tiistai 31. toukokuuta 2011

Hukassa

Miksen mä osaa yrittää täysillä? oli sitten kyse mistä tahansa mä en osaa mennä asiaan mukaan täysillä. Enhän mä ikinä voi parantua jos mä en yritä täysillä, mä en ikinä voi laihtua jos en yritä täysiä.. mä en pääse edes koulusta läpi hyvillä arvosanoilla ellen yritä täysiä. Nämä kolme päivää olen ollut niin välinpitämätön. Nyt kalorit nipinnapin pyörivät 500. Eli onnistuinko tänään vai en? Kiitos hyvien poppareitten, jotka oli tosin niin lighttejä kun olla ja voi muttei se mua pelasta, vaikka mä oksensinki niin sekään ei pelasta. No loppu ilta hedelmiä vain hedelmän perään. Jos on nälkä ni mä syön hedelmää. Tai vihannesta.
Mä olen tuo tyttö oikealla. Nyt oon niiiiiin turvonnut. Mun kaula ja naama. Näytän porsaalta. Silti mä jatkan oksentelua. Mä en edes tiedä tietääkö joku todellisuudessa paljonko mä oksentelen.. millonkohan tähän tulee loppu? Millonkohan mun kurkku repee. Yli kaksi vuotta, enemmän tai vähemmän mä oon oksennellut. Tänhän vois nimittää jo mun harrastukseks. Mä en silti pitkäääään aikaan oo ahminut ja oksentanut bulimikkomaisesti. vielä.. sekin on vaan ajan kysymys. Huomenna on sitten taas syömishäiriöklinikalla käynti, toinen arviointi keskustelu. Se sairaanhoitaja on ihan mukava, muttei se silti ymmärrä mua. Mä tiiän et huomenna ne pakottaa mut vaa'alla.. mutta eihän ne voi? Mutta en tiedä voiko ne auttaa jos en mene vaa'alle. En kestäis vaa sitä punnits rumbaa.. vielä pahempaa jos joku muu saa nähdä kuinka _lihava_ mä olen. Koska kaikki on aina sanoneet mua hoikaks.. painoin mä sitten 43-54 kiloa. Mutta se on valetta. Mä en ole koskaan oikeasti ollut LAIHA. Ja jos vaaka näyttää 48kg> mä olen superläski. Niin mun ajatusmaailma toimii. Vaikka mä tiiän että se on terveellinen paino normaalisti, mutta mulle se ois henkinen romahdus.

Kävi tässä jo mielessä,
etten kehtaisi mennä
mun läskin perseen kanssa
huomenna sinne. Oon jo
valmiiks niin negatiivinen.
"Ei ne mua pysty auttaan".

Mä taidan tosissani olla sairas, hullu.. ja leikin hengelläni.
Miksen mä ymmärrä? Miksen mä PYSTY korjaamaan itseäni?!?
MITÄ MUN TÄYTYIS TEHDÄ. Mä en tiedä. mä en osaa.

Mä oon niin väsynyt, pelkään jalkojeni romahtavan mun läskien alle.
Tanssissa mua pyörrytti. Mutta se oli vain kuumuus. Mä olen vain heikko.
Heikko ja väsynyt. Näytän aivan kauhealta. Kuolleelta.

today I am not beautiful. I am too much

Mä haluaisin tuntea itseni edes hetkeksi laihaksi
Kauniiksi..
Keijuksi..
 Mutta mä tunnen itseni;
 Isoksi..
 Lihavaksi..
 Hukassa olevaksi..
.. ilman onnellista loppua


maanantai 30. toukokuuta 2011

I feel me so big

Musta tuntuu et tänään oon taas syönyt liikaa(3 cragottea, kaksi ruisleipää, kaksi kuppia jugurttia, pieni banaani, muutama ranskis,light juissia, ananastaja monta siivua kevyt kinkkua ja juustoa) LÄSKI. Yli sallitun määrän. Voin huonosti. Liian huonosti. Olen turvonnut ja lihonut taas monta kymmentä kiloa, siltä musta tuntuu. Saanko mä syödä? saanko mä elää. Joku sanoo että en. En ole ansainnut ruokaa, enkä elämää. Miksen mä saisi.. kaikki muutkin saavat. mutta minä en.
Tunnen itseni niin isoksi. Olen varmasti taas vain lihonut. 
Enhän minä laihdu koskaan. Söin mä tai sitten en.
Minä haluan olla hän;
 Mutta minusta tuntuu tältä;
 Mä voin niin huonosti. En ole päässyt aikoihin kunnolla puhumaan mun terapeutille.. tai eihän se enään edes ole mun työntekijä. Mitä mä teen?! En mä pärjää yksin. Nyt mä käyn kerra viikossa tuolla jauhamassa paskaa syömisistä.. kun isoin ongelma on vain se etten mä jaksa elää. Ja taas mä oon yksin..
Inhottavien ajatusten ympäröimänä.

ps. Huomenna mä onnistun, huomenna on 500kcl.
Jos mä en onnistu, en tiiä mitä sitten teen.

Mua ahdistaa, mä olen iso _liian iso_
nyt mä meen tekemään lihaskuntoa.
Ihan mitä vain. Kumpa mä katoisin, 
kumpa musta tulis pieni. Siro, keiju.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

I could cry myself to sleep

 
Ja mulla on niin paha olla. Musta tuntuu että mä olen yksin. Vaikka mä tiedän monen seisovan mun vieressä silti mä en saa heistä otetta. Mun silmät on tyhjää täynnä. Peilistä katsoo joku muu, se en ole minä. Mua pelottaa. Mua pelottaa että mä jään yksin. Pelkään etten mä ehi taistella. Etten mä saa siihen mahdollisuutta, jos mua ei olekkaan tarkoitettu taistelemaan ja pärjäämään.
Moni luulee mun olevan se pärjäävä, itsevarma ja rohkea tyttö. Sitähän mä olinkin. Tai luulin olevani. Ennen kuin mä menin rikki. Mä en tiedä mitä kävi. Ne olivat mun pään sisällä synkkää aikaa, taistelua pahaa vastaan. Mä päästin sen sisälle. Koska mä luulin että mä paranen ja musta tulis kauniimpi ja itsevarmempi. Musta ei tullut kumpaakaan. Se vain otti ja vei minulta kaiken.
Kukaan ei voinut sille mitään. Kukaan ei saanut revittyä minua pois. Ei tämä ole kenenkään vika. Mä en haluais hyväksyi sitä että mä olen sairas. Että mun ajatukset tosissaan on tämmöisiä. Pelottavia ja kuoleman lähellä käyviä.
On päiviä, hetkiä, sekuntteja, jolloin mä olen aivan varma ettei tästä tule enään mitään. Jokin kuiskaa vain pääni sisällä; nyt sattuu vähemmän kun luovutat.

 

 miksi miksi tämä kipu ei lopu, voi miks, miksi se ei mene pois?
Mä voin huonommin kuin koskaan.
 
Söin tänään pitkästä aikaa enemmän kuin viikkoihin.
Salaattia, neljä leipää, puolikkaan omenan, palan piirasta.
Voin niin niin huonosti. Tiedän ettei mikään terävä auta.. mutta silti.

Ne ei jättäny mua yksin..

Tänään jopa tuntuu masentavalta sunnuntailta ja mikä muu oiskaa nii ihanaa ku viettää se darrassa. Mä en pysty olla paikalla. Mul on niiiiiin oksettava olo et huhu. Sydän riehuu miten tahtoo ja mul on koko ajan kauhee väsymys ja darranälkä. Ärsyttävää. Joten tänään ei onnistu tuo 300 kalorin päivä todellakaan. Ei mitään toivoa. Oon nyt jo syönyt varmasti jokusen 400 kaloria ja päälle. Kaksi leipää, salaatin mäkissä, maistanut ranskiksia ja pikkuriikkisen palan muropohjasta. Joten tämmönen luuseri ansaitsee kyllä kunnon aploodit.
Oltiin eilen sitten siellä baarissa. Oli mukavaa, kunnes mulla iski kauhee ahdistus ja olo et nyt on päästävä kotiin ja heti. Pelkäsin et mun olo muuttuu sietämättömäks. Sanoin sitten J:lle et mä lähen kotiin, et pärjään kyl yksin et tuu sitten perässä. V:lle laitoin viestiä ja se oli siinä kulmilla. Kumpikaan ei päästäny mua yksin kotiin lähtemään vaikka mä vakuuttelin etten mä tee mitään tyhmää.. toisaalta mä oon ennenki sanonu noin ja silti päätynyt hölmöilemään. V oli eilen tajuttoman ihana. Se sano mulle et "mä en sua yksin kotiin päästä, sä et oo riesa vaan mä haluan tulla sun luo yöks" niinhän se sit tuli ja sano et mennään taksilla. Se nukku ja halas mua koko yön ja vielä aamullakin mä makasin onnellisena sen kainalossa. Oisin voinu jäädä siihen. 
Oon kuitenki kauheen onnellinen, ettei mua päästetty yksin lähtemään.. en vaan ehkä pysty mennä takuuseen itsestäni. Vaikka musta tuntuu et oon kauhea riesa ja taakka. 
Silti on ihana tietää et noi välittää. 
Nyt mua vaanii aika pahasti paniikki/ahdistuskohtaus.. en kestä jos se taas tulee.
Enkä mä pysty pysäyttään sitä tunnetta.

lauantai 28. toukokuuta 2011

I can't give up my dreams

Sori että taas puggaa kuvia tänne. Noh omapahan on blogini :-) mutta nyt olen aatellut useammin laittaa tilannepäivitys kuvia itsestäni. Näen sit ite täältä jos sattuis näkyyn jotain muutosta näihi jalkoihin. mä en vaan jaksa odottaa et mun jalat on semmoiset kuin mä oon aina halunnut. Vihaan näitä pökkelöitä. Mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Tosin huomenna mä oon turvonnut kaikesta alkoholista. Tänään kun on tiedossa baareilua ystävien kanssa (tekee tietty mulle hyvää, kun musta on tullu niin sosiaalistentilanteidein hylkiö).
Ekana tulee siis kuvia mun ihka uusista farkuista carlingsista (tänään ostetut)
HUOM kuvat poistettu!


(Tässä kuvas on tapahtunu joku virhe, tai mun jalat on jo täs hieman siedettävät. Miten lieneekää täs kuvas)

Ja sitten varmaan lukijat muistaa mun aikasemmin lisäämistä thinspofarkuista kuvan! Ja tänään aattelin kokeilla josko ne ois reisistä jo löysemmät koko farkuilla 24/30. Tässä siis aikaisempi kuva niistä:

 
Ja tässä samoista farkuista kuva tänä päivänä:


Rehellisesti sanoen eroa ei näy paljoa mitään, mutta jalassa ne tuntuvat hieman löysemmiltä ja lantiolta ja haaro/reisivälistä paljon enemmän liikkuvemmat ja tilavemmat. tosin vönyyhän housutkin. (huom kuva sen takia tummempi kun otettu ihan kunnon kameralla)

Kysynpä kuitenkin teidän mielipidettänne; eli haluatteko jatkossakin kuvia musta enemmän ja lyhyemmillä aikaväleillä? Vai paljon harvemmin?

Ps. Tänään oon syönyt kaks isoo palaa 
leipää plus päällysteet. Kahvia ja kahvia.
Ennen baareilua syön vielä jotain.. plus hedelmiä.
Juomia en nyt sitten laske tän päivän kaloreihin.
Mutta muutenhan menee siis reilusti 
yli 400kcl jos nesteet tulee mukaan.

Hyvää viikonloppua ihanat ! ♥

Kuuuletko kun veden alla mä huudan

Taas mulla on paha olla. Mä en halua häiritä ketään. Miksei tämä olo poistu minusta. Tänään oon jo niin moneen otteeseen kävellyt kirjahyllyni luokse ja meinannut kaivaa esille piilottamani terän. Olen vain niin pettynyt itseeni, että tunnen ansainneeni rangaistuksen. Ja kun mä tosissani oon toteuttamassa suunnitelmaani näen silmissäni V:n ja kuulen hänen sanansa "Mä oikeasti suutun josse vielä jatkuu.." Tänään on taas tuntunut ettei siitä V jutustakaan mitään tule. Ettei mistään tule mitään. Mä vain rakentelen pilvilinnoja mun unelmissa, mutta silti olen syvällä ja odotan vain sitä että mä en jaksa enään. sitä et mä saan sulkee silmät ja lepää rauhassa. Mä en tiedä mitä mun täytyis sanoa keskiviikkona siellä SH-klinikalla.. suoraanko etten mä vaan yksinkertasesti enään jaksa? Pystynkö mä sanomaan niin... mä olen vain väsynyt itseeni ja tähän taisteluun. Mä haluan voimia, mä haluan mun taakseni armeijan jolla taistella tätä oloa vastaan, mutta mulla ei ole.
Musta vain jatkuvasti tuntuu siltä; jos olisin laihempi olisin vahvempi henkisesti. Mä en romahtais ahdistuksen tullessa.. mä kestäisin ja voisin ajatella.. olen kuitenkin alipainoinen sano mun pää mitä tahansa. Mutta nyt pääni voi haukkua mua niin läskiksi kuin tahtoo ja mun täytyy vain uskoa se.
Epätoivo alkaa todellakin nousta pintaan, pahemmin kuin koskaan. Takaraivossa mulla oli ajatus laihduttaa reilusti ennen seuraavaa klinikka käyntiää (jotta mä kehtaisin mennä sinne ja vaatia apua) mutta silti olen epäonnistunut ja hyvällä onnella olen vielä lihavempi kuin edellis kertana. Musta vaan tuntuu, että mun pää räjähtää. Mua on alkanu taas pelottamaan nää mun ajatukset. Ne piirrittää mua. Odottaa mun sortumista ja pahaa oloa ja iskee kun mä olen heikko.

Mä haluaisin taikoa itseni terveeksi. Mä haluaisin etten
mä koskaan ois tutustunut tähän.. etten mä koskaan
ois päästänyt tätä mun elämään.
Voinko mä syyttää tästä itseäni?
- Voin.

Musta tuntuu, että mä olen yksin. mulla on ikävä mun terapeuttia.
Se on ainut joka tuntee mut ja nyt mä oon jossain toisessa paikassa,
uuden työntekijän kanssa.. se ei oo hän. Eikä sille ole helppo puhua. 
Miten mä nyt pärjään.
Mulla on ikävä. 

perjantai 27. toukokuuta 2011

WHAT THE FUCK !??!

Nyt mun pää on täyttyny kysymysmerkeistä.. mikä idiootti mä oonkaan. Oon taas pilannut kaiken. En tajua mikä hemmetti muhun juuri 15 minuuttia sitten iski?? Selittäkää olkaa kilttejä. Mä oon onnistunut jo monta päivää melko mainiosti pysymään mun dieetissä ja sovituissa kalorimäärissä. Mitä äsken tapahtui? En oikein tiedä itsekään. "Mätin" ainakin reilut kaksi kourallista noita kyseisiä lakuja... olin vain olohuoneessa isin kanssa ja yhtäkkiä mulla iskä himo ja "muka oikeus" syödä noita pläpläplä.. mullahan ei vitussa ollut mitään oikeutta ja kaikki se kaunis kontrollin tunne haihtui kuin tuhkatuuleen. Helvetti. Oon nyt niin vihanen itelleni. Kaloreita oli muutenkin jo varmasti kertynyt 400-500 kaloria. Ihanku mulla ois ollu joku kuollettava tarve mättää noita mun sisälle. Pettyneenä mä rastin tältä päivältä jo kolmannen rastin taulukkoon ja kirjaan ruokapäiväkirjaan pettyneenä nuo lakut ja sen että säälittävänä oksensin ne vielä ja tyhjensin mahani. 

Helvetti helvetti helvetti.. anteeksi nyt tälläinen postaus. Olikin jo liian lupaavasti onnistunut. Enköhän mä huomenna palaa ruotuun.. ainiin upsista saatana huomennahan on tiedossa baarikeikka. aivan sama. Ruuat ei ainakaan tuon yli mene (400kcl). Nyt mä meen mun ihraperseen kera vääntämään 200 vatsalihasta.

Nyt mä voin totee tän ihan syystäkin;

Saatanan läski.
läski
läski
läski
läski

Pictures of fat me

Oksetuksen lomassa, innostuin taas ottamaan kuvia itsestäni. No tähän loppui ainakin syöminen. Eilinen meinas tosiaan mennä pilalle tuon dieetin suhteen. Aamu alkoki hyvin niiku kirjotin, eikä tehny edes mieli syödä. Mutta eilen Helsingissä myytiin tajuttoman hyvännäkösii kuivattuja hedelmiä (nehän sisältää sokeria sun muuta paskaa) Mä sit mietin et heii näähän on hedelmiä niin saan näitä syödä, vaikka eihän se nyt iha noin mee. Keräsin siitä sitten mahtavasti kaloreita. Onneksi oli 650 kalorin päivä. Eli eilen meni sitten aamulla se jugurtti, kuivattuja hedelmiä, kotiin tullessa kaksi pientä leipää jotka oksensin ja illalla mä istuin rannassa parin kaverin kanssa ja itse grillasin sieniä, banaanin ja ananasta. Tänään on vielä 650 kalorin päivä. Oon ehtiny juoda kahvia ja päähänpistoksesta syöny kaks pientä leivän palasta ja paniikissa oksentanu ne.. seuraavaks syön enne tanssituntia (hedelmiä/vihanneksia) ja säästän illaksi loput kalorit.

torstai 26. toukokuuta 2011

Why I can't see



(Kuvissa minä itse..) Miksi silmäni näkevät näin? Miksen minä voi nähdä itseäni kauniina, laihana ja riittävänä tälläisenä. Mun kysymykset jatkuis ja jatkuis, mutten mä jaksa enää esittää niitä itselleni. Mulla on enää yksi ainut tavoite; laihtua, laihtua ja laihtua. Niinhän sitä sanotaan "laihuus ei tuo onnea" niin ei tuo ei. Mutta en ole ollut onnellinen oikeasti moneen vuoteen. Minussa täytyy olla jotain vikaa. Olen onneksi osannut nauttia niistä pienistä onnen hetkistä ja halausten tunteista V:n seurassa.  Nyt V tietää minusta melkein kaiken. En silti tajua kuinka hän ei katso minua kuin hullua, niin kuin moni muu. Hän vain rutisti lujaa sanoi "Mä haluan auttaa sua, en haluu et jäät yksin". 
Tänään mä saisin syödä peräti 650 kaloria plus hedelmiä/vihanneksia. Mutta mä en pysty. Tuossa siis nyt mun "aamupala" kellon ollessa kaksi. Olen täynnä ja takaraivossani ääni huutaa "juokse vessaan läski!!!" Mä en voi. Mun pitää pitää nyt tuota ruokapäiväkirjaa syömishäiriöklinikka tapaamista varten. Tää on vasta toinen päivä ja mun ruokalista näyttää liikaa nestepitoselta. Väliin on eiliseltä mahtunut vain leipä ja kolme haarukallista pyttipannua(voi kyllä,, töissä lapsen seurassa) ja kuivattuja banaanilastuja ½desiä jotka paniikissa oksensin. Vaikuttaako hyvältä? -Ei .. "joo".. laihdunko.. en laihdu. Silti näytän joka päivä isommalta ja isommalta.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

TOP 10 blogit

Nooniiiin vihdoin sain katseltua näitä läpi.. ja voin sen verran kertoa et oisin halunnu laittaa tähän joka ikisen teiän blogin!! mutta nyt kun 10 vain valitsin niin sitten tässä ne ovat. Kiitoksia tajuttomasti kaikille bloginsa linkittäneille!
(Klikkaa kuvaa, niin pääset kyseiseen blogiin) 
Blogeja en enään pystynyt laittamaan paremmuus järjestykseen, joten tässä ne tulevat summassa!

Pystyn samaistumaan kyseisen bloggaajan arkeen ja elämään liiankin hyvin. Tykkään blogista!


Helppo lukea, hyvin kirjotettua ja kokonaisuus ratkaisee :-)



Selkeä ja kuvat ovat hienoja. Tykkään koko blogista ja väreistä.

Surullinen ja ahdistava.. mutta liiankin hyvin pystyin samaistumaan. Haluan ehdottomasti seurata.
 


Uusi kiva löytö! Kivasti omia kuvia.. ja muutenkin rohkea neiti. Kivoja postauksia!


Aivan ihana kirjoittaja! tsemppaavaa ja sun muuta.. tykkään (taas) tästäkin ehdottomasti!


Tätä blogia jo jonkun aikaa lukenut. Rakastan kuvia ja tämän bloggaajan kirjoitustyyliä!



Tässä taas uusi löytö! Ihania ja selkeitä omia kuvia!! Ihana lifestyle blogi :-)



Tämänkin neidin blogia lukenut jo aika kauan. Samaistumaan pystyn jokaiseen lauseeseen. Ihana bloggaaja myös.


Vielä uusi löyty! Suloinen tapaus.. ja tykkään ehdottomasti!! Ihania kuvia, isoja ja selkeitä. Mielenkiintoinen blogi!


Siinä ne sitten tulivatkin, toivottavasti kaikki tykkäsivät tämmöisestä postauksesta.
Olette kaikki aivan ihania :-)

tiistai 24. toukokuuta 2011

I have so much work to do

Kuvat otettu tänään. Ja jokaisesta kohtaa vois lähteä se miinus 10cm. Ja koko painosta näin kuvista katottuna miinus kymmenen kiloa. Mulla on vielä niin helvetisti liiika töitä.. mä en jaksa. Tänään on 500 kalorin päivä ja oon tähän mennessä syönyt noin 350 kaloria. Ollut 75minuutin tankotanssi tunnilla ja vielä sieltä suoraan menin peliin. Joten liikuttua on ainakin vähän tullut. Tekis mieli mennä vielä lenkille, mutta mun jalat sanoo muuta.

Ps. Linkittäkääpäs vielä tuohon alempaan
postaukseen TEIDÄN blogeja.
Huomenna tulee niistä postaus!

LINKITÄ BLOGISI!

Aattelin tehä näin aamusta hieman erikoisemman postauksen! (Vähän muutakin kuin pelkkää ahdistusta ja masennusta..) Joten nyt jokainen jolla on OMA BLOGI. Saa luvan linkittää sen tuohon kommenttiboxiin ja pieni esittely ois myös kiva siihen alle (Mistä blogisi kertoo, tyyli tms) Eli ei tarvitse olla SH blogi. Vaan kaikki blogit ovat tervetulleita!
Valitsen kaikista tulleista kommenteista n.TOP 5 blogia jonkunlaisessa järjestyksessä(jotka minusta ovat mielenkiintoisia/hienoja/hyvin kirjotettuja jne) ja teen niistä postauksen :-)  Jos tähän tulee monta blogi linkkiä valitsen TOP kymmenen! 


JOTEN LINKITTÄKÄÄPÄS !! :-)

Klinikka käynti

Viime yönä mä nukuin todella huonosti. Pyörin ja vaihtelin asentoa. Missää ei ollu hyvä. Välillä kuuma, välillä kylmä. Huono olo ja tunsin myös pienen näläntunteen vatsassani. Sain nukuttua vähän päälle neljä tuntia. Mua vain ahdisti ja ahdisti koko syömishäiriöklinikalle meno. Mä tiesin et jännitin ihan turhaan. Siellä mua odotti semmonen mukavan olonen nainen. Turhautti niin kauheasti itse avata omaa tilannetta. Mä vähättelin kaiken sen minkä kerkesin, mutta sain vastaukseksi "Juuri noin anorektikot käyttäytyvät, vähättelet minkä kerkiät vaikka huomaanhan minä sinun tilanteesi. Ja voin kuvitella kuinka huonosti asiat ovat vielä enemmän kertomiesi mukaan" - no ovatko ne? En oikeastaan itse enään tiedä. Tunnen itseni terveeksi (lue:tarpeeksi lihavaksi ja painavaksi) mutta ongelmahan on mun pää. Arvasin myös sen et nurkassa lymys vaaka. Kolme kertaa anelua, mutta turhaan. Mä en voinut nousta siihen. Se painajainen jää odottomaan mua vähän päälle viikon päähän -- hirvee paine laihtua lisää. Kaiken lisäks pitää alkaa ylihuomisesta lähtien kirjottamaan ruokapäiväkirjaa tasan yhdeltä viikolta sinne, joka käydään sit läpi. No ehkä seki saa mua seuraa omia ruokailuja, etten vahingossakaan syö mitään väärää... ps. Työntekijäni siellä myös pyysi minua vakavasti harkitsemaan ihan osastoa. Joka ois mun kohalla tarpeellista jo niiden kuulemisien mukaan. Mä en tiedä mitä pitäis siitäkin ajatella. Ensimmäisenä mun päähän tulee; Ahdistus ja pakolliset ruokailut 3-4 tunnin välein..

 (Kuva weheartit.com)
Arvatkaas mitä! Mä olin tänään hetken vapaa ahdistuksesta ja masennuksesta.(mutta vain hetken..) Oon koko kesän ja oikeastaan vuoden odottanu sitä et pääsen ratsastamaan ja tänään mentiin mun kaverin kanssa täältä vähän maallepäin ja nautittiin tunti ohjatusta ratsastuksesta. Se ohjaajakin oli tosi mukava. Ja mennään varmasti taas jatkossakin. -- Jos mulle vaan annetaan "lupa", koska nyt sen sh-klinikan työntekijän mukaan mä liikun liikaa.. fudis,lenkkeily,tankotanssi ja ratsastus.. mut enhän mä noita kaikkia samaan aikaan tee. Huomista ootan kyllä kun pääsen taas urheilemaan; tanssimaan ja pelaamaan. Kauheeta vaan et laji jota rakastan on muuttunu mulle pakkomielteeks kalorienpoltto keinoks.. tai oikeastaan koko urheilu.
Mun hyvä olo saattaa myös johtuu siitä et mä oon jotenkin pysyny mun Skinny girl dieetis. Tosin mä idiootti sekopäissäni sorruin jälleen oksentamaan, vaikka ei mun oir tarvinnu oksentaa niitä. Vieläkun tunnin urheilinkin. Täs vähän miten oon tänään syönyt ja 400kcl oli tää päivä (ainaki tarkotus).
Klo 14.00 Lohisalaatti (lohi lasketaan)
Klo 16.30 omena (ei lasketa tuohon kalorisummaan)
Klo 19.30 haukku kaverin Mäkki Wrapista
Klo 20.30 kaksi leipää (plus ananasta, ei lasketa) mutta mä ahdistuin ja oksensin.
Klo 23.45 pieni leivän kulma ja cragotte 

Eli ihan suunnitelmassa on pysytty tänään! Huomenna siis jatkuu 500 kalorilla. Ja tiedossa vielä tankotanssia ja peli. Taitaa tulla huomen vihanneksille ja hedelmille käyttöö...

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

paina taas kaasu pohjaan anna elämän mennä

Eilinen tuntui jo niin hyvältä. Olin kaverin kanssa ja me poltettiin yli neljä tuntia vesipiippua. Meiän joukkueenkin peli meni hienosti. mulla oli hetken hyvä olla. Mä puhuin mun kaverin kanssa syvempiä asioita.. ja sille valkeni mun tilanne yhä enemmän ja enemmän. Musta tuntu enään väärältä salailla siltä. Se myös kysy et enkai oo satuttanu itteeni ja mä myönsin kaiken hiljaisuutena ja laskemalla pään alas. Hän yritti saada mut syömään, mutta suostuin lopulta eilen vain salaattiin. Aikaisemmin ennen peliä meni leipä ja muistaakseni joku hedelmä plus ananasta ja onnettomana napsin sipsejä pussista.. mutta ne sipsit yritin oksentaa. Jokseenkin mun skinny girl diet on toiminut. "Pientä" lipsumista näkyy selvästi. Eilen ruokien kalorit piti pysyy alle 400. Mutta ne menivät varmaankin 500-600kcl mut mä onneks kulutin pelissä jonkun verran. 

Tänään asiat meni päivään asti todella hienosti. Olen syönyt leivän(2),jugurttia,mysliä,salaattia. Luultavasti jokunen 400-500 siitä syystä että sorruin syömään samaisia sipsejä jälleen kerran... kuitenkin melko pienen määrän. ja oksentanut paniikissa kaksi kertaa... 

Skinny girl dieetin ideahan on syödä tuon alemman taulokon mukaan ja lisäksi hedelmiä(vihanneksia) joita ei lasketa siihen. Kuitenki ite koitan syödä hedelmiäkin kohtuudella.. omenaa, ananasta, mandariineja pääasiassa. Yhden banaanin päivässä voin joskus syödä.
Siinä siis tarkempia ohjeita :-) Musta tuntuu et tää on mulle todella hyvä!
Huomenna taas 400kcl. Ja nyt voisin onnistua täydellisesti. Kun 400kcl tulee täyteen, jos pakko jatkan vihanneksilla(pakaste) ja hedelmillä.
Mua pelottaa, huomenna on se ensi haastattelu SH-klinikalla. Mä en oikein tiedä mitä pitäis ajatella. nukuin tänä aamuna aiiivan liian pitkään. Ja huomenna olis herätys kuitenkin jo seiskan aikoihin (outoa mulle, koska nyt vapaalla oon valvonu myöhään ja nukkunu miten sattuu). En tiedä mitä huomisesta tulee.. ahdistaa.. ahdistaa mennä tämän kokoisena sinne.. hui.
Musta tuntuu vaan et mä oisin lihonnu ja lihonnu. Toivon ettei siellä nurkassa lymyä vaakaa.. mä en siihen  kuitenkaan aijo ruhoni kanssa astua.. enenenenenen en voi.  Musta vaan tuntuu että oon syöny tänään liikaaa... nyt kello on jo reilusti yli kymmenen, mut silti mun täytyy vielä mennä ihan vähäks aikaa juokseen.. tämän päiväset treenit eivät riittäneet koska ne olivat liikaa tekniikkapainosta. Mun on pakko kuluttaa näitä läskejä pois.

lauantai 21. toukokuuta 2011

faaat assss

Tänään neljä raksia oikeanpuoleisessa palkissa. Mitä se kertoo? Olen heikko?
Oksettava? syöppö? Läski. Sitä kaikkea. Onneks missään vaiheessa en oo ahminut. Syönyt pienen määrän ja ahdistunut. Kuitenkin ilta oli viel pahempi. Ne kaks ruisleipää ja jokunen suklaaraehippu raasto mua sisältä. Mun teki niin mieli oksentaa ja kakoa taas tyhjää. Mutta mä en enää viittiny. Olin jo eilen liian ilonen, ettei tällä viikolla ollu yhtään oksennus kertaa.
Mun koko kroppa on ihan turvonnu. Näytän lihavemmalta kuin koskaan. Mä vaan leviän ja leviän. Mä en kohta tiiä et syönkö liikaa vai liian vähän.

Selvennykseks mä kirjaan tähän tän päivän safkat:
Aamu; Jugurttia ja kaksi cragottea n. 160kcl
klo 14; Tuoretta ananasta kipollinen ja smoothie n. 250kcl
klo 19; kuusi todella pientä sushi rullaa (kurkku) ja kaksi cragottea n. 200kcl
plus samaa anasta n.50kcl
klo 21; oma tehty "leipäpohja" ja täytteet n. 160kcl
--- tähän mennessä nuo kaikki oksennettu, osittain ---
klo 22.30; kaks ruisleipää ja suklaahippuja n.320kcl

Eli todellisuudes mä idiootti oon syönyt reilusti pari sataa yli TUHAT kaloria... voi luoja.
Ja niistä varmasti sisälläni lilluu 320kcl. Tänään on tunti oltu tankotanssimassa, mut eihän se nyt tos vaihees enää hyödytä. 
Huomenna mä kärsin tän päivän syöpöttelyistä. 
ja karkkien syönti jää nyt tauolle joksikin aikaa.

JA HEI otan vastaan kivoja dieetti ideoita(joita voin toteuttaa) Saa ehdottaa mitä tahansa ja valitsen sopivimman niistä.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Ei ulospääsyä

Kiemurtelen tuskassa. Uppoan tähän tyhjyyteen. Muurini alkavat sortua. Moni on jo kysynyt miksi olen niin hiljaa ja poissaoleva. Silmänräpäyksessä mä yritän kasata itseni. Mulla on niin tyhjä olo. Ihanku mulla ei ois täällä enään mitään. ihanku millään ei olis enään mitään merkitystä.
Multa on yksinkertasesti loppunut keinot itseni kanssa. Olen aivan mahoton. Mikään ei riitä. Musta tuntuu niin epätoivoselta. Pelkään ettei mikään pysty parantamaan mua. Mä yritin aamulla kasata itteni ja syödä aamiaista; jugurttia ja kaksi cragottea. Mä tiesin ettei mun ahdistus anna periksi. Ja mä löydän itteni taas vessasta. Mun järki sanoo et mun täytyy syödä ennenku mä lähen urheileen ja uskon pystyväni siihen. Pari palaa tuoretta ananasta ja oma tekemäni herkullinen kevyt smoothie.(jugurttia,puolikas banaani,pari lusikallista maitorahkaa ja maitoa) Ja taas sama rumba kuin aamulla. Mä olin surkea. En saanut pidettyä sisälläni edes lasillista.
En tiiä onks se huono vai hyvä juttu et mä oon alkanu jo hyväksymään tän aina ja aina toistuvan kaavan ja pahan olon. Mä oon vaa tullu itteni kohalla siihen tulokseen ettei tästä tule enään mitään. Oonhan mä monta kertaa yrittänyt parantua niillä voimilla mitä oon itsestäni repinyt irti. kummallakin kerralla perheeni tuki kuitenkin puuttui, eikä sitä tukea näy nytkään vaikka he tietävät tilanteen. Ystävistäni tasan kaksi yrittävät pidellä minua pystyssä. Toinen on satojen kilometrien päässä minusta. ja kummatkin ovat yrittäneet kaikkensa. Minulle on taottu, huudettu ja aneltu armoa ja järkeä lopettaa tämä. Mutten mä yksinkertasesti enään osaa, enkä jaksa. Masennus vetää mua alaspäin ja varmistaa ettei mulla ole ulospääsyä. Mä oon alkanu jo jonki aikaa sit uskomaan, ettei kaikkia ole edes tarkoitettu selviämään. Mä oisin halunnu uskoa et mä selviin. mutta mä olen liian heikko ja silti niin hauras etten uskolla päästää sairaudestani irti. Mutta silti olisin kuitenkin valmis päästämään elämästäni irti.?





torstai 19. toukokuuta 2011

Pienen hetken mä hymyilin

(huom postaus sisältää melko pitkän selostuksen yhdestä pojasta!!) Mun päivä oli todella kurja siihen asti kunnes mä lähen V:n kanssa ajelaan. Se halus nähä mut. Mulle tuli jo siitä paremi olo ku puhuin sen kans puhelimessa. Mä en tajua. Oon vältelly sitä ku ruttoa. Meiän viime keskustelu päätty siihen et mä petyin. Tajusin sen kylmällä taval, et se ei voi olla muuta ku kaveri. Et se on jo kerran rikottu ja se ei halua antaa itestään enään enempää. Sen keskustelun jälkeen mä olen sulkenut sen mun mielest. Mut tänään asiat muuttu. Me ajeltiin ja se alko avautumaan, tätä hetkee mä oon oottanu niin kauan. Huonoista suhteista ja eräästä henkilöstä. Mä kuuntelin ja yritin helpottaa V:n oloa. Mä huomasin kuinka sille tuli parempi olo ku se sai puhuu mulle. V korjas meiän edellis kerran keskustelun. Sano mulle ettei se tarkottanu sitä, etteikö meillä olis näitte kuukausien aikana mitääään ollu. Mä tiiän et se pelkää. Mä haluun olla sen luottamuksen arvoinen. Lopussa mäkin uskolsin avautua. V ei kauheesti oo tienny mun jutuista. Vaan siitä se sai tietää kun olin osastolla, syömisten takia. Nyt me puhuttiin siitä vaikka mä kangertelin ja kiemurtelin vaikeudesta. Mutta mun olo helpottu. Pitkästä aikaa mua helpotti. Tosin vain hetkeksi. Mä hymyilin tänään.. kun kävelin ylämäen ylös. Me halattiin V:n kans pitkään. Mä kaipasin tota halausta. Ja niin kuulemma V:kin. Sil oli ollu ikävä mua. Mä tiiän ettei tää juttu tule etenemään todellakaan nopee.. eikä kumpikaan pysty siihen, mulle vaan riittää et asiat etenee omal vauhdil. Hitaasti. Mulle riittää se, et mä tiiän se välittävän musta. 
V on ainut poika, joka on ikinä osannu kuunnella mua ja mun sairautta. Se todellakin osas. Joku mies ois jo heittäny tuohon väliin jotain sopimatonta. Se ei edes keskeyttäny. ja kun mä sain sanottua hiljaa ".. ja musta tuntuu etten jaksa enään taistella tätä vastaan.." V sanoo "Mutta kun sun on vain pakko.."  ja paremmihan tohon ei ois voinu vastata. Kahdessa tunnissa meiän tilanne muuttu. Oon sanonu sille et pidän "hajurakoo"(toi on joku meiän juttu, tarkottaa siis etäisyyttä) ..etten mä riko itteeni. V toivo et multa poistuis toi "hajurako" ja mä voisin taas olla sen kans niiku ennenki. V:ssä on jotain erilaista kuin muissa.. se kerto mulle kuinka se on nähny musta tän kaiken. Monta kertaa se on kysyny mikä mulla on. Se ei oo vaan uskoltanu ottaa asiaa puheeks mun välteltyä sitä. Musta näkee tosi harva ihminen jos mua vaivaa joku. Jonkun seuras pahaa oloo ei vaan voi näyttää. Oon sanonu V:lle et mä haluan nähä vaivaa sen eteen, mä haluun ansaita sen. Mä en tuu pettään sitä ja haluun tukee sitä parhaani mukaan ja mä tiiän et se tukee mua.
Mutta tää mörkö vaanii mua, se haluu viedä multa kaiken hyvän ympäriltä. Niiku kaikki edellisetkin jutut ja pienetkin suhteet on kaatunu. Koska mä oon ollut heikompi. Ja mä pelkään et niin käy nytkin. Oon liian heikoilla tämän kanssa. Häviän tälle 10-0. Säälittävämpää tässä on se etten enään pysty itse kannattelemaan itseäni. Mä tarvitsen apua ja mä saankin sitä. Mun täytyy alkaa uskomaan edes johonkin. Mihin vaan. Mä tarvitsen jotain uutta tähän sekaan. Mä en halua tuijottaa tätä pahaa vastaan joka ikinen päivä. Joka ikinen tunti, joka ikinen sekuntti.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

500 kaloria

Ikkunasta heijastuu mun kuva. Se sama ahdistuksen vyöry punkee mun läpi. Mua kuvottaa seistä siinä alasti. Katse kiinnittyy mun höllyviin reisiin. Mun tekis mieli repiä iho auki. Mä en saa ajatuksii käännettyy mihinkään. Joka paikassa on liikaa ainakin kymmenen kiloa, kyllä. Kymmenen helvetin kiloa. Mä laitan suihkun valumaan ja toivoisin ajatusteni valuvan veden mukana viemäriin. Ne on niin likasia ettei ne irtoo musta. Mulla on taas tajuttoman huono olo. Tunnen taas lihoneeni. Mua kammottaa ajatella sitä numeroa vaa'assa. Entä jos se on nyt enemmän kuin helmikuussa? Entä jos mä en vaan laihdu vaikka mitä tekisin. Entä jos mä vaan lihon ja lihon?! 
Tää viikko sisältää joka päivä max 500 kaloria. Mä en tiedä miten tuun selviin siitä. Ainakun mulla on suunnitelma, ne kusee. Mut nyt en voi luistaa. Viisi päivää.. viisisataa kaloria. Tarkottaa sitä et mä voin vasta syödä iltapäivän puolella. Mä toivon ihan itteni takia et mä onnistun, ettei mun tarvii löytää itteeni sairaalasta tikattavana. Jos satun syömään vaikka 700 kaloria, tulee mun ehdottomasti kuluttaa siitä se 200 kaloria. Mulla ei oo nyt varaa feilata, mun täytyy onnistua !

tiistai 17. toukokuuta 2011

Pain makes people change





I am Just too lost