tiistai 30. elokuuta 2011

Päätöksiä. Lääkitys? Osasto? Terapiaryhmä?

Olen hieman hämilläni. Kaikesta tapahtuneesta. Tuntuu että uudella polilla (aikuispsykiatrian) ollaan päästy jo näinä kahtene kertana huimasti eteenpäin. Vaikka ensiks mä vastustelin vaihtoa aikuispuolelle. Loppujen lopuks oon todella tyytyväinen lääkäriini ja omahoitajaani. Onhan se outoa kun 3 vuotta on tavannut vain sitä yhtä ja tiettyä terapeuttia, jota mulla on jatkuvasti kyllä hirmu ikävä.

Oon kolme vuotta jo taistellut lääkitystä vastaan nyt pikku hiljaa mun omat voimat alkaa olemaan todella loppu, enkä enään keksi tekosyitä lääkityksen aloittamiselle (seronil). Näinä kahden käynnin aikana ollaan myös puhuttu osastosta ja se nyt on noussut vahvasti pintaan. Vanha terapeuttini oli myös tän päiväisessä tapaamisessa ja sanoi siellä olevansa osastolle menosta täysin samaa mieltä, siellä ois myös tarkotus aloittaa lääkitys. Lähetä on laitettu kiireellisenä tänään menemään ja paikka voi olla jo huomenna, tai yli huomenna. Luultavasti pian. Voitte kuvitella kuinka hämilläni ja peloissani mä oon. Mutta en mä pärjää ilman apua enään.

Toinen uusi asia on, että en lopettanutkaan syömishäiriö klinikalla käyntiä. Alan käymään joka torstai terapiaryhmässä, siellä on max. 6 potilasta ja terapeutti. Käymme yhdessä läpi syömishäiriöön liittyviä asioita ja tehdään erilaisia "tehtäviä". Luulen tämän olevan mulle ihan hyväks. Mun vain täytyy yrittää hyötyy mahdollisimman monista hoitomuodoista. 
Kuitenkin tuo osasto(psykiatrinen osasto) kummittelee päässä. Panikoin terapeutillani ja mietin kaikkia velvollisuuksiani, työ, koulu, harrastus ja koiranpentuni! Enhän mä ehdi parantumaan?? En mä voi ottaa hoitoa vastaan. Nyt ei kuitenkaa näköjää enään oo siitä kyse, mun on pakko. Mun vain on pakko tehdä jotain tälle. Oon umpikujassa yksin kotona. Soitin siis työnantajalleni, selitin tilanteen jokseenkin ja mainitsin masennuksen. Pahoittelin hirveästi, mutta hän näytti ymmärtävän. Seuraavaksi mieleeni tuli pieni koirani ja kuulin jo iskän nälvivät sanat pääni sisällä. Mietin kuinka kertoisin iskälleni, jolla ei ole harmainta aavistustakaan olostani.

Arvasinhan et se tuli yllätyksenä. Ensimmäinen asia mitä hän sanoi oli tyyliin "mitä hittoa sä taas jonnekkin sairaalaan meet?? Mikä sulla muka sit on, voitko kertoa?? Mikä sun elämässä nyt muka voi olla huonosti, hankin jopa koiran!!"
Tossa vaiheessa mä tunnen kuinka mun kyyneleet tulvii ja soperran et kai mulla on jokin masennus, luulis sun tietävän kun viimeks samassa hoitokokouksessa keväällä olit.. mutta ei, hän ei sielläkään ymmärtänyt. ja kun lopuksi kerroin lääkityksestä vastaus oli tämän tapainen "Mä en vittu ymmärrä noita lääkkeitä, niistä ei oo mitään apua. En tajua kuka niitä alkaa veteleen. Mä en siihen kyllä lupaa anna".. viimestään tos vaihees mun ajatukset heitti ympyrää.. onks se lääkitys nyt hyvä? Onks isä oikees? Eihän mulla mikään ole.. esitänkö mä vaan? Kaikkihan on mun elämässä hyvin.. en siis saa enkä voi olla masentunut.

Mä juoksin mun huoneeseen itkeen ja vähällä olin tarttua johonkin helpottavaan, mutta tyydyinkin vain itkemään. Mulla oli muuten tästä päivästä hyvä olo, koska asiat tuntuu menevän hieman eteenpäin ja rukoilen saavani jotain helpotusta, kunnes isäni teki juuri sen minkä osaa parhaiten.. en ymmärrä miksei se vaan voi tajuta. Ja olla mun tukena. Mä olen sille vain häpeän pilkku, tyttö joka syö lääkkeitä.

ja lopuksi mulle erittäin merkityksillinen kappale. 



Rakkaat vaikka teistä välillä tuntuisi että yrittäminen on turhaa, älkää silti ikinä lakatko yrittämästä. Koska jonain päivänä me kaikki ollaan vapaita.

16 kommenttia:

  1. oon tosi ilonen sun puolesta, ihan aidosti ♥
    oon nyt menos nukkuun niin en mitää pitkiä rupee raapustaa mut toi on just oikee suunta.

    toivottavasti jatkossa on samanlaista tai kukaties vielä parempaa ♥ voimia rakas!

    VastaaPoista
  2. Kaikki kuulostaa niin hyvältä, paitsi tuo isäsi reaktio. Mutta ymmärrän häntä, koska hän pelkää lääkeriippuvuutta yms. Ja varmasti hänelle tulee järkytyksenä, kuinka huonossa tilassa olet, kun hän on koko ajan kuvitellut että voit hyvin. Hänen täytyy vain antaa hiukan sulatella asiaa, ja ehkä hänen olisi syytä puhua lääkärisi kanssa tai jotain vastaavaa. Ehkä ammattilainen osaa selittää tilanteen. Mutta kulta rakas, kaikki vaikuttaa niin hyvältä. :) Sinä todella tarvitset tämän avun <3 Lääkket - ehdottomasti, terapiaryhmä - KYLLÄ, osasto - kokeile jos suinkin mahdollista.

    VastaaPoista
  3. mä voin sanoa positiivista kommenttia tosta seronilistä itelleni siitä oli apua :) PÄRJÄILE RAKAS <3

    VastaaPoista
  4. Voi, kiitos ihan hirveästi pikkuinen. ♥ Halauksia sullekin. Toivottavasti löydetään vielä pois tästä sairaasta maailmasta, kumpikin. Olet kaunis, muista se. Tsemppiä kaikkeen, pysy vahvana. ♥

    VastaaPoista
  5. ei se lihottanu ollenkaa =) nyt mulla vaihettii lääkitys johonki iha erilaisee ni se lihottaa, mut empä oo pahemmin huomannu kyllä tästäkää. mut tosiaa ei se on vaa pilleri muitten joukos. Pieni ja tehokas =) jos sulle määrätää oikeen verran ni varmasti auttaa !

    VastaaPoista
  6. Ihanaa tavallaan kuulla, että sä aiot tosissaan ottaa kaiken avun vastaan. Älä kuuntele sun isää, sä tiedät ite mikä on sulle parhaaks ja mikä sua auttaa. Älä anna sen vajottaa sua syvemmälle, älä anna sen vaikuttaa. Mä toivon niin paljon kaikkea hyvää sulle rakas, olet tärkeä ♥

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Mä olen iloinen että sä saat apua, ja nyt kuules. Älä välitä isästäsi. En tajua edes että miten se voi sanoa sulle noin, koska tuo on niin väärin, niin väärin. Älä edes kuvittele semmoisia lauseita kuten "ehkä mä vaan esitän" koska sä tiedät itsekin kuinka paha olla sulla on oikeasti ja että, kuten sanoitkin, et pärjää ilman apua.
    Sulla on oikeus saada apua. Jos paranet nyt niin sulla on elämässä aikaa tehdä vaikka mitä kaikkea ihanaa!
    Halaus, sä olet niin ihana♥

    VastaaPoista
  9. Isäsi kommentit asiaan ovat tyhmiä ja epäkohteliaita, eikä hän selvästi tajua mistä puhuu. Yritä olla välittämättä, vaikka tiedän itsekin oman isäni kanssa huonoissa väleissä olleena että tuollainen kyllä loukkaa ja on hankalaa sivuuttaa. En sinänsä ihmettele jos yrität mieluummin peittää pahan olosi kuin puhua siitä, jos olet saanut tuollaista vastaanottoa.

    Mutta luota nyt niihin lääkäreihin ja heidän sanaansa kun he tarjoavat lääkkeitä ja osastoa, he ovat varmasti nähneet monta kanssasi samassa jamassa ollutta ihmistä ja tietävät mitä todennäköisimmin mitä kannattaa tehdä - paremmin kuin isäsi, joka ei ole alan asiantuntija.

    Ja jos pelkäät koulun, harrastuksien jne. puolesta, niin ajattele näin päin: parannuttuasi tai ainakin voidessasi paremmin ehdit taas perehtyä niihin. Jos taas et ota apua vastaan ja tämä paha olo jatkuu, se ei muutu koskaan paremmaksi, ja jossain pisteessä voit joutua luopumaan koulusta sun muista pitkäksikin aikaa romahtamisen vuoksi (vaikka oletkin selvästi jo kokenut aikamoisen romahduksen olotilassasi).

    Ota ihmeessä lääkkeet, osastot ja kaikki muu apu vastaan, se on rohkea ja fiksu teko! Eivätkä ne kaikki lääkkeet lihota. Olin ite ennen tosi lääkevastainen, mutta lopulta taivuin ja kyllä ne ovat mua auttaneet. Nyt toivon sulle kaikkea hyvää, toivottavasti asiat lähtevät rullaamaan parempaan suuntaan!

    VastaaPoista
  10. no tota, en oo painoo uskaltanu vähään aikaan ottaa, mut ton kuvan ottohetkellä taisi jotain 16.5-17 väliseltä alueelta olla. :o nykyään paljonpaljon isompi olen

    VastaaPoista
  11. ja hei tsemppiä tosi paljon sulle sinne <3 ota nyt kaikki apu vastaan mitä tarjotaan, oot sen kaiken ansainnu ! ja koulun ja muut 'velvollisuudet' ehtii hoitaa myöhemminkin, parantuminen tai ainakin sen alkuun saaminen ovat nyt ehdottomasti tärkeämpiä. terveys ensin, eikö niin :) *rutistushalaus*

    VastaaPoista
  12. tiedän niin tunteen, kun isä on ymmärtämätön ja ääliö paskapää.. sattuu ehkä eniten sellane. mutta ei se vaan tajuu, tosi hyvä, että oot ottanu apua vastaa

    VastaaPoista
  13. Tosi hyvä että oot saanut haettua apua, siitä se lähtee hei. :) Kyllä kaikki järjestyy. ♥

    Yritä jutella isäsi kanssa ihan rauhassa, ja selittää tilanne mahdollisimman tarkasti, ilman että hän keskeyttää. Tao hänel päähän että sä et ole kunnossa, ja todellakin tarvitset paljon tukea. Jos isäsi ei sittenkään ymmärrä, jätä hänet omaan arvoonsa, ja keskity paranemiseesi.

    Paljon voimahaleja ja tsemppiä! ♥

    VastaaPoista
  14. Jotkut ihmiset ei vaan ymmarra ollenkaan. Musta sun kannattais ottaa apu vastaan, kylla sa itekkin tiiat etta sa tarviit sita.

    Paljon voimia <3

    VastaaPoista
  15. Hei kokeilee niitä lääkkeitä, ja ota vastaan se hoito mitä sulle tarjotaan, ammattilaisten arvioima hoito! Älä kuuntele sun iskää, tuskin se OIKEASTI mitään pahaa tarkoittaa, se ei vaan YMMÄRRÄ. Pystyn niin samaistumaan noihin fiiliksiin jotka sun isä jätti sulle, mulla on ihan samanlainen isä..

    VastaaPoista
  16. Viime talvena, kun sain lähetteen osastolle kiireellisenä (minua ei tosin otettu sisään), äitini suhtautui ehkä vähän niinkuin sinun isäsi - tosin ei ihan noin rankasti. Hän vain kyseli, että mikä tässä muka on ongelmana ja muuta.
    Tunsin itseni idiootiksi ja feikiksi, eihän minulla mitään ongelmia sitten kai ole.

    Älä välitä isästäsi, tee mikä on parhaaksi itsellesi.

    VastaaPoista

kirjoita kommenttisi ja pelasta päiväni

ps. Vastaan tästä eteenpäin blogiini :)