tiistai 24. marraskuuta 2009

Tyhjät päivät


Hei rakkaat,

Ensinnäkin anteeks et musta ei oo kuulunu mitään. Oon vaa yrittäny paeta tätä blogia ja joitain mun postauksia. Hankala olla ajattelematta syömisiä, ku tuun ja kirjotan tänne.

Mul on menny ihan hyvi, toisin välillä ahistaa ja tekis mieli repii hiukset irti.
Oon nii onnelline et mul on ainaki pari ystävää jotka välittää. Ja onneks ees yks niistä jaksaa muistaa ja soitella mulle ♥
Välil tuntuu et tahtoisin jatkaa tätä kaikkee ja alotan ensvuon taas, mut saan taas ravisteltuu itteeni ja kelaan et mitä helvetin järkee siin ois. Niimpä?
Kumpa joku osais vaa kertoo sen mulle.

Iskän kans asiat ei oo muuttunu mikskää. Mua enemmänki pelottaa se et toi psykiatri haluaa tavata mun iskän ja "hieman ravistella sitä" Haluisin vaa et mul ois taas ihana perhe ympärillä. Koitan nyt kaikkeni et saisin mun asiat kuntoo, ja jos se ei sit onnistu viimesilläkää voimilla, heitän vitut mun täydelliselle elämälle ja palaan tähän salaiseen arkeen. Toivon tosissani ettei mun tarvis.
Oon koittanu järkätä mun syömiset nyt niin säännöllisiks, ja terveellisiks. Välillä lipsahtaa ja korvaan kunnon ruoan esim sipsillä. Kaduttaa enemmän ku pystyn kuvaan, mut oon pitäny lupaukseni enkä oo oksennellu. siit mä oon ylpee.

Tiiänhän mä et mul on paljon töit viel edes, jotta mä pystyisin taistella tätä vastaan. Mut kyl mä tiiän et jos tosissani haluun jotain, onnistun siinä.
Eli kysymys kuuluu, mitä hittoa mä oikeen haluun?

Välillä on päiviä jolloi mä en tiiä yhtää kui päin olisin, eikä mikää tunnu missää.
Välillä ehkä masentaaki, ku väkisin koitan muuttaa mun suuntaa(ehkä) kohti parempaa.
Kai se on loppujen lopuks hyvä?

Välillä taas mä kaipaisin nii paljon jotain ihanaa poikaa vaa pitää musta huolen.
Mut ehkä mä en sais oottaa enempää,koska en osaa enää seurustella kenenkää kanssa.

ps. Mul on ollu teit kauhee ikävä, ja oon lukenu teiän postauksia. Vaik se on ollu vaikeeta ja herättäny uusii asioita syömisestä. En mä silti haluu lopettaa lukemast blogejanne ♥ no waay

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Uudet tuulet puhaltaa nyt mun blogissa.


Mä en tiiä mistä alottaisin. Oli niin hankala tulla tänne kirjoittamaan kun olen vieläkin ihan sekaisin.
Koko viikon ajan olen heitelly itselleni kysymyksia terveen ja sairaan elämän väliltä.
Plussaa ja miinusta kummastakin.
Arvaatteko mitä? Terve elämä näytti voittavan.
Oon jo kaua harkinnu taas, parantuvani ja lopettavani tän kokonaan.
Mut nyt se tuntuu sitlä et pystyn. Vaikka pari ystävää tietää täst ja tukee mua täs. Mä pääsen heidän avulla nii pitkälle ja ainaku oon taas hajoamassa tai murtumassa maaha, uskon ja toivon et ne varmistaa mut taas ylös.

Toinen syy tähän on; eilisen illan vietin Jorvissa(sairaalassa) päivystyksessä. Lähettii sinne koska koko pitkän viikon mua oli huimannu ja puristanu keuhkoista, särkeny päätä. Syön nyt kolmatta päivää normaalisti ja hei ihanat ihmiset tää ei tunnu niin pahalta. Mä vaan tajusin et tuhoon mua koko ajan. Mut en usko silti et tää johtuu mun pienistä paastoista tai jos oon syöny huonosti. Tiiän et mus on nyt jotain muutki vialla.
Äiti ja isä jankuttaa nyt koko ajan tota ruokaa, ainaki viimestää ku oon meinaillu pyörtyy. "EIhä toi sun syöminen oo mistään kotoisin" ne on nyt keskustellu keskenää ja tullu tulokseen et mun verensokeri on liian alhaalla. No luulis et se ois tasaantunu tässä kolmen päivän aikana ku oon syöny tosi hyvin liian hyvin. Seuraavaks iskält tuli siel sairaalas tällästä "Susta tulee koht joku anorektikko tota menoo" Mä katoin sitä vihasena et; mitä vittua, oon syöny helvetin hyvin vaikka ei oo ruokahalua.

Mut mä tiiän et pääsen tästä pois. En halua olla tässä samassa pisteessä enää parin vuoden päästä. En halua. Oon niil rajoil just nyt "pääsen vielä irti, jos nyt lopetan"

Mua ei oo ehkä koskaa pelottanu nii paljo ku eile illal ku taju meinas lähtee ja sen jälkee kauhee pistos rinnassa. Olo helpottu saatuani nopeasti siskoni astmalääkettä. Lääkärit on toivottomia, ne ei löytäny mitään ja sanoivat vain (Neljä tuntia jonotettuani) "Tää voi olla jotain alkavaa virusta" hienoa. Iskä ja äiti haluis mut verikokeisii, mut en vaa jaksais mennä. Meen huomenna ehkä jos päänsärky jatkuu.

Mä vaan toivoisin et näkisitte,kuinka paljon teillä on kaikkea hyvää elämässä, ja kuinka kaikki ne hyvät asiat selättäis tän syömisvammailun.

Eikä oikeesti koskaa voi herää liia myöhäs, tää on mmun toine yritys nousta ja toivon et viimenen, toivon et sinnittelen pinnalla. Mun ystävien ansiosta.
Tästä päivästä läöhtien opettelen arvostamaan itteeni Koska en voi tehä enään mitään ja uskon että olen jo tarpeeksi haukkunut mua ja nyt on ehkä aika kääntää elämä paremmille raiteille terveelliseen elämään.
Nyt tuntuu vain niin hyvältä hetkeltä kokeilla oikeita ruoka-aikoja, ei enään kauheita mättöjä näännyksissä vaan hyvää ja terveellistä ruokaa. Ekä tää mun elämä tasapainottuu tästä :>
Toivon niin..

Yritän ja käännänkin tämän blogin suunnan "parantumiseen ja terveelliseen elämään" ja se lähtee tästä postauksesta. Toivon, että haluatte silti vielä lukea blogiani.
Koitan ja luenkin teidän blogejanne voimieni mukaan, en halua vain enään kääntää päätäni.

Kiitän teitä suuresta tuestanne, merkaatte mulle tosi paljon ja toivon, et tekin pystyisitte kääntämään vaikka tosi terveelliseksi elämänne, se vaatii vain paljon tahtoa. kaikki pystyy siihen ♥

huh sainpas sanottua, kiitos.
xoxo ssecret

lauantai 14. marraskuuta 2009

fuck I need help

tulin vaa kertoo et painan nykyään paljon ja oon vaa lihonu ja lihonu, hävettää niin paljon et en voi lopettaa syömist.

Hävettää vielä enemmän et tiiän koko ajan et syön ja syön mut en voi lopettaa..

Itkettää etten voi ees kelata muuta ku ruokaa tai oksentamist.
Haluun lopettaa tän. vittu.

perjantai 13. marraskuuta 2009

ja kohta kuuluu poks..


Ei ei nyt ei mee hyvin, hetki sitten kaikki oli hyvin. Kaikki oli helvetin hyvin.

Paino oli se 48.7kg ja mitäs se nyt on 49.9kg
Kelatkaa KILO tullu parissa päivässä.

Pää hajoo
Pää hajoo
Pää hajoo
Pää hajoo
.........

Kai se on pakko alkaa taas jotenki ryhdistäytyy, emmä ees sillee haluu mut emmä haluu painaa 60kg ja jatkaa syömistä.

Voi vittu mitä mä teen?
Koht ei auta muuku jatkaa vaa oksenteluu vaik en haluis..
Saatana.

Ainii kävin tänää uimaski, tosin vaa vähä ku piti varoo korvia korvatulehuksen takia.
Hmm ja vitutus on korkealla !

Kipeänä kotona joten haastetta kehiin !


Palkinnon saaneen täytyy tehdä seuraavat 7 kohtaa:
1. Kiitä sitä, jolta sait tunnustuksen.
2. Kopioi kuva ja liitä blogiisi.
3. Laita linkki keneltä sait tunnustuksen.
4. Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä.
5. Anna tunnustus seitsemälle. Linkitä nämä blogissasi. Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta.
Kiitoksia haasteen antamisesta http://dreamingofbeingthinner.blogspot.com

Seitsemän asiaa:

1. Minulla on pikkuvelija ja pikkusisko
2. En ole koskaan elämässäni tullut jätetyksi -Seurustellessa siis.
3. Jos haluan minulta löytyy oikeasti tietyissä tilanteissa hyvä luottamus itseeni.
4. Rakastan kaikkia makeisia yli kaiken, samaan aikaan kuin vihaankin.
5. Olen todella vaikea ihminen, joissain ihmissuhteissa.
6. Ajattelen todella vaikeita asioita, ja saan itseni pelkäämään asioita.
7. Olen todella (vähän liiakin) empaattinen muita kohtaa, Tulen helposti surulliseksi ja olen välillä liian pessimistinen vaikka siihen ei olisi syytä.

Haastan
;
http://anatempation.blogspot.com
http://ginnygoesthinspo.blogspot.com
http://doyoulikeitenoughtowearit.blogspot.com/
http://olehiljaanyt.blogspot.com/
http://everyrosewilldie.blogspot.com
En jaksa enempää, vastauksia kehiin :>


Ps. Aamupaino oli nyt se vitun mahtavat 49.9kg, 6päivän päästä uusi aika psykiatrille ja oon lihonut siinä välissä aika mukavasti. Pitäisköhän taas koittaa vähentää mättöä? En kehtaa muuten oikeesti mennä sinne. Ellen saa painooni siihen vähän alle 49kg. Eli tässä on vähä päälle kilo taas pudotettavaa.

torstai 12. marraskuuta 2009

Lihomisfobia


Mun ajatukset meni sekasin tänään noin kello 12.3. Ku mä istuin koulunpenkillä ja opiskelin matikkaa.

Mä hätkähdin yhtäkkiä ja tunsin kuinka vajosin ulos maailmasta ja tajusin et ei hitto mä pyörryn, pyörryn ihan just ja kaadun. Tuo tunne ei ollut keinumista tai pyörimistä ''vaan tyhjä olo,kuollut olo'' Mä tajusin mömmertää terkkarille ja selittää tapahtunutta ja samalla 'kuumeista tilaa'.

Soitettii heti terveyskeskuksee ja revittii sieltä mulle aika, joo mulla on jonkun sorttinen korvatulehdus, kuulemma ihan mukavan kokonen.

Kirjoittaminen keskeytyy jällleen tääs iskän ja siskon tappelemiseen, mä koitan peittää tota huutoo kovalle musiikilla.

Ku mä meinasin pyörtyy, se oli pelottavaa. Ei normaali pyörrytys tunne vaan sellanen PUM, ihanku sydän ois pysähtyny. Mä ehkä havahduin, ja jos totta puhutaan mun täytyy myöntää et mä valitsen laihuuden-terveyden väliltä ton terveyden. Oikeesti, ehkä ensimmäinen askel parempaan- parantumiseen.

Etten mä nyt harppais liikaa ja uskottelis itelle 'Nyt alan sit taas syömään ja lihomaan'
Ensimmäinen sopimus itteni kanssa on se, että syön nyt kunnolla ajan jollon oon kipeenä, tervehdyn nopeammin ja pääsen urheilemaan.

Kaikkein pahinta tässä on se, että tiedän olevani kohta lähtöpainossa. En saisi sen antaa musertaa itseäni. Toki mua lohduttaa ajatus- Aina voi alottaa uudestaan . Mut sekin on jotenkin niiin turhauttavaa!

Kyllä mä tiiän et vähennän taas ruokaa ja sama kierre, kun oon terve. Huomasin vaan tänään syötyäni kunnon aamupalan
leipää appelsiinimehua kaksi jugurttia.
Nyt ruokaa, riisia kanaa
jälkkäriks rahkaa.
Illalla ehkä jotain herkkuja.


Tuntuu niin oudolta ja pelottavalta, lihominen se pelottaa.
Aamupaino oli 49.3kg ja mähän oisin ihan hyvin voinut elää noilla leivillä ja hedelmillä, mut ehkä mä tajusin et en selvii sillä.
Eli ainakin kahden päivän ajan on suunnitelmissa vaan syödä kunnolla ja tervehtyä.

Eniten mua hävettää tulla tänne kertomaan 'kuinka paisun' tai jos oon epäonnistunu syömisissä' tai jos te olette vain laihtuneet ja laihtuneet ja mä paisunu.

Oon kans huomannu et tää blogi saa mut välil nii maahan.
Mut halusin tulla ilmottaa tänne kans, et oon ollu nii hyvinvoiva tänään, vaikka ooki kipeä. En muistanu et ruoka ja energia tekee näin paljon ihmeitä ♥ Miten ihana tunne onkaan kun ei näe nälkää. Aamutunne ei sitten ole enää niin ihana, mutta mun on pakko taas jälleen oppia elämään.

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Kaipaan ja rakastan sitä tunnetta


Tulin vielä ennen iltaa tekemään tänne seuraavan viikon suunnitelman;

Aamupala: On joko koulussa salaattia sopivasti ja kaksi pientä kauhallista ruokaa.
n.200kcl(?)

Kello 14-16: kupillinen puuroa 130kcl

Kello 18-19 Kaksi ruisleipää kinkulla 130kcl
(Puuro tai leivät voivat vaihtaa paikkaa riippuen näläntunteesta.

(Jos mahdollista)Lenkki/kuntoilu sijoittuu yleensä klo 20 jälkeen.

Kello 20-21 Greippi/Omena+ vähän raejuustoa 120kcl(?)

Total noin: 580kcl

Tuo lukuhan voi aina välillä heitellä <: siihen pyritään!



Anonyymi kirjoitti...

Ootko lukenu Kira Poutasen kirjan IHANA MERI?
Hyvää viikkoa!

olisin onnellinen jos vastaisit :)


- Tottakai vastaan :) En ole lukenut. Haluaisin kyllä, siitä on tullu nii paljon kehuja. Kuhan saisin vähän motivaatiota mennä lainaamaan sen :)

Totaa, nyt loppu veden juonti o:


http://www.tohtori.fi/?page=4031888&id=7129484

toi oli aika pelottavaa..
vaik en oo tnää nyt hullusti vettä vetäny,mut silti päät särkee ja on muutenki ''outo olo''

Ei ollu tarkotus ketään pelätytellä :-) kuhan varottaa vaan ♥

Luvattu on paljon, rikottu enemmän.


Mä itken, otan yksitellen koppeja mun isoista kyynelistä.
Kaikki on liian isoa.

Mussa ei oo mitään uutta, erinlaista. Haluan erottua.
Mä en taaskaan pystynyt siihen.
Mä arvasin sen, arvasin saatana ku menin syömään lämpimän ruuan.
Aamulla polvistuin lattialle vedet silmillä vitun 49.5kg.
Yhdestä illasta tuli lisää 800g?
Miten voin onnistua, se risotto ja pari tuck keksiä omena teetä.
Oliko tuossa muka liikaa? Tiedän että oli.

En olisi syönyt mitään kuin tuon omenan, muttä mä vittu luotin ja uskoin mun psykologiin..

''Syö nyt ihmeessä, lämmin hyvä ruoka ei koskaan lihota'' joo hevonpaskat.
Uskoin häntä.

Mul oli kauhea työ saada itteni alle 49kg, vieläku oon kipeenä ja muutenki nii kauheen heikko olo. Olin koulussakin vaan yhen tunnin ja totesin et ei vittu, en jaksa. Ku oli hypäri 3h ja päätin sitten lähtee kotiin.

Pahinta on se, etten vaan ratkea enää syömään ennen iltaa.

Oon syöny nyt jo (huom kello 13.20)
190kcl

Iltapalaksi vaikka leipä ja jugurttia
110kcl
tai
Leipä ja puuro 180kcl

Fiiliksen mukaan :>
Nyt pitää vaan kasata itteni ja ottaa niskasta kiinni.
En vain jaksais enää tyhjiä lupauksia

tiistai 10. marraskuuta 2009

Nothing to say

My dream

Vieläkin kipeä olo, kuume vaan puuttuu.
Päivä meni sikaillessa.
Risottoa söin koko pannullisen tai no melkein.
Siinä joku 600kcl?
omenaa teetä pastilleja ja muuta sontaa. Aamupaino oli ihme kyllä 48.7kg siitä on vain pienenpieni matka takaisin 49kg:loon.

Voin taas todeta '' Ei kannata nuollaista ennenkuin tipahtaa ''

Tarkotan tos sitä, et ainaku mä pääsen lähemmäs sit enemmän luulen et voin fädätä.
Surullista mutta totta.

Ps. Anteeks paska postaus, ei vaan nyt irtoo enempää >:

Pysykäää terveinä puput ♥

maanantai 9. marraskuuta 2009

Possu+ nuha =Possunuha


Mun on pakko syödä, pakko. Tällä kertaa läskit kävelevät pakosta sisään uudestaan ja uudestaan.

Oon tulossa kipeeks, tunnen kuinka possunuha koittaa saavuttaa mut, eikä mul oo mitään vastustusta sitä vastaan.

Syön nyt leivän ja greippiä. Toivottavasti olo kohenee. Omatuntoa ehkä sattuu koko yön,mutta nyt ajattelen ehkä taas kerran terveyttäni.

Eikun syömään sika ♥

Ja toivotaan et selviin tän yön >: AINIIN ja aamupaino 48.9kg tosin heitän sille hyvästit tuon iltapalan ja kakkujen jälkeen.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009


Eieiieiieii.. oon syöny koko päivän vaa leivoksia ja oksennellu. Tehny tuon saman uudestaan.

Eikä ihminen voi oppia yhdestä kerrasta?
Älä syö. Älä mässää.


Nyt se on viimenen kerta, loppu oksentamiselle. Viimeinen päivä. Viimeinen hetki.

Mätin mä sitten huomenna vaikka norsun, ni ei . Ei enään oksentamista.

Voisin ottaa jo opikseni, olen aivan ansainnut huomenna isot vaaka lukemat. Ainkun hivun lähemmäs tavotetta. Sitä kovemmin alan syömään.

Oksettava, oksettavin.
- Minä.

Hyvääää xx päivää.


Niin hyvää Is*n päivää. TEin kaikkeni miellyttääkseni, leivoin kakun ja aamulla muffinsseja.
Ajattelin että ehkä iskä taas rakastaisi mua. En saanut kumminkaa odotettuja sanoja
''voi kiitos, ihanan näkösiä'' Haista oikeesti paska.
Kohta meen antamaan mun 'herkkulahjan' ja jos kiitosta ei tuu. Mä aijon sanoa sille että etkö meinaa kiittää mistään hyvästä?

EI siitä sen enempää. Eilen olin vasta puol yksi kotona. Tulin taxilta töistä. Olin hoitamassa yhtä lasta ja rahaakin tuli ihan mukavasti =) en ollut syönyt päivän aika kuin mandariinin aamusta ja vettä.Illalla iski kauhe makeanhimo ja puutostila. Söin jokusen karkin, vitun hienoa. Kotiin päästessäni tuokaan ei riittänyt vaan aloin illallsa syömään oikeen urakalla pinaattilettuja hillon kanssa. Helvetin mahtavaa. Olin aivan varma että vaaka näyttäisi aamulla ssen 50kg, helpotuksekseni vaikka aamulla olikin kauhean turvonnut olo. Mä uskollauduin astumaan vaa'alle ja se näytti samaa kuin eilen aamulla 49.0kg Enkä voinut uskoa silmiäni. Vaan menin monta kertaa uudestaan ja uudestaan vaa'alle. Samaa se näytti.

Siinä sitten aloin leipomaan niitä muffineita. Oon hulluna taikinaan, taas mätin sitäkin ja sen lisäksi pienen palan kakkua ja kaks pikku muffinia. Jes siinä sitten tän päivän ruuat siinähän on tasan 300kcl ellei enemmän. Onneks on treenit tänään ja pääsen ehkä hieman kuluttamaan jotain ja toivoisin niin näkeväni huomenna luvun 48.9kg edes. Ti on vielä se psykiatri. Joten en voi lihota nyt. En voi nyt vaan lihota. Sille ei ole tosiaankaan aikaa. Joulu painaa päälle ja moni muukin. Lomareissukin lämpimään häämöttää jo maaliskuussa! Jos painan jouluna 46kg voin syödä enemmänkin herkkuja. Mutta jos olen vieläkin tämän kokoinen. Mun osalta joulun viettäminen jää sitten. Kiitos kuittaan tältä päivältä.

Viettäkää ihana Isän päivä, te joilla on sen arvoinen isä ♥

xoxo ssecret. Lav ya

lauantai 7. marraskuuta 2009

En mä pysty muuksi muuttuu, vaikka tahtoisin niin paljon, multa voimat puuttuu.



Edit. Vittu menin syömää äske jotain täyt rasvast taikinaa fatfatfat. Siis ahmin.
----------------------------------------------------------------------------------
Ensinnäki haluan kiittää teitä kaikkia, ihanista kommista. Saitte mut hymyileen eilen illalla.

Tämä päivä on kuitenkin ollut jo nyt aivan kauheata.
Aamu alko sillä, että iskä alkaa huutamaan mulle kun siirsin hiusharjan vessasta vähäks aikaa keittiiöön,ku sisko kävi vessassa. Mä sit sen pitkän räyhäämisen jälkee huusin sille takas jotain niin lapsellista ''Ota rusina, älä aina oikeest huuda ja valita mulle'' Te ette usko,ettekä voi kuvitella miten se sekos.. se alko uutaa mulle ihan täysii, heitti mun kamat pois keittiöst. Sekos totaallisesti siitä mun vittumaisesta rusina vastauksesta. MUN mielenterveys pettää kohta kokonaa. Se haukku mua vitun pennuks ja sano et tollasen pitäis saada selkäänsä. Anteeks anteeks mä itken taas jo toista kertaa.

Haen tukea pikkusiskostani, joka vain toteaa yhtä vihaisesti ja vittumaiseen sävyyn ''SÄ aina alotat ton kaike ja ansaitset ton'' ei asia oo nii! En mä tänääkää alottannu sitä. Mun sisko on liian tottunu mun iskän alentaviin repliikkeihin, asia ei saa olla näin. Totesin kaiken tämän jälkeen, tästä lähtien mulla ei ole isää. .. eikä siskoa. Se on kääntäny mulle selän ja vihaa mua. Mä luulin et se ois sanonu iskälle ''Lopeta, L:ään sattuu, älä jatka enään.'' mut mitään semmosta mä en kuullu. Mua riipas sydämestä nii paljon ku tajusin kuinka epätoivottu oon tänne. Nii äidille ku iskällekki. Missä mä sitten oon?! Ei mulla oo mitään paikkaa. Voisin läöhteä jyväskylään, mut mul jää koulu. Ei mulla oo varaa jättää sitä.

Mä oon ihan rikki, oon ostanu iskälle jo isänpäiväks kaikkee hyvää herkkuja, oon ajatelu leipoo sille kakun tai jotain. Kyl mä toteutan ton kaiken. Mä en vaa haluu olla täällä sne kans juhlimassa sitä. Enkä tee sille korttia en helvetissä ''hyvää isänpäivää'' Pikemminkin hyvää isätöntä. Se paskiainen ei oo ikinä pyytäny multa anteeks. Mä oon pyytäny aina. Mut enää en lannistu siihen, mä en enää kumarra tollasta, joka ei arvosta mua yhtään. Ja mun arvostus sitä kohtaan
- Sitä ei ole.

.. ja joka kerta kun nään ihanan perheen isän halaamassa lapsiaan ja kertomassa heille kuinka hän heitä rakastaa. Huomaan kuinka mä murenen maahan.

perjantai 6. marraskuuta 2009

En anna kastua mun poskien


Ekaa, ekaa kertaa musta tuntuu et voisin tosissani kuolla.
Oon iha turhan väsyny tähän. Eikä loppujen lopuks mikää apu auta.
Oon räjähtämis pisteessä. Mulla ei oo enää iskää, ei tosiaan.
Miten joku voi satuttaa niin, huutaa ja osaa hakata sanoilla maahan.
Mä oon ikuisesti vihainen iskän huora ämmälle. Se on tosissaan hajottanut mun rakkaan isän.
Se on tullu meiän kolmen väliin. Se tekee kaikkensa sen ämmän etee. Eikä se nää ku me kärsitään. Mä kerroin sille, toissa päivänä. Kerroin sille oikeesti et mä käyn nuorisopsykiatrilla. Kerroin että ne haluu tavata sen. Ensimmäinen mitä mun iskä saa suustaa :'' MITÄ sä musta oot niille sanonu?''... no kaiken. Hyvät ja pahat asiat.
Mä kaipaan sua isä. Ennen kaikki oli paremmin. Se ämmä ei ansaitse sua, mut sä oot turhan rakastunu siihen päästääkses irti. Välil must on kyl alkanu tuntuu et ansaitsette ihan toine toisenne. Eniten mua ihmetyttää et vaikka kerroin 'voin huonosti,mulla on paha olla' niin sä et reagoinu siihen mitenkää. Et muuttanu mitään ja sama piiskaus vaan jatkui.

Mä oon tosissani koko päivän sinnitelly, koittanu pysyä vahvana ja pitää silmät kuivina. Oon joka paikassa meinannut räjähtää itkuun. Se puristava tunne kurkussa on vaan jotain niin kamalaa. Koulussa, harkoissa, kotona ja viimeinen pisara oli tämä teksti. Myönnän taas heikkouteni ja päästän kyyneleet valumaan.
Mä en osaa selittää tätä tilannetta, meiän perheessä vallitsee hiljaisuus, kukaan ei puhu pahasta olosta ja kukaan ei kysele. Kaikille on ihan sama - minulle ei, ei enään.

Mä haluun mun perheen takas, se naine ei saa hajottaa tätä kokonaan.
Tiiättekö millainen on narsistinen?
- Sellainen se ämmä on.

Isä, sä et tiiä paljon mä tarvisin sua just nyt. Mut kaikki kääntää selän just ku tarvisin olkapäätä.

Mä en kaipaa sun tuoksuu,
mä en haluu sun viereen,
mä en usko sun valheit,
mä en ikävöi en paljoo.

Ajat on muuttuvii,
rikoit lupauksii,
sä väsytit mut uuvuksiin,
on pakko laittaa luukku kii
En anna kastua mun poskien
mä vastustan sitä tunnetta hassua

Sä muutuit muuks
ku se kuva joka mul on
sitä kuvaa mä rakastin ennen
nyt se kuva on muisto, ei ennen.

torstai 5. marraskuuta 2009

Do you hear me, when I cry


Musta tuntuu että kukaan ei enää lue näitä ketään ei kiinnosta. Vaikka tämähän on vain ''päiväkirja'' minulle itselleni.
Silti nyt tuntuu haikealta koska teistä on tullut minulle tärkeitä. Ainakun luen teidän postauksia, iloitsen jos olette onnistuneet tai olen surullinen jos tekin.
Enkä mä mitään kommentteja halua kerjätä. En todellakaan. Olen vain liian kiintynyt teihin ♥ anteeksi.

Mä Feilasin tänään. Istun ja kirjotan. Vähän väliä huomaan kuinka käteni harhautuvat reisilleni ja puristan kovaa. Päästän irti ja annan veren kiertää. Toistan tuota pari kertaa ja kiroilen,haukun ja lannistan itseäni. Tein väärin. Mä söin karkkia mä vittu söi niitä. Vaikka ei pitänyt, mähän toistin monta kertaa peräkkäin aamulla; ''Leffassa ei ole lupaa syödä karkkia ei ole, muista sillä eholla mä sinne menen'' Taas se nähtiin et mä en helvetti vie voi käydä missään, koska alan syömään ku porsas. Mä en tajuu. just ku mul meni hyvin, just ku kaikki tuntu hieman helpommalta. Aamupaino oli jo 49.3kg vaikka tuokin on helvetin paljon, pääsin sentään pari sataa grammaa alaspäin. En voi tajuta kuinka menin syömään niin paljon karkkia (200g) vaikka aamulla söin kiisseliä ja monta vitun leipää. Anteeks tää kaikki huuto. Oon vaan niii nii vihane mulle, koska mun kontrolli petti. Oon nii vitun pettyny itteeni. Joo huominen, tein mä mitä tahansa taikka olin mä sitte missä tahansa nii mä vittu syön vaa 300kcl sen on pakko pysyä siinä.

Mä en kestä tätä, mä en voi enää mennä 50kilosena sinne psykologille takas. Saisin tuntea taas häpeän sisälläni. En halua hänen saavan voiton tunnetta, että olen paisunut. Minä itse haluan saada tunteen että olen jo lähempänä.


Vaikka mä kuinka huudan pimeyteen
kukaan ei minulle vastaa
vaikka mä kuinka haen lohdutusta
kukaan ei kuule
mä sinnittelen ja sinnettelen
kunnes vajoan ja vajoan.

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

There is so cold


Ensinnäki mä oon ihan jäätymässä.
Istun penkillä ja tärisen, kankeat sormeni hipuvat näppäimistöllä.
Mua ahdistaa taas. Vihaan peilejä, niitä on joka paikassa. Eikä niistä pääse oikeasti karkuun. Aamupaino yllätti minut taas vaikka en osannu enää iloita siitä että eilisestä oli lähtenyt -300g, oikeastaan tuo tuntuu mitättömältä, parempi sekin kuin ei mitään. Luulin paisuneeni yön aikana, helpotuin nähdessäni luvun 49.4kg. Helpotus joka oli vain hetken.

Eikä päivä alkanut hedelmillä niinkuin suunnittelin. Vaan salaatilla ja leivällä ja pinellä määrällä kasvisnuudeleita. Eli tähän asti jo 150kcl tosin voi noi lukemat olla paljon enemmänkin, toi on ihan arvio. Sanon tähän nyt vaikka sen 200kcl,koska päivän mittaan oon syöny purkkaa ja juonu teetä ja ottanu ABCDE porevitamiinit.Eli se on se 200kcl.

On tänään ollu moniiki ilon aiheit, hyvä tuurini esim :) en voi mainita sitä tässä, koska olisi vaara että joka bongaisi minut ja tänään jaksoin ihan mahtavasti panostaa anatomian tunnilla joten olen happy =)

Tarkoitus olis mennä illal viel lenkille, mut jäädyn nyt jo viltti pääl täs kotona et saa nähä pystynks lähtee. Pakko nyt jotain lihaskuntoo on tehä.

My whole world is the pain inside me
The best i can do is just get through the day
When life before is only a memory

tiistai 3. marraskuuta 2009

Ehkä pahin paniikki ikinä


Mun piti tulla kertoo tänne eilisestä ja siit psykologi käynnistä ja kaikkea, mut mun ajatukset ja aihe harhailee ihan liikaa, niiku edellisen postauksen kommenteista voit lukea, että MUT ON TUNNISTETTU täältä. Mikä pahinta,voitteko uskoa? PELAAN EHKÄ MAAILMAN PIENIMMÄSSÄ - ja ei niin tunnetussa joukkueessa. ARVATKAAPAS kyseinen henkilö pelaa mun kanssa samassa jengissä. Tunnen hänet, tunnen. En voi käsittää sitä. Meinasin pyörtyä luettuani sanat

''Oranssit pelipaidat yms ja alotin vasta siinä jengissä:(
ja tunnistin sun mesen niin.
mulla meni polvi eilen treeneissä''


se siitä salaisuudesta lähipiirissä. Mut luotan häneen kyl sen verran, nyt meillä on vain yhteinen salaisuus ja me pidetään se.

Silti mua ihmetyttää, et millane kohtalo tää oikeen on?

Oon pahoillani tästä sekavasta tekstistä! Oikeesti, oon vieläkin ihan sekasin ja paniikissa. Tämä ei liipannu läheltä vaan osui ja upposi. Näin voi käydä vaan ja ainoastaan mulle. Miten tälläne voi olla ees mahollista?

Koitan nyt saada tähän jotain muutakin, elikkäs aamupaino oli 49.7kg todella mukava yllätys mut tuskin pysyvä. Viel täytyy emnnä lenkille sun muuta <:
Koulu ruokaa oon jo retkahtanu enne klo 11 syömää, riisiä ja kanaa kaks leipää ja äske kaks leipää. Ei hyvä tosiaankaan. Mahtavat 500kcl ei vittu. Huomen tosin kevyemmin ja salaatilla sun muulla mennään, toivottavasti.

Kummiski ei toi tunnistus juttu ollu loppujen lopuks mikää 'kuolema'- enemmänki tarkotus

PS. Tsemiä rakkaat, tarviin teitä.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Jos mä vaan voisin kadota


Tiiättekö sen tunteen kun mikään ei tunnu miltään ja sä vaan haluaisit päästää kaikesta vanhasta irti. Haalia uuden elämän uuden alun, rakentaa kaiken pala palalta uudestaan. Niin mä ehkä haluaisin hävitä täältä. aloittaa alusta, olla joku muu kuin ikuinen epäonnistuja ei mä en halua enää olla sitä. Haluan olla joku muu. Haluan kasata laukun täyteen tärkeitä tavaroita ja kuvan ystävistä ja perheestä, joka hetki kun kaipaisin heitä katsoisin kuvaa. Enää en voisi satuttaa jokaista ihmistä kerta toisensa jälkeen helpottaisin heidän elämäänsä. En voi lähteä minnekkään. Mullahan on koulu, olen alaikäinen ja ainakin lompakollani on anoreksia. Minulla ei.

Olen kahlittu tähän elämään. joka ikinen päivä sisältää pienen helvetin. En onnistu olemaan yli 12 tuntia putkeen iloinen en edes tyytyväinen. Sekin on liikaa pyydetty multa. Viimeistään illalla kertaan kaiken, syömiset, tekemiset ja monet tuskaa sisältävät lauseet ja sanaharkat läpi. Huomaan välillä satuttavani itseäni ihan turhasta olenhan minäkin ihminen, joka tekee virheitä. En vain salli sitä itselleni. Ainut pahin vihollinen täällä on minä, minä itse ja se jos jokin on kauhean vaikeata myöntää.

Huomasin viikonloppuna siel fudisleiril, kuinka epätasane mun elämä on; Laihutusta syömisten lintsausta tai kauheeta mättöö.

Siel mä huomasin kuinka vaikeeta mun on syödä aamulla klo 8.30 kunno aamupala sit klo 14 lämmintä ruokaa ja sit viel kunno lounas klo 18 ja iltapala klo 21. Mua oksetti niin sikana syödä kaikkien mukana kiltisti. Olin jokaisen ruoan jälkeen niin räjähtämis pisteessä luulin jopa hetken että mahani poksahtaisi, valitettavasti ei. Muuten leiri oli ihan opettavainen ja sisälsi 5 treeniä. Eli yhteensä tunteina 7h 30min tuli treenattua+ pieni aamuhölkkä.

Mut elämä on sitä mitä teet siitä.
Enkä oo luovuttamassa, en todellakaan.
Mun pitää alkaa kiristää tahtia.
Vain yksitoista päivää aikaa olla alle 50kg.
Itsekuri missä olet?