keskiviikko 23. marraskuuta 2011

mä en jaksa enään tätä ikuista taistelua


aamulla mä katson leipäpussia mutten mä voi. mä en saa.
Juon kahvin yhdellä kulauksella. Käytän koiran ulkona ja lähden kerrankin ajoissa kouluun.  Mä koko päivän hoin itselleni "en syö tänään paljoa, mä en voi". En tiedä miks mä rikoin sen ajatuksen. Söin liikaa. Vaikka tiiän ettei se ole kauheasti liikaa, mutta silti. Nyt tällä hetkellä kaikki on liikaa.

Ahdistus hipoo taas korkeella. En haluaisi ottaa rauhottavaa, koska aamulla herääminen olisi hankalaa. Mun täytyy lukea vielä kokeisiin.. enkä osaa mitään, siltä musta tuntuu. Olen ollut poissa tunneilta ja huomenna se kostautuu. Haluaisin itkeä mutten jaksa.
Tänään olin carinin kanssa salilla kahdella eri tunnilla: zumbassa 55min ja coressa (lihaskuntoa) 30min. Tuntui etten olis tehnyt mitään.

Läskeilyt: 
        
klo 13.30 kevyt jugurtti 2x
klo 15 leivät (kuvassa) ja jäätelö(kuvassa)
klo 21.30 jäätelö (hieman isompi annos kuin kuvassa..) yksi rieska. Kulhosta muutama lusikallinen rahkaa ..ja minä luuseri oksensin.
           



          

Kiitos suuresti kaikille kommentoijille. Olette ihmeellisiä, teidän kaltaisia ihmisiä 
pitäis löytyä paljon enemmän täältä maailmasta. Olette tärkeitä,
muistakaa pitää hyvää huolta itsestänne. Lupaattehan ?


mä olen vain lopen uupunut tähän kaikkeen.
En tiedä, mutta minusta olen yrittänyt tarpeeksi.
Käynyt osastoilla, polilla ja eri lääkäreillä.
Mä en jaksa enään. Syönyt lääkkeitä,
olo on hieman kohentunut (ties mikä olo
nyt ois jos en söis niitä)... en halua tietää.
Silti tää ei jätä mua koskaan rauhaan.
Ja alan uskomaan pikkuhiljaa siihen et mua
ei oo koskaan ees tarkotettu olemaan onnellinen
ja terve. Tää vie vaan kaikki voimat. Ja muhun sattuu.

4 kommenttia:

  1. Sä olet paljon laihempi tai vähintään yhtä laiha kuin nuo tytöt videolla :c olet sokeutunut omalle laihuudellesi, tyttörakas. Oon huolissani susta, sisko! Noi sun syömiset ei ole liikaa, ne on liian vähän. Pelkään että kuihdut :c et ole luuseri, mutta koita olla oksentamatta, kiltti♥
    Kyllä sut on tarkoitettu olemaan onnellinen. Älä luovuta, sä vielä tulet olemaan onnellinen, mä lupaan♥

    SATA HALAUSTA♥

    VastaaPoista
  2. Olen täysin anonyymi, random-lukija, mutta tahdon sanoa, että näytät todella hyvältä, eikä sinun tarvitsisi laihduttaa enää ollenkaan.

    Näytät upealta tuollaisena, toivon vaan, että voisit uskoa sen itsekin..

    -samsamm

    VastaaPoista
  3. Sulla olisi täysi oikeus syödä, pikkuinen..

    VastaaPoista
  4. Mä tiedän, että tää vie sun kaikki voimasi. Ja mua itkettää. Tuntuu etten koskaan löydä sulle sanoja joista olisi jotain apua. Jotka sais sut ajattelemaan. Mun on nyt vaan pakko kirjoittaa.

    Sä tiedät mitä oon mieltä sun oksentamisesta, tiedät että mua sattuu kun teet itselles tota. Ei sun kroppaasi ole tarkoitettu kestämään kaikkea sitä oksentamista, kaikkea sitä mitä sä sille teet. Viillät. Vaikka sä ajatteletkin, että oot ansainnu sen kaiken. Oot ansainnu kivun ja tuskan. Ansaitset muka ne viillot ja ansaitset vaan kaiken mikä sattuu niin ei rakas. Ei kukaan meistä, ei yksikään meistä ansaitse kipua. Ei ansaitse viiltoja tai surua. Suru nyt on osa elämää mutta siinäkin menee se tietty raja. Sä et ansaitse tuollaista surua. Mua itkettää että noin ihana tyttö. Noin kaunis ja rakas tyttö vaan jatkaa omaa tuhoutumistaan. Jatkaa vaan alasmenoa. Sun on jokapäivä vaan vaikeempi nousta sieltä rakas. Aina se vaan vie enemmän ja enemmän voimia. Mutta sä pääset kyllä ylös. Sä pääset ylös ja mä olen sun kanssasi. Mä en voi kävellä sun puolesta mutta mä voin kävellä sun vierelläsi. Mä voin pitää sua sylissä silloinkun tuntuu liian pahalta. Mä en voi parantaa sua, sen mä olen vihdoin tajunnut mutta mä voin auttaa sua. Mä tahdon auttaa sua. Mä tahdon auttaa sua käsittämään sen kuinka paljon sinä tarvitset apua. Ja kuinka sun pitää hakea sitä.
    Tottakai sut on tarkoitettu olemaan onnellinen, sut on tarkoitettu terveeksi. Sä vaan olet alkanut näkemään itses riittämättömäksi ja alkanut muokkaamaan sitä täydellisyyttä mitä sä olet ollut. Rakas ei meidän päässä ole mitään "muita ääniä". Me haukutaan itse itseämme. Me pakotetaan itsemme laihtumaan, satuttamaan. Ja me vielä pidetään siitä. Ei meitä ole tarkoitettu tänne paskaan lojumaan, meistä halutaan vaan kasvattaa vahvempia. Ei niin,, että kasvatettais meidän ympärille joku suojamuuri vaan henkisesti vahvempia. Sillä, että me nähdään nyt kaikki maailman rumuus ja pahuus on jokin syy. Aivan varmasti. Mä en vaan vielä tiedä sitä. Mä en tiedä sitä syytä mutta mä uskon että sille on syy. Sillekkin on syy, että sä olet vielä täällä. Sille on syy että mä saan päivittäin kertoa kuinka tärkeä sä olet mulle. Saan kertoa kuinka mua sattuis jos sä lähtisit. Sä olet tehnyt enemmän kuin yksikään mun ystävä mun oloni suhteen. Sä välität musta oikeasti. Mä toivon, toivon ylikaiken että säkin tietäisit että mä tekisin mitä vaan parantaakseni sun oloa. Tai siis saada sut haluamaan sitä. Sun pitää haluta sitä. On kohtuutonta pyytää jäämään muiden vuoksi mutta kun on ensiksi tehnyt niin ja sitten hakee apua, huomaa että haluaa jäädä myös itsensä takia.
    Sä et halua tuhlata sun aikaasi laihtumiseen, kyllä rakas se on tuhlausta. Sä yrität muokata sun kehostasi täydellistä vaikka se on jo sitä. Se oli sitä jo alunperinkin. Tiedät ettet ole yhtään sen onnellisempi sen jälkeen kun oot niin pieni että luut paistavat jokakohdasta läpi. Voi kuule, ei pienempi kroppa tee susta onnellista. En edes usko että se sais sut rakastamaan itseäs enemmän. Loppujenlopuksi ei. Lisää vaivoja, lisää kipua ja lisää ahdistusta. Se kierre ei lopu koskaan. Sun pitää lopettaa se itse. Sun pitää haluta sitä. Sun pitää lopettaa tää kaikki tyhmyys. Mä en tiedä ketään niin vahvaa kuin sä olet. Mä en tiedä miten ja millä voimilla sä olet kestänyt jokaikisen päivän. Pyydän vaan sua jatkamaan. Sä et tiedä mitä vielä tulee tapahtmaan. Sä vaan luulet ettet pääse koskaan tästä pois, voi kyllä sä pääset rakas. Yhdessä me lopetetaan tää kaikki. Mä en aio tulla halaamaan luurankoa.
    Mä rakastan sua, toivottavasti nää ei ole sulle sanoja vaan. Mä haluan että ne merkitsee sulle jotain. Että minä merkitsen.
    Jos sä jätät mut, mulle tulee paha mieli.
    http://www.youtube.com/watch?v=Rhi2HhL4RGA
    Älä mene pois, älä mene pois, kuule vielä tää:
    vaikka mikä ois, vaikka mikä ois, kaikki selviää
    Jos sydän vielä kerran on nuori sekä painoton

    Anna pois itkuista puolet, hetkeks vielä tänne jää
    Menköön pois murheet ja huolet ahdas lieka heltiää ♥
    Mä olen täällä aina. Aivan sun vierelläsi.

    VastaaPoista

kirjoita kommenttisi ja pelasta päiväni

ps. Vastaan tästä eteenpäin blogiini :)