maanantai 31. tammikuuta 2011

I WANNA BE LIKE SHE (+ kuvat)

Voikun mä voisin näyttää jonain päivänä heiltä.







Mun täytyy vaan jaksaa yrittää.. ja yrittää. Vielä joskus mä näytän heiltä.

Eilen ja tänään mä oon ollu tosi loppu, hysteerinen ja väsynyt tähän kaikkeen. Fyysiseen ja henkiseen kipuun.
Oon huomannu, et mun keho kärsii jonkinlaisista puutostiloista. Ne osaa olla tosi ärsyttäviä.. mm.
- Elohiiri alaluomessa (ollut siinä jo putkeen päälle kuukauden..)
- Tärinä
- Jatkuva kylmyys
- Pakkoliikkeet (hätkähtely)
- Kalpeus (näytän elottomalta)
Tänään mä uskollauduin syömään ite tekemääni spaghettia ja  tomaatti kastiketta pitkästä aikaa. Se maistu hyvältä. Mun olo helpottu hetkeks. Mä uskolsin syödä lasten annoksen spaghettia. Kivaa vaihtelua leivän ja jugurtin lisäks.

Katsoin kuvia vertaakseni, mutten näe näisssä huimaa eroa.. ensimmäinen kuva on otettu 6. joulukuuta 2010 ja viimeinen kuva 12. tammikuuta 2011





sunnuntai 30. tammikuuta 2011

ANSWERS !!!


Mistä tää koko sun laihditus on alkanut?
Suurimmaks osaks tämä on mysteeri minullekkin. Kai mä sain vaan sillon niin paljon paskaa niskaan. Kotona meni huonosti. Kaveri suhteet hajosivat. Jätin silloisen poikaystävän. Tunsin ja tunnen vieläkin niin paljon vääryyttä itseäni kohtaan. Siihen on varmasti monta syytä. Huono itsetuntoni ja tunne, että kehossa on jtn "ylimääräistä" vaikka jokaiseltahan löytyy kehosta rasvaa. Minulta on myös vaadittu niin paljon liikaa pienenä ja harteilleni on kasattu paljon painoa, laihdutus on ainut asia jota pystyin sillon kontrolloimaan, tai siltä se alussa tuntui..

Pidätkö muitakin lihavana vai näetkö itsesi vain lihavana? 
En pidä muita lihavina. Tunne yleensä itseni aina suuremmaksi.. paitsi tietysti jos on ihan selvä ero. Mutta itse näytän 50kiloisena suurelta, mutta esim. toinen tyttö joka painaa 50kg on minusta laiha ja kaunis.. joten joo osittain näen aina vain itseni suurena.

Mitä kaikkea olet menettänyt sairaalloisen laihduttamisen myötä?
En tiedä voiko tätä kutsua sairaalloiseksi laihduttamiseksi, tai sen yrittämiseksi kyllä. Mä oon menettäny oikeesti todella paljon, ainakin se tuntuu silti. Mun kaveripiiri on pienentynyt huimasti. Mä oon paljon sulkeutuneempi kuin ennen. Olen menettänyt ison osan mua itseäni, en ole enään se sama pirteä ihminen joka mä ennen olin. 

Haluaisitko parantua? ja olisitko valmis ottamaan apua vastaan, jos sitä olisi tarjolla?
Kyllä mä aina välillä haluaisin parantua, tai parantuisin vaikka heti tai yrittäisin ainakin, jos olisi samaan aikaan mahdollista laihduttaa ja olla laiha.. mutta kaikkihan sen tietää, ettei se ole mahdollista. Otan tälläkin hetkellä apua vastaan.. tai yritän ainakin ottaa apua vastaan.

Miten pitkä olet tällä hetkellä? ja paljonko painat?
Olen n. 158cm pitkä ja painoani en tällä hetkellä tiedä, alimmillani olen ollut noin 44kiloa. En ole uskoltautunut ahdistuksen takia nousta vaa'alla. Pelkään, että hajoan lopullisesti.

Jos kadulla kulkee normaalipainoinen/ vähän pulskempi tyttö. Tuomitsetko ihmisen heti vai et? (siis esim "hyi miten lihava jne)
En todellakaan tuomitse. Musta on oikeasti kaunista, jos ihminen viihtyy omassa kehossa. Minusta normaalipainoiset ovat laihan näköisiä. Itse en vain näe itseäni laihana. Tai tarpeeksi laihana. Mä en tuomitse ihmisiä ollenkaan ulkonäön perusteella. Mä en valitse myöskään kavereita sen perusteella miltä he näyttävät, vaan luonne ratkaisee kaiken :)

Katseletsä ympärilles tyyliin "Ai miten ihanan laiha tuo on" tai "hyi miten lihava, miten se on päästänyt ittensä tuohon kuntoon?"jne.
Kyllä mä kieltämättä välillä sorrun tuohon. Mutta enemmän siihen ihailuun "Aii ihana laiha tuo tuolla" ja pääni kääntyy väkisinkin. Mutta en pahemmin ajattele mitään pahaa "hyi miten lihava jne" Koska uskon, että jokaisella on syynsä.. välillä mua saattaa alkaa etomaan, jos esim yritän syödä jonkun sairaalloisen lihavan vieressä. Mutta ei, en tuomitse ihmisiä kokonsa perusteella.

Millaisena ihmisenä sä itseäsi pidät?
Hui, vaikea kysymys. Mä oon nyt niin paljon muuttunut. Mutta silti mä olen edelleen huomioonottava, huolehtivainen, myötätuntoinen, kuunteleva ja erittäin luotettava. Oon ihminen joka pyrkii tekemään parhaansa. Yritän helpottaa muiden oloa. Osaanhan mäki olla todella hankala. Mut silti, rakastan joka sekuntti mun läheisiä, enkä haluais kellekkää mitään pahaa!

Missä sä voit sanoa olevasi hyvä? Joku mikä on siis sun bravuuris tms?
Hmm oon mä kai ihan ihan keskiverto hyvä fudiksessa ja koulussa. Välillä ei vaan jaksa panostaa kumpaankaan. Oon myös ihan hyvä ihmissuhteissa :-) tai enemmän kaverisuhteissa. Tykkään todellakin kirjoittaa paljon ja ilmaista itseäni erilaisilla asioilla.

Mikä on sun lempiruokasi?  
Apua, noita on paljon. Töhön vois mainita ainakin kanan ja riisin. Tykkään tosi paljon. Nuudelitkin on hyviä, mut ne taitaa tulla jo korvista ulos :-D Karkkeja ei varmaan ruuaks lasketa? Mut irtokarkit ahh nam.

Mitä kohtaa haluaisit itsessäsi muuttaaa?
Jalkoja! Tai siis reisiä. Muuten mä melkeen oonki tyytyväinen itseeni, mut jalat sais kaventua noin.. 5-10cm. Ja voishan ne vatsalihaksetkin tulla näkyviin..

Mitä sitten kun olet tavoite painossasi, lopetatko vai teetkö vain uuden tavoitteen?
Toivon, että lopetan. Nyt ois ensiksi tarkoitus olla se 44kg ja sitten 40kg.. tuo kuullostaa pelottavalta. Bmi ois silloin 15,8 tiedän et se on vähän. Toivon ja haluan silloin lopettaa.

Mistä voit tietää miltä näytät kun painat 40kg, oletko joskus painanut sen verran nykyisessä pituudessasi?  
Ei en ole koskaan painanut 40kiloa. En yhtään tiedä miltä näytän. Siks mä varmaan haluankin painaa sen verran. Kai mä kuvittelen olevani sillon kevyen näköinen.

Miksi et hae apua ongelmiisi?
Olen hakenut, tai siis käyn tälläkin hetkellä puhumassa terapeutille. Onhan siitä apua kun saa purattua tunteita, muttei se tätä ongelmaa poista. Ennenkuin mä itse haluan lopettaa.

Kuinka kauan ajattelit laihduttaa? Eli kuinka kauan ajattelit että sulla menee tuohon 40kiloon?
Jos alkais ihan tosissaan laihduttamaan niin tuohon saattaisi mennä noin pari kuukautta, mutta uskon, et mulla tulee menemään todella kauan.

Miks just haluat painaa tuon 40kiloa, mistä oot keksiny sen?
Ekaks mun tavote oli 48kg, sitten 46kg ja kun 44kiloakaan ei tuntunut silloin miltään laskin sen 40kiloon. En tosiaan tiedä haluanko olla vain 40kiloa, koska sitten houkuttelisi vain enemmän olla 39kiloa.

Kiitos vielä hurjasti kaikille kysymyksistänne !  Kiitokset myös kaikille ihanista kommenteista. Ja mukavaa, että myös anonyymitkin uskolsivat kysyä :-) En olis uskonut, että kysymyksiä tulisi noinkin paljon!! Jos kuitenkin vielä tulee kysymyksiä mieleenne, voit vielä hyvin kysyä. Niin lisään ne tämän postauksen perään :-)
  


      

perjantai 28. tammikuuta 2011

ASK ME WHAT EVER YOU WANT !!!

Mä oon uskotellu itelleni, että mä saan syödä. Se menee aina yli. Mä en osaa syödä oikein. Jos mä syön mun täytyy ahmia. Helvetti. Mä oon tänää ja eilen syöny aivan _helvetisti_ kaikkea epäterveellistä. Tai no mun ruokavaliohan koostuu leivästä, jugurtista ja karkista. Uskollauduin syömään tänään ranskalaisia.. ei ne mua tappanu, ja ne pysyivät sisälläni. Silti olen tänään kaksi kertaa oksentanut, suklaata ja vähän leipää. Loput paskat oon pitäny mun sisällä. Ettekä usko kuinka _paljon_ mua ahistaa. Onneksi urheilin tänään meiän pelin ansiosta, joka meni tosi hyvin. Alotan kyllä tämän päivän leipämättöjen jälkeen leipälakon. ja se alkaa nyt!
Musta ei tuu ikinä laihaa. Mä en ikinä tuu olemaan 40kiloinen tyttö, koska mä en omista tahtoa tarpeeksi, olen raukka. Mutta mä en aijo luovuttaa. Kuulitteko mä en luovuta ikinä!
ps. mul ei oo ikinä ollu lemppari mallia paitsi nyt, vasemmalla puolella oleva Chanel Iman.

Huomenna ois tarkotus mennä juomaan, kun kaverin tuparit. Joten sillon kaloreita tulee enemmän. Ainaki tämä viikonloppu on mukavasti laittanut mun aineenvaihdunnan käyntiin ja lihottanu varmaan satakiloa, mut ainahan voi laihduttaa? Mutta mä en halu olla ikuinen laihduttaja.

LOPUKSI HALUAISIN TEHDÄ KYSYMYS POSTAUKSEN, JOTEN KAIKKI (MYÖS ANONYYMIT) OVAT TERVETULLEITA KYSYMÄÄN IHAN MITÄ VAIN MINULTA .
Toivottavasti kysymyksiä tulee sen verran, et saan niistä postauksen. Vastaan tietty muutamaankin kysymykseen. Mutta nyt voit kysyä ihan mitä mieleesi juolahtaa liittyen mihin tahansa :-) kiitos jo etukäteen.

Ps. Hyvää viikonloppua kaikille  ♥

torstai 27. tammikuuta 2011

Mä pelkään.

Mä etsin mä etsin. Mä haluan koskettaa. Pohja, missä sinä olet?
Mä oon toivoton, mä pelkään. Elämä. Mua pelottaa elää.
Mä pelkään etten mä riitä. Mä pelkään, että normaalina ihmisenä 
mä en pärjäiskään, mä en halua olla vain "normaali". 
Mä en haluaisi olla mitään. Mä en haluaisi olla liikaa.
Maailma on liian pelottava paikka, maailma on liian suuri 
paikka minulle. Mä haluaisin nähdä, kokea ja elää.
Mutta mä pelkään liikaa, pelkään liikaa elääkseni.
Pelkään etten saa koskettaa pohjaa.

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Tee mulle palvelus; Tapa mut.

 Ihmiset sanoo et kaikkeen tottuu.. voiko tähän tottua?

Mä mietin usein iltasin, voiko tähän paskaan tosiaan tottua? Näköjään. Mä en haluis hyväksyä tätä. Mutta olen unohtanut kokonaan, että tämä on sairaus. En ajattele sitä enään niin. Vaikka kyllähän mä sisimmässäni tiedän tämän olevan yksi paskamaisista sairauksista joita tiedän. Uskon kyllä, että syömishäiriö on sairaus, mutten usko enään minulla olevan mitään syömishäiriötä, koska mä tiedän, että pystyn alkamaan syömään normaalisti. Mä tiedän et osaisin olla oksentamatta. Mikä syömishäiriö tuo tommoinen olisi? Mä vaan haluan jatkaa tätä, mä en halua lopettaa.. mä en halua palata "normaaliksi" ihmiseksi. Tuo ei ole syömishäiriötä, tuo on hulluutta. Olen korkeintaan hullu, mutten syömishäiriöinen. 
Musta on tullu niin kylmä ämmä. Mä tiuskin äidille, kun se kyselee varovaisesti oonko syöny mitään. Multa saa kiukkuisen vastauksen "No miksen ois?!" Se kasaa ittensä ja yrittää myöhemmin tulla iloisesti lässyttään mulle ja antamaan hyviään neuvojaan. Mulla vaan alkaa kiehuun mun sisällä ja sanon aina rumasti.. mua kaduttaa joka kerralla. Mikä muhun on menny?

Mä en tiedä oonks mä koskaan ennen tuntenu itteeni näin yksinäiseks. Samaan aikaan mä haluisinki vaan olla yksin ja kuihtua. Mua sattuu, koska kaikki ihmiset mun ympärillä on unohtanu mut, kaikki on unohtanu millainen mä ennen olin..


Mä tiedän, et joku päivä mä väsyn tähän kaikkeen, tunnen liikaa vihaa. En saa sitä ulos itsestäni. Kaikki pimeys velloo mun sisällä, joku haluaa mut pois. Joku kuiskii mun korvaan joka ilta, kuinka mun ois parempi olla kuollu. Kuinka mä en enään tuntis hetkeäkään kipua. Kuinka kaikki ois sillon paremmin.
 
Jos tapat mut, teet palveluksen, autat mut täst ankeest unest,
sameest, sumeest, valveunest.
Anteeks ku en tappelus ees jaksa vastaa,
hakkaisit mut hakkelukseks, päästäisit mut ankeudest,
jättäisit mut kankeeks lumeen kalpeen tuupertumaan, hankeen punertuvaan kinokseen.
Vaik et ees haluis tehä sitä, tee se mun iloks ees,
kiitokseks ja vaivanpalkaks saat kai taivaast paikan.
Emmä pelkää pimeet, nään aamust asti painajaista.
Skandaali -Tapa mut.

tiistai 25. tammikuuta 2011

So so tired


Mulla on paha olo. Päätä särkee ja mua oksettaa. Oksettaa nämä liialliset ruokamäärät. Olen oksettava ja liian iso. Tunnen  vieläkin nälkää, se ei mene pois. En voi syödä enään. En halua syödä enään. En syö. juon vettä. 
Mannapuuro, pienimäärä nuudelia ja kaksi lihapullaa, kolme pientä patukkaa suklaata ja pari karkkia jotka sylkäisin pois, leipää ja jugurttia.. olen oksettava!! Oksettava. Mun olis pitäny pitää ne nuudelit ja suklaat mun sisällä, vaikka se ihra sulaa muhun silti. Olen tyhmä. Olen liian väsynyt yrittämään. En laihdu.. jos en laihdu, en tiedä mitä sitten teen!?

Mun pitäis yrittää kovemmin. Olen surkea, en mennyt kouluun tänään. 
Olen huomenna yhtä surkea, enkä jaksa mennä sillonkaa..

fat fat fat

maanantai 24. tammikuuta 2011

PULLA

 Tänään jotain erikoista tapahtui mun pään sisällä. Ajattelin selkeemmin. En tiedä mikä minuun meni. Toisaalta se oli todella häiritsevää. Musta tuntu ku puolet musta ois varastettu, samalla mä tunsin kuinka oma oikea minäni pyrki ulos. Joten annoin itseni ajatella positiivisesti. Olin ihmeän pirteä ja ensin tein iskän kanssa lihapullia, jonka jälkeen mä halusin vielä miellyttää isää, niin mä tein pullia, olin jo aivan varma etten mä söis. Kunnes jotain naksahti, ehkä paremaan suuntaan mun päässä? Mä sanoin itelleni "Mä saan kyllä syödä tuon pullan, kyllä mä saan." Varman lauseeni jälkeen pääni ääni sanoo perään "Sä lihot tuon jälkeen, tai alat ahmimaan, usko mua."  Mä en halunnu antaa periks tuolle äänelle. Vaan itsepäisesti hetkeäkään miettimättä mä söin pullan hyvässä tahdissa katsoessani salkkareita. Infosin asiasta myös mun parhaille kavereille, jotka on parhaansa mukaan yrittäny tukee mua. Mä halusin näyttää niille, ettei ne luovu toivosta. Söin pullan siksi etten itsekkään voisi uskoa olevani jotenkin sairas, söin pullan siksi, että läheiseni näkisivät valoa ja söin pullan myös siksi, että mun tosissaan teki sitä mieli. Kenen takia siis lopulta mä söin sen? Nyt uskon vahvemmin, että mulla ei ole mitään syömishäiriötä,. Toisaalta olen iloinen, et mun parhaat kaverit sai jotain "onnistumisen tunnetta" mut aidosti mä oon iloinen myös siks, et olin satavarma et oksentaisin sen.. ja niin ei käyny! Viimeisenä ongelmana on ainostaan se, et mulla on nyt kauhee ahdistus tän päivän ruuista. Olen varma, että olen huomenna monta sataa grammaa painavempi. Omaksi onneksi (lue: harmikseni) en tiedä paljon painan. 
Miksei tämä ahdistus helvetti lopu? Miksi tunnen itseni mursuksi kun olen kylläinen? Miksi reiteni silloin näyttävät isommilta? Miksen minä saa syödä ilman ahdistusta?

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Hell is empty and all the devils are here

Tiedättekö sen tunteen kun sisällä kiehuu? Kiemurtelet tuskasta lattialla. Nipistät itseäsi, muttei se helpota. Niin kuin kattilasta yli kiehuava vesi, siltä musta nyt tuntuu. Mä vihaan itseäni. Voi miks mun täytyy näyttää tältä? Miks mun täytyy koko ajan vihata itseäni. Olen tekopyhä kun hymyilen ja väitän peilikuvalleni näyttävän hyvältä. Hahah.. katso nyt itseäsi läskiperse. "Olet saamaton, etkä saa ikinä mitään aikaiseksi, senkin läski syöppö, paskiainen!!" Kiitos pääni äänen, musta tuntuu niin tuolta.
Ei luoja kun mä haluaisin viiltää. Oon taas niin varma, että mulla on taas yksi pieni säälittävä arpi lisää. Mä en kestä olla enään sekunttiakaan tässä kehossa!! Mä en halua. 

Jos mä oisin laiha, eikä mussa ois yhtään ylimääräistä, niin mä en tuntis näin.

Mua pelottaa.. mä en oikeesti pysty olla itteni kanssa. Oon sekasin. Pilaan kaiken. Oksentelen päivittäin. Huomaan kuinka mun keho huutaa apua eri merkeillä. Mun hampaat syöpyy kohta irti. Mulla on taas tullu miljoona reikää lisää, vihaan hammaslääkäreitä. Mä oon kyllästyny yrittämään olla jotain, oon kyllästyny esittämään eläväni. Haluan kuihtua pois. Mua sattuu kun en pysty ilmaista itseäni. Kun kukaan ei ymmärrä.

Mä haluan itkee.
Mä haluan kuolla.

lauantai 22. tammikuuta 2011

Stupid girl

Niinkun mun viime postauksesta huomaakin, kuinka vihainen ja sekaisin mä eilen olin. Mä oon vieläkin pettymyksiä täynnä. Söin taas yhen enemmän nesteenpoistajia ja kohta ajattelin vetäistä mannapuuroa nassuun ja oksentaa, mikä suunnitelma?? Tuossa ei ole mitään järkeä, kyllähän mä sen tiiän. Missään ei oo mitään järkeä, mutta teen sen silti. Mun tekee tällä hetkellä niin kauheasti mieli syödä jotain. Kello on 15 ja pian alkais oleen mun aamupalan aika... jonka mä suunnittelin oksentaa? Jos mä ehkä yrittäisin pitää sen mun mahassa.. mut entä jos en voi? Entä jos mua alkaa ahdistamaan ja huomaan taas pursuavat jalkani. Sit mun täytyy oksentaa :c


Tänään on tiedossa ainakin vähä urheilua ja muuten vaan olemista. Mun vatsaaki sattuu nyt, heti kun vedin nuo nesteenpoistajat. Haluisin myös ostaa laksoja, mut auttaakohan sekää nyt tässä tilanteessa? Pelkkä syömättömyys ja urheileminen ois tähän pläskeilyyn nyt se paras lääke, mutten jaksa niin en jaksa :(

 Niin eli syödäkkö vai eikö syödä mannapuuroa, oksentaakko vai lihoakko?

perjantai 21. tammikuuta 2011

NYT TÄMÄ LOPPUI


Tällä hetkellä mä oon niin täynnä vihaa. Mun tekis mieli huutaa. Tää on taas näitä hetkiä pahimmasta päästä. Montako tämmöistä mä vielä kestän? Mua oksettaa mun reidet jotka hiertävät yhteen. Mua oksettaa istua mun jalkojen päällä.  Oon tajuttoman idiootti, olen niin addiktoitunut kaikkeen paskaan, että on niin vaikeaa jättää syömättä karkkia!?? Olen helvetin tyhmä.. oon niin vihanen itelleni et otan lisää noita nesteenpoistajia, vaikka niistäkään mtn hyötyä ole. Huomenna oikeesti ruuan on jäätävä minimiin. Ei tämmöinen läski muuten ikinä muutu. Mä en jaksa edes itkeä, se ei hyödytä mitään. Mua ahdistaa, ahdistaa niin paljon. En näköjään voi edes leffassa käydä ilman, että vetelen karkkia.. sillähän mä luulen laihtuvani?! Olen niin saamaton. Huomenna ei tosiaan mee yli 600kcl.. mä en voi sietää mun kehoa, mun löysää vatsaa ja höllyviä reisiä..

Tämä koko juttu tuntuu ihan pelleilyltää, nyt tämä loppu. Huomisesta päivästä lähtien tää paska muuttuu. Tahti kirenee ja mä en anna periksi. Mä vaikka kuolen sitten, en anna periksi sille tunteelle enään kun mua pistää rintaan tai kun mua huimaa taikka tunnen kuolevani, se ei voita mua. Eikä houkuttele syömään.
Tämä pallero menee polkemaan kuntopyörää ja tekemään vatsoja. Mullahan on koko yö aikaa..

Epäonnistumisen putki loppu nyt. Tai sitten loppuu jokin muu pysyvästi..

alas alas alas alas alas ALAS.

torstai 20. tammikuuta 2011

Where is my soul?


Miks mulla on tämmönen olo, miksei tää lähde pois? Tämä tappaa minut sisältäni. Voitte vain arvata kuka nössö ei mennytkään tänään vaa'alle, mä niin arvasin tän. Mun piti mennä vielä aamulla, mut kun tulin suihkusta tunsin itseni todella painavaksi. olin raskas kuin kivi. Oloni oli kankea ja lihava.. seisoin peilin edessä ja mä totesin et oon oikeesti helvetin iso.. tiedettävästi 50 kiloinen tonnikeiju, eihän tuo luku ole paljoa, mutta minussa se näyttää liialta. Tai on se paljon, liikaa minulle. Enkä mä halua nähdä semmoista, kuka haluaisi? Mä haluan nähdä luvun 40kg vilkkuvan vaa'alla ♥ mutta en tätä menoa tule näkemään sitä koskaan, en vain tajua sitä ja syön ja syön ja syön. Ehkä saatan oksentaa välillä, mutten ole enään aina jaksanut.


Mua on taas alkanu masentamaan, se kausi tuntu vähän hellittävän.. mut peilit tuntuu taas kaatuvan mun päälle ja mä en haluis taaskaan tehdä taikka olla yhtään mitään. Mä haluisin olla tyhjä, poissa. Olen masentunut tässä kehossa, olen aivan vääränlainen. Terve minä, terveet ajatukset ovat poissa. Mun kroppa tärisee kylmyydestä. Mun tekee mieli ottaa pari liikaa nesteenpoistajia, nehän on vain ravintolisiä.. ei siinä mitään, mutten tänään kumminkaan ota enempää. Mun tekis mieli vetää lääkkeitä kourallinen alas ja vaipua. En kestä vain lilluvia sisäreisiäni, haluan leikata minusta kaiken irti.

Miksen mä voi vaan syödä ilman et tunnen tän tuskan? Miksen mä voi vain hyväksyä, et oli ok syödä puuroa, leipää, vähän muussia, pari irtokarkkia.. en edes halua miettiä noita enään. Mun on pakko pitää noi leivät mahassa...

Mun pitäis syödä tää viikko niin niukasti, että tunnen laihtuneeni, mä en voi muuten astua vaa'alle.. miten sitä totuutta voikaan pelätä niin helvetin paljon?

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Huomenna vaaka.

Hei rakkaat ♥

Tää päivä on ollu taas yks, ei niin mukavista. Aamuki alko huonosti, kun mun kämppis veti mulle huudot kun menin suihkuun ennen klo 8, ennen koulua ja hän heräsi siihen. Mä oon taas se huomaamaton paskiainen joka ei muka ajattele muita :( ehkä mä en vaan osaa...

Ostin tänään Anttilasta alennuksesta yhteispakettina nesteenpoistajia ja joitain CONTROL tabletteja (estää makean nälkää jne..) En mä tommosiin oikeestaan usko, paitsi nuo nesteenpoistajat mua kiinnosti. Toivottavasti ei mee vaan överiks.  Toinen ilmatusluontoinen asia on, et mun on pakko käydä huomenna vaa'alla, vaikka oon jo tän viikon aikana silmissäni lihonnut kilon. Oon syöny tän viikon tai siis viikonlopun ja alkuviikon paremmin, joka ahdistaa. Koska en ole tiennyt painoani, olen siis avin voinut mättää "ja uskotella itselleni laihtuvan" siihen tulee toivonmukaan huomenna muutos, oon kyllästynyt tietämättömyyteen ja ainut asia joka minut enään herättäisi on vaa'alle astuminen. Tottakai mä murrun ja huominen teksti, jos sitä tulee, voi olla kaikkea muuta kun iloista. Koska tiedän ettei vaaka näytä mun halumia lukuja, ei edes 46kg jonka toivoisin sen vähintäänkin olevan.

Toivon ainakin lopettavgani ainaisen sokerin mätön, jonka takia paisunkin. Toivon todellakin tajuavani lihoavan tätä menoa. En edes tiedä onko tuo vaaka toiminnassa ja näyttääkö se totta.. mua oikeesti alkaa pelottamaan :( koitan vaan hokea päässäni "Numerot eivät määritele sinua, et ole silti läski, et ole läski" mut mä en usko tuohon silti tippaakaan. 

Ps. Kävin viimeksi joskus syys-lokakuussa vaa'alla jolloin painoin n. 50kg :-(
Mua vähän pelottaa, et huomen kohtaa samat fiilikset(ellen pahemmatkin), kuin tuossa vanhassa postauksessani http://ssecretlife.blogspot.com/2010/05/ma-en-enaan-jaksa.html

tiistai 18. tammikuuta 2011

Puoliksi elossa vai puoliksi kuollut?


Silloinkun tyhjyys valtaa minut, olen näkymätön. Istun hiljaa ja katson tyhjää seinää. Koulussa meillä on lopuksi piemeässä rentoutustuokio, kaikki makaavat hiljaa yli tunnin. Minä yritän etsiä matolta oikeaa hyvää asentoa, mutten löydä sitä. Sitä ei ole olemassa, lopuksi oudon musiikin soidessa minä nostelen jalkojani, jännitän vatsaa ja teen eri liikkeitä. En halua vain maata paikalla tekemättä mitään. Lopulta mä rauhotun, alan kuunnella hypnovisoivaa ääntä soittimesta ja suljen silmät. Silmieni edessä on tähtitaivas, joka jatkuu loputtomiin. Mä makaan ruoholla joka on pehmeä. Lasken tähtiä ja mietin elämää. Mietin, kuinka sairas minä olen, liian sairas lopettamaan. Huomaan kostean kyyneleen valuvan silmänurkasta. Pyyhkäisen sen nopeasti. Avaan silmät ja näen vain ison pimeän huoneen täynnä makavia oppilaita. Kaikki ovat hiljaa ja minä jatkan hiljalleen nostellen jalkoja.

Tänään on todistettu monta asiaa; Mä en osaa rentoutua, kaikki nää niskakivut johtuvat varmasti vain ja ainoastaan siitä (kröhöm dataus), olen koukussa sokeriin, toisinsanoen irtokarkkeihin, oksennan jos ruoka ei ole "turvaruokaa" ja viimeisenä.. mä en enään jaksa nähdä kavereita, mulla ei oo motivaatiota, tai halua. Mä vaan haluisin maata tai jumpata kotona tätä ihraa pois.

Tää päivä oli melko onnistunut siihen asti kunnes mul iski kauhee huono olo ja minä idiootti päätin mennä ostamaan vähän irtokarkkeja ja mätinkin ne kaikki paniikissa lärviini ja oksensin  osan pois. Miksi teen tämän? Pilasin tänään kaiken.. kaksi leipää, mannapuuro ja iltapalana puuro ja mandarini olisivat riittäneet, nyt loppuna koreilee tuo kärkkimättö... tänään olen taaaaaas epäonnistunut. Anteeksi että teksti on sekavaa ja surkeaa, mä  en vaain jaksa nyt :(

maanantai 17. tammikuuta 2011

School doctor


Koululääkäri oli aluksi niin tönkkö, etten tiennyt kuinka uskollan sanoa sille mitään

- "Mitäs kuuluu?"
- Ihan hyvää...
- "Hienoa, sitten näihin perus kysymyksiin, onko lääkityksiä? Syötkö normaalisti?"
- Oikeastaan... en.
- "aijaaaaaaaaaa, kuis näin? Siis mikset syö?"
- Mulla on kai jonki sortin syömishäiriö, tai siis on diagnisoitu.
- "Jaa.. no sitten seuraavaksi paino ja pituus"
- Mä en halua, todellakaan että mua punnitaan, se on mulle liian kova paikka.
- "no en sitten tiedä käykö tämä todistus jos siitä puuttuu paino"
- Sitten sille ei voi mitään. Mä en vaan pysty.

- "Selvä, olet tämän mukaan 157,2cm"
- Mitä? Mä olin viimeksi 158,5cm
- "oho, no nämä mitat voivat olla vähän väärässä"

Kuitenki kaikin puolin toi meni ihan hyvin.. vaikka mä mukamas oon niinkun kaksi senttiä melekin lyhentynyt!? Mut en usko noihin mittoihin, ja yleensä ihan aamusta onkin "lyhkäsimmillään" kun ei oo viel vetreytyny :D njoo.. pitää muuttaa tonne sivuun, et oon 158cm, koska en mä nyt voi olla 157, ku viimeks papereis oli melkee 159..  painoa ei tosiaan sit otettu, mun jyrkän tahdon takia. Sain sitten sen todistuksen palasen jossa vielä huomautuksessa luki "Ei halunnnut mittauttaa painoaan".. ihan sama, pääasia ettei niitä lukuja näy siellä.

Olen ollut tämän päivän koko ajan jotenkin "unessa" nukuin viime yönä huonosti. En päässyt treenaamaan tänään turvonneen nilkkani takia. Olen vain palloillut himassa ja käynyt isin kans puhelimia kattomassa.

Mä en enään tunne itseäni, en tunne eläväni. En osaa nauttia tästä. Vaikka haluaisin niin kovasti nauravani aidosti ja pitävän hauskaa, kumpa mä voisin.  En halua tätä elämää, mut samalla on niin jumissa. Pelkään irrottaa tästä, vaikka tiedän,e ttä voisin joskus pystyä siihen. Välillä, mul tulee tämmösiä "paranemis haluja", mut heti kirjotettua tän, mun tekis mieli taas paiskata itteni seinään... mikä mua vaivaa ?

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Broken, but I'll continue...

Kun kukaan ei katso minuun, minä sulkeudun. Peitän itseni. Peitän käsilläni silmät. En halua kohdata todellisuutta, maailmaa. En halua nähdä itseäni. Enkä ketään muutakaan. Mä haluaisin kadota. Olla särkyvän näköinen, haavoittuvainen.

Mikä minussa meni vikaan? Ajatukseni, elämäni, kaikki on niin väärin päin. En osaa elää. En osaa huolehtia itsestäni. Pelkään elää. Mä pelkään hengittää. Mä en halua enään särkyä. Kasvatan muuria mun ympärille. Suojaa, jota ei voi murtaa. Mä en halua kenenkään saavan mua kiinni. Haluan siivet, haluan olla hento, hauras niin kuin perhonen.  Haluan, että ihmiset mun ympärillä huomais mut. Haluaisin, että ihmiset heräisivät. Muttei kukaan huomaa. Olen siis edelleenkin liikaa. 

Haluaisin olla yhtä vahva kuin muut. Haluan olla varma, enkjä jarrutella enään. Haluan koskettaa pohjaa. Haluan tietää miltäö se tuntuu. Minä toivoisin niin olevani laiha.

Huomenna on koululääkäri. Mä en astu vaa'alle, mä en pysty. En halua nähdä niitä lukuja. Mä en ole vielä valmis, mä en ole koskaan valmis. Vihaan tätä tunnetta. Haluaisin satuttaa itseäni ja nähdä kuinka turvonnut mursu olen, mutten silti pysty kohtaamaan sitä. Valehtelen itselleni laihduttavani, entä jos en ole edes laihtunut? Vihaan tätä epätietoisuutta, mutta en uskolla kohdata vaakaa. 
Mua pelottaa mun tavote, ennen huhtikuuta 40kg.. ehdinkö minä? Vai laiminlyönkö taas itseni tavotteita.
Jos olen nyt 47kg ihraa.. kuinka mä laihduttaisin yli seitsemän kiloa vähän päälle kahdessa kuukaudessa? Onnistuuko se? Tulenko minä koskaan valmiiksi.

Muttei sen väliä, kuinka kauan tämä vie. En ole koskaan ollut niin varma mistään muusta kuin siitä, että minähän piru vie laihdun. Ei mua voi estää. Mun ei tarvii surra olevani liian suuri, koska en aijo jäädä tämmöiseksi. Mun on vain yritettävä kovemmin ja jaksettava kestää tämä kipu. 
"Jos tämä olisi helppoa, niin kaikki olisivat laihoja"
Nyt lopetan voivottelun ja nostan kytkintä ja jatkan ja jatkan. Teen kovemmin töitä itseni kanssa.
Minähän haluan tätä, haluanhan?

Huomenna ei ole vielä aika astua totuuden päälle, ei edes koululääkäri voi pakottaa minua siihen.

Minä en kestä enään olla epäonnistunut.

lauantai 15. tammikuuta 2011

Kaikkea vähän sekaisin

Tällä hetkellä mun tekis niin mieli sortua kaikkeen roskaan. Eniten mun tekee nyt mieli irtokarkkeja.. tai jäätelö. Mut nyt on se aika jollon en tosiaan saa ratketa syömään yhtään mitään roskaa. Joten voin jatkaa uneksimista.

Näitä ruokia en pystyisi syömään. En ole pystynyt syömään näitä ainakaan vuoteen. (Ilman ahdistusta tai totaallista sekoomista)

Tuossa kuva minusta kesällä 2009, vieläkun omistin muodot. Tosin ei mulla oo ikävä mitään isoja rintoja, koska semmosia nyt ei koskaan oo ollukkaan. Paitsi nykyään mulla on ainakin koon pienemmät. Ei ole kyllä ikävä tuota kroppaa, Vaikka eihän nykysessä ja tässä mitään huikeaa eroa ole. Lihaksia on vain enemmän ja vatsassa rasvaa vähemmän.














Oon huomannut jotain mikä ei ennen ollut niin vaikeaa; Toisten ihmisten seurassa syöminen. Onhan se ennenki ahistanut, mut nyt mä jotenki haluisin vaan syödä omassa huoneessa omassa rauhassa. Ehkä siks et siit on paljon helpompi siirtyy oksentamaan nopeasti? Ilman et kukaan ihmettelee et heti ruuan jälkeen kuuluu et jouk vetää vessan. Moni ei edes epäilis et kävisin oksentamassa. Osaan tehdä (senkin) niin nopeasti, siististi ja ääntä päästämättä.  Mua on alkanu tosiaan pelottamaan tuo maanantain koululääkäri, vaikka se onki vaa ajokorttia varten, mut kai mä voin vaatia/pyytää jättämättä punnitsematta mua? Jos hieman valaisen, ettei se nyt mun tilassa olis hyväks? Onnistuiskohan? Tietääkö kukaan?

Koska mä en tosiaan nyt haluis flipata, enkä saada mitään kohtausta tajutessani, etten ois laihtunu paljoa paskaakaan viime lokakuusta, jolloin tapahtui tämä uusi laihdutuskäännös. En tiiä enään mitä sit tekisin. Sekoisin varmaan lopullisesti. Nyt tosiaan ajattelen vaa omaa mielenterveyttäni, viimenenkin pisara järjestäni lähtis kävelemään.. jos näkisin siinä hemmetin valkoisessa paperissa mun painonlukemat. Ei käy, ei tosiaan. Minä en vaa'alla astu. (Jännä sinänsä, kun vielä kesällä en olisi ikinä jättänyt edes yhtenä päivänä astumasta siihen).


Ps. Mulla on ihan hirveän paha olo, pyörryttää ja päätäni puristaa :c

perjantai 14. tammikuuta 2011

My new jeans


 Unelma jalat

Olin tänään tosiaan aikaisemmin pyörimässä kaupoissa. Tarkoitus ei ollut ostaa mitään, mut käteen sit tarttu kumminkin lastenosastolta suht kivat housut. Sovitin ekaks 158cm, mut ne oli vyötäröst ja muualta isot, joten sit sovitin 152cm jotka istu ihan ok. Vyötäröstä ne oli silti isot. (Kangas on jotain tosi ihmeellistä ja vönyy moneen suuntaan) Njoo, mutta pointti on, et nää on iha suht letkeet jalas. Tässä siis melko huonokuva niistä mun turvonneen ruhon keran.


Minä viime kesäloman aikana..


Jos rehellisiä ollaan niin en nää oikeasti yhtään mitään eroa. Toki eihän noista kuvista saa mitään selkoa kunnolla, ja muistaaksnei noi H&M farkut tuossa alimmassa oli iha saakelin kireet ja taitaa olla vieläkin :-( Pitäis uskoltaa sovittaa niitä tässä joku päivä uusiks. Sit ku tää kaamee turvotus laskee..


Terveisin minä, joka on juuri  iltapalaa syönyt (Omena, kaksi ruisleipää ja kaakaota) Ylläri ylläri, ne ovat pysyneet mahassani. Ps. Sunnuntaina on pakko mennä vaa'alle, koska ma mut pakotettais kuitenki koululääkäril.. no kerran se kirpasee ja sit on vaa yritettävä jatkaa vähemmil ruuilla nokka kohti eteepäi.. näytti se sit plus 50kg tai enemmän. Se päivä tulee olemaan rankka.. ja nää kolmen päivän mätöt ei varmasti nyt tuota punnituspäivää auta... voisin vaikkapa itkeä.


Mitään kannustavia kommenteja, kiitos :-) <3?
Tänään piti olla 600kcl päivä. Olen syönyt nyt jotain sen paikkeilla? Heittäen parilla sadalla. Olen oksentanut kolme kertaa, en tajua mikä mua vaivaa? Ensiksi aamupäivällä syötyäni yhden ruisleivän ja kaksi jugurttia. En enään pystynyt kestämään sitä tunnetta. Se leipä oli ehdottomasti liikaa.
 Ainut mikä on pysynyt sisälläni on puuro ja jugurtti päivällä.

Söin myös ihan pienen jäätelön nälkään ennen ruokaa. Jonka oksensin heti.
Ruokani oli kerrankin kalaa ja vihanneksia, joita luulin syöväni. Otin kuitenkin kalaa aivan liikaa ja olin täynnä. En voinut olla sängyssä makaamassa ja odottaa, että ruoka sulaa. Joten oksensin taas. Sitä ennen kuitenkin käytin tilaisuutta hyväksi ja söin hieman suklaata.. 

Taidan oikeesti tarvita apua, tai oonhan mä sen jo kauan tienny. Mutta en näe tästä mitään haittaa. Ei näin ainakaan laihdu, siitä ei ole huolta. Saan kyllä energiaa, mutta väärästä "ruoasta".
Mun on pakko ryhdistäytyä, viimestään huomenna.

Ps. Illalla vielä ehkä lisäpostaus

torstai 13. tammikuuta 2011

I am sick of being sorry

Minä olen tänäänkin epäonnistunut, minä olen huomennakin vielä se sama epäonnistunut.
Olen kyllästynyt tähän iltaiseen mättö-oksennus rumbaan..

Olen tämän viikon aikana pyytänyt anteeksti ihmisiltä, anteeksi kaikkea mistä voisin edes anteeksti pyytä.
Olisin vain halunnut sanoa suoraa; anteeksi, että elän. Olen välillä pahoillani jopa siitä, että minä hengitän täällä vielä, kaikkien taakkana.