torstai 17. maaliskuuta 2011

Silence is a girls loudest cry

Mä en jaksa enään miettiä ollakko vai eikö. Mä oon jo kuollu sisältäni. Tyhjyyttä ja vihaa täynnä. Olen vihainen monelle ihmiselle. Olen pettynyt. Itseeni ja tähän maailmaan. Tiedän ettei tämä viha kuole koskaan. Olen lopen kyllästynyt olemaan minä. En jaksa enään ajatella syönkö vai en tai hengitänkö vai en. Mä vain annan kaiken olla ja menen tämän virran mukana. Ehkä se ei johda minua mihinkään, mutta en jaksa enään itse ohjata itseäni. En halua enään huolehtia itsestäni. Elän riskialttiisti, ohitan suojatiet katsomatta sivuilleni. Toivon vain, että tuskani lopetetaan. Napsin lääkkeitä jos paha olo yllättää. Mulla on niin turvonnut ja läski olo. Mua ahdistaa kaikki peilit ympärilläni. En halua nähdä tätä vitun rasvaista kehoani. 
Ps. 12 hemmetin päivää niin mä oon 18 ja vapaa tekemään mitä ikinä haluan. Onko siinä iässä kuolemakin sallittua?

pienityttö seisoo keskel helvetin liekkei/
uuvuksissa koittaa saada ittensä pois sielt/
koittanu pitkää hymyillä, vaik vaa sattuu/
koittanu seistä vahvan, vaik kaikki kaatuu/
ajauduin kaiken pahuuden keskukseen/
tää kaikki sit johtikin mut masennukseen/
oon voimaton, oon heikko, en jaksa enää/
mikään ei kiinnosta, mikää ei saa hymyilemää/
tää sattuu, eikä valoa näy missää/
oon kahlittu, köydet käsissäni kiristää/
en pysty livistää, oon vankina mun mieles/

2 kommenttia:

  1. Eii, kuolema ei ole sallittua siinä iässä, ei sinulle :( Elämä on hankalaa ja vaikeaa, mutta silti elämisen arvoista. Vaikka joskus tuntuu että kaikki on vaan huonosti ja elämänilo tuntuu olevan ikuisesti kadotettu, niin SILTI on jotakin minkä takia kannattaa elää. Eri ihmisillä se on eri juttuja, mutta oon varma että sunkin elämästä löytyy niitä :)
    Tsemppiä tosi paljon ja muista, että pimein hetki on juuri ennen auringonnousua♥

    VastaaPoista

kirjoita kommenttisi ja pelasta päiväni

ps. Vastaan tästä eteenpäin blogiini :)