tiistai 15. marraskuuta 2011

isä

 
En tiedä haluaako kukaan lukea tätä. Mun on pitäny pitkään jo kirjottaa tämä, mutten ole pystynyt. Nyt mä sain kerättyä voimia ja mietittyä. Tuntuu vaan niin pahalta muistella.

En aina ymmärrä miksi minulle huudetaan. Miksi ovia paiskotaan nenäni edestä. Miksen osaa tehdä sinusta ylpeää isää. Miksen minä ole koskaan ollut se ylpeyden aihe. Tiedän että olet toivonut sitä, että kaikki katsoisivat sinua ja kehuisitvat kuinka hyvän tytön sinä olet kasvattanut. Anteeksi, että olen pettänyt sinun toiveesi. Tyrinyt elämäntyösi. Nyt en enään tiedä minne menisin. Voin huonosti täällä. En pysty sanomaan sinulle enään mitään ilman että me riitelemme tai sinä huudat takaisin, kiristät minua rakkailla asioilla.  Kyllä minä tiedän kun teen väärin, teen aina väärin. Olisin edes joskus halunnut kehuja, kiitosta kun minä teen oikein. En koskaan saanut niitä. Silloin sinä vain istuit hiljaa ja minä odotin ja odotin, kunnes väsyin. 

Pienenä en ymmärtänyt asioita, asioita joita teit, jotka olivat väärin. Olen saanut remmistä, risusta, tukkapöllyä ja arestia. Joutunut olemaan huoneessani kauan, jotta oppisin läksyni. Jos olisin ollut parempi, kiltimpi lapsi.. olisitko rakastanut minua enemmän? Olisitko näyttänyt minulle kuinka välität? 

Minun tekee nykyään pahaa katsoa yhteisiä kuviamme, kun oin pieni, hento ja hauras. Kun tarvitsin sinua sinä olit siinä. Kunnes äiti lähti kotoa. Kaikki muuttui, minusta tuli sinun tukesi. Tiesin että minä ja siskoni olimme kaikkesi ja minä yritin tehdä kaikkeni, äitini asiat talossa. Se kaikki oli minulle liikaa, olinhan vasta seitsemän. Suojelin pikkusiskoani, soittelin hänen perään. Olin hänestä huolissani. En sano että olisit tehny kaiken väärin. Kuitenkin minuun on jäänyt niin syvät arvet, etten tiedä kuinka selvitä. Olen kyllästynyt viikonloppuisin ravistelemaan sinua kello kolmelta yöllä lattialta. Kun sinä makaat siinä humaltuneena, ja minä pelkään. Sammutan musiikit ja valot. Avaan sänkysi ja yritän nostaa sinut sänkyyn. Isä minä en jaksa enään. Olen väsynyt, haluan pois. 

Olen pahoillani, etten ole se tyttö jonka toivoit minun olevan.
Anteeksi että olen sairas, viallinen ja saamaton. Taakka.

19 kommenttia:

  1. Voi rakas pieni ihanuus <3 Kumpa voisin ottaa sut tänne, meille mahtuu aina <3

    VastaaPoista
  2. tää on liian totta munki osalla. jaksele ♥

    VastaaPoista
  3. Musta tuntuu niin samalta isän kanssa paitsi että äiti on kyllä kotona. Mut iskä ei oo musta koskaa ylpee vaikka tekisinki jotain mistä sopis olla.

    VastaaPoista
  4. voi sua pieni, tää teksti sai mut ihan sairaan surulliseks :( pärjäile♥

    VastaaPoista
  5. Voiei, tiedän, kuinka rankkaa on jo yksinään tuo isän juominen! Mulla on aivan samanlaisia kokemuksia, tämä on kamalaa ja rankkaa. Pelko valtaa usein. Päälle masennukset ja kaikki ruoka-ajatukset, osaan samaistua sun teksteihin liian hyvin. Paljonpaljon voimia, toivottavasti valoisampi tulevaisuus odottaisi jossain! <3

    VastaaPoista
  6. Mulla nousi kyyneleet silmiin tästä postauksesta, haluaisin ottaa sut syliin ja tuudittaa :c Ihan kauheaa että sulla on ollut tuommoinen lapsuus, olet joutunut kärsimään niin paljon :'( Ja oikesti sä olet varmasti ollut ja olet tälläkin hetkellä todella hyvä tytär, vaikei isäsi sitä kykenekään ilmaisemaan... Etkä sinä ole viallinen!

    Voimahalauksia♥

    VastaaPoista
  7. Voi sinua, olet silti todellatodella rakastettu! puspus kulta ♥ Marraskuu on nyt puolessa välissä!

    VastaaPoista
  8. Anonyymi- voi kiitos pikkuinen <3 Paljon voimia sinullekkin !!! <3

    VastaaPoista
  9. Kukaan meistä ei ole valinnut vanhempiaan. Kumpa voisit muistaa, jotta ei ole sinun syysi, että isäsi on tuollainen. Isästäsi on tullut se, mikä hän on, oman elämänhistoriansa vuoksi.
    Mua on auttanut aina tuo edellinen ja se, että olen ajatellut olevani minä. Olen erillään tuosta vaikeasta ihmisestä. Minä en huku, minä lennän...jalat maassa, mutta ajatuksissani olen vapaa. Toivon sinullekin siipiä!
    Tänä vuonna sinulla on jo tullut tai tulee 18 vuotta täyteen. Olet vapaa omaan elämään. Minä en sinun tilanteessasi miettisi, vaan muuttaisin omilleni. Omillasi voisit sitten rauhassa rakentaa rakastavaa suhdetta omaan kehoosi.
    Minä muutin pois kotoa sinun ikäisenäsi. Se oli oikea ratkaisu. Vaikka siitä on jo vuosia, saattaa tulla tosi vaikea olo, kun on "lapsuuden kodissaan" käymässä. Mutta se on vain pieni aika vuoden kierrossa. Suurimman osan ajasta elän vapaana.
    Kaikkea hyvää sinulle!

    VastaaPoista
  10. Anonyymi- Kiitos sinä ihana anonyymi tuosta kommentistasi <3 joo olen ollut täysi-ikänen jo jonkusen aikaa. Kämppää oon miettinyt ihan kauheasti. En vain pärjää yksin neljän seinän sisällä, mutta sekoan myös täällä :( tuntuu et mikään ei ois hyvä ratkasu.. enkä tiiä mitä tekisin. Tapaan kuitenkin huomenna sossua ja juttelen sen kans mun tilanteest ja mahdollisuuksista. Oon niin väsynyt jo kouluun et työt sen ohella saa mut vaan murtumaan :( vaihtoehdot vähissä... mutta täältä täytyy päästä pois. Voimia sinullekkin paljonnnn <3

    VastaaPoista
  11. Voi muru ei sunkaan tarvitse olla musta huolissaan, mulla on kaikki ihan hyvin!
    Voimahalauksia♥

    VastaaPoista
  12. Mulla nousi kyyneleet silmiin puolessa välin tätä tekstiä. ja lopussa ne valu ihan solkenaan. Osittain tiedän tunteen tuosta ja pelkään että jos äidilleni käy jotain on isälläni sama kohtalo, pari kertaa oon hakenu isääni kekkereistä ja vahtinu että se hengittää kun se on oksentanu koko yön humalaansa pois. tää ei sais vaikuttaa lapsiin eikä lasten kuuluis huolehtia vanhemmista! Mä tiedän että sun isä rakastaa sua paljon vaikka se juokin, sen on vaan paha olla ja se juo. Voimia muru♥

    VastaaPoista
  13. Itelläni ei ole kokemuksia isän juomisesta, joten mulla ei oo siinä asiassa oikeutta sanoa että tiedän miltä susta tuntuu. Siinä kuitenkin osaan samaistua, että omakin isäni on pahimmillaan lievästi sanottuna hankala ja riitainen. Pienestä asti oma mielikuvani vanhemmistani on ollut se, että äiti on mukava ja leppoisa, ja isä taas aina vihainen ja hieman pelottava. Isäni saa mistä hyvänsä pikkuasiasta monen tunnin raivarit ja valitukset aikaiseksi, eikä hänessä ole koskaan mitään vikaa, vaan aina kaikki on jonkun muun syytä. Tuo tekstistäsi paistava isäsi painostus kuulostaa myöskin tutulta. Uskon että omienkin ongelmieni ja huonon itsetunnon taustalla on isän liiallinen vaatiminen ja suuret odotukset ja painostaminen esim. koulun suhteen.

    Mutta vaikka se on vaikeaa, niin yritä muistaa, ettet sä ole olemassa siksi että tekisit isäs ylpeäksi. Ei kenenkään tarkoitus ole tehdä jotakuta muuta tyytyväiseksi tai täyttää muiden toiveita ja odotuksia. Omalla kohdallani luulisin, että kun isäni ei itse ole käynyt lukiota tai yliopistoa, niin nyt hän yrittää elää noita aikoja mun kauttani. Mutta yritän olla lotkauttamatta korvaani isän odotuksille ja teen kuten itse haluan. Tee säkin omat päätöksesi ja toimi kuten itse tahdot, älä kuten isäsi odottaa. Se on sun elämäsi eikä isäsi.

    Ja jos isäsi on kohtuuton ja liian vaativa, se ei missään nimessä ole sun syytäsi eikä tarkoita että oot jotenkin kelvoton lapsi. Isäsi kuulostaa yksinkertaisesti liian kriittiseltä ja ankaralta. Päinvastoin blogisi perusteella vaikutat ystävälliseltä, huomaavaiselta ja ajattelevaiselta tytöltä etkä miltään huonolta lapselta. Lisäksi oon samaa mieltä tuon yhden aiemman kommentin kanssa, eli ei oo sun syysi että isäsi on tollainen! Hän on aikuinen ihminen ja omat valintansa tehnyt, eikä sua voi niistä syyttää. Toivottavasti pääsisit esim. muuttamaan pian kotoa pois, se ehkä tekisi hyvää. Ainakin itse voin paremmin kun muutin pois kotoa ja ei oo enää jatkuvasti sitä painostavaa tunnelmaa mikä kotona vallitsee isän ollessa huonolla tuulella.

    VastaaPoista
  14. voi pien:( musta tuntuu välillä ihan samalta... koita jaksaa. kohta oot 18 (ellet jo ole?) ja saat ehkä töitä jostain niin että jos kuntosi sallii niin voit muutta pois kotoa... monien välit perheeseen paranee kun pääsee omaan huusholliin ja arkisia riitoja ei käydä enää samalla lailla. haleja<3

    VastaaPoista
  15. isät.. minulla vierähti suuri kyynel poskelleni lukiessani tätä. isäni oli ja on edelleen narsisti, ikinä en ollut kyllin hyvä, olin ilmaa, jos katosin hän ei huomannut poissaoloani, mutta jos unohdin shampoopullon kylpyhuoneeseen huusi hän kädet nyrkissä, pienelle 12-vuotiaalle, pelkäsin häntä, toisaalta toivoin että hän löisi niin tarvitsis nähdä enää koskaan, mutta ei. ja humalassa hän oli pahempi, onneksi monesti hän joi liikaa ja lakoivat iänikuiset kalatarinat ja sitten sammuttiin. edelleenkin olen hänelle tyhjää, hän ei soita kuin kaksi kertaa vuodessa. ei hän rakasta, hänellä on yksi poika, ei mitään muuta. mikähän näitä isejä vaiivaa.. 8(((

    VastaaPoista
  16. Pakko kommentoida, satuin eksymään blogiisi.... Luin nyt vain tämän tekstin, veti hiljaiseksi. Asutko vielä isäsi kanssa saman katon alla? Seitsemän vuotiaalle tuo on kyllä niin liikaa vaadittu asia.... Voimia sinne. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tällä hetkellä asun mutta pian muuttamassa, niin monta asiaa on ollu aivan liikaa :( <3

      Poista
  17. Mun oli pakko kommentoida. Aloin jouluna seuraamaan sun blogia anonyyminä ja luen näitä sun teksejä, kun tää olisi suoraan omasta elämästäni. Varsinkin tämä postaus.Aloin itkeä kun luin tätä ja... kiitos. Kiitos että kirjoitit tämän. Antaa voimaa huomata etten ole ainut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *halaus* et ole yksin, asiat järjestyy.. haleja <3

      Poista

kirjoita kommenttisi ja pelasta päiväni

ps. Vastaan tästä eteenpäin blogiini :)