keskiviikko 22. syyskuuta 2010

River flows in you

Image and video hosting by TinyPic

En osaa selittää missä oon menos nyt mun ajatuksien kanssa, niitä ei voi kuvailla.
Toisinaan oon paljon varmempi ja vahvempi kuin ennen, toisaalta olen taas yhtä heikko kuin hiljaisuus. Nykyään olen vain ollut liian väsynyt välittämään, siltä miltä näytän.
Jos saisin päättää en pukisi muita kuin löysiä vaatteita, mutta en halua näyttää säkiltäkään.

En pidä itsestäni, mutta toisaalta en enään välitä. Siitä miltä musta tuntuu tai siltä miltä näytän tai siitä mitä seuraavaksi tapahtuu. Annan vain ajan kulua ja leijun siinä samalla mukana, katson mitä käy ja toivon, että kaikki kääntyy hyväksi. Haluaisin niin kovasti uskoa itseeni, mutta pelkään tuottavani pettymyksen. Enkä halua sitä enään. Ennen mä rakastin tunnetta, kun päätä puristi ja kädet olivat kylmät. Eikä tienny minä hetkenä päässä sumenisi, nyt tämä tunne ei vaan tunnu enään oikealta.

Image and video hosting by TinyPic

Image and video hosting by TinyPic

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

ASK what ever you want

Image and video hosting by TinyPic

Noniin, nyt aattelin sitten vihdoin tehdä tämmöisen postauksen,
ja lupaan yrittää vastata kaikkiin kysymyksiinne,
jotka eivät mene liian lähelle yksityisyyttäni :-)


Joten paljon kysymyksiä tulemaan!

ps. Kysyä voi 24.9 asti, sitten julkaisen vastaukset :)
Toivottavasti kysymyksiä tulee sen verran, että niistä
saadaan postaus kasaan.


Image and video hosting by TinyPic

torstai 16. syyskuuta 2010

Don't given up

En osaa enään taistella nälkää ja itseäni vastaan. Haluan elää täysillä, mutta jokin estää minua. Haluan nauttia kaikesta ja hyvällä mielin syödä, mutta en osaa. Kuuntelen koulun ruokasalissa, kuinka mun hyvät frendit suunnittelee laihdutuskuureja. Lasken ruokalusikkani alas ja tunnen oksennuksen jo tulevan ylös . Lopetin syömisen siihen paikkaan. En haluaisi, et se sais mua tsemppaan laihtumaan, mut tavallaan haluun sitä enemmän ku mitään muuta. En halua olla se isoin. Mikään ei saa mun ajatuksia pois mun ylimääräisist makkaroista.. mun pitäis vaan saada tsempattua itseäni takas sinne missä olin, kerta mä kerran oon saanu kiloja putoamaan niin mun on pakko onnistua uudestaan. Enkä ole päässyt jakamaan teiän kans viel ihanaa uutista, muutan omaan asuntoon marras-joulukuun vaihteessa, ainakaan mitään ylimääräsiä houkutuksia ei tule olemaan. En kumminkaan muuta yksin vaa kahden kämppiksen kanssa, suht tilavaan asuntoon. Elämä helpottuu varmasti, koska suurimmaks osaks iskä on saanu muserrettua mua, enkä vieläkään osaa käsitellä asioita joita se on sanonu mulle. Mut elämä jatkuu eiks niin? Nyt alan vaan tsempata, eka tavote on tuntea itseni vähän kevyemmäks ennen yhtä mukavaa reissua, jota en uskolla täällä mainita, jotta maholliset tunnistamiset jää vähäseks.

Nyt on sen aika, joilloin otan niskasta kiini, nyt tai ei koskaan.

tiistai 7. syyskuuta 2010

Love the way you lie

Pelkään itseäni, omia synkkiä ajatuksiani. Ulospäin pakotan itseni hymyilemään, eikä kukaan nää mitään. Laahustan käytävillä eikä mikään tunnu miltään. En jaksa, en pysty mennä kouluun. Haluaisin vain levähtää jonkun vahvoille käsivarsille, mutta minulle ei ole vapaita käsiä. Olen varma, että olen ansainnut tämän. En tiedä mistä minulla riittää uskoa, paranemiseen. En tarkoita ulkoisesti vaan henkisesti. En ole koskaan ollut vahva, kaikki vain luulevat niin. Joka ikinen hetki kun joku luulee minun vain nielevän rumat sanat, huudahdukset ja halveksumisen. Itken joka ikinen kerta, piilotan kyyneleeni sisälleni, nostan päätä ja "unohdan". Purskahdan itkuun, joka kerta kun nään vanhoja valokuvia, miettiessäni, tuosta pienestä tytöstä, joka näyttää niin onnelliselta. Kuinka hänestä tuli tämmöinen. Hauras, rikkinäinen ja pelokas. Mikä sai kuvassa hymyilevän pienen tytön sydämen murtumaan. Olin varmasti tehnyt jotain vääriin ja minua rangaistaan siitä. En tiedä koska olen vapaa mieleni vankilasta. Entä jos minun päälleni onkin langetettu elinkautinen, eikä tästä helvetistä olisi loppua, kuinka minä sitten jaksan? Tuntuu pahalta olla pettymys, jokaiselle. Perheelle ja ystäville. Kuulen joka ikinen päivä mitä olisin voinut tehdä toisin, olen pahoillani etten osaa olla se jota te haluatte minun olevan.
Uskokaa tai älkää, minä yritän kyllä.
Olen aina yrittänyt, mutten pysty siihen.

torstai 2. syyskuuta 2010

Just too hard

Image and video hosting by TinyPic

Kumpa mä voisin perua tän kaiken,
unohtaa ja aloittaa alusta.
Mut nyt se on entistä vaikeampaa, koska mä tiiän etten tule koskaan hyväksyyn itteeni ennenku oon pieni keiju.
Tää on vaan liian vaikeeta mulle, mun voimat ei vaan riitä laihtumiseen eikä täydellisyyden tavottelemiseen.
Mut en voi tehä muuta ku jatkaa yrittämistä.
Sillä en ole luovuttanut koskaan, olen vain epäonnistunut.

Mutta nyt minä jatkan.