuu pahalta että lähdit, sanoinkuvaamattoman pahalta.
Tuu takas, oo kiltti.
Me rakastetaan sua.. 
sua jää kaipaamaan niin tajuttoman moni...




mä en tiedä miten
tästä voi jatkaa.

maanantai 19. joulukuuta 2011

mä VIHAAN vihaan vihaan tätä kaikkea !!!

Sisälläni velloo hirveä viha, joka ei pääse millään ulos, hakkaan jalkojani, nipistelen ihoani mitä vain etten joutuisi viiltämään.

En tiedä mistä aloittaa.. tuntuu niin pahalta. Kyse on suurimmaksi osaksi isästäni, en voi ymmärtää sen sanoja, en voi ymmärtää kuinka se voi katsoa ja kohdella mua kuin katukoiraa.. ku me ollaan kaksin mä saan tuntea ihollani sen kuinka paska lapsi mä olen. Se on narsistinen, ja mikä kauheinta mä uskon joka haukun ja ansaitsen ne. Haluisin isän vaa lyövän mua kasvoihin niin kovaa etten enään heräis.


Oon kirjottanu ylös lauseita joita iskä on sanonut, ivalliseen sävyyn ja moittinut. Koska muuten unohdan ne, suojelen itseäni enkä haluaisi vain muistaa. Tässä siis muutamä lähipäiviltä.

yeah.. it's me..
Tämän päivän sanojen jälkeen vihaan itseäni, purkaan sen halamaalla pyttyä ja tiputtamalla samaan aikaan kyyneleitä. Puran kaiken kivun itseeni ja onhan kaikki tämä ansaittua.

8.12.2011 siskolleni; "Ai ku pitää olla tollanen saatanan kakara eikä osaa jälkiään siivota"


15.12.2011 siskolleni "Se yks saatanan nuija"
"Heittäkää ne takit helvettiin" Ihme takkeja jumalauta"  < tämä tuli siitä kun tykkään laittaa alempaan naulokkoon takin roikkumaan ja niitä ei saisi enään kuulemma käyttää vaan henkaria..


16.12.2011 " senkun piipität mut älä huuda" En huutanut, puolustin siskoani...

19.12.2011 "Ei sen puoleen sun lautanenkaa menny sinne koneeseen ETKÖ SEN VERRAN VOI ET TISKIPÖYDÄN SIIVOISIT?? "  < en ollut vain ehtinyt ... ja olin menossa pian siivoamaan.
"voi perse ku vituttaa eks sä osaa edes lakanoita laittaa?!?" 
sinä et ikinä ole hyvä

etkä sinä tule ikinä onnistumaan..


Enkä koskaan riitä sinulle isä...


tämä päivä oli heikko suoritus
aamulla 8.30 kaksi leipää, jugurtti
Koulussa 12.15 ruisleipä
Läkerol pastilleja
klo 20 pala leipää ja pikkuinen
tortilla, salaatilla ja 
parilla kanan palasella,
oksensin isän huutojen jälkeen..

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Kyllä me kaikki onnistutaan vielä

video
Tää on hirveä umpikuja, enkä tiedä 
mihin suuntaan mun täytyis mennä,
olo on kuin sokealla, ei näe totuutta
eikä tiedä minne kulkea.

Ainut asia mistä oon varma on se 
et ilman hoitoa mä en parannu.

Te olette niin rakkaita mulle, ootte mun ajatuksissa usein.
Olkaa kilttejä ja pitkää huolta ittestänne

torstai 15. joulukuuta 2011

Mä pidän kiinni susta kovaa, vaikken enään haluaisi


Outo päivä.. haikea muttei niin voimakkaan ahdistava. En ollut koulussa, ylläri sinänsä. Menin töihin auttamaan uupunutta äitiä.. (säästin mun viimeset hymynsäteet sinne) Huomenna taas jätän koulupäivän ja menen kaupungille pyörimään ja auttamaan äitiä kolmeksi tunniksi. 

weheartit.com

Pitkästä aikaa näin Zasia, tuntui hyvältä nähdä mutta jokin mun sisällä ei antanu mun iloita. Tuntui jotenkin väärältä, viltu kummittelee vieläkin päässäni.. Zasin seurassa pystyin syömään ruisleivän ja kolmen sormen levyisen pikku palan oma tekemää pizzaa.. en olisi voinut syödä jos olisin syöny päiväl jotain. Söin kuiteskin aamulla 9 aikaa kaksi leipää ja mandariinin. Tuntui liialta, kuitenkin illalla kello 7 tuntui nälkä. Tajusin  heittäessäni Zasia kotiin, ettei kalorit nyt ihan hirveest ole ja menin ostamaan kauan himoitsevani Ben and Jerry's jätskiä(pienimmän purkin) ja se oli aivan tajuttoman hyvää.. tarkotus ei ollu missään vaiheessa oksentaa sitä... mutta suihkuun mentessä kiusaus otti musta vallan. 

Kuuman veden osuessa selkään suoritan hommaa, avetassani silmät näen verta suihkun lattiassa. Säikähdän ja katson peiliin. Nenäni vuotaa verta, ihmettelin hetken ja pyyhin sen pois. En pystynyt jatkamaan enään koska tyrehdytin veren tuloa. 
 
sillon ei naurattanu, mut nyt tätä katsoessa, kyllä.
sisko: "saanko syödä tuon sun ainoan vitaline jugurtin jääkaapista?"
minä: "et se on mun ainot *hetki hiljaa* tai no hei eiku syö vaan :)"

 
Ja onko kaikki tämän arvoista..? On..
   Ei  

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

se määrää

Minä tärisen ja puristan posliini pyttyä. Jään makaamaan maahan. Lattia on kylmä ja tunnen kuinka sydämeni jättää välistä löynnin. Rukoilen, kumpa joku tulisi hakemaan mut täältä pois.
Tiedän turhaan huutavani apua, jos en saa itseäni haluamaan pois tästä.

Mikään muu ei tunnu kauheammalta kuin se "toinen ihminen sisälläsi, ajatuksissasi, teoissa ja tunteissa" 
siellä se käskee ja määrää. Olen sen haltioissa. Ja päivä päivältä kauempana itsestäni.
Tänään tuli syötyä paljon enemmän, mutta oksennettua kerran. 
Pikku pipareita, 2x kevyt rahkaa, maissi naksuja, leipää, leipää, jugurtti 2x, muroja 2x
jokunen tuhat, kiitos pipareiden.

Terapiassa mä tuijotin tyhjää seinää ja olisin halunnut itkeä mutten pystynyt.
"sun tilanne on aika vakava" ja mä jatkan hiljaa istumista...


mä niin odotan tajuttomasti jo
viikonloppua jolloin nään Carinin
ja pitkästä aikaa Mariannen, kauhea ikävä.

tiistai 13. joulukuuta 2011

s o r r y

En tiedä kuinka kuvailla tätä tunnetta joka on tunkeutunut ihoni alle eikä pääse ulos. Haluaisin huutaa, raivota tai itkeä, ihan mitä vain. En halua olla vain tämä tyhjä.
Kauhea olo. Jokaisesta ruuasta. Pettymys taas kun söin. 570 kaloria.
Miksi?? Mä en olis tarvinnut niitä. En mitään.
Musta tuntuu pahalta etten ole voinut kertoa Zasille kaikkea. Olen vain maininnut olleeni hieman masentunut.. hieman niin..
En ole kertonut todellisuutta syömisistäni, en siitä kuinka mua ahdistaa. Enkä siitä kuinka musta pahasti tuntuu että mä luisun ja kovaa. Mun ote lipsuu ja lipsuu. En jaksa pidellä kaiteesta kiinni, enkä tiedä milloin tulen putoamaan. Kuka sitten kertoo Zasille missä olen.. mitä on käynyt. Miksi satutin itseäni? 
Miksi olen pakkohoidossa tai miksi olen poissa...
tosiasia on se etten mä anna ikinä itselleni armoa. Enkä tuu selviimään tästä. Toivon vaan et joku tajuaa sen ennen kuin on liian myöhäistä.
  anteeksi