perjantai 28. toukokuuta 2010

Pessimisti on aina pessimisti

Mä nostelen moneen otteeseen yli neljää kiloa painavaa vesimelonia.
Mietin miltä tuntuisi kun semmoinen jyrkäle irtoaisi kehosta.
Vaputtavalta ja onnistuneelta.

En tiedä tällä hetkellä mitään muuta, joka voisi voittaa sen tunteen.
Olen kumminkin kaukana kaikesta tuosta, laihuudesta ja onnentunteesta.
Ei se mitään, tiedän, että jonain päivänä olen siinä. Toivon, että olen siinä.

Tämä on taas vaihe, jolloin mua ei kiinnosta, vaihe joka vaan täytyy kärsiä läpi ja herätä taas.
Toivin, että se tapahtuu pian, niin säästyisin isommalta työltä.
Pian on kesäloma, enkä ole edistynyt yhtään. Kaikki on vaan kääntynyt väärin päin.

Eikä oikeestaan mikään suju niin ku toivosin;

syömiset
koulu
ystävyyssuhteet
perhesuhteet
kuntoilu


kaikessa on jotain vikaa.. missä kaikki positiiviset asiat on.
Kaiken lisäks oon kuolemas koht ummetukseen, seki viel :D
täs viime aikoina iskeny kauhee vatsaturvotus, ja ruuansulatusongelmat, ja ruoka on vaa jääny pyörii vatsaa.. joten not fun. Mut siihen toivottavasti tulee muutos ku ostin jotain ummetus lääkettä, eli laksoja? Hmm.. mitäköhä siitäki tulee.. no tuskin niihi kuolee.
Täytyy koittaa tsempata ja kääntää huonot asiat hyviks, mut helpommi sanottu ku tehty.

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Kuva kertoo enemmän, kuin sanat.


Hienoa, hyvä minä. Ikuisena luuserina, voin taas todeta olevani lihava kuin porsas.
Toivon, ettei tätä päivää olisi ollut, ikävä kyllä oli. Niin oisin säästynyt kaikelta läskiltä.
Eikä kukaan edes pakottanut. Mä vaan söinsöinsöin, suklaahan on hyväää, eikös vain?

Läski.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Mä en enään jaksa.

Mä en enään jaksa.

Teksti sisältää pelkkää angstausta, joten jos olet onnellinen tällä hetkellä,
älä pilaa oloasi lukemalla tätä!

Mikä mua vaivaa?? Kaikki työ on ollut turhaaa.. joka ikinen päivä alle 1000kcl maksimissaan 1200kcl.. mä en tajua. En tajua mikä mun kehoa vaivaa.. olen vain lihonut, kelatkaa lihonut!
47.9kg.. mitä vittua? Anteeks.. toi vaaka ei oo näyttäny pitkään aikaan mitään muuta lukua ku tota. Eri kohta mun huoneesta se saattaa näyttää 100gramman vähemmän tai 200grammaa enemmän.

Hyi vittu, olen läski.

Eniten mua naurattaa tässä se, että kaikki työ on tehty turhaan. Mun tekis mieli repii mun hiukset päästä, miksen oo enään se sama 45kiloinen tyttö?! Missä vaiheessa mä luovutin? Paskiainen.. en tajua tätä. En ymmärrä kuinka tämä tapahtui.
Pari viikkoa takana jo herkkulakkoa.. eikä mikään tunnu muuttuvan.

En ehkä ole jaksanut kuntoilla mitenkään kummosesti, mutta luulisi tuolla kalorimäärällä laihtuvan. EI näköjään.


Oon niin turhautunu ja voisin itkeä verta, mun tekis mieli lyödä mun pää läpi seinästä, repiä mun hiukset ja kuoria iho irti.
Tää tunne on ihan hullu, ja ehkä pahin kuin ikinä.


Ei enään leipää,
Ei enään mysliä,
Ei enään jätskiä,
Ei enään nuudeleita,


Saatanan läskikasa!!!

perjantai 21. toukokuuta 2010

Kiitos isä, niin mäkin sua.

Onnelisuus, jonka voi lukea silmistä. Viaton ja syytön ja haavoittuvainen.

"Joskus musta tuntuu, et sul ei ois lapsia ollenkaaa!!!!"

"JOO MUSTA VÄLILLÄ TUNTUU, ET SUL EI OO ISÄÄ OLLENKAA!!"

.. kiitos isä. Noista kauniista sanoista. Olen pahoillani, kun haluaisin sinun yrittävän enemmän. Haluaisin sinun olevan minulle isä.
Turva, muuri johon voin nojata. Muuri jota vasten voin itkeä. En koskaan ole voinut näyttää tunteitani sinun seurassa. Olet opettanut minut vaikenemaan, olet opettanut minut kestämään tuskaa. Olet opettanut minulle, ettei pessimisti pety.

Kuuntelen sun sanojas ja käperryn itkemään aina samalla tuolille koneeni ääreen. Itken, niin kauan kuin kyyneliä riittää.
Toivoisin sinun tulevan halaamaan minua ja laskemaan kätesi olkapäilleni ja kannustamaan eteenpäin.
En näe sinusta mitään muuta kuin kylmän selän, eikä lämpimästä turvasta ole mitään tietoa.

Olisin niin halunnut sinun olevan tässä, tukemassa mua tälläisinä hetkinä.
Hetkinä, joilloin mikään ei tunnu olevan hyvin, hetkinä jolloin peili särkyy edessäni, hetkinä jolloin haluan satuttaa itseäni,
mutta sua ei oo koskaan näkynyt, ei ikinä.

En saa ikinä mitään kiitosta, usein mä mietinkin, että ehkä en ole ansainnut mitään semmoista.
Tiedän kyllä kun teen asian väärin, silloin sinä kiristät. Sanot lopettavasi maksamasta puhelinlaskua taikka suljet nettiyhteyden.
Haluat vain, että ulospäin vaikutat hauskalta ja kaikki kunnossa -olevalta isältä.

Kaikki tämä on vain kulissia, jossa elämme.. kaikki tämä on huijausta.
Kukaan ei tiedä, miten kohtelet meitä, mua ja siskoani.
Kukaan ei tiedä, kuinka henkisesti kuritat meitä.
En voi ikinä tietää, kun teen oikein. En ikinä saa mitään kiitosta.

Ja sen pienen rakkauden sinä osoitat rahalla. Usein mietin, kuinka sinun omat ongelmat kaatavat sinut, missä sinun muurisi on?
Lopulta tajuan, kuinka minä joudun seistä muurina ja pitää meitä pystyssä. En jaksa, en pysty.
Kuulen sinun puhuvan itsetuhoisia ajatuksia, kuulen äänestäsi, kuinka huonosti asiat on.

Mietin aikoja, jolloin sinua on petetty, jolloin äiti lähti. Mietin usein, kuinka sinä kohtelit häntä.
Nyt olen ymmärtänyt, että äiti ei vain jaksanut, jos hän joutui kestämään sinun nälvimistäsi ja kylmää syliä aina tajuan häntä, ymmärrän miksi hän lähti.

Olen tajunnut nyt.. anteeksti, että minulla kestä näin monta vuotta. Ymmärtää, etten ole se lapsi, jonka sinä halusit.
Tiedön, että halusit kurinalaisen pojan, pojan jolle voit kertoa kuinka armeijassa pojasta kasvaa mies.
Minä en ikinä tule olemaan sinun alokas, en sinun oppipoikasi.

Olen onnellinen, että pystyn näyttämään sinulle vahvana kuka olen, enkä muuksi muutu.
Vaikka joka ikisen sanasi jälkeen, pidän naamani peruslukemissa, jokin sisälläni hajoaa.
Tunnen kuinka palasia tippuu sydämestäni, tunnen kuinka jotain kaunista taas katoaa.
Kun poistut, kyyneleeni ottavat vallan, silloin ne uskoltavat tulla.
Kyynelistä paistaa häpeä ja katkeruus.

Isä miksi kukaan ei tiedä, miten huonosti voit. Miksei kukaan tiedä mieten kohtelet meitä.
Vielä pari vuotta sitten mulla oli sut, ja nyt ei mitään..

Kuulen taas sisälläni äänesi, ja lopetan itkemisen. " Miten mulla on tommosia
kurittomia pentuja, sais selkäsaunan saada"

Toivon, että joku kaunis päivä, ihmisille paljastuis totuus sun toisesta puolesta.
Toivon, että joku päivä minulla olisi isä.

torstai 20. toukokuuta 2010

Back to business

Päivät vähenee ja kesä lähenee.
Mä kuulen jo kuinka kesä tekee tuloaan, lapset nauraa. Istuu hiekkalaatikolla. Ampuu vesipyssyillä ja puhaltelee saippuakuplia. Kaikki muut nauravat, paitsi minä.
Voiko kesästä edes nauttia, jos ei näytä hyvältä? Ei.
Päivä alkoi niin hyvin. Onnistuin aamulla vielä kiireessä välttää aamupalan, ehdin töihin juuri ja juuri ajoissa. Töissä söin vähän lohi -ja perunavuokaa, kahvia, pari mansikkaa ja näkkärin.
Okei toi kuullostaa paljolta, mut multa hyvä suoristus.

Luulis et kesäl ei oo nii nälkä ku on kuuma. Mut mul on semmone olo et voisin syyä norsun.
Kaii se on sit sitä, etten vaa syö tarpeeks monipuolisesti.
Oon sluipannu treeneistä, eka jalan takia ja nyt vaan siks ettei yksinkertasesti huvita. Laiskapaska.


Ensiks mun hyvä olo loppuu siihen ku kiertelen kauppoja ja keskityn katteleen vaatteit, nostan katset ja huomaan kuinka täydellisen kauniin näköinen tyttö seisoo hyllyjen välissä. Täydelliset tummat hiukset, litteä vatsa ja pitkät laihat sääret.

Eniten on epäreilua se, että joku voi olla luonnostaan vaan niin laiha..

Pahottelen tätä mun sekavaa tekstiä, mun pää ei oikeesti toimi.
Siitepölyt on täl hetkel mun parasystävä <3<3>

Toivottavasti saan teille väännettyä ens kerralla paremman txtin =)

Kesä tulee pelottavan nopeasti... aivan liian.

Mut sitä enemmän mun täytyy pitää mun itsekurista kiinni.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Tunne, joka on ylitsepääsemätön.

Istun keinussa katse alas päin. En näe mitään muuta, kuin reiteni.
Läskit lilluvat reidet.
En näe keinua allani. Haluan itkeä. Repiä kaiken ylimääräisen irti.

Mikään ei helpota. Syön, vaikka en halua.
Lihon, vaikka en halua.
Mulla ei oo vaan voimia taistella.

Yritän olla herkkulakossa, mut kaikki tuntuu mahottomalta.
En pysty vastustelemaan yhtään kiusausta.
Välillä tuntuu, et se on mulle oikein, jos lihon.
Juuri oikea rangaistus.

Jotta pystyisin vain vihaamaan itseäni lisää..
En pysty kuvailla kuinka paljon vihaan itseäni tällä hetkellä.
... ja pian kynnet uppoavat läskeihini.
Tekisi mieli huutaa.



Ps. Joy.. anteeks ettei olla puhuttu pitkään aikaan, mulki on sua ikävä ja tarviin sua ♥
Enkä todellakaan oo unohtanu!
Missä oleeeet ? :<


tiistai 11. toukokuuta 2010

Ja aika juoksee kuin siivillä

Se on kuin sade mikä tippuu niskaani, paitsi tämä on jotain paljon pahempaa.
Tämä on kipua ja epäonnistumisia.

En tiedä mikä mua vaivaa, se ois hieno tietää. Mä en vaa enää jaksa tätä. Oon sivuttanu joka aamuisen punnituksen, oon sivuttanu mun säännöt. Mä kelaan et tää kaikki on ohi,kuhan en tiiä paljon painan.
Oikeestaan kaikki on niiin kauan aikaa hyvin, ennenku mun pääst kuuluu naps ja vaaka näyttää errorii.
Mun pitäis tsempata, oon koittanu sparraa itteeni kaikil mahollisil taval. Ei edes se, että kesä on tulossa saa mua tekemään mitään. Mä en tajua mikä mua vaivaa.

Mä oon taas jättäny jalan oven väliin, keikun täällä kultaisella keskitiellä ja kohta astun taas omaan satumaahani, jossa mikään ei ole hyvin, jossa koskaan ei saa olla onnellinen.

Kysymykset juoksevat kilpaa mun päässä. Huomaan, et mun ajatukset selkenee ja mieli selkenee.
En tiiä haluunko sitä, ja äkkiä huomaan roikkuvani täällä, lukemassa teidän juttuja ja koittamassa saada itteni taas tajuumaan et tätä mä haluan, haluan olla laiha pieni keiju.
- Pahinta on tajuta se ettei musta oo siihen. Mun kropasta ei muokata semmosta.
En halua näitä makkaroita, en halua näitä lihaksia... menkää pois.

Mun on kauan jo pitäny alottaa tän mukainen ruokavalio, mut eheiii nii hyvin ku tunnenki itteni.
Tää on mahotonta, vaikka tää on terveellinen ja sun muuta.
No toivottavasti tosta on ees muille iloa, jos nyt ei sitte mulle.



ps. Nyt tullu reilut 200 postausta täyteeen!
Ja joskus huhtikuussa blogillani oli 1v synttärit, noh myöhäset onnittelut sille sitten ♥
ja kiitos vielä kaikille, teille ihanille lukijoille,
jotka olette jaksaneet kuunnelle, tukea ja olla mukana! ♥

maanantai 10. toukokuuta 2010

?

Heiii.. anteeks tää turhanpäiväne viesti, mut se kuka kysy et "ooks se l...."

niii voin ollakki, en oo vaa iha varm et mitä tarkotit, hukkasins en sun kommas enkä päässy lukee oikee loppuu, et jos voit kommenttoida uudestaan :) thankjuuu ♥

perjantai 7. toukokuuta 2010

Mitä on olla onnellinen?


Tuo kyseinen lause, se on ollut minulle ikuinen mysteeri. Onnellisuus.
Ennen ajattelin, että olen onnellinen kun olen laihtunut edes 100grammaa, tai jos olen pystynyt syömään todella vähän. Olin sitä onnellisempi, mitä alemmas vajosin.

Olen alkanut ajattelemaan,(taas kerran) ja miettinyt tosissaan millaista on olla onnellinen.
En usko, että se on kaloreitten laskemista,
ruoan välttelemistä,
laihduttamista.
En usko, että se on enään mitään noista..
Nuo kaikki ovat ahdistusta ja kutsun sitä vankilaksi.

Olen syönyt viime päivät melko huonosti, oltuani oksennustaudissa
(josta olen aina unelmoinut,joka ei ollut todellakaan ihanaa).
Menkkani alkoivat, näin minun ilokseni ja riesaksi viikko sitten, mutta olen siitä iloinen että kaikki on suht kunnossa elimistössä.
Voitte siis vain kuvitella kuinka turvonnut olen kun 4kk kateissa olevat menkat tupsahtavat päälle ja nytten niitä saakin varmaan jonkun aikaa katsella.
Ilmoitan nyt tänä aamuisen painon, en ole tästä ylpeä, en todellakaan.
Tiedän, ettei tämä ole totuudenmukainen, menkkojen aikana (esiintyy nestettä ja turvotusta jne) 47.5kg.. en tajua kuinka se on edes mahdollista jos olen kuluttanut paljon ja elänyt reilustiu alle 1000kcl. Tai sitten kehoni on vain niin syöppö, että kerään kaiken paskan
.
Toisinaan, en mä jaksais enää rangaista itteeni.
Mä haluisin vaaan unohtaa tän kaiken, voittaa tän. Kävellä tän paskan yli ja nauraa tälle myöhemmi.

Mut mä valitettavasti tiiän, et en pysty taistelee tän ahdistuksen keskellä, ihanku mul ei ois ulospääsy.. mä haluisin olla ja elää niiku normaali nuori.
Nauttiia kesästä
grillailla
syödä herkkuja
nähdä ystäviä
olla itsevarma
Nauraa
Olla murehtimatta
Unohtaa kaiken ahdistuksen
ja elää täysillä,
koska on vain yksi elämä.

Tuota mä oon miettiny, vain yks elämä. Oon täyttäny viimeisen vuoden mun elämästä tälläiseen. Joka on samalla niin rakasta mulle, mutta samalla suuri helvetti.


Mä uskon et sit ku osaan rakastaa itteeni, pystyn olla onnellinen.
Kun mä hyväksyn itteni, kaikki tuntuu helpommalta,
kun mä oon kärsiny tän mun "vankeuden"
mä pystyisin taas elää.

.. ja mä toivon, et joku päivä mua ei kiinnosta paljon mä painan tai mitä mä syön.
Vaan tekisin just niiku tuntus hyvältä, ilman omantunnon tuskia.

maanantai 3. toukokuuta 2010

Why I can't stop eating.



Taas yks päivä jonka voisin pyyhkiä. Syöty parisen sataa päälle 1000kcl. Kuhan ei mee yli peruskulutuksen, mut huominen on uus päivä, ja sillon vähemmän ku tänään oli vähän enemmä ravintoo (kaikki kumminki terveellistä)


Ps. Anteeks tylsä postaus, halusin vaan kertoa :-)

PPS. Lauantai aamulla ilmotan painon blogissa, vaikka olen lihonutkin.

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Ehkä tämä tästä joskus helpottuu


Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa..

Tähän asti päivä on ollut paljon parempi, kuin eilen.
Tämän lauseen jälkeen löydän itseni kuitenkin pöydän äärestä ähkynä.
Tää on vain kiinni omasta psyykkeestä ja vahvuudesta. Heikot eivät pärjää.
En ole ennen ollut luovuttaja, mutta nyt tuntuu silt etten saa niskastani kiinni.
En saa itseni nostettua takaisin junaan, takaisin tähän. Myöhästyin siitä.


Tunnen itseni surkeaksi, miksi tämä onnistui ennen?
Nyt tarvitsen tähän enemmän voimaa kuin koskaan aikaisemmin.
Ei, ei tämmöiseksi vain voi jäädä.

Aamulla mannapuuroa 180kcl
päivällä 2½ leipää
180kcl
Vähän rusinoita 40kcl
Tähän mennessä siis 400kcl..
Tänään ei siis yli 800kcl

lauantai 1. toukokuuta 2010

Hetken suussa, ikuisesti vyötäröllä


Voisin kuvata tän hetkeistä olotilaani hieman sekavaksi, tuntuu kuin oisin heränny vähän aikaa sitten koomasta. Jep, kyllä. Mä join eilen. Enkä ihan yhtä tai kahta, vaan pullollisen vähän vahvempaa ja siideriä. Enkä ees halua ajatella mitä kaikkea kaadoin suustani alas.

Eniten mua nauratti et olin kuulemma yöllä vielä (ihan muistamattani) ottanu Södiksen lautaselta lihapullia!! Aamulla toi pikemminki itketti ku nauratti. Hienoa, jos syön aina öisin tietämättäni/muistamattani, niin se selittääkin miksi olen näin possu.

Aamu alko mukavalla päänsäryllä ja heikolla ololla, tätä on jo jatkunut iltapäivään asti.

En haluu edes tietää kuinka vähän päiviä on enää kesään, tänään on taas yks turhaan heitetty päivä. Mä tiiän et täs tulee käymää nii et tajuun etten oo edes keskittyny laihuttamaan ennenku kesäpäivä tulee etee ja huomaan olevani samassa pisteessä, sit on turha itkeä.

Aamulla kahvia
kaks leipää
Ananasta
mysliä ja jugurttia
Päivällä kaks leipää
karkkia, ehkä 100g!? oon tullu valitettavasti siihe tulokseen et mul on sokeriaddikti, rakastan sokeria ja karkkia liika pysyäkseni erossa niistä.
Pepsi Maxia
Illemmalla ananasta taas..
+ myöhemmin jotain iltapalaa

... joten voitte kuvitella varmaan, miten epäonnistunu olo mul on taas.