torstai 30. kesäkuuta 2011

Kuvia vuosien varrelta. Ennen sairautta ja sairauden keskellä.

Mä selasin vanhoista arkistoista kuvia ja mietin milloin mä menetin otteen tähän? Milloin mut valtas vaikea masennus? Milloin mä aloin tosissani ajatella kuolemaa? Milloin tää valtas mun mielen? Osa kuvista on ennen syömishäiriötä ja masennusta. Osa kuvista on taas syömishäiriön alkuvaiheelta. Minä olin mieleltäni niin pieni, etten ymmärtänyt, etten osannut taistella. Vain lähdin liiankin houkuttelevalle tielle. Olen näköjään vieläkin liian pieni ymmärtään koska olen lähtenyt kulkemaan käsikädessä vaikean masennuksenkin kanssa. Milloin minä olen tarpeeksi vahva ymmärtämään tätä?

 Ensimmäiset kuvat on vuosilta 2008 jolloin kärsin "hengenahdituksesta", joka osottautuikin pian paniikkihäriöksi. Välillä olin masentunut, mutta se oli enemmänkin pientä teinimäistä angstausta. Tuona vuonna vuonna en viillellyt. olin 8luokalla. Ekan kerran viiltelin 7lk.
 Olen aina rakastanut ratsastaa.
 Tuolta reissulta on älytömästi muistoja. Olin Mariannen kanssa särkänniemessä.
 Huomaamattomasti, mutta välillä mä olin surullinen.
 Mä oon aina ollut hullu ja energinen. Nyt vain en enään jaksa.
 Tässä ylemmässä kuvassa mä olen oikeastaan pukenut Carinin farkut jalkaan ja sovittelen erilaista tyyliä!

 Tän kuvan mä muistan vieläkin melko selvästi. Oltiin Carinin kanssa "varastettu" iskältä bisseä ja lähdettiin sateella ylos vähän ryybiskelemään.. mä olin onnellinen.
 Carin vasemmalla ja minä oikealla.
Marianne vasemmalla ja minä oikealla. Näinä hetkinä mä olin oikeasti aidosti onnellinen. Mulla on ikävä tätä.

2008 uudenvuoden jälkeen asiat muuttuu. Muistan ennen 16vuotis syntymäpäiviäni tajuavani olevani liian iso. En tiedä mistä kaikki alkoi tai miksi päässäni napsahti. Musta vaan tuntuu et kaikki käänty yhtä aikaa ylösalaisin etten enään kestänyt. Perhe ongelmat kasvo, ystävyyssuhteita meni poikki tai jäi tauolle. Myöhemmin jätin silloisen poikaystäväni jotta voisin rauhassa sairastaa. Hukutin itse itseni, työnsin ihmisiä pois.  Kuitenkin voin 2009 alkuvuoden syksyyn asti melko hyvin. kärsin masennuksesta muttei se ollut niin vahvaa. Viiltelin välillä salassa, muttei sekään ollut vielä vakavaa. Kuitenkin 2009 vuodelta mä oli osan aikaa iloinen ja onnellinen ja sekin oli vielä aitoa.

 Tuona päivänä oli mun 16 vuotis syntymäpäivä ja mun päässä vain kiti ajatus "olen liian suuri". Olin tuota ennen jo monta kuukautta ajatelleeni että nyt täytyy alkaa laihduttamaan. Tuossa vaiheessa se oli vain liian iso ajatus.
(Minä vasemmalla Marianne oikealla). Muistan tämänkin päivän niin elävästi. Muistan myös kuinka paniikissa olin painostani. Muistaakseni painoin 49.4kg. Muistan sen niin selvästi. Oksensin myös sinä iltana. "Alkoholin" takia. Osittain se olikin totta. Olin vielä kuitenkin elämässä mukana ja kiinni arjessa. Mä osasin nauttia enkä ees uskonut sairastavani mitään tämmöistä, enkä mä uskonut että tää on mulle pakkomielle vaikka näin Mariannen huolen silti musta kaikki oli suht hyvin.

Mä olin onnellinen, miksi näin kävi? Miksi mä halusin muuttua? 2010 vuoden alku oli jo helvetillistä. Silti mä olin iloisempi kuin nyt. Syömishäiriö oli alkuvuodesta vahvimmillaan. painoin tammikuu-maaliskuun alkuun saakka 43.9-45.8kg ja olin silti vähintään yhtä suuri kuin nyt. En nähnyt koskaan laihtumistani enkä ollut mielestäni laihtunut. Minua kaduttaa nyt etten ollut silloin tyytyväinen. Nyt tekisin mitä vain saadakseni saman hennon kropan takaisin.. (paitsi olenko nyttenkin sokea enkä vain huomaa olevani sitä jo?) Ei en mä ole sokea. Mä tiedän että mulla on vielä liikaakin töitä.

8 kommenttia:

  1. kaikkea hyvää sinulle!<3 toivottavasti nuo painajaiset tulevat olemaan muistoja vain. Pidän sulle peukkuja :)

    VastaaPoista
  2. Ihana oli kuulla sun tarinaa vähän! Sä oot aina ollu tosi hoikka ja nyt oot jo niiiin pikkuinen :( mä toivon koko sydämestäni että susta tulis onnellinen vielä jonain päivänä ja jaksaisit yrittää tavoitella sitä:) voimia ♥

    VastaaPoista
  3. Voi sua :( sä et kyllä koskaan ole ollut mikään iso♥ ja nyt sä olet pikkuruinen!
    Haleja ja voimia♥

    VastaaPoista
  4. Tosi pieni oot yhä edelleen etkä saa enempää kutistua ! Mieti miten ihanaa oli olla tyytyväinen elämäänsä ja kun ei edes tiennyt kalorien olemassaolosta. Se on vieläkin mahdollista, kaikki parantuneet on sanonu mulle et tervehtymisen jälkeen elämä on sata kertaa kauniimpaa eikä ne enää mieti kilojaan. Ja kuka tahansa pystyy parantumaan tästä ja masennuksesta <3
    Vaik tällä hetkellä kaikki näyttäis pimeältä niin oikeasti asiat kääntyy aina parempaan. Oon ollut ite masentunut ja tiedän sen tunteen, kun kaikki tuntuu pahalta ja se vaan jatkuu ja jatkuu.
    Paljon haleja ja jaksamista <3

    VastaaPoista
  5. mäkin oon miettiny miljoona kertaa et miks rupesin vihaa itteeni, miks rupesin miettii et oon liian iso ja huonompi.. en tiedä. jostain se vaan tuli!!! Yritä nauttia edes jostain, mäkin yritän vaik täl hetkel se tuntuu mahdottomalta <33 haleja :) <3

    VastaaPoista
  6. Sä oot joka kuvassa ihanan pieni, et tosiaan oo ollu koskaan 'liian iso'. Sä olet pieni nytkin! Ehkä et vaan enää huomaa sitä... Haleja ♥

    VastaaPoista
  7. Kiitos paljon♥ Mutta mä en päästä SH-mörköä sanelemaan liikaa mitään, koitan pitää sen kurissa :)
    Ja hei mitkään sipsit tai mikään muukaan ei tee susta läskiä, tiedätkös että oot _oikeesti_ paljonpaljon pienempikin kuin minä ja tosi laiha, ruokaa sä tarvitset enemmän kuin kuria, koska sun ei tarvitse ollenkaan laihtua!
    Sinä oot ihana :-) ♥

    VastaaPoista
  8. hei kiitti, piristi päivää <333

    VastaaPoista

kirjoita kommenttisi ja pelasta päiväni

ps. Vastaan tästä eteenpäin blogiini :)