tiistai 30. maaliskuuta 2010

How to grow up

Toisaalta menee paremmin, toisaalta ei.
Kyllä mä syön, ja saan painoa takaisin. Ihme, et se ei oo ahistanu mua viel niinkää paljoa.
Sitä odotellessa. Toivon vaa et pääsen siit yli, enkä lähe tähä kierteesee uudestaan, koska viimeks kävi niin.

Ravitsemusterapeutti varattu ja muutenkin pienet järjestelyt elämässä on antanu uutta toivoa.
Nyt yritän kovasti saada kuukautiset takaisin, niitä ei näy. Tai no ei ole näkynytkään kolmeen kuukauteen...

Asiat tuntuu paremmilta, koska eräs henkilä joka on ollut joskus kadoksissa mun elämästä, on taas mun lähellä ja koittaa tsempata mua.

Täytin mä tossa eilen vuosiaki, vastuu kasvaa ja aikuisuus lähestyy :c

torstai 25. maaliskuuta 2010

My light in darkness breathing hope of new life

Pitääkä mun nyt tosiaan vaan odottaa, että se rasvainen spaghetti ja jauheliha on sulanut vatsaani ja reisiini kiinni jokaista senttiä myöten? Pitää. Niin terve ihminen tekisi.

Mun pään sisällä ja ajatuksissa, mä revin mun hiuksia ja raavin mun ihoa. Kasvatan mun itseinhoa, esittämällä, että kaikki on hyvin. Niinkuin mitään syömisvammailua ei koskaan olisi ollut. Oksennuksen maku nousee kurkkuuni ja käskee minua oksentamaan, Puristan päätäni ja kiellyn tottelemasta. Samaan aikaan torun itseäni ja puristelen reisiäni, läski läski.

Mä tappelen iskän kanssa, se huutaa mulle ja mä sille takas. Mä mietinkin kauan sitä rauhaa kestää.
Ainaku sil menee huonosti sen naisen kanssa, niin mä tiiän sen ja saan tuntea sen.
Me tapellaan ja väitellään Södiksenki kanssa, ja mä tiiän et vika on mussa.
Mä tiiän et oon vääränlainen, oon liian tarkka liian pilkun tarkka, valitan jos ei ole rasvatonta ruokaa.. valitan jos joku ei mee niiku mä haluisin. Mä en haluu olla mä !

Ovi paiskautuu kiinni ja iskä lähtee taas yöks pois, se menee sen naisen luo. Se on sen elämän ykkönen, se tekis mitä vaan sen vuoks, mitä vaan sen naisen vuoks, joka kohtelee iskää ku roskaa.
Mä laitan soimaa Sia- breathe me, heti ku kuulen oven sulkeutuvan.
Help, I have done it again
I have been here many times before
I hurt myself again today
And, the worst part is there's no-one else to blame
.

Mun pitäis olla ilone, huomenna pidän pienet kekkerit mun synttäreitte kunniaks, vaikka ne ei nyt virallisesti olekkaan huomenna. Toivottavasti kaikki menee vaan putkeen, koska ne pidetään Södiksellä, eikä sen äiti ollu kauhee innostunu niistä.. joten toivotaan.Se tietää lisää karkkia kakkua juomaa. Kaloreita.

Kyllähän mä sen kestän eikö niin? Taas yksi päivä, jolloin yritän unohtaa tän kaiken olla se entinen hyvällä mielellä syövä- minä.

Musta tuntuu, et mä vaan karkotan ihmisiä mun ympäriltä, tai sit ne ihmiset vaan katoo, koska ne huomaa kuinka mä pursun, enkä yhtään valehtele. Tää on iha totuus et mä vaan lihon, koska joku paska ääni sanoo mun päässä, et niin tän kuuluukin mennä. Mä en oo valmis tähän, mä en oo valmis parantuu, mä en oo valmis olemaan taas se sama johon mä kyllästyin.

Mua itkettää, mut mä en halua vaivaa ketää mun kaverii niille, ei ne jaksa kuunnella mua
joten mun täytyy purkaa tää jotenkin muuten.

Anteeksti kaverit, että tuotan teille aina pettymyksen,
olen yksi häpeän pilkku.
Te muut laihdutte ja minä lihon,
anteeksi siis " parannun" .


tiistai 23. maaliskuuta 2010

Hate myself


Sometimes I wish I was someone other than me

Fighting to make the mirror happy

Trying to find whatever is missing .

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

Me and food.


Päästyäni nukkumaan, päässäni pyöri ja mahassa velloi alkoholit, kaikki sekaisin.
Drinkit, viinat, siiderit, kakkupala, salaatti.

Nään unta, jossa syön semmosta makarooni salaattia, otan sitä monta kulhollista ja tunnen vieläkin nälkää. Alan ajatella kaloreita ja katson sen makarooni salaatin pussin kylkeä, jossa lukee 945kcl per 100g. Jäykistyn ja alan kakomaan oksennusta kurkussani. ja herään. Uni oli ehkä hirvein ikinä, näistä mun mättöunista. Mä nään niitä liikaa.. eri yönä, joka eri ruokaa. Kermakakkua, jätskiä, irtokarkkeja. Mua inhottaa noi, menkää pois.

Mä en halua lihota, mut en voi enää laihtuukkaan. Mä en saa. Eri asia on se kuinka pysyä tässä?
Joka tapauksessa, menen jompaankumpaan suuntaan. :<



lauantai 20. maaliskuuta 2010

Joka ikinen vaate puristaa päälläni.

hyi mua oksettaa, mä nään kuinka mun reidet on paisunu, kaikesta karkista, vaaleasta leivästä.
Mikään ei sopinu mun päälle tänä aamuna, sovitin erilaisia mekkoja, jotka puristavat perseen kohdalta ja yläreisistä. Multa meinas tulla oksennus kurkkuun, hyi helvetti ku se näytti rumalta.

Tänään on kahden kaverini synttärit. Mua ahdistaa jo valmiiks, koska oon alkanu ahmimaan, kaiken tän ruoka vähyyden jälkeen. Mä en helvetti tajua miksen osaa syödä normaalisti, ei liian vähän eikä liikaa. Mä en tajua miks mun pitää syödä itteni siihe pisteeseen, et mun maha tekee halkeemista. Mä en osaa selittää, mut tää tuntuu jo suurelta ongelmalta. Syöminen.. miten se voikaan teettää näin paljon vaivaa. Mua vaan ahistaa, tänään kahdet synttärit ja ensi viikolla vietän vielä omia synttäreitäni, ruokaa ruokaa karkkia pullaa kakkua.
Pelastakaa mut tästä.

Kaiken lisäks nautin tänään varmaan sievoisesti drinksuja, hienoa hyvä minä. Näin niitä kiloja hankitaan.

Ja taas ajatus tän päivän ruokahelvetistä, saa mut miettimään, mitä jos olisin tänään hedelmä-salaatti linjalla ja loppuillan drinkki kourassa.

Mä oon vaa liian lihava enää edes laihtumaan..

tiistai 16. maaliskuuta 2010

don't give up

"Sä oot syöny liikaa, aivan varmasti, koska susta tuntuu kylläiseltä"

-Ääni pään sisältä-

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Pakko pakko pakko

Pakko, aivan. Pakko syön joka päivä, vaikka mul ei oo nälkää, mä vaan syön koska se näyttää normaalilta.

Eilen illalla pelästyin mun painoo ja ahmin joskus puol 12 illalla vatsan täyteen jugurttia ja omenoita, olin räjähtämässä, ekaa kertaa toivon että saan painoa takas (vaikka en ole laiha) Mutta olen vain enään lihasta.. olen kai hullu teidän mielestä, mutta helpotuin kun aamulla vaaka oli 46kg, ne tais olla viel niit ruokii ja turvotus, koska kävin ihan aamusta joskus puol7 jälkee vaa'alla. Nopee se paino näyttää takas tulevan, tulis joku muuki.. :c

Tänään tosin oon syöny joku 1200kcl, enne en ikin syäny puol 21 mais kunno ruokaa, mut nyt haluun tästä irti, joten yritän tosissani. Iskä ainaki oli nii ilone kun sen ruoka kelpas.
Tuli mullekki oikeestaa parempi olo.


Oli vaan pakko tarve tulla infoon teille.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Anna anteeks, rakas keho


Mä en pysty kuvailla, kuinka mä kadun tätä kaikkee.
Mä ravistelen ja herään yhä enemmän, kuinka pohjalla mä ja mun ajatuksen on käyny.
Mä oon fyysisesti tappanu itteni.

Mä rukoilen kädet ristis joka ilta, tiputtaen samalla pari kyyneltä
"Tulkaa menkat, tulkaa takas" Mikää ei näytä auttavan.
Ostan kalamaksaöljy kapseleita, käytän levitteitä leivällä.
Teen kaikkeni. Mut ei.

Pidin viikon paussia vaa'asta, ja elin ilman laihdutus ajatusta. Yritin kyllä syödä säännöllisesti,
mutta olin tietämättäni vahingossa laihtunut 1.5kg viikossa.. oon nyt laihempi ku koskaan enne.
Eikä tää oikeestaan tunnu hyvältä. Mä haluun vaa mun naiselliset muodot takas, mä haluun mun menkat takas. Tää tunne ei oo turvallinen, koska mä pelkään koko ajan etten vois ikinä saada lapsia,

ja kohta mä löydän itteni taas itkemästä. Miks, miks mä oon ollu näin vitun tyhmä, miks mä oon joutunu tähän tilanteeseen?

Oon nii vihanen itelleni, nii katkera, jos oon pilannu mun elämän.

torstai 11. maaliskuuta 2010

Kerranki musta tuntuu, et mä sanon tälle hyvästit



Mä en tiiä, oon varmaa sekoamassa, tai sitten omistan vielä viimeisen järjen hivenen ja tsempin parantua. NImittäin viime päivinä mä oon taistellu ja taistellu. Ajatusten kanssa. Ne on repiny mua kahtia ja oon repiny samalla mitalla takasin. En oo pitkään aikaan, ajatellu näin. En oo pitkään aikaa ajatellu mun terveyttä tai mun hyvinvointia. Mul on ollu mielessä vaa "laiha, laihempi, laihin minä" Nyt mua kaduttaa, et oon ajatellu noin.

Pian tulee täyteen vuos tästä kaikesta, tästä helvetistä. Masennuksesta ja syömisvammailuista.
En halua juhlia "tämän" syntymäpäivää, en todellakaan.
Seison peilin edessä, enkä osaa enään päättää mitä teen. Oon oikeestaa tyytyväinen vatsaan ja solisluihin, jotka näkyy jo ihan mukavasti. Selkäranka ällöttää koska pallot selässä tuntuvat paremmin. Ainoa asia mihin en tunne vielä olevani tyytyväinen(tällä hetkellä) on jalkani. Reisille ja reisilihaksilleni en voi koskaan mitään, ne ovat siinä. Niitä täytyy kunnioittaa, niitten eteen olen tehnyt paljon töitä.
Oon alkanu rakastamaan elämää, nauttimaan syömisestä yhä enemmän ja enemmän. En tajua kuinka olen onnistunut pysyttelemään vaa'alta pois jo sunnuntaista lähtien. En tiedä olenko yhtä iloinen enään ensi sunnuntaina, jolloin pääsen katsomaan mitä olen saanut aikaan syömällä terveellisesti.

Halusin nyt laittaa ne kuvat joita oon kauan sit luvannu, tää voi olla virhe lisää ne tänne, ja katumuksen perässä saatan tulla poistamaan ne.


Kuva on vähän hassusti otettu kun toinen käsi ylhäällä. (et ei ne nyt ihan noin näy)


Tässä siis vatsan alue. Enkä sano todellakaan et tää ois se mun tavote tai et ois täydellinen, ei tosiaan, mut siin se nyt möllöttää. (En vedä vatsaa sisään, jännitän vaan alavatsaa, iltaruoan ja iltapullotuksen takia) Taitaa se kyllä muutenkin pömpöttää :D
Ps. Mun painosta ei siis oo mitään tietoa, ja jatkan ja haluan edelleen parantua. Syöminen on ollu aika sitkeetä ja pakko nielemistä ja syön väkisinkin vaik ei oo nälkä.. mä tosissaan yritän ja toivon et tää on sen arvosta.

Vertauksen vuoks kuvia vuoden takaa musta:

Helpottaa nähä et tää ei oo ollu turhaan, mut silti tää on vieny mun elämäst turhan paljon. En oo pystyny nauttimaan mistään enkä oo pystyny olemaan onnellinen,
enkä osaa olla onnellisempi laihempanakaan sen enempää, se ois vaa jatkuvaa paniikkia painon nousun kanssa..

joten ehkä tässä vaiheessa, ois vaa paras kääntää suunta parempaa.. jos mä vaan haluun, kyl mä oon tarpeeks vahva, jos mä vaan jaksan taistella.

Kiitos jos joku jakso lukee tän hirmu postauksen ;)


Ps. En ees muistanu miten ihanalta tuntuu syyä kunnon lämmin ruoka joka täytttää ja vie nälän ♥

tiistai 9. maaliskuuta 2010

I wanna be a normal

En ois ikinä uskonu, et tän lopettaminen, vaatis näin paljon.

Viime ilta/yö, oli taas niitä iltoja joita vihaan. Lopulta eilinen kalorisaldo jäi jokusen alle 800kcl? Johtuen siitä et mun pääs heitti joskus kahentoista jälkeen, mä vapisin ja keuhkoissa tuntu oudolta. Mulla ei ollu nälkä, mut alitajuntaisesti mä ajattelin sen johtuvan verensokerista ja ryömin jääkaapille puolenyön jälkeen.. voitteks te kuvitella, yöllä?! Otin kevyen jugurtin, omenan ja maitoa lasiin. Rukoilin suorastaan et mun olo helpottuis. Luulin valvovani koko yön, kunnes nukahin joskus yhden jälkeen. Voin sanoo, et aamu ei ollu mitään hehkeintä aikaa.

Tänää oli käynti pitkästä aikaa terapeutilla, puhuttiin vaa samoista asioista. Mun pitäis kuulemma jättää toi puntari kokonaan, ni mun elämä helpottuis, jep oon samaa mieltä. Ahdistus häviäis puolella ku tietäis ettei tarvii enää ikinä astuu siihen. Tosin puolet siitä ahdistuksesta jäis kummittelemaan mua ainiaaks.Toinen asia on se,et mun hormoonitasapaino on kuulemma hieman sekasi, menkat on myöhässä tai ne ei oikeestaan tullu viime kuussa ollenkaa.
Mä nii haluisin normaalin elämän, ja yritän koko ajan tavotella sitä.

Koska uskon, et se on tavottelemisen arvosta.
Mä en haluu menettää kaikkea tän takia,
haluan aikuisena olla hyvä ihminen,
itsevarma, mahtava ja joskus ihana äiti.
- Musta ei voi tulla mitään noista ellei tää lopu hyvissä ajoin.



Aamupuuro 150kcl
Päivällä jugurtti ja omena 90kcl
Purkkaa 20kcl
Jokunen rusina 20kcl?
Teetä
Päivällinen pieni nuudelipussi,kananmunan valkuainen paistettuna,leipä: 350kcl

Total nyt: 630kcl

Tulossa vielä iltapala(jep valitettavasti mä syön sen iha omaks parhaaks.)
Puristan hampaita yhteen ja pidättelen itkua, nielen joka ikisen palan..

maanantai 8. maaliskuuta 2010

Helpompi jatkaa, kuin lopettaa

Mä vaan niin rakastuin tuohon kuvaan.

Ahdistusta ahdistuksen perään, mun ois ehkä helpompi hengittää ja vaan elää, jos peilejä ei olis.
Mä en vaa jotenki kestä kattoo mun tukkijalkoja peilistä. Kaikkeen muuhun mä oonki(melkein) tyytyväine.
Vihaan vaan mun ällöttävän lihaksikkaita jalkoja. Ahdistusta lisääkin sitten se, että lupasin kaverilleni olla menemättä vaa'alle viikkoon. Hienoa, mua pelottaa, et viikon päästä mua odottaa ehkä elämäni kauhein yllätys vaa'an lukemissa.
Enkä mä oikeesti tiiä, kuinka mä reagoisin, jos oisinki lihonu ihan hirveesti tai edes kilon/pari. Mä en oikee tiiä miten mä pystyisin sulattaan sen. Toisaalta, on helpompi olla, kun ei jo edellisenä iltana stressaa aamuista punnitus hetkeä... ehkä hyvä niin. Mun frendi haluu tsemppaa mua, enkä haluu pettää sen luottamusta, lupaus on lupaus. Lupaus pidetään.

Alan nytten sitten tästä päivästä lähtien päivittämään tähän alas ain mun syömiset, ja haluun muistuttaa et näist ei kannata ottaa mallia, koska mä nyt tyypillisesti syön mitä sattuu ja millo sattuu.. paska tapa tiiän. Mulla näköjää on enemmän tahto lihota kuin laihtua. Venaan vaan sitä päivää ku mä taas herään ja saan mun motivaatiosta kiinni.
Sitä päivää tosin saa ja voikin joutua odottamaan pienoisen tovin.

Musta on nii lähipäivinä alkanu tuntuu jotenki et oon muuttunu lopullisesti kunno luuseriks, en osaa käyttäyty enään.
Enne mä olin nii kiva ja positiivinen, nyt en oo kumpaakaan noista. Oon vaa jättäytyny kaikesta mukavasta ulkopuoliseks. Vältellä ihmisiä. Kai mä sit häpeen itteeni nii paljo, etten vaan kehtaa nähä ketään?

Mut ei tää elämä kyl nyt kauheen mahtavalta tunnu, jotenki ootan vaan kesää. En tiiä mitä mä siitä ootan, jotain helpotusta vai? Koulua ei jaksais käydä yhtään ja monet asiat, jotka enne oli mulle nii simppeliä, on nyt todella vaikeita. Mun on vaikee nostaa itteni ylös sängyltä ja tehdä tiettyjä asioita. Oon vaa nii juurtunu tähä väsymystilaan, et oon melkein ku halvaantunu sisäsesti. Eikä mua yhtään lohduta se, et mä paisun ja paisun.

Mä vaa odotan et tulee ihanan kuiva keli, mä venaan sitä auringonlaskua ja visertäviä lintuja, puiden tuoretta tuoksua, lämmintä keliä ja eniten pururadan ääntä joka kantautuu mun jalkojen askeleista. Mä nii ootan sitä, et pääsen juoksemaan taas.

Olet mitä syöt:

kouluruoka: Kasvispihvi 80kcl, salaattia 40kcl, ruisleipä 80kcl, punajuurisalaattia 60kcl= 260kcl
Kotona: Rahkakakkupala(?!) 120kcl, Puolet Thai keitosta 60kcl, paahtoleipä juustolla 80kcl+purkka 20kcl=280kcl
Eli tähän mennessä= 540kcl+ Iltapalaks puolet puuroannoksesta(vadelmia päällä) 70kcl ja jugurtti 50kcl.
Total koko päivältä: 660kcl

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Näinä hetkinä en haluaisi elää

Mä en osaa selittää kuinka paljon muhu sattuu,
sattuu huomata, kuinka heikko oma minä on.

Hävettää melkein silmät päästä, joka inhottava hetki joilloin mun tekee mieli ahmia.
Eilinen meni niin mahtavasti, niin mahtavasti, kunnes kello kymmeneltä illalla iskällä
oli kunnon katettu pöytä täynnä mättöä. Emmä pystyny peruttaa itteeni, vaik mä kuinka huusin itelleni "älä koske niihi" silti mun käsi kahmas koko ajan lisää. Mul kasvo itseinho sisällä ja ruokahalu vatsassa. Nyt minä saamaton paska, istun tässä melkein 47kg, oksettavan näköisenä.Ette usko paljon mua kaduttaa..En halua oksentaa enään, en halua sortua siihenkään. Nyt se ois tuntunu oikeelta vaihtoehdolta. Mahani on kuin turvonnut ilmapallo.
Pahinta tässä on se, etten osaa lopettaa, en osaa lopettaa lihomista!
Ja nyt jos koskaan tarvisin hyviä neuvoja, koska tästä ei tuu yhtään mitään.
Ällötän itseäni, ja silti mun tekee mieli syödä, vaik ei ois nälkä. Ei en halua tähän kierteeseen..

ps. Huomenna alan päivittämään tänne ruokapäiväkirjaa(ainakin jokseenkin) Pakko herätä tästä syömisestä jotenkin.
Syön silti suht hyvin, koska en halua ahmia enään ikinä.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

DAAAAMN I MIS YOU GIRL

Voi kuinka paljon pelkkä kuva voi saada tunteet pintaan.

Voi kuinka mä ikävöin muistoja, haaleita muistoja, jotka leijuvat hiljaa lähellä sydäntäni.
Tyttö, mä kaipaan sua, mä kaipaan sitä kuinka mä joka päivä koulus odotin näkeväni sut, olit ehkä parasta, jokaisessa päivässä oli jotain hyvää kun sä kuuluit siihen. Mulla on niin ikävä, yeah.. todellakin, anteeks etten mainitse sitä usein, niin usein kuin pitäisi, toivottavasti et koskaan unohda minua monen sadan kilometrin päässä. Välillämme ei koskaa tule olemaan kuilua. Välillä pelkään, että me haurastumme, että meitä ei enään ole. Sinussa on sitä suloisuutta ja enemmän viisautta kuin minussa, sinussa on aurinko. Minussa on hulluus ja heittäytyminen, sinä tunnistat vaarat ja varoitat minua. Pidät minut kultaisella keskitiellä. Useasti mietin missä olisin ilman sinua, jos en koskaan olisi saanut tavata sinua. Välillä nauran, kuinka kauan ihmisellä voi mennä tajutakseen, mitä hänen vieressäään on, minulla meni vaivaiset seitsemän vuotta, kunnes havahduin, huomasin kuinka loistit vierelläni ja unohdin kaiken muun pahan.

Syön vaikka ei oo nälkä, syön karkkia vaikka ei oikeestaan tee edes mieli, nauran itselleni kuinka heikko olen sortuessani ja pyörittelen ajatusta itsestäni kymmenenkiloa lihavempana.
Jep, sitä minä olen kohta.

Haluan takaisin huolettomat ajat, ajat jolloin mäkin osasin olla onnellinen. Osasin ottaa pienistä asioista kaiken ilon irti. Nauroin kuin hullu, eikä kukaan koskaan ymmärtänyt mua.
Paitsi sä J
Me oltiin hulluja yhessä.

question

Oikeassa laidassa näkyy uusi kysely, johon toivoisin lukijoitten vastaavan,
olen tässä nimittäin alkanut miettiä, että kiinnostaako teitä enään edes lukea?
Vaikka pidänkin tätä blogia vain itseni tunteiden ja sekasortujen selvittämistä varten,
silti haluan, että tekstini on kiinnostavaa eikä vain turhaa läpinää.
En takaa mitään, että ilmoittaisin joka päivältä esim. Painoni, syödyt kalorit tai ruokapäiväkirjaa.
Koska huomasin sen ahdistavan minua, toisaalta taas huomaisin helpommin mitä syön ja milloinkin, hyvä vai huono juttu tässä vaiheessa, kun haluan 'tästä' pois?

tiistai 2. maaliskuuta 2010

Isäni suusta.

Odotan sinua,kesä.
Kuuma asfaltti ja lämmin aurinko.

Istun valkoinen huivi päähän kiedottuna tunnilla. Keskittymisestä ei ole tietoakaan, naurettavaa kuunnella maikkaa joka jauhaa turhia asioista, esim jonkun kansanedustajan lemmikistä. Keskittymiseni kohdistuu jalkoihin jotka lössähtävät inhottavasti tuolille, reidet menevät muodottomiksi ja koitan nostella niitä mahdollisimman parhaaseen asentoon.

Olen ajatellut aina olevani ihana lapsi, ajateltua tarkemmin, en tee muutakuin valitan. Niinkuin isäni toteaa joka ilta.
Hetkessä hänellä olisi jo pystyssä lista, jossa olen huono tai mitä voisin parantaa. Hetkessä voisin itse laatia hänen puolestaan listan, jossa minulla olisi tsempattavaa.. haluaisin olla hyvä lapsi, en vain osaa.

Ja niinkuin isän suusta:

Valita vähemmän
Tee enemmän isän mieliksi
Siivoa, äläkä murusta keittiössä
Pidä huone järjestyksessä
Älä häiritse minua puhelimessa
Älä valita kova äänisestä telkkarista yöllä
Anna minun juoda bisseä
Hankkisit duunia kesäksi
Tuhlaisit vähemmän rahaa
Olisit parempi fudiksessa
Osaisisitpa käyttäyty niinkuin muut, etkä olisi tuollainen kunnon seinille hyppivä penska
Sinäkin voisit joskus tehdä ruokaa, ettei minun tarvitsisi
Söisit tätä ruokaa vielä enemmän
Leipoisit joskus
Osallistuisit tämän talouden ja talon ylläpitämiseen
Niinkuin nykynuorisi, myös sinä, olette liian laiskoja ja saamattomia.

Pitkän mietinnän jälkeen tulen tulokseen että olen liian saamaton paska, vähän niiku kaikessa, osittain tää laittaa mut nauramaan, kun ajattelen.

Niin tässä laihtumisessakin, saamaton..
aivan liian osuvaa, aivan liian.
Olen saamaton koulussa, kotona, myös omassa päässäni. Kauan meni todeta, että musta ei oo laihtumaan,
kaiken tän läskin ja itseinhon keskellä, en silti ole valmis saamaan tulosta ja laihtumaan.

Noh koska yksinkertasesti, musta ei vaan oo siihen.

Nyt tämä aikaan saamaton laiska ja huono tytär menee leipomaan jotain hyvää iskän mieliksi. Katsoen samalla, että oma suu pysyy kiinni keittiössä.