perjantai 8. heinäkuuta 2011

Bring me to life

Rakas syömishäiriö ja masennus. Mä vihaan teitä. Tosissani vihaan. Samalla aikaa mä rakastan teitä. Olen itselleni niin katkera. Miten mä oon päästäny itteni tähän kuntoon? Miten mä oon antanu tän tapahtuu. Samalla oon niin pettynyt mun vanhempiin, et ne on päästänyt mut valumaan pois elämän rytmistä. Siitähän mä voin vain syyttää itseeni, mä peitin kaiken pahan olon ja peitän vieläkin. mä esitän voivani hyvin. Hymyilen. Mut mun kulissit kaatuu taas pian. Tiedän sen. Voin välillä niin huonosti etten ihmettele vaikka romahtaisin keskelle jalkakäytävää itkemään ja huutamaan. 
Tuntuu kauhean vaikealta ajatelle miltä elämän oikeasti pitäisi tuntua. Kaikki onnellinen tuntuu niin kaukaselta. On hetkiä jollon mä hymyilen. Oon onnellinen, ja sekin johtuu siitä että mä olen vain niin peruuttomasti ihastunut Viltsuun. Mä oon niin sen sanojen ja tekojen armoilla. Mua sattuu.  Tänään mä kuitenkin hymyilin hetken ajan. Viltsu kutsu mut niiden mökille. "Mä en keksi yhtää ketään muuta kenet kutsuisin" mä mietin jo et kiva olla viimenen vaihtoehto kunnes "ja sut mä ihan ekana aattelin pyytää.." Ja hetken mulla oli erityinen olo.
Oon tänään syönyt liikaa siltä musta tuntuu. Koitan elää asian kanssa. Vihaan tätä jatkuvaa kuviota, aina vaan liikaa. Ikinä ei mikään riitä. Mä en varmaan ikinä tuu olemaan itseeni tyytyväinen. Olin mä sitten 53kg 48kg 44kg 40kg.. millon mä opin rakastamaan itseäni? 
Millon mä pystyn muuttamaan nää kyyneleet hymyks?
Miten mä ikinä pystyn antamaan itselleni ja maailmalle anteeksi?
Kaikki sanoo et se mikä ei tapa vahvistaa, entä jos tää tappaa?

I want to be so thin that
when the light hits me
I don't leave a shadow behind,
when I walk across the snow i will
not leave so much as one foot print to
mark its virgin purity, i will dance between 
the raindrops and

..disappear 

4 kommenttia:

  1. Voi sinuaa! Mä haluaisin rutistaa sua kovasti ja irrottaa syömishäiriön ja masennuksen irti susta, en halua että sulla on paha olla koko ajan ;< Sä olet ihana tyttö ja on ihan väärin, kun vihaat itseäsi noin paljon.
    Halaus♥

    VastaaPoista
  2. Sä opit vielä rakastamaan itteäs, olemaan ittees tyytyväinen! Ihan varmasti! ♥

    VastaaPoista
  3. kultapieni niin se vaan on, ettet sä tuu ikin olemaan tyytyväinen ittees syömishäiriön kautta! en mäkään ollu, mun piti aina vaan laihtua lisää, kunnes romahdin, ja siitä vasta alkoki alamäki kohti loppua, loppua jota ei vielä onneksi ole tullut, koska mä en aio luotuttaa, etkä säkään saa luovuttaa!! kamppaillaan yhdessä masennusta vastaan, me voitetaan se, se voi viedä aikaa, mut joskus me ollaan onnellisia :))

    VastaaPoista
  4. mie luulen et tuo ei enää vahvista vaan nimenomaan tappaa. ainaki jossai vaiheessa jos annat sen viiä siut kokonaan:s ja tuossa vaiheessa kun oot laiduttanu jo ihan sikana, on jo aika selvää ettei se siun rakkaus itseäs kohtaan löydy sitä kautta. siun pitäis löytää se jollain muulla tavalla ja tiiän, kyllä se on ihan helvetin vaikeeta... :( en tiiä mitä muuta osais sanoa, älyttömästi voimia siulle, olet ihana<3

    VastaaPoista

kirjoita kommenttisi ja pelasta päiväni

ps. Vastaan tästä eteenpäin blogiini :)