sunnuntai 21. elokuuta 2011

kun ei henkeä saa

Itku ahdistus. Kaikki tuntuu menevän liian hyvin. En halua tiedustaa myllertävää pahaa oloa sisälläni. Rikon syömishäiriöisiä rajojani. Syön herkkuja ja itken sisältäni mutta jatkan silti. Koitan esittää itselleni paranevani, sisällä hajoan kuitenkin ja vihani kasvaa. Monta kertaa kurkistan hyllyyni ja ihailen sitä terää. Haluan että muhun sattuu, mä ansaitsen sen. Sen viiltävän kivun. Mä haluaisin niin paljon vetää mun ranteen auki niin ettei ois paluuta, mutten mä voi. Sinnittelen ja pidättelen itseäni tekemästä sitä.

Mä oon vihanen itselleni kaikista näistä ruuista, joita normaali ihminen ois syönyt ihan osana päivää. Oon vihanen etten osaa enään olla se sairas minä, ja pelkään mitä minä sitten olen jos en olisi tätä vanhaa ja tuttua? En mitään. 

Huomenna kokeilen ekaa kertaa taas pitkästä aikaa tapattaa itseäni ja paastoa koko päivän. Mehuilla, kahvilla, maidolla ja muilla nesteillä..  tälläinen ansaitsee sen. ( en varmaan onnistu, mutta yritän. )

Kuitenkaan kukaan ei välitä vaikken söisi enään koskaan, kukaan ei jaksa yrittää puhua minulle enään järkeä. Kaikki on jo luovuttanut eikä jaksa enään mun sairasta mieltä. Ne antaa mun olla. Nyt mä käytän tän tilaisuuden hyväks.

15 kommenttia:

  1. enkä mä anna sun tehdä sitä! mä tarviin sua nyt ja aina ♥

    VastaaPoista
  2. <3 sä et saa luovuttaa, oot tärkee<3

    VastaaPoista
  3. Anteeksianteeksi etten vastannut, kaikki on mulla hyvin lukuunottamatta tappavaa flunssaa, jonka kourissa olen osin vieläkin. Ihanaa, kun sä välität♥ Ja kiitos sun ihanasta kommentista. Sun kommenttisi ja järjen äänesi saa mut aina miettimään, että ehkä paranemisessa olisi sittenkin enemmän hyviä puolia...
    Kumpa osaisit myös takoa sitä järkeä omaankin päähäsi♥ Hyvä ettet satuta itseäsi, älä koskaan tee sitä - ja kumpa pääsisit yli siitä pahasta olosta mikä sulla tulee syömisen jälkeen :( voi pikkuinen...♥ ei sun tarvitsisi yrittää paastota eikä mitään. Kyllä ihmiset välittää jos et syö mitään. Mä en ainakaan ole luovuttanut, en luovuta koskaan, haluan että sä paranet ja alat elämään, ja mä uskon että se päivä on vielä joskus tulevaisuudessa edessä - kunhan sinäkin uskot siihen !
    Halaus, olet tärkeä.♥

    VastaaPoista
  4. onkohan mun viesti, mitä haluisin lähettää niin liian pitkä vai mikä täs on, ku ei suostu lähettää?

    VastaaPoista
  5. no mä nyt yritän lähettää tätä pitkää saarnaani osissa, kun ei suostu kerralla tulemaan, tai ainakaan ei suostu näyttämään että tulis. että älä ihmettele saattaa olla vähän sekalainen kun tulee osissa ( ja jos tää nyt edes onnistuu....)

    VastaaPoista
  6. Ai kuitenkaan kukaan ei välitä vaikket söisi enään koskaan, ai kaikki on luovuttanut eikä jaksa enään sun sairasta mieltä? ajatteletko tosiaan näin? vaikka mä en tunne sua, tai tiedä sun elämästä oikeastaan mitään, mä voin ihan 100% varmuudella sanoa, että näin ei ole.

    Sua tarvitaan täällä. Susta välitetään täällä. esimerkkinä ylempänä kommentoinut sara, joka laittoi, että tarvitsee sua nyt ja aina. en tunne häntäkään, mutta tuskin kukaan sanoisi noin merkittäviä sanoja turhanpäiten. mieti nyt kuinka monta merkittävää ihmistä sun elämmä on ja on ollut.

    no kaikkihan me ollaan vaan ihmisiä. kaikilla on joskus huonoja päiviä. joillakin ne huonot päivät on pysyviä. itekin oon käynyt niin pohjalla, että oon yrittänyt 2 kertaa itsemurhaa, vaikka oonkin vasta neljätoista. monet pitää tän ikäsiä tosi lapsellisina, oon huomannu. mut mä en pidä itteeni, ja oon kuullut semmosta myös muualta.

    ihmiset tekee elämästä semmosen kun ne ite haluaa. kun joku ahdistava ajatus lähtee hallinnasta, se kasvaa ja kasvaa, kunnes se on kuin muuri itsensä ja muun maailman välissä. ei enää pystykään päättämään elämästään, vaan se ajatus, joka tuntui niin viattomalta vielä vähän aikaa sitten, vie mennessään. eikä sille voi mitään. ennen kuin saa apua.

    mitä maailmasta pitäis poistaa, että poistuis myös semmonen sairaus kun syömishäiriö. onko se tosiaan vaan niin yksinkertainen juttu, että mediasta kaikki laihuuteen viittaava pois. ei varmaan. kuka tahansa voi sairastua siihen, mutta muista kanssa että kuka tahansa voi myös parantua siitä. jättää sen menneisyyteen, ja näyttää sille kieltä.

    mutta siihen tarvii myös apua. joskus muut ei tajua, että toisella oikeasti menisi niin huonosti, että se tarvii apua. ne saattaa vaan ajatella, että sillä on vaan huono päivä. mutta se ei oo niitten muiden vika, mutta ei myöskään sunkaan. jos kukaan muu kuin sinä, ei ymmärrä kuinka paha olo sulla on, näytä se niille. ei aina tarvii käyttää sanoja, jos oot vaikka viillelly, pidä hihat muka vahingossa ylhäällä, että ne huomaa. jätä niille lappuja tai jos siltä tuntuu, kirjoita ihan kirjekin. mitä vaan, ihan mitä vaan miltä itestäs tuntuu

    en tiedä luitko tätä, tai vaikuttiko tämä mitenkään. luultavasti ei. mutta mä yritin. ja niin voit yrittää säkin. ihan oikeasti

    pärjäile ! enkä sano tätä vain tavan vuoksi.

    VastaaPoista
  7. oho nyt se tulikin kerralla, vikaa oli ilmeisesti noissa koodeissa tai jotain. sori nää muut sekalaiset viestit, mutta oon hieman väsyny, kun en saannut nukuttua kuin vajaa tunnin, kurkkukivun takia:---D

    VastaaPoista
  8. tuttu tunne ku esittää ittelleen ja muille et kaikki on hyvin ja et on paranemassa.. Oo kiltti ja laita se terä pois, sä et ole ansainnut sitä! Mä tunnen sen kivun joka kerta ku nään arvet mun kädessä, mä yritä piilottaa ne muilta, mut se on mahdotonta..
    Sä olet joutunut kestämään niin paljon, mä toivon niin kovasti että sä paranet, koska se on sulle oikein. Väärin on se että ajattelet että olet ihan surkea, sä olet monelle tosi tärkeä.
    Itekki musta tuntuu ettei kukaan enää jaksa kuunnella mua, ne vaa huokaa ja kattoo pois, ne ei jaksa enää kuunnella.

    Mut muista mä aina kuuntelen / luen nää sun jutut täältä! Vaikka oon sua paljon heikompi ja voimattomampi mä haluun auttaa sua... Sä olet ihana, voimia<3

    VastaaPoista
  9. Ei sinun tarvitse miettiä minua, sillä sinäkin tarvitset apua. Tarvitsee tulla sinne, ennen kuin hukun koulutöihin. Oletko jo luovuttanut kaiken avun suhteen? Saatko enää sitä? Ja minä todella välitän sinusta <3 Anteeksi, että olen täyttänyt hetkeni koululla enkä ole soittanut. Tehdään parannus?

    VastaaPoista
  10. Tuttu tunne.. Mutta älä luovuta! Haluaisin niin osata auttaa sinua ja antaa sulle paremman olon. En tiiä onko tästä nyt kauheesti apua mutta yritä pysyä vahvana, tiiän ettei se oo helppoo mutta yritä kiltti. Ansaitsisit niin paljon parempaa ja siks tuntuu inhottavalta lukea kun sulla on näin paha olla :/ Oot ihana tyttönen muista se. Voimia ♥

    VastaaPoista
  11. Eieieiei... ei mitään paastoja rakas... Ja ne terät.. heitä ne jonnekin niiiiiin kauas pois. Et tarvitse niitä. Tarvitset apua, tukea, ymmärrystä, ja voimia. Haluaisin niin kovasti olla siellä halaamassa suo just nyt, haluaisin että saisit apua. On väärin että noin ihana ja kaunis tyttö näkee itsensä liian isona ja mitä kaikkea.. Oon väärin että noin ihana ihminen kärsii.

    Olen varma, että sinusta välitetään. En osaa edes kuvitella miten paljon ystäväsi ja vanhempasi esimerkiksi välittävät.. koska minäkin välitän ihan hirveästi!!! Niin paljon etten kestäisi jos lähtisit, tarvitsen suo tänne. Me tarvitaan suo rakas♥

    VastaaPoista
  12. Öö'öö, täytyy katsoa. En tänä viikonloppuna, mutta perjantaisin pääsen klo 12 koulusta, joten silloin olisin jotenkin ajoissa siellä? Ja kerkeäisin tulla kotiinkin takaisin tai jotain.

    Eihän siitä koskaan haittaa olisi.. Onneksi puhuin juuri tänään huoltajien kanssa stressistä (kirjoitukset..) ja vältyin meidän yhteiseltä illalliselta... Taas kerran :S

    VastaaPoista
  13. Kiitos paljonpaljon muru♥ paranemisia, voimia ja haleja sinullekin pikkuinen♥

    VastaaPoista
  14. Jos laihtuisit unelmamittoisihi, olisit laiha kuin luuranko ym, olisitko silloin onnellinen ? Kuin sormia napauttamalla, olen nyt laiha eli iloinen ja onnellinen. Onko se sulla ideana, että kun oon laiha, niin voin ja ansaitsen olla iloinen ja onnellinen ja muuta sellaista. En usko että vaikka kuinka laihtuisit, tulisit onnelliseksi. Mun mielestä laihdutus on vaan joku sivullinen asia näissä jutuissa, ei se pääasia. Tää on tosi surkeeta luettavaa ja mä toivon et sä joku päivä heräisit ja huomaisit sen ittekkin et mitä sä oot oikeesti tekemäs.

    VastaaPoista
  15. Mua rupes jotenkin ahdistamaan tää teksti, toivon että sulla on kaikki hyvin. Toivottavasti pärjäät. Sä oot niin upea ihminen, miksi kukaan toista tahtois satuttaa oikeesti? ja miksi satuttaa itseään? Oon joskus itsekkin yrittänyt itsemurhaa, mutta voin todellakin sanoa, että elämä on elämisen arvosta. Elämä on lahja, käytä sitä. ♥

    Voimahalit, sä pärjäät, oot ihana ♥ :)

    VastaaPoista

kirjoita kommenttisi ja pelasta päiväni

ps. Vastaan tästä eteenpäin blogiini :)