maanantai 31. lokakuuta 2011

Aikaa joka hiipii sua kuljettaa pois jalanjälkineen. Tartun hetkiin muistoihini kii kuin tuuli repaleiseen purjeeseen

Sinä silität hiuksiani, puhallat korvaani, suutelet kaulaani. Salaa minä hymyilen ja silmäni kostuvat. Olen kaivannut sitä tunnetta kun joku silittää, rutistaa kovaa ja suukottaa otsaan. Mä en oo pitkään aikaan aatellu et kukaan voisi välittää musta tälläsenä. Aika tuntuu menevän todella nopeesti, siitä on vasta vähän päälle viikko kun tapasimme ja minusta tuntuu että oisimme tunteneet ikuisuuden. 


Tänään ekaa kertaa uskolsin kertoa sinulle "menneisyydestäni" en pystynyt kuitenkaan sanomaan että vellon vieläkin tässä. Enkä voinut kertoa kuinka haluaisin laihtua 10 kiloa. Anteeksi. Nyt tiedät kuitenkin miksi häpeän ja peittelen käsivarttani. Kiitos että kuuntelit ja ymmärsit. En tiedä mitä minä tulen olemaan sinulle tai tulenko koskaan olemaan mitään. Olet kuitenkin sitä kaikkea mitä mä olen aina etsinyt ja siinä sinä nyt seisot. Pelkään herääväni todellisuuteen. Tämä tuntuu liian hyvältä ollakseen totta.
Lahjoitin sinulle särkyneen sielun
sä otit mun rakkauden vastaan
Nyt enää kuulen sun äänesi unien takaa
ja taistelen harhoja vastaan

Pilvet piirtää sun kasvot
tuuli kuiskaa sun nimesi
ja saa sointuna kauniina soimaan
pilvet piirtää sun kasvot
näen valoissa nimesi
saat minut aina paremmin voimaan

eteesi tekisin mä mitä vaan

Ennen kävelin suljetuin silmin
en nähnyt kun tulit mua vastaan
nytkun koskaan enää en nähdä voi sinua
en mitään muuta kai kaipaa
Junkmail- Kaipuu

lauantai 29. lokakuuta 2011

kuvia tampereelta !

 perjantai illan darrasafkaa  :-DD Vadelman "miekkonen" tais kyl varastaa näistä suurimman osan!

 Ihanan pitkähkö tunnin lenkki maastossa <3
<3 vadelma oikeella !

ps. tnä taas viettää halloweenia baariin tyttöporukal <; haluan nauttia !!

perjantai 28. lokakuuta 2011

Tampereella !

Taas on vierähtäny muutama päivä kun en oo kirjottanu. Vaikka on ollu asiaa, voimat on ollu lopussa. Työharjottelu loppu keskiviikkona, jään kaipaamaan niitä ihmisiä! Mutta nyt voi vähän hengähtää. 

Viime päivinä oon syöny normaalia vähemmmän. Leipää, jugurttia, muutamia karkkeja. Kuitenkin yritän syödä, tällä hetkellä mun pää vain ei anna lupaa. Ruoka tai lämmin ruoka on ehkä pahin, en pysty.

Oon nyt Tampereella. Oon oottanu niin kaun et pääsen tänne Vadelman luo (bloggaaja) nyt on paljon helpottuneempi olo. Olla täällä. Jonkun luona joka ymmärtää. Oon kaivannu tätä oloa. Muutenkin poika josta aiemmin kerroin Zas, on tekstaillut ja soitellu. Tuntuu hyvältä että joku kaipaa.

Mulla on niiiiin ikävä kaikkia. Varsinkin Mannaa,, en oo päässyt lukemaan sun blogia :( huoli susta kasvaa. Olet niiin rakas <3

Eilen tuli syötyä klo 15.30 kaksi jugurttia. Klo 20 wokkia vihanneksia ja kanaa (oli tajuttoman hyvää!) ja seuraavaksi pienen baari reissun jälkeen aamuyöllä puol 4 söin kaksi ruisleipää. Eiliseen oon siis ihan tyytyväinen. Aateltiin vadelman kanssa pitää tänään ihana höntsö lököily päivä ja ostaa jtn hyvää herkkua ehkäpä ja katella sinkku elämää :-) 

Anteeks tästä sekavasta postauksesta. kuitenkin hyväää viikonloppua ihanat <3 !!

tiistai 25. lokakuuta 2011

sairaita ajatuksia

 Silmukka kiristyy. Vaatimukset lisääntyy. Tuntuu hullulta että 800 kaloria voi saada ihmisen vihaamaan itseänsä näin paljon.
Olen sekaisin en tiedä mitä ajatella. Elämääni on hiljaa tullut eräs poika (Zas) olkoon nyt nimi. Viltsu pyörii yhä mielessäni ja hän pitää huolen etten unohda liian pitkäksi aikaa. Zas kuitenkin on saanu mut ajattelemaan paljon muutakin, se on täysin Viltsun vastakohta. Se kunnioittaa ja arvostaa mua joka hetki kun oon sen kans ollu. No niitä hetkiä on vain kaksi, huomenna olis tarkotus nähdä ja mun kauhuks Zas ilmotti tekevänsä lettuja meille.. mua pelottaa, mutta aijon syödä sen. Tai edes vähäsen, en halua että herätän huomiota enempää. Tän täytyy pysyä salaisuutena.
 Mä en tajua miks mä teen tän?? Vaikka mun elämässä alkaa pikkuhiljaa olemaan muutakin kuin musta masennus joka vyörii jatkuvasti. Nyt jäljellä on kauhea kontrolli-perfektionisti olo, tunnen itseni huonommaksi kun masentuneena, tuntuu etten sais olla ilonen ja yhä enemmän toivon että painaisin edes 45kiloa, sitten 43kiloa sitten 40 kiloa ja päähäni hiipii piinaava ajatus.. mitä jos 38 kiloa? Tiedän sairasta. Leikin vain ajatuksella, koska tiedän etten koskaan pääsisi tällä itkekurilla sinne asti.
Mua ahdistaa.. on liian kauan kun pääsin kunnolla viiltelemään. Ei ole edes yhtä päivää jollon en sitä ajattelis. Vieläkin se terä odottaa mua jemmassa, kumpa ei jäisi ikuisia arpia, kumpa mä pystyisin viiltämään ilman et rikon mun ihon kokonaan.
Kumpa mun ei edes tarvis ajatella tätä. 
Mut mä tiiän etten saa koskaan rauhaa.

maanantai 24. lokakuuta 2011

nyt kokonaan mä oon vain sun..

Mä oon sen armoilla. Niin kuin halusin, nyt se tuntuu pahalta. 
Valehteleminen ja kaikki. Sattuu aivan liikaa. Hymyssä suin syön karkkia ja vain kaksi leipää. Tänään olen ollut niin surkea ja syöny yhden nugetin ja kaksi ruisleipää ennen treenejä kello 16 ja treenien jälkeen kello 21 muutamia paloja patongista ja kinkkua. Kylmiä pieniä mehupuikkoja ja teetä.

Tämäkin tuntuu liialta. Saa minut tuntemaan itseni isoksi oksettavaksi. Ne äänet käskevät minut tuntemaan nälkää. Kieltävät hakemasta nyt mandariinia kun mahaani sattuu, sanovat että minun täytyy nauttia tästä tunteesta. Etten mä koskaan tule olemaan laiha jos syön sen mandariinin, jos syön ruokaa. Tuntuu pahalta kun ei jaksa nauraa ja juosta. Sattuu kun rintaan pistää. 

Peilien ohitse kävellessäni ne nauravat mulle. Isolle tytölle jolla ei ole itsekuria. Olen huono ja väsynyt. Haluaisin niiiin auttaa teitä kaikkia, tunne itseni surkeaksi kun en pysty.

Tunnen itseni joka hetki huonoksi ja mitättömäksi, isäni vahvistaa tunnetta joka päivä. toruu ja haukkuu. Olen tottunut siihen, mutta silti joka kerta mä haluaisin itkeä.

Joka päivä päivältä mä toivoisin enään 
vain haurastuvani ja päivä päivältä näen
itseni isompana kuin koskaan.

torstai 20. lokakuuta 2011

lupaukset ei ikinä pidä (kuvia ja video)



 
järkyttävä päivä. Mun on ihan turha lupailla mitään kalorirajoja. Sillon mä stressaannun ja teen kaiken päinvastoin. Voitte siis vaan kuvitella kuinka mä oon tänää feilannu huolella tuon 400 kaloria. Kaikki vaan räjähti käsiin kun söin vähä irttiksiä ja sen jälkeen mietinki et vittu en jaksa enään. Ihan sama. Söin leipää ja jugurttia ja vähän hasselpähkinöitä. Pinaattilettuja ja treenien jälkeen muroja, keksiä ja jäätelöä. Oksensin kaikkina kertoina niin paljon ku lähti eli mahtavat neljä kertaa..  Kyyneleet silmis mä jatkoin. Mua huippasi ja rintaan pisti mutta mä vaan jatkoin ja jatkoin. Haluan vaan unohtaa tän päivän.
 Tässä nyt sit kuvia kaiken tän rumpan jälkeen... vatsa turvonneena.
 Ja turvonnut pömppis hieman laihistettuna.

Oon nii avuton itteni kanssa. Tiedän et tarviin apua mut tän kokosena en sitä ole hakemassa. 
Kun katon itteeni peilistä huomaan vain viallisen ihmisen. Mä haluan saada sen 10 kiloa irti itsestäni. 
Haluan kerrankin joskus onnistua. edes kerran.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Sanokaa että olen kuvottava

Se sama tuttu masennus vaanii ja vaanii. Ahditus yltyy poliklinikan aulassa, me puhutaan taas lääkärin  ja hoitajan kanssa samoja asioita ja mä vain  nyökkäilen. Puhun enimmäkseen isästä ja siitä kuinka se saa mut rikki. Tuntuu ettei puhuminen auta. Tuntuu ettei mikään auta. En sielläkään saa sannottua totuutta.
 
Mä oon tänään sekoillu ihan huolella syömisten kanssa. Aamupäivä oli vielä lupaava mutta työpaikalla mun ei annettu kieltäytyä kuivakakku palasta ja söin sen. Musta tuntu et mun ois sinä sekunttina pitäny juosta oksentamaan, mutten tehny sitä. Loput ruuat on: juotavaa jugurttia, leipää, mandariineja ja pinaattilettuja ja muutamia lusikallisia kevyt suklaamoussea total n. 800-1100kcl.. oon helvetinmoinen mursu. Oksettava. Luuseri paska joka on oksentanu kaksi kertaa. Kun ton määrän mukaan mun ois kuulunu oksentaa  5 kertaa.. sekään ei oois varmaan riittäny. Iteppähän kerjäsin tätä, huomenna syön 400 kaloria(ja menen treeneihin ja treenaan täysiä). VAIN 400 kaloria. Mä en tiiä mitä teen jos mä oon nii vitun surkea etten onnistu. Hajoan. En kestä tätä enään.
Mulla on ollu nyt koko päivän mielessä yksi ainoa rangaistus. Mä en halua.. mun tekis mieli itkeä, mutta mun on pakko. Mä menin syömään liikaa. Siitä seuraa vain pahaa, muuten mä en ikinä opi mikä on oikein ja mikä väärin.

Kun mä katon näitä kuvia, meinaan oksentaa. 
Mä tosissani häpeen tätä kaikkea.... ja siks just mä näytän teille,
jotta mä voisin hävetä vielä enemmän. Olkaa kilttejä ja sanokaa et mun täytyy ryhdistäytyä
ja pärjätä ilman ruokaa. Kaikkialta pursuaa liikaa kaikkea..


tiistai 18. lokakuuta 2011

Milloin kaikki tämä kipu on liikaa?


 Mun pää on aivan sekasin. Sinänsä ylläri.. onneks tää työpäivä meni tajuttoman nopeesti sumussa. Mä oon nii väsyny etten saa itteeni enään edes nukkumaan. Oon tänään syöny liikaa helvetin saamaton läski paska     jotta mä häpeisin tarpeeks kirjotan ne teille ylös; Klo 8.30 mandarini klo 12 näkkäri, jugurtti, 1dl kanaa ja kasviksia. Klo 18.30 kaksi leipää ja viinirypäleitä klo 22.40 kaks leipää ja 5 pinaattilettua ja jaffa keksi!?!??! Mä oksensin niin kauan et mult valu kyyneleet silmist. Oon säälittävä... säälittävä ja ansainnu kaiken tuon 800 kaloria, loput 350 kaloria tuli tuosta leipä-pinaatti mätöstä josta toivottavasti suurin osa on viemärissä!

Toinen iso ongelman jyrkäle painaa mun rinnassa, Viltsu. Kaiken tän kauhean sumun keskellä, koitan pidätellä itseäni rakastumasta siihen, mut taitaa olla liian myöhästä. Mä luulin et voisin vaa katella sitä ja olla koskematta mutta tänään me loppujen lopuks maattiin sen pienes sängys vierekkän ja käännyin selkä siihe päin ja se tarttu hellästi kädellä mun kyljestä ja halas mua takaa päin. Mä nostin varovasti mun käden sen kädellä. Hymyilin  ja samalla itkin et taaas mä vajoan, eikä loppua näy. Me halailtiin ja halailtiin. Heitettiin läppää vähän väliä, naurettiin ja söpöiltiin. Mä en kestä tätä peliä... koska tiiän etten saa sitä koskaan ja muhun sattuu vaan olla sille se "joku jota halata kun on tarve"- ihminen. Sattuu.
Voi kyllä. Minä 16 vuotias synttäreillä. Järkyttävää. Muistan jo tuolloin kuinka anelin Mariannea kaventamaan muokkausohjelmalla noita reisiä. Mutta ei. Muistan jo kuinka toi kuva sai mut oksettamaan. Ja näytän nytten aivan samalta turvonneelta sialta. Vihaan tätä. 

Milloin tämä loppuu?? 
Milloin mun ei tarvitse enään jaksaa.  
Haluan heittäytyä lattialle ja itkeä.

maanantai 17. lokakuuta 2011

please, let me go.

Tuntuu liian raskaalta.
Normaali tuntuu liian vaikeelta.
Töissä pelkkä istuminen vie kaikki voimani. 
En tiedä vielä kuinka kauan jaksan
hymyillä ja valehdella kaikille rakkaille. 
Tai itselleni? Olen täynnä valheita,
esittämistä. Valehtelua itselleni. Kaikille.
Miten mä idiootti oon ikinä antanu itteni ihastua näin pahasti jätkään joka ei välitä tai halua mua sillä tavalla. Joka vähän väliä loukkaa ja vähän väliä saa mut leijailemaan taivaassa.
Mikään muu ei satuta mua tällä hetkellä niin paljon kuin se, että mä en pysty unohtamaan ja kun onnistun se palaa salakavalasti muistuttamaan itsestänsä.
 Anteeksi että mä olen heikko, anteeksi etten mä jaksa.
Mä en ikinä opi rakastamaan itseäni niin paljon, 
että voisin elää tässä.

Mä haluan vain satuttaa ja satuttaa.
Mä oon väsynyt töihin, kouluun. Pitkiin piinaaviin päiviin ajatusteni kanssa.
Liian helpottavalta, liian houkuttelevalta tuntuisi vain tyhjentää lääkekaappi.

Anteeksi, vielä kerran.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Haluan valua pois

Mä vihaan itteeni niin paljon et mun tekis mieli tehä mitä tahansa. Saan välillä ihme viha kohtauksia ja mä voisin repiä mun ihon auki. Hakata itteni mustelmille.. mitä vain. Vetää lääkkeet alas. Mä en edes kerro kellekkää miltä musta tuntuu, kukaan ei tiedä. Te vain. Musta tuntuu etten uskolla tännekkään sanoa mitä kaikkea mun ajatukset on.
Oon ihan loppu ja silti tungen kaikkea vain lisää. Pakotin itseni tänään treeneihin ja treenasin täysiä. Sitä ennen(klo 18) olin syönyt 3 ruisleipää patongin palan ja viinirypäleitä. Jaksoin kuitenki tehä kaiken, enkä antanu itteni hetkekskää luovuttaa. Itseinho valtas mut kun mä tulin kotiin yheksältä ja otin patongin palan ja kourallisen pikkukarkkeja, muutaman pinaattiletun.. tunsin itteni sen jälkeen niiiiin läskiksi vaikka tiesin et olin treenannu ja mä menin suihkuun ja oksensin niin kauan kun vaan mun maha ja rintakehä anto periksi. Viime päivistä lähtien en oo halunnu enään oikeen syödä. tuntuu väärältä ja pahalta.
Mä hukun öihin sekaviin. 
Mä hukun mun ajatuksiin. 
Mä hukun tähän vihaan. 
Kipuun. Valehteluun.

Haluan kuihtua.

lauantai 15. lokakuuta 2011

I feel me so sick again

En mä osaa muuta olla
Vaikka yrittäisin kuinka, ei se onnistu pakolla
En mä pysty muuksi muuttuu
Vaikka tahtoisin niin paljon multa voimat puuttuu

Kai mun on elettävä tämän kanssa
Joka peilikuvasta katsoo mua takaisin, on sekaisin
Eksynyt, väsyny, mieti mun tekoja
Mussa on aivan liian paljon vikoja
Miksen nää hyvää enää
Mä pelkään, muistan selkää, jota tuijotin
Kun esille totuuden otin
Kenen syy, ettei voi hyväksyy
 Mua heikottaa, mun kädet tärisee. Maailma pyörii mun ympärillä.
Tunnen kuinka menetän kontrollin. Pelkään syödä. Pelkään elää.
Mun täytyy syödä mutten pysty. En halua enään.

Viime yönä näin harhoja, pelkäsin ja ahdistuin niin pahasti. En voi nyt puhua vielä niistä tänne, pelkään nukkua.
 
it just hurt too much

se tunne kun elää hetken

Eilinen oli todella upea päivä ja ilta mahtava. Mä näin Vadelman eilen ekan kerran ja mä niiin tykästyin siihen neitiin. Se oli nii mahtava mitä kuvittelinkin paitsi vielä satakertaa mahtavampi <3 nautin joka sekunnista jotka vietettiin. Sain myös ihanat geelikynnet! Suosittelen kaikille :) Vadelma toi myös sen koiranpennun meille mun koiran seuraks ja ne oli lopuks ku paita ja peppu. Päädyttiin sit eilen lopuks baariinki vaikka meiän piti mennä parille niiin ups oltiiki vasta joskus neljän jälkeen aamusta kotona :-D ja sen illan aikana sattu kaikkee noloo ja vähemmän noloi juttui ja myös sellast jota ei ikin olla tehty on nyt sit kans tehty.. voivoi :D

Nyt sit vähän haikeempaan tunnelmaan. Mun olo huononi ihan kauheesti ku jäin yksin kotiin mun ajatusten kanssa. Mä tarviin mun viereen ihmisen joka ymmärtää mua ja tietää miltä tuntuu. Sillon on helppo olla. Oon miettiny miten mulle kehitty ensinnäki masennus ja tajusin luettuani silencen postauksen jossa oli linkitetty tämä kappale, jota kuuntelin n. 12-vuotiaana autossa kuulokkeista ja katsoin ikkunasta ulos ja itkin hiljaa


Mul on niin haikee olo kun mä kuuntelen tätä
"sä olit perhonen, jonka siivet
eivät kauas kantaneet
sä väsyit kylpyhuoneeseen"
 
ja taas mä oon alkanu näkemään 
Viltsua ja se on taas liian ihana,
pian mä tiedän et muhun sattuu ja kovaa.

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

minä en koskaan muutu

kiitos  kuuluu winf:ille joka linkitti mulle tän kappaleen. 
Tää herättää todella paljon tunteita!

Kuvat on otettu 21.7.2011
Anteeks nää ei suostu kääntymään :(


kuvat on otettu 14.8.2011


kuvat on otettu tänään 12.10.2011


Anteeks tää kuva ei suostunu millään kääntyy oikein päin :(

 Muhun sattuu että olen aina se sama. Enkä koskaan muutu. 
En halua olla tätä. Enkeli jolla on siivet, olisi paljon kauniimpi.

Paint yourself a picture of what you wish you looked like
Maybe then they just might feel an ounce of your pain
Come into focus step out of the shadows it's a losing battle
There's no need to be ashamed

Hetken tie on kevyt

Mä oon nyt just ihan sanaton. Sekaisin.. outo tunne mun sisällä myllertää. Tänään tapahtu jotain todella odottamatonta ja tapasin erään tytön sovitusti. Meillä synkkas jo heti netin välityksellä. En oo ikinä tavannu sellasta ihmistä. Yhtä mukavaa, sulosta, ihanaa ja se tapa jolla se puhu ja kerto asioita oli vain käsittämätöntä. Ennen en ois ikinä kuvitellu et voisin ihastua tyttöön. Nykyään en ajattele sukupuolta vaan omia tunteitani. 


Pelkään tämän loppuvan liian lyhyeen, niin nopeasti kuin se tulikin. Mä pidän tästä tunteesta ja pitkästä aikaa nautin.

maanantai 10. lokakuuta 2011

videota

Pitkästä aikaa aattelin taas iha yhtäkkiä kuvata teille videon kun olin ulkona lenkillä koiran kanssa! Tää video ei oo mikään ihmeellinen ja höpöttelen tästä päivästä ja sun muusta. Nauttikaa tästä shaissen jauhamisesta :-DD
postaan maybe myöhemmin !

perjantai 7. lokakuuta 2011

mä putosin sun ansaas

Nyt mun on pakko purkaa tämä johonkin. En oo vaan pystynyt puhumaan enään kellekkään totta. Mun sisällä myllertää kauhea viha.. viha itseäni kohtaan. 
Mut on kielletty syömästä, ja silti mä syön. Hajoan tähän tunteeseen. Hajoan koska tunnen itseni nyt liian isoksi. Kalorit pyörii 800-1100 paikkeilla ja mua oksettaa sanoinkuvaamattomasti. Vaikka mä tiedän ettei toi määrä musta super läskiä tee.
Se tunne kun kävelee peilin ohi. Tai edes vilkaisee. Mä en osaa kuvata sitä surua, inhoa ja vihaa joka sillä hetkellä pursuaa musta. Se on jotain kauheeta ja niinä hetkinä haluaisin kuolla. Oikeastaan ne halut ovat salakavalasti hiipineet takaisin, kuiskimaan korvaani. En ole käynyt terapiassa pitkään aikaan, olen perunut kaikki ajat. en pysty. Valehtelen jo itsellenikin, eikä kukaan osaa aavistaa mitään. Mä en halua pilata äidin helpottunutta oloa "onneks noi lääkkeet on saanu sut noin pirteäksi ja se olo on hävinnyt"... anteeks äiti.
Vihaan tätä kroppaa.. miinus 10kiloa.. ruokoilen joka ilta että olisin edes miinus kymmenen kiloa. En mä ois onnellinen, mut pystyisin sietämään itteeni edes ehkä jotenkin.
Pahin teko on taas vallannu mun pään. Istun huoneessani miettien missä olisi "näkymätön" kohta jossa voisin tuntea kipua. Tiedän menettäväni kontrollin hetkenä minä hyvänä. Satutti ettiä sukkia laatikosta ja törmätä johonkin terävään. Mun oli vain pakko saada tuntea. Nyt vihaan itseäni vielä enemmän. 

mä haluan itkeä. 
missä mun kyyneleet on?