perjantai 20. toukokuuta 2011

Ei ulospääsyä

Kiemurtelen tuskassa. Uppoan tähän tyhjyyteen. Muurini alkavat sortua. Moni on jo kysynyt miksi olen niin hiljaa ja poissaoleva. Silmänräpäyksessä mä yritän kasata itseni. Mulla on niin tyhjä olo. Ihanku mulla ei ois täällä enään mitään. ihanku millään ei olis enään mitään merkitystä.
Multa on yksinkertasesti loppunut keinot itseni kanssa. Olen aivan mahoton. Mikään ei riitä. Musta tuntuu niin epätoivoselta. Pelkään ettei mikään pysty parantamaan mua. Mä yritin aamulla kasata itteni ja syödä aamiaista; jugurttia ja kaksi cragottea. Mä tiesin ettei mun ahdistus anna periksi. Ja mä löydän itteni taas vessasta. Mun järki sanoo et mun täytyy syödä ennenku mä lähen urheileen ja uskon pystyväni siihen. Pari palaa tuoretta ananasta ja oma tekemäni herkullinen kevyt smoothie.(jugurttia,puolikas banaani,pari lusikallista maitorahkaa ja maitoa) Ja taas sama rumba kuin aamulla. Mä olin surkea. En saanut pidettyä sisälläni edes lasillista.
En tiiä onks se huono vai hyvä juttu et mä oon alkanu jo hyväksymään tän aina ja aina toistuvan kaavan ja pahan olon. Mä oon vaa tullu itteni kohalla siihen tulokseen ettei tästä tule enään mitään. Oonhan mä monta kertaa yrittänyt parantua niillä voimilla mitä oon itsestäni repinyt irti. kummallakin kerralla perheeni tuki kuitenkin puuttui, eikä sitä tukea näy nytkään vaikka he tietävät tilanteen. Ystävistäni tasan kaksi yrittävät pidellä minua pystyssä. Toinen on satojen kilometrien päässä minusta. ja kummatkin ovat yrittäneet kaikkensa. Minulle on taottu, huudettu ja aneltu armoa ja järkeä lopettaa tämä. Mutten mä yksinkertasesti enään osaa, enkä jaksa. Masennus vetää mua alaspäin ja varmistaa ettei mulla ole ulospääsyä. Mä oon alkanu jo jonki aikaa sit uskomaan, ettei kaikkia ole edes tarkoitettu selviämään. Mä oisin halunnu uskoa et mä selviin. mutta mä olen liian heikko ja silti niin hauras etten uskolla päästää sairaudestani irti. Mutta silti olisin kuitenkin valmis päästämään elämästäni irti.?





10 kommenttia:

  1. Mua pelottaa oikeesti sun puolesta, nä sun tekstit on vaan yhä pelottavampia lukea, sulla menee niin hirveen huonosti, ja sä et saa tarpeeksi apua. Mua harmittaa, ettei sun perhe tue sua, se on meinaa tosi tärkee osa parantumista...
    Ja sä et saa luovuttaa!!Sä paranet vielä joku päivä, ja sun olos helpottuu!! Sun vaan pitäisi saada tarpeeksi tukea<3
    Mä en osaa kirjottaa kaikkea mitä haluisin sanoa:< haluisin vaan jotenkin auttaa!!

    voimia ihan _hirveeesti_ <3 ja halejaa<3

    VastaaPoista
  2. Tiedän miltä susta tuntuu <33 Ei millään oo mitään merkitystä, mitä sitä turhaan syö ja ahdistaa itseään. En oikeasti ees haluais päästä mun sairaudestani irti koska se on osa mua <3 Rakastan olla laiha ja melkein kaikkea siinä ja kun vaaka näyttää vähän ja maha murisee ja sitten kun syön tunnen itseni virheeksi, mulla ei oo lupaa syödä! Silti olis kiva mennä ulos grillaamaan ilman selittelyjä, että söin just vaikka todellisuudessa olisin ollut jo 27 h syömättä mitään. Voimia kamalasti ja hali <33

    VastaaPoista
  3. Voi muru♥
    Kumpa saisit enemmän apua ja tukea parenemiseen :( toivon niin kovasti, että paranisit!
    Ja sut on kyllä tarkoitettu selviämään, mä tiedän, että on. Sä selviät kyllä.
    Koeta jaksaa vielä ! Paljon voimia♥

    VastaaPoista
  4. No jaa, siinä vaiheessa kun on syönyt huomattavasti vähemmän, niin ne useat leivät tuntuvat ja näkyvät. Eikä sitä sairaalaakaan. Ääh, älä panikoi turhaan. Kyllä sinä sitten huomaat.. Mutta SINÄ tyttönen! Miksi kaikki menee noin.. :( Aagh, kun itsekin tiedän tuo järki-jutun. Taitaa järki jäädä aina toiseksi. Koita pärjätä, ja soitellaan <3 Ikävä!

    VastaaPoista
  5. Kaikki kohtalolööperi ja "näin on tarkoitettu/ei ole tarkoitettu tapahtuvan"-puhe on täyttä hevonpaskaa, anteeks nyt vaan. Ei tässä maailmassa oo ketään tarkoitettu yhtään mihinkään vaikka onkin olevinaan runollista puhua että mua ei oo tarkoitettu tähän ja tämä asia on tarkoitettu tapahtumaan. Ei sua ole tuomittu ikuisesti olemaan sairas eikä se oo mikään ennalta päätetty asia. Kun saisit apua niin voisit parantua siinä missä kuka vaan muukin ihminen. Jos perheeltäsi et saa tukea niin jostain muualta saa, mut sen eteen pitää valitettavasti usein tapella; oon huomannut itsekin että jotkut kiukuttelevat hemmotellut kakarat raahataan väkisin hoitoon ja sit ne jotka oikeasti haluavat apua saavat venata pitkäänkin. Iteltäkin on mennyt aikaa hukkaan ties millä lässynlää-tyypeillä käymiseen ja siihen että mun terapiaan pääsyä lykätään ja lykätään, mutta en aio antaa periks. Vaik muiden ihmisten tuki auttaa ja on tärkeää (en todellakaan ota tästä edistyneestä tilastani kaikkea kunniaa yksin itselleni), niin itsestä se päätös parantua viime kädessä lähtee. Kukaan muu ei raahaa hoitoon niin täytyy päättää et jumalauta lähden parantumaan.

    Vanhempiesi suhtautuminen on mun mielestäni kyllä erittäin ihmeellistä käytöstä heiltä, ootko kertonut niille aivan kaiken? Jos kertoisit olostasi ja oksentelustasi ja vaikka näyttäisit näitä tekstejä ja tekemiäsi viiltelyhaavoja niille niin kummastuisin todella jos vanhempasi silti vain viittaisivat kintaalla asialle. Kirjoitustesi perusteella saa sen kuvan, että ainakin kavereiden nähden yrität suurimman osan ajasta esittää iloista ja näyttää siltä että jaksat, vaikka olet henkisesti aivan poikki. Mietin, että teetkö vanhempiesi kanssa samaa? Koska muut eivät osaa lukea ajatuksia, eivätkä voi siis tietää pahasta olosta jos sen yrittää kaikin voimin peittää. Olin pitkään vihainen äidilleni, kun tuntui että tämä ei kuuntele minua ja vähätteli ongelmiani. Sitten sanoin tosi suoraan kaiken kaartelun jälkeen miten paha olo mulla on, ja nykyään äitini ottaa mut kyllä tosissaan ja on oppinut paremmaksi kuuntelijaksikin.

    Luultavasti myös ystävät, joille nyt yrität esittää varmaa tahtoisivat vain auttaa jos näyttäisit todellisen pahan olosi. Jos ne eivät hyväksyisi sitä, niin eivätpä ne mitään kunnon ystäviä olisikaan. On oikeasti tosi helpottavaa kun on joku kaveri jolle ei tarvitse esittää vahvaa ja tietää et silti toinen hyväksyy. Mul oli pitkään sama juttu, et yritin aina peittää pahat fiilikseni. Mutta kun opin avautumaan edes parille ihmiselle, niin se auttoi todella ja tajusin sen olevan parempi kuin tunteiden pidättelyn. Jos tunteet tukahduttaa, ne paisuvat ja purkautuvat valtavina pintaan ennemmin tai myöhemmin.

    Enkä usko että oot oikeasti valmis päästämään vielä elämästäsi irti, koska et oo tehnyt itsellesi mitään tuollaista peruuttamatonta vaikka olet puhunut itsetuhoisista ajatuksistasi pitkään täällä. Ilmeisesti jossain kaiken pahan olon alla haluat kuitenkin vielä parantua? Käytä se pieni toivonkipinä hyödyksi. Elämän päättäminen ei kannata kun parantuakin voi. Voimia!

    VastaaPoista
  6. Voi ei :< Tiedän niin miltä susta tuntuu. Itse samassa tilanteessa, ei tästä vaan ole ulospääsyä. Eikä sillä enää oo merkitystäkään. Ootan vaan, koska tää loppuu.

    VastaaPoista
  7. Mulla on niin pahaolo... Ku oon ollu nyt kaksviikkoa sillee et oon syöny vaa sen alle 500 kaloria, ja jonain päivinä en syöny mtn, join vaan vettä... Mut tänään sorruin ja oksensin ensimmäisen kerran, ja se tuntu niin hyvältä... Tärisen vieläkin mutta tiedän että olen laihtumassa ja se tuntuu niin ihanalta... PAITSI, että entinen ihastukseni, joka vannomalla vannoi ettei halua minua koskaan tyttöystäväkseen ja että ei välitä asioistani on huolissaan minusta... Erehdyin kertomaan hänelle ja nyt hän on jokapäivä tiukkaamassa, että ootko syöny, ootko oksentanu, tuo ei oo normaalia, toi ei oikeestaan ees oo mun asia, sun obn pakko kertoo tosta jollekkkin, mutku vittu en kerro! Perkele ku tää on mun asia, ei sen ja mä pidän ajatuksesta olla laiha ja sitä en todellakaan ole nyt... Tiedän kyllä, et täs ei oo mtn normaalia mutku en halua lopettaa... Voimia sulle ja haleja, oot ihana mussu<3

    VastaaPoista
  8. Anonyymi- voi sinua.. ex ihastuksesi on aivan oikeassa.. mäkin oon hakenu apua ja se puhuminen helpottaa vaikkei se mitään paranna! Paljon voimia sullekkin.. tiiän miltä toi tuntuu..

    itse olet ihana :) ja voit aina tulla puhumaan tänne jos on jokin, yritän auttaa parhaani mukaan, voimia paljon. <3 Eikä 500kcl ole tarpeeksi todellakaan!! muista se :)

    VastaaPoista
  9. No ku en halua puhua kenellekkään, ku tiedän et vanhemmat ja kaverit pitäs mua sairaana...:( ja en halua huolestuttaa niitä turhaan... Ku tänäänkin olin ilonen vähän aikaa mutta sit tulee se synkkä aalto ja etin vaan weheartitist jtn fiilikseen sopivia kuvia ja tulostelen niitä... kerron mun murheet päiväkirjalle tai ex ihastukselleni mutta en tajua miksi häntä kiinnostaa mun asiat taas, kaheksan kuukautta sitte olin tosi onnellinen, ihastukseni kanssa meni hyvin ja hän sanoi että rakastaa minua ja näin... mutta helmikuun jälkeen hän sanoi et haluu olla vaan kaveri ja mulla on ollu sen takia kauheen pahaolo kokoajan... ja nytku oon saanu elämän jotenkin rullaamaan ja haluun laihtua ni sit se sekaantuu taas! en jaksa... ku yritän niin kovasti mut en oo tarpeeks hyvä, en tarpeeks laiha tai tarpeeks kaunis... katon peiliin ja mietin mihin mun entinen minä on kadonnu ku nään peilissä ihan vieraat kasvot...

    sinä olet ihanin kun jaksat kuunnella:) en oikein osaa puhua ystävilleni kun he eivät ymmärrä miltä minusta tuntuu... voimia sinulle:)

    VastaaPoista
  10. ja miten ois helppo oksentaa? ku en oikeen saa kun jtn nesteitä vähän ulos... on kauhean pahaolo kun miettii mt kaikkea turhaa mahassa nytkin uiskentelee...:(

    VastaaPoista

kirjoita kommenttisi ja pelasta päiväni

ps. Vastaan tästä eteenpäin blogiini :)