keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

NOW YOU CAN ASK !

Suurin osa oli äänestänyt uuden kysymyspostauksen puolesta. Joten toteutan sen nyt teidän 201 lukijan kunniaksi, hurjat kiitokset. Merkkaatte mulle enemmän ku luulettekaan ja teistä on ollu suuri apu !

Joten nyt niitä kysymyksiä tulemaan ihan kaikilta :-) ja mitä vaan saa kysyä ja yritän vastata.

you can also ask in English !

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Synttärit juhlittu ja uusi startti

Nyt on juhlat "juhlittu". Tämä tietenkin tarkoittaa jälleen kerran sitä; on tullut syötyä tänään vaikka mitä paskaa. Oksennettua kaksi kertaa ja syötyä lisää.. (bulimiaa jälleen,jes.) Suklaa on ollut hyvää ja irtokarkit. Liian kiehtovan hyvää. Siiderit ja pari drinkkiä baarissa on tehnyt hyvää (läskeilleni..) Mutta nyt täytyy taas aloittaa puhtaalta pöydältä. Mun täytyis olla vahvempi, pystyä laihtumaan enemmän, vanhempana. Nyt jos koskaan 18-vuotiaana on sen aika. Kärsiä ja kärsiä vielä vähän lisää. (Juomista ei nyt tässä vaiheessa pysty vähentämään, mutta syömistä pystyy) Sitä on tiedossa huomenna ja perjantaina.. touh.

Uusi käytäntö:
  • Joka päivä 500-600 kaloria ruokaa (ja sen lisäksi hillitysti omenaa ja mandarineja)
  • Ei 21.30 jälkeen syömistä
  • 100 vatsaa tulee tehdä joka päivä
  • Karkit ja muut sokeriset herkut tulee taas kieltoon.
  • Perjantai on 1000 kalorin ruokapäivä, halutessani.
Mun täytyy tosissaan lopettaa taas pelkäämästä nälkää ja kipua. Tästä laihdutuksesta ei tuu muuten hevonpaskaa, ja mä en ole mitään ilman tätä. Mä en ole mitään ilman mun turvallisia Ana- sääntöjä. Mä olen liian tyhjä ilman ahdistusta.
Nyt kaikki alkaa taas jälleen alusta. Rankkaa, mutta sen arvosta! Mun vaan vittu vie täytyy viedä tää loppuun ja saada jostain tähän uutta puhtia ja motivaatiota!!! Kato peiliin pullasorsa.

birthday

Tervetuloa velvollisuus ja vastuu, ahdistavaa.
Mutta vapauttavampaa olla 18v. 

Ehkä mä selviin tän Peter Pan- syndrooman kans.. haluan olla lapsi ♥

maanantai 28. maaliskuuta 2011

just fucking weak

 
Kuvotan itseäni, oksetan itseäni. Vitun 1100 kaloria, vitun suklaa... 
Minusta ei koskaan tule enään laihaa, ei kaunista. Ei mitään. 
Miksen minä enään osaa. Missä on ne 300 kalorin päivät?
Miksen minä osaa hyväksyä ahdistusta ja olla oksentamatta?!
Miksen, miksi olen heikko, säälittävä ja kaikkea siltä väliltä.
Mä en tahdo elää tämmöisenä, en tosiaan.

Huomenna minä olen täysi-ikäinen, en voi uskoa sitä.
Tämmöinen pentu, joka ei tajua maailman menosta 
mitään,on "aikuinen", vihaan tuota sanaa.
Minulle ei tipu mitään kakkua, ei edes palaa.




sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

mä en jaksa enään tuntea mitään

Mä haluaisin kertoa miltä musta tuntuu mä haluaisin keskellä ihmisjoukkoa räjähtää.. purkautua, huutaa. Itkeä loputonta itkua, haluan jonkun huomaavan miltä musta tuntuu, huomaavan ettei mikään tunnu enään miltään. Haluaisin jonkun pelastavan mut, estävän mua kuolemasta, saavan mut haluamaan taas elää. Sanoisi minulle "Mä tiedän miltä susta tuntuu, mä en tuu jättään sua."

Musta tuntuu niin pahalta, kaikki apu on ollut tässä, tarjolla. Mutta se ei auta.. mikä saa mut lopettamaan ajattelemasta? Mua pelottaa, mä pelkään. Mua pelottaa, että mä en enään joku päivä jaksa nähdä aamua. Olen niin loppu. Suorittamiseni on tullut tien päätyyn, mä en jaksais enään suorittaa vaan elämää. En halua elää sitä suorittamalla. Mulla oli eiliseen asti tunne ettei kukaan välittäis musta vaikka kuolisin. Mä oon kauhean pahoillani, kun yöllä pimeässä mä puhuin J:n kanssa. Mä vain purin kaiken ulos, sanoin asioita joita ei saisi sanoa muiden kuullen. Sanoin etten haluais sen itkevän mun takia. "Mä tuun itkemään joka ikinen yö jos sä lähet" mä menin ihan sanattomaks. Tein mä mitä vain, satutan silti ihmisiä. En haluais et ne näkis mun kärsivän täällä, ainut syy miks oon enään  täällä on pari ihmist. Tuntuu niin raskaalta vain roikkua elämässä kiinni. Siksi tuntuis paremmalta katkaista kaikkien tuska kerta heitolla ja vannottaa heille ennen sitä etteivät he saa surra, koska minulla on näin parempi olo.
Vittu miksen mä osaa elää!?
Miksi,miksi,miksi?

We all carry these things inside that no one else can see.
They hold us down like anchors, they drown us out like at sea.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

you know how to get me broken

"Kukaa jaksa sua kuunnel, vittu oo sä hiljaa" nämä kauniit sanani ovat "isäni" suusta. Olen niin vitun vihainen sille. Mua vituttaa.. mä oon hokenu itelleni jo monen kuukauden ajan, etten sais välittää.. sulje korvat sulje korvat et kuule mitään. Silti kaikki rumat lauseet kantautuvat korviini asti.. sydämeen asti. Juoksen huoneeseeni, pikkusiskoni tekee saman. Paiskaamme yhtä aikaa ovet kiinni ja "isä" jää huutamaan keittiöön. Hänen pyyhkeensä oli taas väärässä paikalla tai siskoni oli vahingossa lainannut sitä. Olemme taas paskoja pentuja, kurittomia ja vitun tyhmiä. Pahinta on se, että joka ikinen kerta mä annan kaiken anteeks.. ja "isä" jatkaa elämää nii ku mitään ei ois tapahtunu. Ja viha senku jatkaa kasvamista sisälläni.

Älä itke, älä itke, älä nyt vittu vie itke. Enää en pystynyt kontrolloimaan kyyneliäni vaan ne alkoivat väkisinkin tippua tyynylleni. Pyyhin silmiäni sitä mukaan mitä kyyneliä tuli. Haukoin happea ja henkeni ei meinannut kulkea. Katsoin mahaani ja reisiäni. Mikä oksetus. Jatkoin itkemistä.. mietin juuri syömääni leipää ja sitä kuinka oksettava olen. Aina tapahtuu jotain kamalaa kun olen syönyt.. ja sen jälkeen olo on semmoinen että voisin tappaa itseni.. "isäni" tekee kohta lähdöstäni paljon helpompaa. Ja tämä paska lapsi tekee hänelle vain palveluksen.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Sieluni on kylmä

 Missä minä olen? En ole täällä. Katseeni on jähmettynyt terapeuttini luona takkini kulmaan en pysty nostamaan päätäni ylös, en saa sanoja sanottua. En halua sanoa niitä ääneen. En halua katsoa ihmisiä silmiin, pelkään että he näkevät aikeeni, pelkään että he tajuavat salaisuuteni. Maailmani on erilainen kuin muiden, näen tämän paikan eritavalla. Täällä ei paista aurinko. Kaikki elävä on kuollut. Minä seison yksin pimeässä ja odotan synkkyyden vievän minut. Haluaisin taas avata suuni, mutta tiedän ettei kukaan voi muuttaa mitään. Ei auta vaikka sanoisin mitä.. tässä on tämä apu mitä saan. Olen tyytynyt odottamaan kuolemaa. En haluaisi odottaa liian kauaa, koska minua sattuu olla täällä.

Tanssitunnilla saan kunnon alennuskompleksi kohtauksen, viereisellä tangolla keikkui ehkä kaunein näkemäni ihminen.. hänen reitensä olivat täydelliset. En ole ikinä nähnyt niin täydellisiä jalkoja. Reisien oli melkein mahotonta osua yhteen. Minä en saanut katsettani irti ja oma suoritukseni kärsi. Ajattelin vain omaa iso ruhoani ja haukuin itseni hiljaa peiliin katsoessani. Voi luoja kun mä toivoin olevani hän. 
Mun sydäntä koskee, fyysisesti ja henkisesti mua sattuu. Kipua kipua ja vielä lisää kipua.
"Kyllä sä kestät", ennen mä kestin nyt olen hajalla, palasina. Olen yhtäkuin kuollut.
600 vitun kaloria, läski.

tiistai 22. maaliskuuta 2011

I have a fake smile

Minä valehtelen. Yhä useammin päästän valheita suustani. Kaartelen totuttaa ja hymyilen kaikille nätisti, vaikka mieleni tekisi haljeta ja paiskautua lattiaa vasten. Vaikka mieleni hamuaa kuolla, minä jatkan hymyilemistä. En olisi ikinä voinut kuvitella kuinka rankkaa epäaidon hymyn tekeminen on. Väännän huuleni väkisin huolettomaan ilmeeseen. Kukaan ei huomaa kipuani, kukaan ei näe lävitseni. Minä en jaksa selittää. En halua sääliä. En ansaitse sitä. Tämä on ainut paikka johon kerron totuudenmukaisesti kuinka voin.
En jaksa enään satuttaa ystäviäni. Parempi, etten ole heihin enään yhteyksissä. Säästän heitä mahdollisimman vähän kivulta. Se on vähintä mitä voin tehdä, kaikota ja hiljentyä.Lakata häiritsemästä. Kaivautua maan alle ja kadota. Tiedän, että olen riesa, ettei ihmiset jaksa minua. Enkä minä jaksaisi enään hymyillä. En yksinkertaisesti jaksa, vaikka joka ikinen aamu päätän "Tänään minun ei tarvitse esittää onnellista" Silti minä teen sen, heitän läppää.. nauran ihmisten jutuille, keskustelen ja olen ihan joku toinen ihminen. Sisällä viha nauraa vasten kasvojani "säälittävä!!!!!" ja haluan upota syvemmälle, poistua.

Minun siipeni eivät jaksa kantaa,, ei enään.

maanantai 21. maaliskuuta 2011

I feel like I am giving up for everything

 Millaista normaalin elämän kuuluisi olla? Kuka voisi opettaa minut elämään?
Olen sekaisin, niin kuin hajonnut palapeli joka on liian vaikea kasata. Suurin osa paloista on hukassa ja jotkin palat uupuvat kokonaan. Moni ihmettelee miksei tuo tyttö kasva, miksi tuo tyttö pelkää elää.
Minä en ole valmis kohtaamaan tätä maailmaa, haluaisin sulkea silmäni ja lopettaa hengittämästä. Tämä paikka ei ole minulle, tämä maailma ei ole minun paikkani. Sulkeudun sisälleni, en kuule sanojasi. Ravistelet minua, mutten halua ymmärtää. Kuuntelen vain omaa ääntäni "Olet liian lihava, kuinka sinusta on tullut noin läski tyttö. Katso nyt jumalauta itseäsi,hyi!!!"
Olen eksynyt, hukkunut. Olen löytänyt taas itseni pro ana sivuille.. olen epätoivon partaalla.  Pahinta on etten minä halua nousta. Miksi nousta, jos haluaa kuolla?? Olen jo kauan aikaa aikonut kirjoittaa kirjeen, läheisilleni. En voisi ikinä lähteä selittämättä.. taikka mitään sanomatta. Minä olen vähintään sen velkaa. En voi tietää kauan täällä jaksaa elää, en voi tietää milloin minun tieni tulee päättymään. Nyt lähiaikoina on vain tuntunut siltä etten jaksa enään välittää, hymyilen niin kaikki luulevat minun voivan hyvin. Ensi kerralla kun minulta kysytään "mitä kuuluu?" vastaukseni on: Todella hyvää. 
Koska jotkut asiat eivät muutu ikinä elämässämme, vaikka kuinka toivoisimme. Pahaa vastaan on vain niin raskasta taistella. Minä uskon teihin jokaiseen kirjoittajaan täällä: Te selviätte aivan varmasti. Mutta minä olen lakannut uskomasta itseeni. Lakannut uskomasta poskella vieriviin kyyneleihin. Lakannut uskomasta parempaan. Minä olen luovuttanut ja jatkan vajoamista. Te ette saa tehdä niin. 
Itsensä on vain niin liian helppo kadottaa..
 

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

--

Mikä mua vaivaa? Haluan pois täältä. Mun ajatukset on sekasi.
Pää räjähtää. Antakaa mulle armoa.
Käyn ihan ylikierroksilla. Mua vaivaa joku ihme aggressiokohtaukset, menin sit tönäsee äske siskoani meidän tapellessa. Tai kun mä huusin hänelle siit ettei lainaile mun hygienisiä kamoja ja silti se tekee sitä salaa.. eikä suostu enään palauttaa mun omaisuutta. Mä en jaksa edes selittää tänne koko juttua, mut tuntuu aika pahalta et meiän välit on vaa nii paskat. Meillä ei oo enään mitään sisarussuhdetta, mun siskon murrosikä on vaa nyt niin pahas vaihees ettei mitään rajaa.
Mun syömiset on tänää menny taas huonommi. Mut pistän sen menkkojen piikkiin ku koko aja tuntuu et on nälkä ja tekis mieli jotain, hitto. Mut koht tää tunne on ohi ja voin vähä kiristää linjaa. Huomenna alkaa arki joka helpottaa varmasti suunnattomasti. Pitää taas laittaa leipälakko, ainaki kouluajalle ku koulussa söisin vaa mieluiten leipää.. 
Huomaatte varmaa ettei täst saa mitään irti? Anteeks et tää on nyt iha sekavaa.. mä oon vaa nyt niin helvetin hukassa itteni kanssa etten tiiä mitä tekisin. Musta tuntuu ettei mulla ole ketään enään, helpotti kyl puhua T:n kanssa puhelimessa. Olin niin räjähtämässä itteeni ja tähän stressiin. Mua stressaa niin älyttömästi kaikki.. koko elämä. Haluaisin otteen jostain, otteen tästä elämästä. Mut mä en vaa jotenki jaksa.
Viime ilta meni juodessa ja aamuyö oksentaessa,, mahan happoja ja sipsin palasia. 
Hieeeenoo et mä hoidan nää mun hommat nii vitun hyvin.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Naurakaa

 Hoohhoo, jos nyt muista tuntuu et tänään on mennyt paskasti syömisten suhteen niin teitä helpottaa lukee se et mun kalorit tais ampuu yli 1000 ja mukavasti ampuikin.. kiitos keksien, murojen, jugurtin ja leipien jota tänään söin.. niin ja vähän ranskalaisia. Mua vituttaa aika rankalla kädellä, mut eniten mua naurattaa kuinka säälittävä fädääässs must on tullu. Selluliitti on oikein pesiytyny mun reisien pinnalle, hyi saatana. Kuvotan itteeni taas niin hyvin.  Toivotaan et tän päivän pieni ahmimis-oksennus sessio sai mut heräämään tästä "normaalista" paskasyömisestä. Mähän en tosiaan haluis lihoo viel lisää. Säälittävä kun oon. Nojoo ihan oikein ois, liho vain läskipaskiainen!!!!
mun tekis niin mieli... tuntea jotain.

torstai 17. maaliskuuta 2011

Silence is a girls loudest cry

Mä en jaksa enään miettiä ollakko vai eikö. Mä oon jo kuollu sisältäni. Tyhjyyttä ja vihaa täynnä. Olen vihainen monelle ihmiselle. Olen pettynyt. Itseeni ja tähän maailmaan. Tiedän ettei tämä viha kuole koskaan. Olen lopen kyllästynyt olemaan minä. En jaksa enään ajatella syönkö vai en tai hengitänkö vai en. Mä vain annan kaiken olla ja menen tämän virran mukana. Ehkä se ei johda minua mihinkään, mutta en jaksa enään itse ohjata itseäni. En halua enään huolehtia itsestäni. Elän riskialttiisti, ohitan suojatiet katsomatta sivuilleni. Toivon vain, että tuskani lopetetaan. Napsin lääkkeitä jos paha olo yllättää. Mulla on niin turvonnut ja läski olo. Mua ahdistaa kaikki peilit ympärilläni. En halua nähdä tätä vitun rasvaista kehoani. 
Ps. 12 hemmetin päivää niin mä oon 18 ja vapaa tekemään mitä ikinä haluan. Onko siinä iässä kuolemakin sallittua?

pienityttö seisoo keskel helvetin liekkei/
uuvuksissa koittaa saada ittensä pois sielt/
koittanu pitkää hymyillä, vaik vaa sattuu/
koittanu seistä vahvan, vaik kaikki kaatuu/
ajauduin kaiken pahuuden keskukseen/
tää kaikki sit johtikin mut masennukseen/
oon voimaton, oon heikko, en jaksa enää/
mikään ei kiinnosta, mikää ei saa hymyilemää/
tää sattuu, eikä valoa näy missää/
oon kahlittu, köydet käsissäni kiristää/
en pysty livistää, oon vankina mun mieles/

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Pikaista asiaa

 Mul on ihan kauhee olo. En tiikä johtuks se noist mun vetelemist xylitol pastilleista jota tuliki sit "mätettyä" sen verra et mun maha kouristelee ja oon pyöree ku ilmapallo ja oikeestaan kaikin puoilin helvetin kipee olo.

Tänää on tullu herättyä jo ekan kerran neljän aikaa aamuyöl kauheesee jalkosen särkyyn (mustelmista yms).. siinä sit vähä aikaa kiemurtelin tuskassa ja kävin vetämässä kaks buranaa ja myöhemmi helpotti. Tää päivä on ollu jokseenki ihan jees. Mä oon kauhee väsyny niin listaan vaan tähän joitain asioita tiivistttynä:

- Äitini on aloittanut taas dieetin ja selittää miten syö nykyään ja aikkoo laihduttaa hurjasti ( mä en kestä kuunnella tämmöstä, se ei tajuu lopettaa !!)
- Ostin GT:st ihanat farkut ja MUL MENI KOKO 24/30, tosin vaihoin ne 25/32 ku totesin et noi lahkeet 30 on iha liia lyhyet sittenkin.
- Musta tuntuu et ei oo mitään tapahtunut kuukaudessa (siit on kuukaus ku viimeks kävin vaa'al) ja voi järkytys must tuntuu et oon lihonu!!!
- Sain lähetteen sisätautiklinikalle tutkimuksiiin (en tiiä trakemmin) ja sit johonki sydäntarkkailuun jos asennetaan joku laita ainaki vuorokaudeks mun rintaan kiinni!?
- Musta alkaa tuntuu etten tarvii mitään syömishäiriäklinikkaa.. en mä sairas ole, oon vaan helvetin tyhmä.
Huomenna koitan pystyä parempaan tän postauksen suhteen, ja ehk huomen onnais toi 800kcl päivä.. pakko se ois :(

Halit teille, ja koht on taas pian viikonloppu! Siihen asti kestetään <3

tiistai 15. maaliskuuta 2011

One day, you will realize how much I was there for you when I'm gone

Puolenpäivän aikaan mulla iski eka vitustus, josta seurasi pettymys joka muuttui loukkaantuneeksi tunteeksi. Ei siitä sen enempää. Ehkä niide tunteiden kans oppii elämään. Musta vaan tuntuu et mikään asia ei pysy niiku ne on suunniteltu. Ja mä jos joku vihaan kun asiat muuttuu, ne on mulle vaan hankalia.
 Like we used to..
 Ehkä se vain on niin, että tämä pimeys vaan vie minulta kaiken. Kaikki minulle rakas valuu sormieni välistä niin kuin tiimalasissa oleva hiekka.


maanantai 14. maaliskuuta 2011

I am full of disappointments

 Hengitykseni kuullostaa raskaalta, kuin en saisi henkeä ollenkaan. Pidän kurkustani kaksin käsin kiinni ja haukon henkeä. Olen vangittuna. Tämä kiero pieni maailma pääni sisällä on vahvempi kuin minä. Kultaisella keskitiellä on niin vaikea kulkea, minä olen mielummin joka vähemmän tai enemmän ojan puolella. Syömättömänä tai ahmineena. Minä olen aina tiennyt etten osaa elää, vaikka olen kuinka yrittänyt harjoitella sitä, en ole koskaan oppinut. Opettaakohan joku minut vielä joskus elämään? Vai joudunko minä taistelemaan hengestäni vielä monta päivää, monta kuukautta, monta vuotta. Minustako kun pikku hiljaa tuntuu siltä kuin siipeni väsyisivät tähän.
Tämä päivä on ollut huonompi kuin eilen. Koska epäonnistuin. Vihaan epäonnistumista. 800-900 vitun kaloria. Olen luuseri. Edes oksentamani iltapala ei pelasta tilannetta. Olen säälittävä. Miksen tyydy mihinkään? miksi valitan pienistä asioista. Olin tänään itkeä, kun kävimme opintokäynnillä vaikeasti kehitysvammaisten lasten ryhmässä. Voi niitä pieniä. Tunsin sisälläni niin paljon kipua ja aloin vihaamaan itseäni, kuinka minä valitan pienistä säryistä ja pelleilen elämäni kanssa, kun joltain on riistetty mahdollisuus täyteen elämään. 

Vaikka meillä on mahdollisuus valita oikein, mahdollisuus toteuttaa unelmia emme tee niin.
On ihmisiä jotka eivät voi elää niin kuin haluaisivat. Ja he tuntevat meitä kohtaan varmasti suurta sääliä meidän käyttäessä elämämme näin..

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Kaikin puolin hyvä päivä

Tämä oli päivä oli yksinkertaisesti hyvä päivä. Tuo tankotanssi tunti antoi minuun aivan uutta, erilaista puhtia. Ja onnistuneet syömiset kruunasivat tämän päivän. Istun mukavassa uudessa yöpuvussani sortseissa ja topissa. Ei edes ällöttävät reisimakkarani saa minua itkemään. Nostan pääni pystyyn ja keskityn muuhun. "Tuu ottamaan kakkua, tästä tuli hemmetin hyvää" - Mä oon nyt kerrankin vahva, pitkästä aikaa. "Ei kiitos ei mun tee mieli" ja saan valittavat sanat niskaani. 50 x-hyppyä ja 100 vatsaa tehty. Hiuksetkin tuli värjättyä.
Huomenna tiedossa on 600kcl päivä. Koulussa ainakin kunnon salaatti annos. Ja omat pienet eväät mukaan. Jonka jälkeen meen kampaamoon värjään ripset ja kulmat ja siitä sitten treeneihin. Kyllä mä huomisen kestän? Kestänhän mä? Mä haluan onnistua.

Uusi laji :-)

 
..Tankotanssi ! Olin tänään ekalla tunnilla. Oli ehdottomasti sen rahan arvoista. Maksoi siis 13 euroa(opiskelijalta). Tuon 75minuutissa ehti oppia vaikka mitä ja jotenki sen jälkee oli itsevarmempi olokin. Vaik aluks seisoin häpeissäni siellä mikrosortseissa ja kireässä paidassa. Luulin et se tunti ois ollu paljon helpompi, ja kaikki liikkeet näytti niin ketteriltä ja kevyiltä. Mut asia ei ihan menny niin. Tuo laji vaatii kauheesti treenausta ja keskivartalon ja lihasten hallintaa. Kyllä mä sit onnistuin siel reisien voimal pää alas roikkumaan :-D Aijon mennä seuraavillekkin tunneilla ja pyrin käymään ainakin kerran viikossa. Vaik onhan tuo aika kallista, mut rakastuin jo nyt tuohon lajiin et pakkohan se on uusiks mennä :-) Suosittelen!
Ps. Illemmalla postaus :-)
pps. Huomasin et teitä lukijoita on hurjat 184 !

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Nyt täytyy tapahtua muutosta

 ( She is perfect <3)
Mä en tiedä mitään turhauttavaa kuin sen et syö koko päivän just niiku pitää. 500-600kcl ja pum, illalla mulla napsahtaa päässä. Tätä on nyt taphtu´nu useemmankin kerran ja se jos joku on syy tähän et mä jatkan leviämistä. Jotenki tää ei enään mahu mun ymmärrykseen! Mitä järkeä pilata kaikkea ja syödä Dumleja ja Marianneja kiitettävästi?! Oikeesti,,, mitä?! Tuon jälkeen oksentaa.. eikä koko suklaata edes melkein tullut ulos.

Mul alkaa usko loppuu tähän mun touhuu. Ihan oikeasti. Nyt tätä kevättä varte mun täytyy vähä skarpata ja tehä jotain muutoksia tähä koko paskaan. Joten tässä niitä tulee (teen nämä niin yksinkertaiseksi, että ei voi olla vaikea noudattaa)
- Syön max 4-5 tunnin välein. (Estääkseni repsahdukset)
- Syön vuorotellen päivisin 800kcl ja 600kcl
- En kuitenkaan yli 1000kcl
- 100 vatsaa päivässä
- 50 x-hyppyä päivässä
- En enään luista harjoituksista
- Menen vähintään joka toinen päivä lenkille (30min)
- Yritän alkaa syömään aamupalan (Puuroa?)+ kahvi

Eli huomenna ois tiedossa 800kcl päivä. 100 vatsaa, 50 x-hyppyä ja meen tankotanssi tunnille!
Ruokailut aattelin järjestää mm näin:
Aamulla puuroa 140kcl, klo 14 mandarini/päärynä, klo 18 esim joku sosekeitto? Klo 21 hedelmä ja jugurtti.  Kesään on enään huolestuttavat 12viikkoa!?

Mulla on tosiaan kiire.. ja paaaljon töitä jotta saan pudotettua n. 10kg. Eikä mua enään naurata yhtään.

Pro Ana?

VAROITUS!!!! SISÄLTÄÄ SAIRASTA TEKSTIÄ, EIKÄ SITÄ SOVI LUKEA KUKAAN SH:STA PARANEVA TAIKKA SAIRASTAVA! JOKAINEN OMALLA VASTUULLAAN.  
tajuttoman vanhoja pro ana vinkkejä, jotka ovat perseestä kotoisin. En suosittele.

















 Mä oon tänää miettiny tätä koko laihdutusta. Mä muistan kuinka pari vuotta sitten ihannoin laihoja ihmisiä. Etin kaikkea infoa netistä mitä vain löytyi. Eksyin sit kai jossai vaihees Pro Ana- sivuille ja tässä sitä nyt ollaan. Olin ekat puol vuotta ihan haltioissa siitä kaikesta motivaatiosta ja laihdituksesta, nielin kaikki huonot tavat ja ohjeet. Kunnes "repsahdin" ja söin herkkuja. Pelästyin reaktiotani ja säntäsin oksentamaan paniikin vallassa. Silloin tiesin etten mä enään hallinnu itse tätä kaikkea. Silloin joku muu alkoi ohjata minua. Tämä ei enään ollut se minun juttuni. Muistan nää Pro Ana ohjeet.. noudatan vieläkin pakonomaisesti vahingossa näitä.

1. Juo paljon vettä niin unohdat nälän tunteen
2. Pureskele ruoka suussasi ja sylje pois näin huijaat kehoasi
3. Tee ruuasta oksettavan näköistä esim. lisää jäätelön päälle majoneesia
4. Jos syöt pureskele ruoka kunnolla
4. Syö jääpaloja
5. Käytä pientä ja tummaa lautasta syödessäsi jolloin ruokaa näyttää olevan paljon
6. Juo vettä jokaisen suupalan jälkeen näin tulet nopeammin täyteen
7. Juo jääkylmää vettä koska kehosi kuluttaa silloin enemmän kun sen täytyy muuttaa vesi normaali lämpöiseksi
8. Syö vähintään 20 minuuttia näin et syö ainakaan liikaa
9. Jos mielesi tekee syödä, lähde kaverin luo silloin et kehtaa syödä
10. Laita kännykkääsi thinspiration kuvia
11. Tee jotain mikä vie ajatuksesi ruuasta pois esim. tee itsellesi jalkahoito
12. Katso itseäsi peilistä syödessäsi
13. Tee thinspiration leikekirja ja aina kun mielesi tekee syödä katso kuvia
14. Seisominen kuluttaa enemmän kuin istuminen joten lue esim. läksyt seisaaltaan
15. Juo päivässä yli 4 litraa vettä
16. Pidä päiväkirjaa
17. Hyvä ryhti kuluttaa 10% enemmän kaloreita kuin se että istut lytyssä
18. Juo teetä tai fun light mehua (ne ovat vähäkalorisia)
19. Juo light kokista
20. Älä syö telkkarin tai tietokoneen ääressä koska silloin syöt huomaamattasi enemmän
21. “Syö” yksin omassa huoneessasi
22. Laita käteesi kuminauha tai muu vastaava ja aina kun mielesi tekee syödä räpsäytät sitä. Opit että et saa ajatella ruokaa
23. Älä syö kello 18.00 jälkeen enää mitään
24. Kirjoita itsellesi lappuja joissa lukee esim. hungry hurts but starve works
25. Jos joudut syömään niin piilota ruokaa esim. nenäliinaan
26. …tai oksenna ruoka pois
27. Jännitä lihaksiasi niin kulutat enemmän
28. Liiku vähintään tunti päivässä
29. Sokeriset tuotteet hidastavat rasvan palamista
30. Käy aamulla ennen syöntiä lenkillä näin ollen rasva palaa
31. Liiku työ-ja koulumatkat kävellen
32. Nuku väh. 9 tuntia yössä sillä silloin et repsahda ainakaan syömään eikä levänneenä mielesi tee syödä liikaa
33.  Laulaminen kuluttaa kaloreita ja siinä samalla voi vaikka tanssia
34. Käytä kireitä vaatteita näin tunnet itsesi “isoksi” ja mielesi ei tee syödä
35. Hanki itsellesi liikuntaharrastus
36. Suunnittele seuraavan päivän syömiset etukäteen
37. Laita joka puolella asuntoasi tai huonettasi laihojen ihmisten kuvia
38. Älä osta liian isoja vaatteita vaan päinvastoin pienempiä, koska silloin luultavasti saat motivaatiota laihduttaa jotta mahtuisit vaatteisiin
39. Jos mielesi tekee “ahmia” syö esim. kasviksia ja juo paljon vettä, mutta älä “ahmi” herkkuja
40. Liiku ennen ruokailua puoli tuntia ja mielellään sen jälkeenkin
Punaisella kirjoitettuja noudatan nytkin (vähemmän tai enemmän pakonomaisesti..)   vaikka osa noista kuullostaakin niin hullulta. En haluaisi olla tämmöinen syömisvammailia. Mielummin olisin vieläkins e sama "pro ana" joka vain huvikseen leikki tämmöisellä. Kuin tässä nyt sairastuneena "pää sekaisin"..
ps. Illemmalla postaus :-)

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Mä haluan lopettaa mun tuskan. En halua enään tuntea.

Silmäni ovat sumeat. Sumeina kyyneleistä, jotka eivät lopu. Istun keittiön lattialla yksin. Istun ja itken hartaasti. Pitelen kädessäni unilääkkeitä. "Nielase ne, et tunne enään kipua. Sinun ei tarvitse enään olla täydellinen" Nyt ekaa kertaa mä voisin oikeasti lopettaa tämän tuskan. Musta tuntuu et mä oon tullu tieni päähän. Multa puuttuu enään rohkeus. Ansaitsenko mä edes kuolla? Tunnen itseni niin likaiseksi, säälittäväksi.. arvottomaksi elukaksi.  Mä en uskolla soittaa mun ystäville. Musta tuntuu ettei niitä enään kiinnosta. Mä en halua häiritä. Viimeisänä mä en tosiaan haluais satuttaa ketää.

Mutta mä olen kyllästynyt tuntemaan kipua, en halua enään. Mä en jaksa taistella enään. 

torstai 10. maaliskuuta 2011

Epäonnistunut

Mulla on ihan tajuttoman ähky olo. Tänään mun oliki tarkotus syödä tavallista enemmän, mutta mä vihaan tätä tunnetta. Oon täynnä vettä, gracotteja, vähän muroja ja leipää. Lämmin ruoka ei oikee uponnu.
Mä yritin jossain vaiheessa oksentaa mut se jäi tosi lyhyeen. Mun oli aivan pakko keskeyttää, koska mua alko sattuu kurkkuun ja tuntu ettei mitään nouse ylös. En oo ennen semmost kipua tuntenu. Olikohan tää merkki jostain, et ptäis vähä hellittää?
Hukun pian läskeihinä ja tähän paskan tunteeseen. Enkä pysty sanoilla kuvailemaan kuinka ällöttävältä näytän juuri nyt. En pysty edes juomaan vettä, koska musta tuntuu et mun maha räjähtää tästä kaikesta.
Mulla ei oo tän enempää sanottavaa.

Olen saamaton, säälittävä läski.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

En taida selvitä tästä.

Voi helvetti. Mua ahdistaa. Oon läski. Näytän ihan raskaana olevalta, eikä toi oo mikään vitsi. Mun maha on ku ilmapallo. Pitikin sitte syödä illalla. Mun silmät meinas hullaantua nälästä, ku käytii ostamssa jääkaappii kaikkee houkuttavia kevyitä turvaruokia (josta saa kyllä varmasti kerätty kaloreita, jos niitä innostuu syömään). Musta tuntui et mä ahmin taas. Vaikka eihän niin todellisuudes tapahtunu. Siis kalorillisesti mä oon tänään syönyt ihan maximissa 800-1000kcl. Mut siihe sisältuu maisteltuna aika monta eri ruokaa mm. Jugurttia, gracotteja, jätkskiä (n. 350kcl klo.16) mä oksensin noi. Mä söin liikaa. Seuraavaks töissä napsin muroja kuivina vähän (vähäkalorisia) ollessani mallina hoitolapselleni. Kauppareissun jälkeen kotona en osannut päättää mitä söisin joten innostuin ottamaan vähän kaikkea... mm. Kurkkutikkuja dipattunu, pitkästä aikaa leipää(2 isoa), pieni kulho 92% täysjyvämuroja,  tuossa vaiheessa tiesin jo pelastavani itseni oksentamalla. Olen älyttömän tyhmä. Minun tekisi nyt mieli rangaista itseäni ja viillellä. En tiedä kuinka pitäisi toimia. Tekisi mieli oksentaa tämä raskausmahan näköinen vatsani ulos. Ja piirtää jalkoihini kauniita viivoja.

Huomenna tämä ei voi jatkua näin. Mä en voi olla ikuisesti tämmöinen norsu.  En halua jäädä tälläiseksi. Mikä sais mut yrittämään kovemmi?
Mä oon tajunnu ettei mua kukaa pysty parantamaan, mä itse vain voin. Mutten osaa. Multa puuttuu taito parantua. Ehkä mun on tarkoitus olla tälläinen epäonnistunut.
Ehkä mun pitäis vaan hyväksyä tämä elämä. 
Jos jaksan edes enään pitkään katsella itseäni täällä.
Välillä musta tuntuu etten edes ehdi ajatella
"järkevästi". 
haluaisin vain huuhtoa tämän masentuneisuuden ja
ruman naaman lääkkeillä ja poistua. 

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Millaista elämä olisi ilman syömishäiriötä?

 
Olen huomannut, että olen aivan unohtanut jakaa teidän kanssanne minun ajatuksiani elämästä ilman syömishäiriötä.  Haluan korjata tämän asian, koska haluan teidän tietävän että minä ajattelen oikeasti aika usein millaista elämäni olisi ilman tätä jatkuvaa ahdistusta ja taistelua itseni kanssa. Miltä tuntuisi olla vapaa kaikesta tästä?

 Aamulla herätessäsi harteiltasi on hävinnyt kaikki se painava taakka. Se ahdistava tunne rinnastasi on hävinnyt. Etkä pelkää aloittavan päivääsi. Et mieti mitä söisit sinä päivänä, tekisit niin kuin sinusta tuntuisi hyvältä. Ahdistavat ajatukset eivät piirrittäisi sinua jatkuvasti. Astuessasi ulos tunnet kuinka keuhkosi täyttyvät vapaudesta. Vankilan kalterit ovat poissa sielustasi ja saat vihdoinkin olla oma itsesi. Se joka sinä ennen olit. Ennen tätä pimeää sumua, joka on pitänyt sinusta niin lujasti kiinni. Ulkona lasten nauru, lintujen viserrys ja säteilevä aurinko läpäisee sinut. Olosi on voittamaton. Pitkästä aikaa sinä tunnet olevasi onnistunut, et hävinnyt sitä peliä, elämääsi. Sinä voitit tuon voittamattomalta tuntuneen, ahdistuksen.

Eikä sinua pidättele mikään enään
elämästä täysillä, sillä elämässä on niin
paljon asioita joita et ole nähnyt ja kokenut.
Niin paljon hyviä asioita. Ja nyt vihdoin
sinä voit olla onnellinen.
 
Tällä hetkellä minä olen liian syvällä tätä kaikkea. yritän poimia arjesta hyviä asioita, mutta tämä pimeä puoli vetää minua hetki hetkeltä syvemmälle.
Tunnen hukkuvani tähän. Ennen jalkani ylettyivät pohjaan asti ja pääni veden pinnalle, nyt minä etsin pohjaa ilman happea. Olen veden alla enkä löydä tietä ulos. Odotan ihmettä. Odotan tajuavani. Odotan tekeväni kerrankin jotain oikein. Yritän takoa päähäni järkeä; 350kaloria ei tee sinusta onnellista. Haen kevyt jätskiä eteeni, ajatukseni haukkuvat minut lyttyyn ja pimeä varjo valtaa sieluni. Tiedän että voin syödä sen, päivän 500 kaloria ei tapa minua.  Haluaisin yrittää, mutten jaksaisi, en enään.
 

maanantai 7. maaliskuuta 2011

F 50.0

Tänään oli hoitokokous ja uloskirjaaminen. En ole siis enään osastolla. Ei enään niitä pakko tarjotinruokailuja.
Puhuttiin vielä omahoitajan kanssa kahestaan ja tunnustin hänelle eiliset hölmöilyni. Oksentelun ja viiltelyn. 
Kerroin hänelle melkein totuudenmukaisesti, etten jaksa tätä paskaa enään. En jaksa olla enään näin iso. En jaksa tätä turvonnut ja lihonutta oloa, vaikka tekisin mitä, musta ei irtoa tämä rasva. Nyt sitten on lähete syömishäiriöpoliklinikalle.. voi tätä häpeää. Diagnoosina Anoreksia Nervosa (Bulimian oirein). En tajua, mä oon kaukana anorektikon ruumiista.  Mua hävettää. Mua vituttaa, että kaikki apu tulee nyt kun olen normaalissa kehossa, enkä enään se 44kiloinen. Toisaalta mieleni on sairaampi kuin koskaan. Ehkä tämä apu on tarpeen. Mä en ymmärrä miksen laihdu!? Miksei nämä kilot karise. Mikse tämä lihas voi vain sulaa pois. En halua olla lihaksikas. En halua näyttää urheilulliselta. En tiedä voinko elää tälläisenä, tämän kokoisena.. tai isompana. En.
 Syötynä päivällä n.350kcl ja illemmalla n.400kcl. 
= oksettavat n.800kcl. 
jotka vois pyörristää 1000kcl.
Puolentunnin lenkki (hölkäten/kävellen)

Haluaisin taas oksentaa
ja viillellä. Olen surkea.
Mutta tällä kertaa en voi,
en voi taas pettää äitiä.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

I did it again..

Mä tein sen taas. Revin kaiken muun irti sheiveristä paitsi terät.
Koska mä olin tyhjyyttä täynnä, vailla tuntoa. Edes kipua. 
Mä halusin tuntea jotain. En tunne onnea,
mun täytyy siis tuntea kipua. Eikä tämä kipu jätä minua ikinä.

I tried to hold off 
as long as I could 
before I put that knife 
to my skin again.


Mä en lopeta yrittämästä. En vielä.

Osittain tämä päivä oli hyvä. Siihen asti kun päätin että maistan yhden suklaakeksin, toisen, kolmannen.. lopulta seitsemän. Onneksi ne olivat pieniä. Mutta mukavasti tuli varmasti kaloreita. Tänään myös tuli syötyä joukkueen kanssa jätskit. Enhän mä sitä voinu skipata. Pitkästä aikaa mä repsahdin tollein pienesti. Pitkästä aikaa oon saanu edes kasaan nyt sen melkein 1000 kaloria.(Vielä yritän iltapalaa). Puolet kaloreista tuli siis mahtavasti noista mätöistä. Oonha mä onnistunu jo tänään kaks kertaa oksentamaan. Taasko tää lähtee tähän suuntaan. Helvetti.

Huomenna mä aloitan herkkulakon. Ensiks ajattelin pelkkää karkkilakkoa, mut nyt täytyy ottaa jyreemmät aseet käyttöön. Mä en kestä enään tätä oksentelua ja mun kurkku sanoo kohta poks. Samoin mun levenevä perse. Tosin mun ei ois hyvä olla koko ajan säästärilläkään. Painon on mahoton tippua jos en saa syötyä enempää kuin 600kcl joka päivä.


Huomenna menen vielä osastolle syömään (yrittämään) lounaan. Ja sitten viimeinen hoitokokous siellä. Suljettu on kumminkin mulle sinänsä huono vaihtoehto, koska useimmin siellä ihmiset sekoavat yhtäkkiä. Tosin olen kiintynyt yhteen mukavaan hoitajaan siellä, joka ymmärtää mua täysin! Häntä tulee ikävä..
Jatkosta en tiedä.. kai mä sit menen syömishäiriöpoliklinikalle, vaikka tälläistä mursua hävettääkin. Haluan vain tästä syömisongelmasta eroon. Tämä jatkaa vain kasvamista.


Herkkulakko siis ainakin maaliskuun loppuun :-) (kevyt jäätelö on pakko sallia, jos kauhee himo iskee).. Mun on pakko onnistua!

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Tämä vie minut

"Älä vaivaudu enään itkemään, et jaksa. Sinun ei tarvitse enään välittää. Anna olla. Unohda tämä ruma maailma. Sinun ei tarvitse elää. Kukaan ei kaipaisi sinua, olet vain taakka. Kaikki tietävät etteivät voi parantaa sinua. Miksi siis pitkittää kipuasi? Kipua, jota ihmiset eivät huomaa tuskaisen hymysi takaa. Silmistäsi paistaa kipeät muistot ja monet käydyt kamppailut. Sielusi huutaa apua. Et ole mitään. Etkä tule koskaan olemaankaan. Luovuta." - Ajatukseni, jotka tappavat minut pian.

Mä tajusin tänään, kuinka masentunut mä oikeasti olen. En ole koskaan tuntenut oloani näin tyhjäksi. En ole koskaan tuntenut olevani vain.. "poissa", sitä tunnetta on hyvin vaikea selittää, mutta ihan kuin en olisi täällä. Tämä tunne on hirveä ja se tappaa minut. Minun ajatukseni pelottavat minua. Kuinka mä päivä päivältä haluaisin satuttaa itseäni vieälä enemmän. Ihan kuin mikään ei riittäisi. Kuin mikään ei sattuisi jo tarpeeksi.